Koskettava laulu

murhemieli

"Mitä siis auttoi hurma, hekuma hetkinen. Kun sielun on se surma, ja itku iäinen." (SL 250 6. säk.)

Entisenä vl-uskovaisena (10 v. sitten eronnut liikkeestä) minua koskettaa edelleen tämän laulun sanat. Kyseinen värssy oli rippilauluni, ja rippikoulussa tätä laulaessamme hoksasin vl-liikkeen järjettömyyden.

Koin ikäänkuin jonkinlaisen herätyksen pois vl-lahkosta. Tuo hurma ja hekuma ovat juuri niitä piirteitä, jotka koin kuuluvan vl-liikkeeseen. Eletään omavanhurskaasti tekaistussa sääntöviidakossa, järjettömänä omaa napaa tuijottaen, kaikki muut ihmiset helvettiin tuomiten, kuin hurmiossa ja hekumassa.

Toki laulun muut säkeistöt ovat hyvinkin vl-oppisia, kuten 1. säkeistö: "Ei nuoren murhemiellä tarvitse taivaltaa, kun aina taivaan tiellä anteeksi synnit saa."

Mutta jotenkin tuo mainitsemani 6. säkeistö jäi pyörimään mieleeni.

Kyllä naurattaa vieläkin, että tuskinpa lauluntekijä toivoi laulullaan olevan tällaista vaikutusta. Uskon itse, että Jumala avasi tämän laulun avulla silmäni, ja antoi voimaa irtautua tuosta väärän jumalisuuden ja harhaoppien lahkosta.

"Maailman ilot alkaa huvilla hauskalla, vaan niistä kerran palkka on tuska, kuolema." Enpä usko. Nyt "maailmassa" eläessäni olen kokenut paljonkin iloja. Iloitsen luonnossa kulkemisesta, kalastamisesta, lukemisesta, ym.ym. En usko kuitenkaan, että näistä iloista rankaistaan tuskalla ja kadotuksella.

Tällä tarkoitin siis vain vl-lauluntekijän karkeaa yleistämistä ja opin mukaista mustavalkoistamista: "Kaikki tuolla maailmassa, eli muut kuin me vl:t ryyppäävät ja rellestävät ja pilkkaavat Jumalaa, joten heitä rankaistaan tuskalla".

Tämä on siis ns. propagandalaulu pahimmasta päästä. Laulu on ilmiselvästi suunnattu vl-nuorisolle, joka miettii elämänsä suuntaa. Laulu onkin hyvin suosittu juuri rippilauluna. Sillä yritetään saada nuoret pysymään lahkossa pelottelemalla ja valehtelemalla, että "maailma" on paha, ja kaikki liikkeen ulkopuolella on pahaa, josta joutuu kärsimään.

3

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen laulu

      Tuo laulu oli hyvin suosittu. Kyllä se silloin kosketti monen nuoren tuntoja, mutta jotain epämukavaa ahdistusta siinä oli. Jäi epäselväksi, mitä uskovainen nuori sitten voi tehdä? Ei kai elämää ole tarkoitettu vain kärsittäväksi ja muutakin on kai tarkoitus tehdä kuin istua seuroissa ja ajatella Jumalaa?

      Toinen kauhea laulu oli se jossa lauletaan "Oi varokaatte, varokaatte, ettette saisi katua. Te itkette ja vaikerratte, vaan itkua ei kuunnella."
      Tästä oli suosittu salaversio rippikoululeirillä "Oi varokaatte, varokaatte, ettette joutuis naimisiin. Te itkette ja vaikerratte.."

    • vl-kristitty

      Onpa aikamoinen tulkinta sinulla tuosta laulusta.

      Ja siis vl-oppisuus? Kirjoittamasi 1. säkeistöhän on siis kristinuskon mukainen.

      Ja ajattelehan miten kaunis tuo seitsemäskin säe: "Te nuoret Siionissa, armossa asukaa! Nuoruuden kiusauksissa verestä voiman saa."

      Jeesuksen Kristuksen armon julistamista tuo laulu, ja näet sen tuollaisena.

      Ja, kyllä saat Raamatusta lukea, ettei kristityn pidä rakastaa maailmaa, ja että Pyhä Henki kehottaa kaiken väärän hylkäämään.

    • Äiti kysyy

      löydy muualta , kuin laulun sanoista. Oikean syyn epäuskoosi tiedät varmasti.Ei kannata täällä hehkuttaa vääriä hiiliä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe