Luin Nykypäivä lehteä ja Perussuomalainen lehteä ja voi vain huokaista sitä eroa mikä lehdistä löytyy, niin sisällöllisesti kuin laadullisestikin. Asettelut, tekstit, ja aiheet oli Nykypäivässä ihan eri luokkaa kuin Perussuomalaisessa. Kuvatkin oli muista kuin puheenjohtajasta (Kataisesta.)
Nykypäivässä oli poliittista asiaa meiltä, ja muualta. Matkakertomusta ja paljon muuta. Sivuja kuitenkin jokseenkin sama määrä kuin perussuomalaislehdessä yleensä.
On tuo Perussuomalaisen päätoimittaja sitten kuka hyvänsä, niin pienen lisäkurssin hän kaipaisi ja sekä osaamispäivityksen. Sama koskee kyllä noita vakituisia "avustajia" ja erikoistoimittajia.
Pienikin lehti voisi olla kiinnostava ja herättää lukijoita jos se vaan tehtäisiin hyvin. Perussuomalanen lehti on jämähtänyt paikalleen kuin kuuluisa täytetty huuhkaja, Liperin suon laitaan.
LAATUA ja ei laatua
6
333
Vastaukset
- reilua
arvioida kahden kokoluokaltaan vastakkaisen puolueen lehteä. Perussuomalaista tuotetaan todella pienellä rahasummalla, Nykypäivää todella suurella.
- pelkästä
rahasta kiinni vaan osaamisesta ja taidosta tehdä jutut mielenkiintoiseksi. Jos sama määrä tekstiä saadaan sellaiseksi että sen lukee toistamiseen, kun toista ei kehtaa edes selata loppuun, niin mistä silloin kiikastaa. Rahakako sisällön kirjoittaa?
- ole lukenut
pelkästä kirjoitti:
rahasta kiinni vaan osaamisesta ja taidosta tehdä jutut mielenkiintoiseksi. Jos sama määrä tekstiä saadaan sellaiseksi että sen lukee toistamiseen, kun toista ei kehtaa edes selata loppuun, niin mistä silloin kiikastaa. Rahakako sisällön kirjoittaa?
Kesän Perussuomalaisia lainkaan. Ei niissä ollut mitään mielenkiintoista. Iskevyys ja ajankohtaisuus puuttuvat täysin.
- käsite
kaikessa mitä perussuomalaiset edustaa ja tekee.
- Nuorpersut
Tuo pätee tiettyyn osaan puolueesta, nimittäin vennamolaisänkyröihin.
- Nuorpersu
Tuo pätee tiettyyn osaan puolueesta, nimittäin vennamolaisänkyröihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760