KATAISEN SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPU

Tarkkaaja

Näin kirjoitetaan tänään Iltalehdessä. Erinomaista Iltalehti. Kolumni on täydellinen. Ja sen loppuosa suorastaan saa mielen liikuttumaan. Kirjoittaja kertoo, että pitää uskomattomana tilannetta, joutuessaan kaipaamaan sosialidemokraattista valtiovarainministeriä. Tarkoittaa nyt kylläkin, jotta pysyisi linjassa Antti Kalliomäkeä. Kalliomäen jälkeenhän vuoden kaksi joutui olemaan tehtävässä tulevaisuuden valtiomies Eero Heinäluoma.

Tänä syksynä taidetaan runtata maan rakoon Matti Vanhasen oikeistohallitus, joka tuntuu sössivän kaiken mahdollisen. Tämä pohjois-savolainen otteiden kirjoittaja, silo- ja punaposki tekee kaiken voitavansa, että rikkaat saavat ja köyhiltä otetaan pois. Oikein evankeelinen kanta?

Hyvinvointivaltio Suomi on todella vaarassa Jyrki Kataisen lääkkeillä. Hyvinvointi ei säily saatikka kasva. Tiedossa on roimat veronkorotukset ja tulemme olemaa siinä suhteessa parhaassa A-luokassa. Tai tai eihän ne kaikilla kasva. Rikkaille jaetaan roppakaupalla.

3

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei juuri hävinnyt

      edelliseen verrattuna

    • Raivostunut kansalainen

      voi tälle lammasjoukolle nimeltä suomen kansa oikeen syöttää ettei mitään tapahdu!Kolumni oli hyvä eikä ainoa joita viimeaikoina olen lukenut!

      • Ei tosiaankaan. Turpaan tulee

        mutta se alkaa kun sahkolasku tippuu luukusta. Suomalaiset on hitaita vai ovatko? Ilmastomuutoksia on aina ollut, Englannissa on viljelty viinta ja Islannissa ja Gronlannissa viljaa. Ei siita tarvitse rahastaa. Puiden vuosirenkaat ja kirjoitettu historia paljastavat, eliitti kusee koyhaa silmaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe