En kestä enää. Äitini ei hyväksy sitä, etten jaksa keskustella hänen kanssan livenä enkä puhelimessa, koska minä en ole hänelle mitään selitystä velkaa.
Haluaisin elää omaa elämääni (olen aviossa) enkä kuunnella äitini ainaista negatiivisia asioista puhumista. Milloin kukakin sukulainen/tuttava sairastui, kuoli yms. Eräästä n. 85-vuotiaasta kuolleesta puhuttaessa äitini suuttui kun sanoin, että kyllähän tuon ikäinen ihminen voi jo kuolla silkkaa vanhuuttaan. Äitini mielestä olen kylmä, tunteeton ja välinpitämätön.
Äitini on aina syyllistänyt minua siitä, etten ole sellainen kuin hän haluaisi.
En ymmärrä miksei hän voi jättää minua rauhaan, ahdistun tuosta jatkuvasta puhelinhäirinnästä (saattaa soittaa useamman kerran peräkkäin ja jättää kerralla 3 viestiä)
En halua keskustella hänen kanssaan mistään, kun ahdistun aina hänen syyllistävästä asenteestaan. Kun menen käymään siellä hän sanoo ensimmäisenä "ei ole pitkään aikaan nähty". Hän on kyltymätön, minun pitäisi olla siellä aina ja jatkuvasti.
Jos en vastaa puhelimeen, hän soittaa miehelleni.
Ei kunnioita edes työssäkäyvien ihmisten työrauhaa, kun on aina vaan vaatimassa huomiota.
Mistä saan apua ahdistukseeni? Tietääkö kukaan?
Haluaisin elää omaa elämääni (olen aviossa) enkä kuunnella äitini ainaista negatiivisia asioista puhumista. Milloin kukakin sukulainen/tuttava sairastui, kuoli yms. Eräästä n. 85-vuotiaasta kuolleesta puhuttaessa äitini suuttui kun sanoin, että kyllähän tuon ikäinen ihminen voi jo kuolla silkkaa vanhuuttaan. Äitini mielestä olen kylmä, tunteeton ja välinpitämätön.
Äitini on aina syyllistänyt minua siitä, etten ole sellainen kuin hän haluaisi.
En ymmärrä miksei hän voi jättää minua rauhaan, ahdistun tuosta jatkuvasta puhelinhäirinnästä (saattaa soittaa useamman kerran peräkkäin ja jättää kerralla 3 viestiä)
En halua keskustella hänen kanssaan mistään, kun ahdistun aina hänen syyllistävästä asenteestaan. Kun menen käymään siellä hän sanoo ensimmäisenä "ei ole pitkään aikaan nähty". Hän on kyltymätön, minun pitäisi olla siellä aina ja jatkuvasti.
Jos en vastaa puhelimeen, hän soittaa miehelleni.
Ei kunnioita edes työssäkäyvien ihmisten työrauhaa, kun on aina vaan vaatimassa huomiota.
Mistä saan apua ahdistukseeni? Tietääkö kukaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
...mutta oletko koittanut sanoa suoraan? Kaikesta, mikä tässä asetelmassa häiritsee ja vaivaa? Entä oletko koittanut vedota ulkopuolisiin tahoihin, esim. pomo suuttuu, kun jatkuvasti työaikana soi oma puhelin tms.? Tai keksitkö jonkin muun tahon, jonka auktoriteetti puree äitiisi: isäsi/sisaruksesi, lääkäri, poliisi...? Viimeinen vaihtoehto on vaihtaa puhelinnumerot salaisiksi, mutta se on tietenkin aika radikaalia. Aikuisella ihmisellä on kuitenkin oma elämänsa ja omat rajansa, ja viime kädessä sinä itse vastaat siitä, kuka niitä rikkoo ja kuinka. En nyt siis moiti, vaan kannustan tarttumaan järeämpiin toimiin. Oma reviiri on otettava, jos sitä ei (näköjään) muuten anneta.
Mene Suomi 24:n Tunteet ja suhteet -osastoon. Etsi sieltä otsikko Suku on pahin. Mene kyseisen tiedoston sivulle 4, jossa on käynnissä hyvin, hyvin pitkä keskustelu (noin 200 mielipidettä, noin 12 000 kävijää) aiheesta hankala äiti.
Löydät varmasti paljon samanlaisia kokemuksia kuin itselläsi on ja voit tietysti kirjoittaa sinne itsekin.
Yleisenä ohjeena sanoisin, että koeta laittaa
tiukat rajta äitisi kontaktoinnille sinuun päin. Tässä päätöksenteossa tarvitaan ennen kaikkea järkeä, yritä karistaa tunteet pois.
Tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritä ajatella myös itseäsi, omaa jaksamistasi ja omaa perhettäsi.
Toinen paikka,josta voisit löytää apua on www.narsistienuhrientuki.info.
Sieltä keskustelupalstat ja eskustelu "Narsistin lapsena".
Ainakin äitis puolelta.
Jollain lailla sun pitäs saada irtiottoa hänestä ja hänen vaikutuspiiristään...ottaa vähän häneen etäisyyttä.
Äitis ei tule ajatuksesta pitämään, mutta nyt on kyse sun omasta elämästäs. Tee itelles selkeet ehdot.
Kerro äidille, miten rasittunut nyt olet, vaikka hän huonoo tykkäiskin.
Sitten harvennatte yhteydenpitoa jne.
ymmärrä tätä lausettasi: "En halua keskustella hänen kanssaan mistään, kun ahdistun aina hänen syyllistävästä asenteestaan. Kun menen käymään siellä hän sanoo ensimmäisenä "ei ole pitkään aikaan nähty". Hän on kyltymätön, minun pitäisi olla siellä aina ja jatkuvasti."
Eiks oo ihan ystävällistä sanoa "ei ole pitkään aikaan nähty" eikä mun mielestä siinä ole mitään syyttelyn makua. Mulle jäi kyllä tosta sun koko jutusta ihan sellanen kuva, että sä syyttelet suotta sun mutsiis.
Mulla on jokseenkin samanlainen äiti, eli se kans lähinnä rypee kaikessa ahdistavassa (kuolemassa, sairastumisissa ja surussa yleensäkin) ja tuntuu että se haluaa vetää mut siihen mukaan. Se esimerkiksi soittelee ja raportoi aina että kellä nyt on mikäkin sairaus ja kuka nyt on kuollut. Ja mä kerta kaikkiaan ahdistun siitä!! Ja tuntuu kans että se pitää mua kylmänä ihmisenä kun en jaksa ahdistua jonkun mulle tuntemattoman serkun sairastumisesta. Siis haloo, jos oon nähny jonkun ihmisen kaks kertaa elämässäni niin ei kai se oo mulle läheinen vain siks että se on mun serkku. Äitiäni myös ahdistaa kaikki hauskanpito varsinkin jos se tapahtuu niin että alkoholi on mukana. Ja jos yritän sanoa jotain poikkipuolista äitini käytöksestä, hän lähtee huoneesta pois ja alkaa mököttämään. Voi helvetti.