MATTI VANHANEN MYYNYT NAHKANSA

Tarkkaaja

Kokoomukselle. Puoluetoverit keskustassa ovat olleet sitä mieltä, että ruoan arvonlisävero pitää toteuttaa välittömästi. Nyt Matti Vanhanen antaa ymmärtää, että hänkin on lähtenyt Kokoomuksen kelkkaan, joka tarkoittaa sitä, että vasta seuraava hallitus vastaa loppujen lopuksi verokertymän laskuun.

On arvioitavissa, että jo tuolloin olemme todella syvällä länsimaita riepottavassa lamassa, joka tulee vääjäämättä juuri tuohon ajankohtaan. Ja merkitsee ettei ruokaa saa halvalla.

Keskusta joutuu varmasti arvioimaan puheenjohtajansa takinkäännöstä. Se ei ole Vanhasen kohdalla mitään uutta. EU ja Euro olivat kynnyskymyksiä. Hän myi itsensä Kokoomukselle silloinkin ja nyt taas.

Mikä on ollut hinta? Se olisi tutkivan journalismin paikka selvittää. Ehkä taustalla on valmistautuminen presidentin vaaliin. Matti Vanhaselle oli kipeä nolaus se, että hän hävisi naiselle. Naisethan ovat olleet hänen elämässään ne joita on saanut mennen tullen nolata. Senhän olemme voineet havaita.

1

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lauri Leskenlehti

      Talous ylikuumenee. Kokoomuksen 500 euroa sairaanhoitajille, jolla siitä tuli miltei Suomen suurin puolue ja Keskustan 5 %-yksikköä arvonlisäveron alennusta eivät mahdu talouskuriin.

      Toisin sanoen se, että Raimo Sailas kielsi puolueilta vaalilupaukset ennen vaaleja, johtaa siihen, ettei vaalilupauksia pidetä.

      Jokseenkin valistumattomat liikkuvat äänestäjät olivat jälleen väärän jäniksen perässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe