Opiskelut jää kesken

21-v

Hei!

Olen opiskellut vuoden amk:ssa ja koulun pituus on yhteensä 4 vuotta. Nyt minulla on meneillään rv 7 2 enkä ollenkaan tiedä, mikä olisi järkevintä syksyllä. Vauva vie ajatukset, eikä opiskelu nyt kovinkaan kiinnostaisi. Olenkin miettinyt, että kannattaisiko minun tehdä tuleva syksy jotain "paska" töitä? Joku sanoi, että se olisi parempi vaihtoehto kuin opiskeli, koska se vaikuttaa joihinkin tukiin.

ONko teillä kokemuksia? Auttakaa minua, olen ihan sekaisin, kun en tiedä, mitä tehdä!

8

736

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bullebulle

      Niin, sillä opiskelu on ainakin minusta kevyempää puuhaa kuin jokin paskaduuni. Juuri opiskellessa on itse asiassa hyvä odottaa lasta juuri siksi, etenkin jos tulee kärsimään kovasti väsymyksestäja/tai pahoinvoinnista. Opiskeluissa voi ainakin yleensä joustaa aikatauluissa ihan toisella tavalla kuin töissä -etenkin niissä paskatöissä.

      Noin alussa tuleva vauva todellakin vie ajatukset siinä määrin, että opiskeluun keskittyminen voi olla vaikeaa. Tilanne kuitenkin todennäköisesti muuttuu ja keskittymiskyky palaa, etenkin jos opiskeluun suhtautuu senhetkisenä työnä.

      Jotta töissäolo tulevana syksynä vaikuttaisi tuleviin äitiysrahoisisi, sinun pitäisi kai ehtiä olla töissä kuusi kuukautta ennen äitiyslomaa - tai tuolta ajalta tuloselvitys ainakin tehdään, jos ei halua tuen määräytyvän kahta vuotta aiempien verotettujen vuositulojen mukaan. Paskaduuneista saatava palkka on myös yleensä niin pieni, ettei vaikutus tukiisi olisi mikään päätähuimaava (vai mitä tarkoitat paskatyöllä?)

      Eikä opiskelusi tarvitse keskeytyä kovin pitkäksi ajaksi, jos laitat lapsen suht varhain hoitoon! Vai voisitko opiskella jossain muodossa jo äitiyslomallakin, lukea esim. kirjatentteihin?

      • Totta!

        Luulen, että neuvojesi jälkeen opiskelu on järkevin vaihtoehto minulle. Kiitos sinulle!


    • tumpelo

      Täsmälleen sama ongelma. Tosin viikkoja mulla on nyt kasassa 22 3 ja olen JO ollut poissaolevana vuoden burn-outin takia (sen ajan tosin onnekseni olin töissä). Syksyksi olen jo ilmoittautunut kouluun ja aion ihan oikeasti mennä sinne. Olen tehnyt valmiiksi lukujärjestyksenkin, joka kevenee huomattavasti joulua kohden (la on 8.12.).

      Ajattelin heti koulun alettua soittaa opolle ja varata pitkän ja piinaavan keskustelutuokion. Haluan oikeasti valmistua tuosta koulusta, vaikka sitten pitäisi yhteishaussa hakea myöhemmin uudelleen. Itse asiassa odotan jo innolla, että pääsisin kouluun :) Olen nyt lomalla kotona ja hajoan näihin tyhjiin tylsiin päiviin.

      Kelaan pääsen ensiviikolla ja ajattelin myös neuvolassa keskustella noista tuki yms. härpäkkeistä. Syksyn ajattelin myös olla iltatöissä (kevyttä hommaa, melkein kuin olisi kotona). Toki olen kuitenkin jo tässä vaiheessa päättänyt, että jos stressiä tulee liikaa tai en vain jaksa, niin sitten en jaksa ja vedän ketarat oikosena sikeitä kotona. Lapsen hyvinvointi nyt kuitenkin on se tärkein asia. Mutta näin olen asian suunnitellut. Pitää vain saada hyväksyntä suunnitelmille :)

      Miten se näissä koulujutuissa meneekin niin, että silloin kun on helppoa, ei kiinnosta, mutta kun tulee tällaisia "haasteita" ei malttaisi pitää näppejään erossa koulukirjoista?

    • saman kokenu

      Mene ihmeessä töihin niin saat enemmän äitiyspäivä rahaa... Muuten se olis vaan 15,20e päivä ja mulla oli 6kk töiden jälkeen 34e päivä.

      • 21-v

        Millaisia töitä teit ja millä palkalla?


      • olla tarkkana
        21-v kirjoitti:

        Millaisia töitä teit ja millä palkalla?

        noiden poissaolojen kanssa jottei opiskeluoikeus vanhene.


      • tietäjättär

      • se on, mutta
        tietäjättär kirjoitti:

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160701134915EH?openDocument

        hyvä kun olet osannut ennakooida! :D

        ....Vuonna 2007 päiväraha maksetaan siis vuoden 2005 verotettujen työtulojen mukaan, jotka tarkistetaan palkkakertoimella.

        sen voi myös anoa viimeisen puolen vuoden tulojen mukaan,jos tulot ovat huomattavasti suurentuneet...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe