valheessa eläminen

hoikistunut

Lisäsin kirjoituksen tuonne alemmas jossa Marttyyrimallari oli ehdottanut lihaville uutta asennetta ruokaan, nimittäin kapinaa. Heti alkoi kova selittely ja kirjoittajan vähättely.

Luin muutenkin vähän juttuja täällä ja käy riipaisevasti ilmi kuinka monet elävät asioita kieltäen ja selitellen ja suoranaisessa valheessa.

Lihavuus saattaa olla kipeä asia jota vähätellään ja selitellään. Itse olin ennen lihava ja selitin itselleni ja muille muun muassa että olen ihan tyytyväinen painooni ja kaunis näin, mutta ei se ollut ihan koko totuus. Yritin aina ostaakin liian pieniä vaatteita. Vasta kun kohtasin koko karmeuteni, olin valmis kapinaan. (Ja huom, en väitä etteikö lihava voisi olla kaunis, mutta hän ei ole terve)

Kielsin itseltäni kaikki selitykset. Aloin toimiin. En selitellyt että minulle ei sovi tuollainen ja tällainen liikunta, ja että minun pitää syödä tietty määrä sitä ja tätä jotta jaksan, ja että jotkut eivät vaan laihdu.

Muistan myös entisen pomoni joka oli todella lihava, ja joka väitti ettei hän laihdu aineenvaihduntaongelman vuoksi. Kun hän liittyi painonvartijoihin, laihtui hän 20 kg! Jonka jälkeen hän siirtyi takaisin mässäilyyn ja lihosi entisiin mittoihinsa. Todella sääli.

Joten lopettakaa selittely ja ottakaa vastaan avoimesti elämänmuutos, jota ette tule ikinä katumaan!

32

2072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minähhh

      Mutta entäs kun edelleenkään kaikkien kohdalla tuo "ruokakapina" ei toimi?

      Ei minulla ainakaan kuulu jokapäiväisiin ostoksiin tuulihatut, voi, laardi, maito, suklaa tai majoneesi. Tai no tuota maitoa kyllä menee noin litran verran viikkoa kohden, joten taidan nyt sitten kuitenkin olla tuomittu Helvettiin kuolemani jälkeen.

      "Alkuun selittelin, että minä vain olen isompi ihminen, tai että minulle ei sovi juoksulenkkeily, tai että minä tarvitsen sokeria jaksaakseni. Seliseliseli."

      En minä ainakaan koskaan ole käyttänyt noista ainuttakaan selitystä. Niin no, paitsi tuota, että juokseminen ei minulle välttämättä sovi, mutta sitä nyt ei lasketakaan, koska siihen on oikea syy olemassa.

      Muttamutta, tuon valheessa elelemisenkin voi vissiin varmaksi kukin sanoa vain omalta kohdaltaan. Ainahan sitä toki voi sanoa, että toisen kirjoituksesta näkyy se ja se, vaikka kuinka yrittää muuta selittääkin, mutta jokaisella kuitenkin on se oma erilainen elämänsä ja elämäntarinansa ja siitäkin vähän riippuu mitä toinen ajattelee mistäkin asiasta, eikä se käy aina yksiin sen oman suhtautumisen kanssa, vaikka tällä toisella kuinka sama "ongelma" olisikin.

      • hoikistunut

        No mä näenkin sen ruokakapinan oikeastaan yleisenä asenteenmuutoksena. Eihän ruoka sinänsä ole paha asia, ruokahan on meille elinehto ja siitä saamme elämiseen tarvittavat tärkeät aineet.

        Mutta ei ruoan saa antaa kontrolloida koko elämää.

        No sä ilmeisesti syöt sitten ihan tavallista ruokaa, eikö vain? Syöt ilmeisesti vain yli oman tarpeen? Silloinhan kannattaa alkaa myös kuluttamaan melkoisesti, jos ei pysty syömään pienempiä annoksia. Mullakin on juuri nyt pizza uunissa, koska meillä ei ollut muuta ruokaa tänään tarjolla. Laitan tosin linssi-ituja sen päälle vitamiinia tuomaan. Uskallan sen pizzan syödä sillä olin tätä ennen kuntosalilla ja pyöräilemässä. Paino ei taatusti siitä nouse.

        Mä en olisi pystynyt pari vuotta sitten juoksemaan yhtään. Mutta aloitin kävelemällä, ja kun paino oli tippunut vähän päälle 70kg, saatoin jo juosta pitkiäkin matkoja.

        Ja liikunnasta vielä, muistan että kun olin paksu ja huonokuntoinen, niin liikunta tuntui todella vastenmieliseltä alkuun. Tähän varmaan monen lihavan liikuntaharrastus tyssääkin. Sitä oli vaan kuitenkin joka koitoksen jälkeen niin tyytyväinen itseensä, että jaksoin jatkaa. Lopulta liikunta kääntyykin ikävästä aivan ihanaksi, ja lopulta siihen jää koukkuunkin.

        Kai se oma metodi jokaiselle löytyy kun ihmiset ovat vain avoimia, nöyriä ja vastaanottavaisia.

      • hoikistunut
        hoikistunut kirjoitti:

        Ja tuosta saa sellaisen käsityksen että olisin laihduttanut 70 kg, se ei pidä paikkaansa. Tarkoitan tietysti että kun paino oli laskenut 70:een kiloon ja rapiat päälle. Kirjoitin niin vauhdilla ettei muoto mennyt oikein.

      • guest

        Kyllä tuo "Hoikistunut" on niin oikeassa. Selityksiä riittää. Ja sitten niitä jotka selittävät että eivät selittele...

        Rupesit siis itsekin puolustautumaan kieltämällä voit ja laardit, mutta voitko sitten kertoa että mitä terveellistä syöt ja kuinka paljon?
        Liika syöt/söit joka tapauksessa kulutukseen nähden, jos on/oli paino-ongelmia.

      • sorisori!
        guest kirjoitti:

        "Liika syöt/söit joka tapauksessa kulutukseen nähden, jos on/oli paino-ongelmia."
        Paino ei putoa,jos syö liian vähän! Sain erinäisistä syistä,hormoonit ja lääkkeet jaja ja vaikka mitä...liikaa kiloja. Yritin tipputtaa,ei onnistunut. Kunnes mua valaistiin,kuntosalilla ohjaajan toimesta,söin liian vähän!Eli ei kannata yleistää tgätäkään asiaa.

      • kuten huomaamme
        sorisori! kirjoitti:

        "Paino ei putoa,jos syö liian vähän!"

        Halleluuja, oletko lukenut joskus koulussa ainetta nimeltä fysiikka? Jos väitteesi pitäisi paikkansa, niin koko universumimme olisi täysin erilainen. Ja eipä tarvitsisi kehitysmaissakaan asuvien painosta huolehtia...

      • nimim.

        No onnistuitko laihtumaan niiden uusien ohjeiden kanssa eli syötkö enemmän ja paljonko on kiloja lähtenyt?

      • ne on kuule
        kuten huomaamme kirjoitti:

        "Paino ei putoa,jos syö liian vähän!"

        Halleluuja, oletko lukenut joskus koulussa ainetta nimeltä fysiikka? Jos väitteesi pitäisi paikkansa, niin koko universumimme olisi täysin erilainen. Ja eipä tarvitsisi kehitysmaissakaan asuvien painosta huolehtia...

        laihat jotka ovat sanomassa et;syöt liian vähän ja käyt säästöliekillä,kun ei joku laihdu.Teillä kun on niin hirveesti omakohtasta kokemusta laihdutuksesta.

      • ....
        sorisori! kirjoitti:

        "Liika syöt/söit joka tapauksessa kulutukseen nähden, jos on/oli paino-ongelmia."
        Paino ei putoa,jos syö liian vähän! Sain erinäisistä syistä,hormoonit ja lääkkeet jaja ja vaikka mitä...liikaa kiloja. Yritin tipputtaa,ei onnistunut. Kunnes mua valaistiin,kuntosalilla ohjaajan toimesta,söin liian vähän!Eli ei kannata yleistää tgätäkään asiaa.

        Voisitko ystävällisesti kertoa miten paljon olet pudottanut syömällä "enemmän", ja mitä söit ennen?

        Odottelen vastausta...

      • hoikistunut
        sorisori! kirjoitti:

        "Liika syöt/söit joka tapauksessa kulutukseen nähden, jos on/oli paino-ongelmia."
        Paino ei putoa,jos syö liian vähän! Sain erinäisistä syistä,hormoonit ja lääkkeet jaja ja vaikka mitä...liikaa kiloja. Yritin tipputtaa,ei onnistunut. Kunnes mua valaistiin,kuntosalilla ohjaajan toimesta,söin liian vähän!Eli ei kannata yleistää tgätäkään asiaa.

        Viittaat kenties ns. säästöliekkiin, mutta siitä voidaan puhua lähinnä siinä vaiheessa kun keho on paastotilassa tai syödään keskitysleiriruokavaliota. Toki keho voi hetkellisesti mennä säästöliekille mutta se on todellakin HETKELLISESTI. Jos syöt liian vähän, laihdut satavarmasti aikanaan. Parempi toki syödä riittävästi.

        Paino voi jumitella esim liikuntaharrastuksen alussa erinäisistä syistä, kuten lihasten paisumisesta, ruokahalun yltymisestä jne. Minullakin paino laski tosi hitaasti kun harrastin kovaa liikuntaa ensimmäiset puoli vuotta, sillä aina oli kauhea nälkä kun salilta tuli. Syöminen rauhoittui 6 kk kuluttua kuin itsestään.

        En väitä että ohjaajasi olisi ollut väärässä, mutta ei kannata tuudittautua siihen että syömällä liian vähän ei ikinä laihdu. Se on etäisesti sukua luvalle syödä enemmän kuin tarvitsee.

      • hoikkis
        ne on kuule kirjoitti:

        laihat jotka ovat sanomassa et;syöt liian vähän ja käyt säästöliekillä,kun ei joku laihdu.Teillä kun on niin hirveesti omakohtasta kokemusta laihdutuksesta.

        Voi sinua tyhmää, lihavaa reppanaa. Nehän ovat entisiä lihavia, joilla on kokemusta laihduttamisesta. Me, jotka olemme luonnostaan hoikkia, olemme myös luonnostaan fiksuja.

      • hoikka,
        hoikkis kirjoitti:

        mutta ruma.

        Luuletko saavasi meriittiä siitä, että olet hoikka ja ruma?!

        Mahtaa näyttää hyvältä cv:ssä.

      • minähhh
        hoikistunut kirjoitti:

        No mä näenkin sen ruokakapinan oikeastaan yleisenä asenteenmuutoksena. Eihän ruoka sinänsä ole paha asia, ruokahan on meille elinehto ja siitä saamme elämiseen tarvittavat tärkeät aineet.

        Mutta ei ruoan saa antaa kontrolloida koko elämää.

        No sä ilmeisesti syöt sitten ihan tavallista ruokaa, eikö vain? Syöt ilmeisesti vain yli oman tarpeen? Silloinhan kannattaa alkaa myös kuluttamaan melkoisesti, jos ei pysty syömään pienempiä annoksia. Mullakin on juuri nyt pizza uunissa, koska meillä ei ollut muuta ruokaa tänään tarjolla. Laitan tosin linssi-ituja sen päälle vitamiinia tuomaan. Uskallan sen pizzan syödä sillä olin tätä ennen kuntosalilla ja pyöräilemässä. Paino ei taatusti siitä nouse.

        Mä en olisi pystynyt pari vuotta sitten juoksemaan yhtään. Mutta aloitin kävelemällä, ja kun paino oli tippunut vähän päälle 70kg, saatoin jo juosta pitkiäkin matkoja.

        Ja liikunnasta vielä, muistan että kun olin paksu ja huonokuntoinen, niin liikunta tuntui todella vastenmieliseltä alkuun. Tähän varmaan monen lihavan liikuntaharrastus tyssääkin. Sitä oli vaan kuitenkin joka koitoksen jälkeen niin tyytyväinen itseensä, että jaksoin jatkaa. Lopulta liikunta kääntyykin ikävästä aivan ihanaksi, ja lopulta siihen jää koukkuunkin.

        Kai se oma metodi jokaiselle löytyy kun ihmiset ovat vain avoimia, nöyriä ja vastaanottavaisia.

        "Syöt ilmeisesti vain yli oman tarpeen?"

        Itseasiassa en. Paino putosi keväällä 10kg. En tosin tiedä miten hemmetissä se on mahdollistakaan, en mielestäni muuttanut elintapoja yhtään. Tämänhetkisestä tilanteesta en tiedä, koska vaakaa en omista.

        Ja joo, ihan normaalia ruokaa syön. Roskaruokaa harvemmin. Koska vanhemmat eivät vieneet meitä pikaruokapaikkoihin kuin muutamia kertoja vuodessa. Ja sipsit, limut ym. mässyt kuuluivat yleensä vain "erikoistapauksiin"; oli jonkun synttärit tai vastaava juhla, olimme reissussa, joku leffailta tms. ja karkit satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta karkkipäiviin.

        Joten vissiin siitä tottumuksesta ne eivät vielä tänäkään päivänä säännöllisesti ja usein syötynä maistu. Pizzaa kyllä söin eilen, mutta en sitten muuta syönytkään koko päivänä, sipsejä taisin syödä keväällä viimeksi. Ja karkin suhteen on aika vaihtelevaa; välillä, aika usein ennen menkkoja tulee pieni makeanhimo ja saatan parina päivänä peräkkäin jonkun suklaapatukan syödä ja sitten taas välillä en syö moneen viikkoon mitään karkkia.

        Eikä tuo liikuntakaan niin vastenmielistä ole. Keväällä tosin jäi aika vähäiseksi, kun yhtäkkiä ei ollutkaan enää koiraa, jota lenkitellä ja yksin ei viitsinyt.

        Hölkkä ym. onnistuu, mutta lääkäri aikoinaan käski olla varovainen kaiken sellaisen (myös muun kuin urheiluun liittyvän) toiminnan kanssa, joka rasittaa niveliä liikaa. Nivelreuman takia siis, sairastanut sitä kymmenen vuotta.

        Mutta nyt taas tulee ainakin käveltyä päivittäin, jos ei muuta jouda, kun koulu alkoi, koska koulumatka ei ole kuin pari km. Tosin talven kovilla pakkasilla luultavasti tuonkin matkan menen sitten autolla, koska kova kylmyys lähes aina on laukaissut niveltulehduksen ja sitä taas ei pirukaan kestä ja varmasti muutenkin nivelten kunnolle tekee aika hallaa.

      • hoikkis
        hoikka, kirjoitti:

        mutta ruma.

        Luuletko saavasi meriittiä siitä, että olet hoikka ja ruma?!

        Mahtaa näyttää hyvältä cv:ssä.

        Ai, tunnemmeko toisemme? Mieluummin hoikka ja ruma, kuin sinun laillasi SEKÄ läski, että ruma. Nimimerkkisi voisit tarkistaa, kukaan ei usko, että hoikka (luonnostaan) olisi noin imbesilli. Kyllä siihen ihrakerros vaaditaan.

      • hoikkis
        hoikkis kirjoitti:

        Ai, tunnemmeko toisemme? Mieluummin hoikka ja ruma, kuin sinun laillasi SEKÄ läski, että ruma. Nimimerkkisi voisit tarkistaa, kukaan ei usko, että hoikka (luonnostaan) olisi noin imbesilli. Kyllä siihen ihrakerros vaaditaan.

        Luullaanko siellä teillä Ihraperällä, että CV:ssä pitää olla kuva(us) ulkonäöstä?

      • eihän
        hoikistunut kirjoitti:

        Viittaat kenties ns. säästöliekkiin, mutta siitä voidaan puhua lähinnä siinä vaiheessa kun keho on paastotilassa tai syödään keskitysleiriruokavaliota. Toki keho voi hetkellisesti mennä säästöliekille mutta se on todellakin HETKELLISESTI. Jos syöt liian vähän, laihdut satavarmasti aikanaan. Parempi toki syödä riittävästi.

        Paino voi jumitella esim liikuntaharrastuksen alussa erinäisistä syistä, kuten lihasten paisumisesta, ruokahalun yltymisestä jne. Minullakin paino laski tosi hitaasti kun harrastin kovaa liikuntaa ensimmäiset puoli vuotta, sillä aina oli kauhea nälkä kun salilta tuli. Syöminen rauhoittui 6 kk kuluttua kuin itsestään.

        En väitä että ohjaajasi olisi ollut väärässä, mutta ei kannata tuudittautua siihen että syömällä liian vähän ei ikinä laihdu. Se on etäisesti sukua luvalle syödä enemmän kuin tarvitsee.

        se elimistö säästöliekilläkään pelkällä pyhällä hengellä käy.
        jos todella haluaa syödä niukasti,niin sääntö numero 1,PALJON PROTEIINIA.

        niukka dieetti ei voi olla hiilari painotteinen,muuten häviää lihakset.
        pahimmillaan voi tulla jopa proteiinin puutos.
        kukaan tuskin haluaa näyttää kehitysmaalapselta.

      • mutta valokuva on hyvin yle...
        hoikkis kirjoitti:

        Luullaanko siellä teillä Ihraperällä, että CV:ssä pitää olla kuva(us) ulkonäöstä?

        nykyjään. On työpaikkoja, missä arvioidaan ihmisen sopivuutta mm. kauniilla kasvoilla, mielyttävällä olemuksella ja sopusuhtaisella vartalolla. Ja en nyt puhu mistään malli/juontotehtävistä.

        p.s. Kokemusta on kuvallisesta työn hausta ja sain paikan. Kyseessä ei ollut minkään sikafarmin hoitajan tehtävistä, mihin sinä tunnut olevan hyvinkin pätevä ;)

      • hoikistunut
        mutta valokuva on hyvin yle... kirjoitti:

        Te hairahdutte haukkumaan toisianne kun minä toivoisin että keskittyisitte mielestäni tähän tärkeään aiheeseen. Mutta haluan silti sanoa oman mielipiteeni tähän kuva-asiaan: Nykyään on ihan tavallista että elektronisessa CV;ssä on työnhakijan digikuva. Minä ainakin laitan sen aina, sillä kasvollinen CV jää mieleen siinä missä kuvallinen deittihakemuskin.

      • hoikkis
        mutta valokuva on hyvin yle... kirjoitti:

        nykyjään. On työpaikkoja, missä arvioidaan ihmisen sopivuutta mm. kauniilla kasvoilla, mielyttävällä olemuksella ja sopusuhtaisella vartalolla. Ja en nyt puhu mistään malli/juontotehtävistä.

        p.s. Kokemusta on kuvallisesta työn hausta ja sain paikan. Kyseessä ei ollut minkään sikafarmin hoitajan tehtävistä, mihin sinä tunnut olevan hyvinkin pätevä ;)

        Sikafarmin hoitajan tehtävistä en ikävä kyllä tiedä mitään, eikä koulutuksenikaan taida olla siihen sopiva. Uskoisin kuitenkin, että siihenkin koulutusta vaaditaan, joten kuinka sinä olet päässyt ko. tehtävään? Tunnut nimittäin olevan niin hyvin selvillä ammatin vaatimuksista, että ilmeisesti olet kyseisessä työssä itse. Vaikuttiko CV:ssä oleva kuvasi työn saantiin? Hoidokkisi luulevat sinua sukulaisekseen, eivätkä oudoksu. Mukavaa työpäivää sinulle!

      • Työhönottaja
        mutta valokuva on hyvin yle... kirjoitti:

        nykyjään. On työpaikkoja, missä arvioidaan ihmisen sopivuutta mm. kauniilla kasvoilla, mielyttävällä olemuksella ja sopusuhtaisella vartalolla. Ja en nyt puhu mistään malli/juontotehtävistä.

        p.s. Kokemusta on kuvallisesta työn hausta ja sain paikan. Kyseessä ei ollut minkään sikafarmin hoitajan tehtävistä, mihin sinä tunnut olevan hyvinkin pätevä ;)

        Kuvaa yleensä vaaditaan hakemukseen, jossa on kyse palvelualoista. Esim. kaupan kassalle, tarjoilijaksi, myytiedustajaksi ym. Yleensä siis työhön jossa pitää olla siistin näköinen. Kauneutta siinä ei tietenkään vaadita. Joillakin kaupallisilla aloilla saattaa kuvallinen hakemus olla toivomuksena myös johtotehtäviin, mutta yleistäen voidaan sanoa, että jos kuvaa vaaditaan, on kyse vähän koulutetusta palvelutyöläisestä.
        Toki kuvallinen CV on varsin tavallinen nykyään, mutta harvoin sitä nimenomaan vaaditaan.

      • Suuret kansainväliset yhtiöt
        Työhönottaja kirjoitti:

        Haluavat kuvan hakijasta. Minut ja useat muut opiskeluaikaiset ystäväni on kuvattu viimeistään työhaastatteluissa. Ja olemme HKKK:n käyneitä, eli emme ole niitä "jos kuvaa vaaditaan, on kyse vähän koulutetusta palvelutyöläisestä."

        Sen toki ymmärrän, ettei valtion ja kunnan matalapalkka aloilla kuvata työnhakijoita. Senhän nyt jo tietää etukäteen, kuinka suttuisia ja kulahtaneita kunnan virkamiehet ja valtion tutkijat ovat.

      • Salli mun Nauraa
        Suuret kansainväliset yhtiöt kirjoitti:

        Oikein HKKK:n käyneitä! Vau! No sen nyt arvasi jo tekstistäsi.

        Missä maailmassa itse elät, kun ilmeisesti pidät HHKK.n käyneitä korkeasti koulutettuina?
        Kunnan tai valtion matalapalkka-aloista en sinänsä tiedä, suurista kansainvälisistä yhtiöistä todennäköisesti sinua enemmän. Hanki kunnon koulutus, koskapa tunnut olevan vielä nuori!

      • ???

        http://www.hse.fi/FI/ Idiootti olet.

      • meidän lähikaupan
        Salli mun Nauraa kirjoitti:

        Oikein HKKK:n käyneitä! Vau! No sen nyt arvasi jo tekstistäsi.

        räkäpää teinikassa.

    • nimim.

      Olet NIIN oikeassa.

      Ihmetyttää millä ihmiset saa kymmeniä liikakiloja jos ei syömällä. Mutta kaikkihan väittää syövänsä terveellisesti, siis ei herkkuja eikä voita eikä suklaata jne.
      Ikäänkuin ne ois ainoat lihottavat asiat maailmassa ;)

      Kun voiskin nähdä jonkun selittelijän ruokapäiväkirjan parilta viikolta, taitais löytyä syy kymmeniin liikakiloihin.

      • 1 pvä

        Olen vielä toistaiseksi normaalipainoinen, mutta viimeisen vuoden ajan on tuntunut, että lihoan koko ajan tasaisesti ja läskit vain lyllyy pitkin pyllyy. Eikä vain tunnu, vaan vaakakin sanoo että painoa on tullut 3 kg lisää (58kg --> 61 kg. Olen 25v. nainen, paino siis 61 kg ja pituus 172 cm. Käyn 3-4 kertaa viikossa salilla/spinningissä/jumpassa/tanssimassa/lenkillä. Tämän lisäksi pyöräilen ja uin satunnaisesti.

        Aamiainen: lautasellinen muroja (All Bran/ Weetabix/muromysli), kuppi kahvia maidolla, lasi Vitalin karpalomehua

        Aamupväpala: hedelmä (esim. omena, mandariini)

        Lounas: puolet lautasesta salaattia (ei kastiketta), 1-2 perunaa/1 dl riisiä/1 dl pastaa 1 pihvi/kastiketta/tms.,lasi vettä,vaalea sämpylä, margariinia sämpylän päälle

        Välipala: kuppi kahvia maidolla, hedelmä

        Päivällinen: esim. tonnikalasalaattia (kastikkeen sijasta oliiviöljy ja balsamico) tai esim. 1 dl kaurapuuroa 2 ruisleipää salaattia, juustoa, kinkkua, kurkkua, tomaattia, margariinia

        Iltapala: yleensä 2 leipää, joissa em. päällä, kuppi teetä (2 tl sokeria)

        Herkkuja syön korkeintaan kerran viikossa = esim. 1 jäätelö/ 100 g karkkia/ ruuaksi pizzaa (itse tehtyä) tai lämpimiä voileipiä,joissa rasvaista juustoa

        Osaatko sanoa mikä menee pieleen, kun perse leviää? Pitäisikö harrastaa 6 krt/vko liikuntaa, syödä vielä vähemmän, syödä vain salaattia ja puuroa, mitä ihmettä? Oma ymmärrys ei riitä...

      • öhhhhh
        1 pvä kirjoitti:

        No se onkin jo aivan kamalaa jos painoa on se huikeat 61 kiloa 172 senttisellä ihmisellä. Taitaa vain olla lihasten kehittymistä, tai oman kehun tarvetta.

    • "kapinani"

      Mulla on ollut se tilanne, että sairaus toi reippaasti liikakiloja ja turvotti. Lihominen oli hirvittävää, kun ei ollut kerrassaan mitään herkkuja, joista luopua. Kunpa olisikin ollut selittelyä ja liikaa ahmimista, mutta kun ei ollut! Tilanne oli kaikinpuolin masentava ja ahdistava, sitä en toivo kenellekään...

      Lihavampana koin olevani kamala ja ahdisti mennä valokuviinkin, kun tiesin, että näytän hirveältä. (Ja olin ihan oikeassa, näin jälkikäteen katseltuna!) En kehdannut töitä lukuunottamatta käydä juuri missään, luimuilin vain kotona. Itsetunto rapistui olemattomiin, masensi. Liikunta- ja ruokavaliojutut eivät auttaneet laihduttavasti, kun kroppa ei vaan toiminut oikein.

      Onneksi olen nykyisin terve ja painokin putoaa vähitellen oikean lääkityksen ja hyvän ruokavalion avulla! Uskallan mennä ihmisten keskelle paremmin ja tuttujen kanssa olen kuin uusi ihminen: iloinen ja rohkea. Monet huomaavat iloisemman ja hoikemman ilmeen ja nykyisin nautin jopa vaateostoksista! Ennen menin ostoksillekin häpeillen...

      Laihtuminen on upeaa, kun vaan pääsee alkuun, oli lihomisen syy sitten mikä tahansa! Minulle on ainakin ihan selvää, että ihmisen ei kuulu olla vaikeasti ylipainoinen. Se ei tee hyvää sielulle eikä kropalle, kokemusta on!

      Syiden reposteleminen puolin ja toisin on kurjaa. Joku voi olla oikeasti sairas ja toinen taas haukkuu, vaikka ei ole mitään käsitystä siitä mitä on olla lihava... Pitäisi keskittää kaikki energia siihen mitä asialle voi tehdä NYT eikä jahnata liikaa siinä mitä on ennen tehnyt!

    • pöllykkäinen

      Ihan oikeassa olet.. Minäkin elin valheessa, kunnes kohtasin jälleen kerran oman kauheuteni..

      Terv:laihduttava.

    • minulla

      pidin itseäni kauniina ja ehkä hieman naisellisen pyöreänä. lahduin n 20kiloa ja täytyy sanoa,että ällöttää katsella vanhoja kuvia. Kilvoittelut jatkuu koko elämän, koska en tod. halua lihota takasin. Tahdonvoimaa siinä tarvitaan ja malttia ja pitkää pinnaa. armeliaisuuttaa itselle myös.

    • ja harrastuksista hakeminen

      Älkää hyvät ihmiset vieko ja hakeko läheisiänne
      töihin, kouluun ja harrastuksiin.

      Teette omalle itsellenne ja läheisillenne kaikista suurimman karhunpalveluksen kun päivittäinen raikas liikunta jää pois.

      Menkää sinä aikana itse lenkille, ja antakaa
      läheisillenne mahdollisuus oikeaan ja tervelliseen elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe