Karjalahden kartano

mää vaan

Sen verran utelias aion olla että mitäs pidätte paikasta, ruuasta ja palvelusta?

Oltiin porukalla paikanpäällä katsomassa, paikka oli aivan mahtava niin päältä kuin sisältä, hienoa ja loppuun asti suunniteltua.
Mutta kuinkas sitten kävikään, en ole ikäni aikana saanut niin surkeaa ruokaa ja sillä hinnalla. Jotain hirveitä kerma-tilliperunoita, yhtä salaattia, juoma , leipä voi ja porsaanliha pihvi aivan kauhea, mustapippuri taitaa olla keittiön ainoita mausteita ja sitäkin taitaa olla enää todella vähän kun kaikki oli samaan lihanpalaan laitettu.
Hinta annoksesta 18e.Ruoka oli katettu seisovaan pöytään josta lihat loppuivat kesken ja osa porukasta sai lämmitettyjä jauhelihapihvejä, kun hintaa yritimme piputtaa ruuan loppumisen takia, meille sanottiin että ei heru ja te olitte vain liian nälkäisiä. Mitä... mielestäni ruokaa syödään juuri nälän vuoksi, mutta taidan olla väärässä. Hinnasta saimme lopulta alennusta, Kiitos siitä. Mutta mitä palvelu... Ai ai, porukkamme oli lähdössä kun keittiöltä kuului "voi helvetti, ei ole kun 15min aikaa keitää uudet ruuat seuraaville tilaajille kun noi saakeli olivat noin kauan" jotain tähän tyyliin.
Olimme ruokapaikassa klo 16 ja lähdimme pois 16.45 eli sisällä 45min onko se kauan 50 henkilön seurueelta. Aika hyvä tunti ansio... lähellä 1000e Olimme tilanneet ruuan jo hyvissä ajoin kuukausia sitten , meidän asiakkaiden vika taisi olla se että valitsimme väärän ruoka paikan. Reissumme oli kestänyt jo kaksi vuorokautta tämä kohtelu oli vähältä pilata sen.

11

1733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mää vaan

      Ruokalistasta uupui vielä marjakeitto ja kahvi.

      • Uikuti uikuti

        Uikuti uikuti.


    • OLISKO VÄÄRÄ

      Paikka uikuttaa.... mene ja laita mailia karjalahteen niin eiköhän mene palaute paremmin perille.
      Ja eipä tuo tienesti niin häävi ole ollut kun 1000€ olette vaan jättäneet.
      Surekeita asiakkaita
      T:Eräs ravcintola jossain Pohjois-pohjanmaalla.

      • tosi surekeita,

        totesi eräs ravcintola.


      • mää vaan

        Palaute annettiin kyllä jo perillä. Ja jos sinun mielestä on surekeita asiakkaita jotka jättää 1000e 45minuutissa, et tiedä ravintolan pitämisestä yhtään mitään.


      • tuollaisia
        mää vaan kirjoitti:

        Palaute annettiin kyllä jo perillä. Ja jos sinun mielestä on surekeita asiakkaita jotka jättää 1000e 45minuutissa, et tiedä ravintolan pitämisestä yhtään mitään.

        Napisioita pitää koko päivän. Ei se sinun tonnis paljon paina, kun liksat tarvikkeet ym ym makselee. Ja jotain pitäis jäädä itselle kans.
        Voi voi, tyypillisiä napisioita. Mikään ei kelpaa, kaikki olisi pitänyt ilamn saada, ja kun ei saada niin heti mangutaan. Pysyisit himas etkä kävis kuin postilaatikolla, tai elä käy sielläkään pian on senkin jaossa jotain sanomista. Kirjoitat pian että itselle lähettämäni kirje oli kulmasta rutussa, tai väärin päin laatikossa. Ja itella otti siitäkin 0,70€.


    • Karjalahden kartano

      mahtaa sijaita?

      • mää vaan

        Haapajärvellä.


      • sama paikka
        mää vaan kirjoitti:

        Haapajärvellä.

        josta veli "jesuiitta" pyörähti pyhäsalmeen ja teki kaupungille melkoiset kuprut. hyvä, että me haavikkaat päästiin moisesta jätkästä eroon. Lienee nyt lukemassa ......ehkä lakiakin kun on aikaa. Antaneeko itselleen anteeksi tekosensa, mutta eihän asia muutu siitä paremmaksi. Karmea tyyppi..


      • laittaa sana kiertämään
        sama paikka kirjoitti:

        josta veli "jesuiitta" pyörähti pyhäsalmeen ja teki kaupungille melkoiset kuprut. hyvä, että me haavikkaat päästiin moisesta jätkästä eroon. Lienee nyt lukemassa ......ehkä lakiakin kun on aikaa. Antaneeko itselleen anteeksi tekosensa, mutta eihän asia muutu siitä paremmaksi. Karmea tyyppi..

        Saa ajattelemaan yrittäjänkin asiakasta.Miksi alkaa ravintolayrittäjäksi jos ei paukut riitä hallitsemaan tilannetta.
        Jaloillahan on hyvä äänestää,sitä tapahtuu kaiken aikaa ja rupuyrittäjät karsiutuu joukosta.


      • minullakin kyseisestä Karja...
        laittaa sana kiertämään kirjoitti:

        Saa ajattelemaan yrittäjänkin asiakasta.Miksi alkaa ravintolayrittäjäksi jos ei paukut riitä hallitsemaan tilannetta.
        Jaloillahan on hyvä äänestää,sitä tapahtuu kaiken aikaa ja rupuyrittäjät karsiutuu joukosta.

        Tänä kesänä kävimme-koko viikonloppu isolla joukolla. Talon sisällä ulkoiset puitteet hienot, mutta palveluhenkisyydessä on toivomisen varaa, samoin ulkovarusteissa (grillipaikka-muttei puita kunnolla), sauna saaressa- melko laho.
        Ruoka mautonta ja pihvit sitkeitä.
        nimim. monenlaista paikkaa kiertänyt...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      132
      5381
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3862
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      38
      2044
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1753
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1704
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1640
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1463
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      38
      1424
    Aihe