Mielipidekirjoitukseni AL (29.3.2007)

"Ei varaa syrjäyttää kuntoutujia

Mielenterveyden ongelmat ovat niin yleisiä, että monella on niistä omakohtaista kokemusta. Ja jos ei ole omakohtaista kokemusta, niin suvussa tai tuttavapiirissä on joku ihminen, joka on ollut vähintään avohoidossa mielenterveysongelmien takia.

Lehtiä lukevat varmasti tietävät, että masennus ja mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa merkittävä työkyvyttömyyden aiheuttaja.

Minä olen syrjäytymisvaarassa oleva, 29-vuotias mielenterveyskuntoutuja Tampereelta ja haluan, että hallitusneuvotteluissa kiinnitettäisiin huomiota meidänkin asioihimme. Olen kuullut sellaisen tilaston luotettavalta taholta, että kolmen vuoden työkyvyttömyyden jälkeen mielneterveyskuntoutujista ainoastaan noin 2 prosenttia palaa työelämään. Onko yhteiskunnalla tosiaan varaa syrjäyttää meidät?

Mitä sitten pitäisi tehdä toisin. Ensinnäkin haluaisin, että tuleva hallitus voisi tehdä työtä sen eteen, että mielenterveyskuntoutujiin suhtauduttaisiin ihmisinä eikä vain esimerkiksi laiskottelevina työnvieroksujina, kuten jotkut työkeskeisesti ajattelevat poliitikotkin asioista ajattelevat.

Mielelenterveysongelmista on taatusti mahdollisuus kuntoutua, jos yhteiskunta tarjoaa siihen mahdollisuudet. Toki on niin vaikeasti sairaita mt-potilaita, että heidän kohdallaan kuntoutuminen ei ole mahdollista, mutta heillekin olisi taattava ihmisarvoinen elämä, vaikka he eivät pystykään osallistumaan tämän yhteiskunnan "pyörittämiseen".

Ihmisarvoiseen elämään kuuluu minusta ainakin riittävä toimeentulo, asunto, hyvä hoitosuhde, ystäviä ja hyvät perhesuhteet.

Ihmisten ja etenkin työnantajien ennakkoluulot ovat monelle mt-kuntoutujalle este hyvälle toipumiselle. Kaveri sanoi minulle, kun otin yhteyttä häneen ensimmäisen kerran sairastumiseni jälkeen, että ihan järkeviähän sinä puhut, vaikka olet sellainen. Minusta on ikävää, ettää stereotypiat ovat niin vahvassa.

Voin sanoa, että suljetun osaston potilasta ei välttämättä kadulla tunnista. Ennemminkin asia on niin, että ne mielenterveysongelmista kärsivät henkilöt huomataan, jotka eivät ole minkään hoidon piirissä.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että olen paljon kasvanut ihmisenä sairauteni myötä. Allekirjoitan viisauden, jonka mukaan vaikeudet kasvattavat. Tekisi varmaan hyvää päättäjille tehdä jonkinlainen opintomatka syrjäytymisvaarassa olevan ihmisen elämään! Ei ole herkkua ajatella, että esimerkiksi minä, vaikka kuntoutuisinkin täysin työkykyiseksi, saatan olla työtä vailla koko lopun elämää.

Minä olen varmaan siitä erikoinen kuntoutuja, että olen melko tyytyväinen hoitooni, vaikka hoitoon pääsy vähän pitkittyikin.

Se on kyllä vähän outo juttu, että vasta itsemurhayrityksen jälkeen minuun suhtauduttiin potilaana vakavasti. Mielenterveystoimistolla saan käydä juttelemassa ihan tarpeeksi usein, vaikka juttelu nyt enemmän onkin voinnin seurantaa.

Tampereella niin sanottu kolmas sektori järjestää paljon toimintaa mielenterveyskuntoutujille.

Suosittelenkin kaikille kuntoutujille, että tutustutte Taimi ry:n ja Iideshovin eli Muotialan asuin- ja toimintakeskuksen toimintoihin.

Sosiaaliset yritykset voisivat olla yksi väylä mt-kuntoutujille kohti mielekkäämpää elämää, mutta miten saisimme enemmän sosiaalisia yrityksiä pystyyn?

Toivottavasti keskustelu jatkuu, ja muistakaa pitää päättäjiin yhteyttä vointinne mukaan, jotta meitä mielenterveyskuntoutujia ei unohdeta!

Hermiitti"

-Aamulehti 29.3.2007