Burn-out-lomalle?

Kiitos vastauksestasi. Oli hienoa kuulla samassa tilanteessa olleen kokemuksista.

Mietin sitäkin että pystyykö työterveyslääkäri diagnosoimaan masennuksen vai antaako hän lähetteen psykiatrille tms. asiantuntijalle. Itse asiassa en tunne itseäni juurikaan masentuneeksi vaan lähinnä kyllästyneeksi ja kaikkensa antaneeksi. Asia voi tietty olla niinkin että masennus on tullut hitaasti kaiken kiireen ja muun vaivan ohella ja nykyisessä tilassa en sitä huomaa. Minulla on kieltämättä ollut melko synkkiä ajatuksia kuluvan vuoden aikana eikä mikään oikein tunnu miltään.

No, katsotaan miten huomenna käy.

Burn-outin partaalla kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Oli hienoa kuulla samassa tilanteessa olleen kokemuksista.

Mietin sitäkin että pystyykö työterveyslääkäri diagnosoimaan masennuksen vai antaako hän lähetteen psykiatrille tms. asiantuntijalle. Itse asiassa en tunne itseäni juurikaan masentuneeksi vaan lähinnä kyllästyneeksi ja kaikkensa antaneeksi. Asia voi tietty olla niinkin että masennus on tullut hitaasti kaiken kiireen ja muun vaivan ohella ja nykyisessä tilassa en sitä huomaa. Minulla on kieltämättä ollut melko synkkiä ajatuksia kuluvan vuoden aikana eikä mikään oikein tunnu miltään.

No, katsotaan miten huomenna käy.

Lue lisää

Työuupumusta ei hyväksytä pidemmän sairasloma syyksi, se muutetaan masennukseksi tms. jos annetaan pidempi sairasloma. Minäkin olin keväällä omasta mielestäni 'nujerrettu', sain kolme kuukautta sairaslomaa. Työterveyslääkäreille en enää mene koska passitti vielä takaisin työmaalle vaikka olin aivan loppu. Psykiatri kirjoitti tuon 3 kk sairaslomaa, keskivaikea masennus.

Tuosta diagnoosistani vielä. ICD on F41.1 joka googlaamalla tarkoittaa "yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä".

Burn-outin partaalla kirjoitti:

Tuosta diagnoosistani vielä. ICD on F41.1 joka googlaamalla tarkoittaa "yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä".

Lähdin tänään työpaikaltani sillä mielellä etten enää takaisin mene.Tyhjensin vaatekaapin,leikkasin työvaatteista nimeni.
Iloiset jäähyväiset olisin halunnut,mutta toisin kävi.
Seinä tuli vastaan,enää en voi perääntyä.Pakko hakea sairaslomaa ja sitten aloitan opiskelun.
Voi sitä vapauden tunnetta,kun kurvasin autolla pois .Nyt takki aivan tyhjä,ei tunnu miltään.

Se oli siinä sitten 11v.hoitajana,kiitti riitti.
Paljon hyvää,mutta vielä enemmän pahaa.

huopaaja kirjoitti:

Lähdin tänään työpaikaltani sillä mielellä etten enää takaisin mene.Tyhjensin vaatekaapin,leikkasin työvaatteista nimeni.
Iloiset jäähyväiset olisin halunnut,mutta toisin kävi.
Seinä tuli vastaan,enää en voi perääntyä.Pakko hakea sairaslomaa ja sitten aloitan opiskelun.
Voi sitä vapauden tunnetta,kun kurvasin autolla pois .Nyt takki aivan tyhjä,ei tunnu miltään.

Se oli siinä sitten 11v.hoitajana,kiitti riitti.
Paljon hyvää,mutta vielä enemmän pahaa.

Lue lisää

mitä lähdet opiskelemaan? samallalailla mulle käynyt mutta jo 5 vuotta hoitajana riitti.. nyt vain mietin mitä seuraavaksi tekisi..

huopaaja kirjoitti:

Lähdin tänään työpaikaltani sillä mielellä etten enää takaisin mene.Tyhjensin vaatekaapin,leikkasin työvaatteista nimeni.
Iloiset jäähyväiset olisin halunnut,mutta toisin kävi.
Seinä tuli vastaan,enää en voi perääntyä.Pakko hakea sairaslomaa ja sitten aloitan opiskelun.
Voi sitä vapauden tunnetta,kun kurvasin autolla pois .Nyt takki aivan tyhjä,ei tunnu miltään.

Se oli siinä sitten 11v.hoitajana,kiitti riitti.
Paljon hyvää,mutta vielä enemmän pahaa.

Lue lisää

Hoitajien tilanne tuntuu olevan tässä maassa aika huonossa jamassa. Tuntuu surulliselta ettei toisista huolta pitävien omasta jaksamisesta huolehdita. Olin itsekin sairaalahoidossa alkuvuodesta ja näin konkreettisesti kuinka raskasta ja stressaavaa työtä sairaanhoitajat tekevät. Jos vain ikinä voin heidän eteensä jotain tehdä niin sen varmasti teen.

Mulla oli samat oireet jokin vuosi sitten. Ensin tuli lomaa työpaikkalääkäriltä 2 viikkoa ahdistushäiriö-diagnoosilla, välissä päivä töissä, mutta en jaksanut. Ja kun menin takaisin lääkärille, tuli lähete psykiatrille. Lomaa kuukauden pätkissä, takaisin 5 kk kuluttua, oli siinä jo kesälomatkin välissä.

Mulla oli alkuun vaikea olla yhteydessä työpaikalle, en olisi edes halunnut lähettää niitä sairaslomatodistuksia, mutta pakkohan se on jos meinaa sairasajan palkkaa saada. Mutta aina kun soitin sinne tai kävin piipahtamassa toimistolla, niin tuli hyvä mieli jälkeenpäin. Ne ihmiset ymmärsi mua ja moni kertoi itselläänkin olleen vastaavaa joskus. Kyllä sen huomaa itsekin sitten kun alkaa olla kunnossa, sitä alkaa haluamaan takaisin töihin. Vähän eri tehtäviin pääsin. Se auttoi paluuta.

Mutta alkuun ei muuta kuin nukut ja lepäät! Ja hanki kotiapua jos sinulla on perhe.

Lepäile rauhassa kirjoitti:

Mulla oli samat oireet jokin vuosi sitten. Ensin tuli lomaa työpaikkalääkäriltä 2 viikkoa ahdistushäiriö-diagnoosilla, välissä päivä töissä, mutta en jaksanut. Ja kun menin takaisin lääkärille, tuli lähete psykiatrille. Lomaa kuukauden pätkissä, takaisin 5 kk kuluttua, oli siinä jo kesälomatkin välissä.

Mulla oli alkuun vaikea olla yhteydessä työpaikalle, en olisi edes halunnut lähettää niitä sairaslomatodistuksia, mutta pakkohan se on jos meinaa sairasajan palkkaa saada. Mutta aina kun soitin sinne tai kävin piipahtamassa toimistolla, niin tuli hyvä mieli jälkeenpäin. Ne ihmiset ymmärsi mua ja moni kertoi itselläänkin olleen vastaavaa joskus. Kyllä sen huomaa itsekin sitten kun alkaa olla kunnossa, sitä alkaa haluamaan takaisin töihin. Vähän eri tehtäviin pääsin. Se auttoi paluuta.

Mutta alkuun ei muuta kuin nukut ja lepäät! Ja hanki kotiapua jos sinulla on perhe.

Lue lisää

Nyt kun diagnoosit on tehty ja olen jutellut asiasta ihmisten - myös pomoni - kanssa niin tulevaisuus näyttää heti valoisammalta. Uskon myös että jaksan innostua vielä vanhasta työstäni, joko kuukauden tai vähän pidemmän ajan päästä.

Nyt vain pitäisi ensin saada maksettua puolentoista viikon univelat. En kuitenkaan haluaisi heti joutua Tenox-koukkuun joten kokeilen nukkua ensin ilman sitä.

Ei-enää-ihan burn-outin par... kirjoitti:

Nyt kun diagnoosit on tehty ja olen jutellut asiasta ihmisten - myös pomoni - kanssa niin tulevaisuus näyttää heti valoisammalta. Uskon myös että jaksan innostua vielä vanhasta työstäni, joko kuukauden tai vähän pidemmän ajan päästä.

Nyt vain pitäisi ensin saada maksettua puolentoista viikon univelat. En kuitenkaan haluaisi heti joutua Tenox-koukkuun joten kokeilen nukkua ensin ilman sitä.

Lue lisää

Jotain otan menneestä matkaani,paljon heitän romukoppaan.Jotain luovaa haluan nyt tehdä,omannäköistäni,arvojeni mukaista.

Jospa toteutan haaveeni osa-aikaisesta kevyestä päivätyöstä,jonka lisäksi jaksan tehdä jotain vapaa-ajallakin.

Ihania syyspäiviä ja roimasti voimia jokaiselle

huopaaja kirjoitti:

Jotain otan menneestä matkaani,paljon heitän romukoppaan.Jotain luovaa haluan nyt tehdä,omannäköistäni,arvojeni mukaista.

Jospa toteutan haaveeni osa-aikaisesta kevyestä päivätyöstä,jonka lisäksi jaksan tehdä jotain vapaa-ajallakin.

Ihania syyspäiviä ja roimasti voimia jokaiselle

Lue lisää

Mistä löysit tuon voiman ja varmuuden lähteä mahdottomasta tilanteesta?

En ole hoitaja, mutta "ura" tällä nykyisellä alallani alkaa olla lopussa. Olen päättänyt katsoa tämän loppuun asti eli käyn töissä niin pitkään kuin jaksan, mutta kerran lähdettyäni en enää palaa. Vuosia sitten työterveyslääkäri sanoi, ettei kirjoittele sairaslomia väsymyksen vuoksi. Muutenkin hänen kommenttinsa kuulostivat syyllistäviltä. Oma syy kuulemma, jos ei jaksa. Lopulta sain unilääkkeet, joiden ansiosta olen saanut nukutuksi melko hyvin. Kuitenkaan en jaksa enää kauan. Pitäisi vain saada apua haetuksi, että saisi joskus päätöksiäkin tehtyä. Toisaalta en osaa kuvitella, mitä voisin lähteä opiskelemaan tai mihin työhön enää edes kelpaisin näillä puutteellisilla ominaisuuksilla ja tällä iällä. Myös huoli taloudellisesta toimeentulosta jatkossa ahdistaa. Olen ainakin pirun etevä kantamaan huolta.

Ei-enää-ihan burn-outin par... kirjoitti:

Nyt kun diagnoosit on tehty ja olen jutellut asiasta ihmisten - myös pomoni - kanssa niin tulevaisuus näyttää heti valoisammalta. Uskon myös että jaksan innostua vielä vanhasta työstäni, joko kuukauden tai vähän pidemmän ajan päästä.

Nyt vain pitäisi ensin saada maksettua puolentoista viikon univelat. En kuitenkaan haluaisi heti joutua Tenox-koukkuun joten kokeilen nukkua ensin ilman sitä.

Lue lisää

En sitten selvinnytkään yöstä ilman unilääkettä. Luovutin jo alkuillasta kun uni ei meinannut tulla ja kyllähän se sitten nopeasti tulikin mutta loppui taas liian aikaisin. En tiedä miten ja millä lääkkeellä unen saisi kestämään pidempään.

Aamulla laitoin Metallican Unforgivenin soimaan - loistava heavyballadi muuten - ja silloin murtui viimeinkin kauan kerättyjen turhautumien ja synkkyyden pato. Sanat osuivat niin suoraan etten voinut muuta kuin itkeä pitkään ja hartaasti. Tunnistin itseni erityisesti kohdista "This bitter man he is... He's battled constantly, this fight he cannot win, a tired man they see no longer cares. The old man he prepares, to die regretfully..."

No, nyt tuntuu taas astetta paremmalta. Tsemppiä myös kaikille samassa jamassa oleville/olleille.

Ei-enää-ihan burn-outin par... kirjoitti:

En sitten selvinnytkään yöstä ilman unilääkettä. Luovutin jo alkuillasta kun uni ei meinannut tulla ja kyllähän se sitten nopeasti tulikin mutta loppui taas liian aikaisin. En tiedä miten ja millä lääkkeellä unen saisi kestämään pidempään.

Aamulla laitoin Metallican Unforgivenin soimaan - loistava heavyballadi muuten - ja silloin murtui viimeinkin kauan kerättyjen turhautumien ja synkkyyden pato. Sanat osuivat niin suoraan etten voinut muuta kuin itkeä pitkään ja hartaasti. Tunnistin itseni erityisesti kohdista "This bitter man he is... He's battled constantly, this fight he cannot win, a tired man they see no longer cares. The old man he prepares, to die regretfully..."

No, nyt tuntuu taas astetta paremmalta. Tsemppiä myös kaikille samassa jamassa oleville/olleille.

Lue lisää

onkin vaikeaa silloin, kun mielessä myllertää uupumuksen tunteita. Tenox auttaa varmaan nukahtamiseen, mutta oman mielen syvyyksistä nousee ahdistus pintaan yön aikana ja silloin heräämisen jälkeen on tosi vaikea päästä niin rauhoittumaan, että saisi uudelleen nukahdetuksi. Näin ainakin minulla. Itseäni auttoi, kun illalla söin Opamox 15 mg, se on varsinaisesti määrätty jännityksen poistoon, mutta toimi hyvin turruttaen uneen myös yöllä herättyäni. Muista keskittyä nyt tekemään vain sellaisia asioita, mitkä tuottavat itsellesi iloa eli yritä nauttia elämästä.

lomailija kirjoitti:

onkin vaikeaa silloin, kun mielessä myllertää uupumuksen tunteita. Tenox auttaa varmaan nukahtamiseen, mutta oman mielen syvyyksistä nousee ahdistus pintaan yön aikana ja silloin heräämisen jälkeen on tosi vaikea päästä niin rauhoittumaan, että saisi uudelleen nukahdetuksi. Näin ainakin minulla. Itseäni auttoi, kun illalla söin Opamox 15 mg, se on varsinaisesti määrätty jännityksen poistoon, mutta toimi hyvin turruttaen uneen myös yöllä herättyäni. Muista keskittyä nyt tekemään vain sellaisia asioita, mitkä tuottavat itsellesi iloa eli yritä nauttia elämästä.

Lue lisää

Juttelin lääkärin kanssa Opamoxistakin, joka on tosiaan "enemmän" unilääke kuin nukahtamislääkkeenä käytetty Tenox. Minulla on vaan huonoja kokemuksia Opamoxista, jota sain alkuvuodesta sairaalahoidossa ollessani. Hoidon syy ei tosin ollut burn-out vaan tavallista pahempi tulehdustauti jonka puhkeamista liiallinen stressi on kyllä todennäköisesti edesauttanut. Sain Opamoxillakin toki unta mutta heräilin keskellä yötä aivan märkänä kylmästä hiestä. Kun lääkkeeksi vaihdettiin Tenox, vastaavia vaikutuksia ei ilmennyt. Tosin Opamoxilla on hyvinkin saattanut olla yhteisvaikutuksia muiden saamieni lääkkeiden kanssa, eli voisihan sitäkin vielä harkita jos liian aikaiset heräämiset jatkuvat.

Ei-enää-ihan burn-outin par... kirjoitti:

Juttelin lääkärin kanssa Opamoxistakin, joka on tosiaan "enemmän" unilääke kuin nukahtamislääkkeenä käytetty Tenox. Minulla on vaan huonoja kokemuksia Opamoxista, jota sain alkuvuodesta sairaalahoidossa ollessani. Hoidon syy ei tosin ollut burn-out vaan tavallista pahempi tulehdustauti jonka puhkeamista liiallinen stressi on kyllä todennäköisesti edesauttanut. Sain Opamoxillakin toki unta mutta heräilin keskellä yötä aivan märkänä kylmästä hiestä. Kun lääkkeeksi vaihdettiin Tenox, vastaavia vaikutuksia ei ilmennyt. Tosin Opamoxilla on hyvinkin saattanut olla yhteisvaikutuksia muiden saamieni lääkkeiden kanssa, eli voisihan sitäkin vielä harkita jos liian aikaiset heräämiset jatkuvat.

Lue lisää

jos on vaikeuksia nukkua ja rauhoittaa muutenkin.

on hyvä lääke kirjoitti:

jos on vaikeuksia nukkua ja rauhoittaa muutenkin.

Mulla takana pitkä tie tämän uupumuksen kanssa.
Diagnoosi 3v. takaa.Pitkä sairasloma,lääkkeitä en halunnut syödä.Nukuin,jos nukutti.En stressannut unettomista öistä,vaan nukuin sitten päiväunia.

Aluksi pätkittäin sairaslomaa 2 vkoa kerrallaan,kunnes psykiatri kirjoitti 3 kuukautta kerralla.Vasta sitten aloin rauhottua,kun ei tarvinnut miettiä töihinpaluuta koko ajan.Olin vaan ja ihmettelin.Onneksi lapsi pitää elämässä kiinni,siinä suurin voimanlähteeni.

Palasin sairaslomalta entiseen työhöni,olin välillä muualla töissä,yritin opiskella.Kaikki tämä kovalla kiireellä,kunnes pysähdyin.

Annoin itselleni vuoden aikalisän.Tiesin koko ajan,että lähden nykyisestä työpaikastani.Suunta oli hakusessa.

Luin paljon;muutosprosessista,luovuudesta,oman itsensä löytämisestä.Lenkkeilin ja jumppasin sitten kun taas voimia löytyi.

Kesällä kävin pääsykokeissa ja heittämällä sisään kaikkiin hakemiini paikkoihin.Tuntuu se hyvältä,kun niin pohjalla on käyty,elämän edessä nöyrrytty.

Nyt kesän lopulla pakko tehdä se lopullinen irtiotto,jota jo muutaman vuoden tehnyt.
Ajan kanssa kaikki selviää,turha kiire pois.

Rohkeutta ja uskallusta se vaatii lähteä tutusta ja turvallisesta.Mutta ei kiitos sitä enää mulle.

Nyt olen valmis kohtaamaan uusia ihmisiä,
uudenlaisen elämän.Omannäköiseni.

Antakaa itsellenne aikaa toipua.Aika parantaa niitä sielun haavoja,vaikka arvet jäävät.

huopaaja kirjoitti:

Mulla takana pitkä tie tämän uupumuksen kanssa.
Diagnoosi 3v. takaa.Pitkä sairasloma,lääkkeitä en halunnut syödä.Nukuin,jos nukutti.En stressannut unettomista öistä,vaan nukuin sitten päiväunia.

Aluksi pätkittäin sairaslomaa 2 vkoa kerrallaan,kunnes psykiatri kirjoitti 3 kuukautta kerralla.Vasta sitten aloin rauhottua,kun ei tarvinnut miettiä töihinpaluuta koko ajan.Olin vaan ja ihmettelin.Onneksi lapsi pitää elämässä kiinni,siinä suurin voimanlähteeni.

Palasin sairaslomalta entiseen työhöni,olin välillä muualla töissä,yritin opiskella.Kaikki tämä kovalla kiireellä,kunnes pysähdyin.

Annoin itselleni vuoden aikalisän.Tiesin koko ajan,että lähden nykyisestä työpaikastani.Suunta oli hakusessa.

Luin paljon;muutosprosessista,luovuudesta,oman itsensä löytämisestä.Lenkkeilin ja jumppasin sitten kun taas voimia löytyi.

Kesällä kävin pääsykokeissa ja heittämällä sisään kaikkiin hakemiini paikkoihin.Tuntuu se hyvältä,kun niin pohjalla on käyty,elämän edessä nöyrrytty.

Nyt kesän lopulla pakko tehdä se lopullinen irtiotto,jota jo muutaman vuoden tehnyt.
Ajan kanssa kaikki selviää,turha kiire pois.

Rohkeutta ja uskallusta se vaatii lähteä tutusta ja turvallisesta.Mutta ei kiitos sitä enää mulle.

Nyt olen valmis kohtaamaan uusia ihmisiä,
uudenlaisen elämän.Omannäköiseni.

Antakaa itsellenne aikaa toipua.Aika parantaa niitä sielun haavoja,vaikka arvet jäävät.

Lue lisää

Minäkin olen veivannut tuota unilääkekysymystä suuntaan ja toiseen. Viime yön olin ilman Tenoxia ja nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Tuntuu että lyhyimmän yöunen ennätys rikkoutuu jatkuvasti, vaikka parempaan luulin jo olevani menossa. Nyt olo on kuin pahemmassakin krapulassa. Luulin keskiviikkona lääkärillä käydessäni olevani pohjalla mutta entistä syvemmälle ollaan menossa.

Tiedän että minun pitäisi antaa itselleni aikaa toipumiseen, mutta en ainakaan vielä ole siihen pystynyt. Omat odotukset ja ympäristön paineet täyttävät nyt sen stressityhjiön, joka syntyi työpaineiden loputtua. Olen ennenkin todennut, että töistä saa sairaslomaa mutta perheeltä ei. Kun siihen lisätään vielä järjestelmällinen ja pikkutarkka luonne niin arvaan, että toipuminen ja töihinpaluu tulee olemaan tuskainen tie. Itselleen on vaikeinta antaa armoa.

Minun pitäisi varmaan ottaa ensimmäiseksi tavoitteeksi päästä pahimmasta väsymyksestä yli. Siihen kuluvalla ajalla ei ole merkitystä, ei vaikka siihen kuluisi koko kuukausi. Tavoitteena on vain päästä sellaiseen tilaan, että pystyn keskittymään kirjan - edes yhden luvun - lukemiseen tai kokonaisen elokuvan katsomiseen. En olisi ikinä uskonut että tuollaiset asiat voisivat tuntua luksukselta.

huopaaja kirjoitti:

Mulla takana pitkä tie tämän uupumuksen kanssa.
Diagnoosi 3v. takaa.Pitkä sairasloma,lääkkeitä en halunnut syödä.Nukuin,jos nukutti.En stressannut unettomista öistä,vaan nukuin sitten päiväunia.

Aluksi pätkittäin sairaslomaa 2 vkoa kerrallaan,kunnes psykiatri kirjoitti 3 kuukautta kerralla.Vasta sitten aloin rauhottua,kun ei tarvinnut miettiä töihinpaluuta koko ajan.Olin vaan ja ihmettelin.Onneksi lapsi pitää elämässä kiinni,siinä suurin voimanlähteeni.

Palasin sairaslomalta entiseen työhöni,olin välillä muualla töissä,yritin opiskella.Kaikki tämä kovalla kiireellä,kunnes pysähdyin.

Annoin itselleni vuoden aikalisän.Tiesin koko ajan,että lähden nykyisestä työpaikastani.Suunta oli hakusessa.

Luin paljon;muutosprosessista,luovuudesta,oman itsensä löytämisestä.Lenkkeilin ja jumppasin sitten kun taas voimia löytyi.

Kesällä kävin pääsykokeissa ja heittämällä sisään kaikkiin hakemiini paikkoihin.Tuntuu se hyvältä,kun niin pohjalla on käyty,elämän edessä nöyrrytty.

Nyt kesän lopulla pakko tehdä se lopullinen irtiotto,jota jo muutaman vuoden tehnyt.
Ajan kanssa kaikki selviää,turha kiire pois.

Rohkeutta ja uskallusta se vaatii lähteä tutusta ja turvallisesta.Mutta ei kiitos sitä enää mulle.

Nyt olen valmis kohtaamaan uusia ihmisiä,
uudenlaisen elämän.Omannäköiseni.

Antakaa itsellenne aikaa toipua.Aika parantaa niitä sielun haavoja,vaikka arvet jäävät.

Lue lisää

huopaaja: Onnea valitsemallesi uudelle tielle, mikä se sitten ikinä onkaan.

En ole itsekaan enää satavarma palaanko takaisin vanhaan joskus-niin-unelma-ammatilta-vaikuttaneeseen työpaikkaan. Nyt jos koskaan olisi irtioton paikka ja loputtomasti aikaa miettiä vaihtoehtoja.

Burn-outin partaalla kirjoitti:

huopaaja: Onnea valitsemallesi uudelle tielle, mikä se sitten ikinä onkaan.

En ole itsekaan enää satavarma palaanko takaisin vanhaan joskus-niin-unelma-ammatilta-vaikuttaneeseen työpaikkaan. Nyt jos koskaan olisi irtioton paikka ja loputtomasti aikaa miettiä vaihtoehtoja.

Lue lisää

ajatukseni,
mielestäni on vaikea enää uupumisen jälkeen jatkaa samassa työssä.Itse tätä kokeillut ja kyllä ne vuosien aikana kertyneet negatiiviset asiat tahtoo nousta pintaan aina kun vähänkin stressiä.

Olen tässä itsekin vähän pää pyörällä tästä kaikesta.Tuntuu kuin joku toinen nyt veisi mua eteenpäin,itse ikäänkuin katson sivusta ja hykertelen tyytyväisenä.Onkohan tämä sitä intuitiivista toimintaa?

Rohkeutta vaan peliin ja uusille urille.Siihen vanhaan voit aina palata,se ei häviä mihinkään.

Kuvittele,millaista elämäsi on viiden vuoden päästä,jos jatkat nykyisessä työssäsi.Jos pystyt hyvillä mielin ajattelemaan nykyistä työtäsi niin mikset voisi sinne palatakin.Mutta,jos jokin sinussa sanoo,että viiden vuoden päästä en nykyisessä työssäni enää ole,tee tarvittava ratkaisu jo nyt.

Uupumus on kuitenkin usein seurausta siitä,että toimii jollakinlailla arvojensa tai sisimpänsä vastaisesti.Jossakin syvällä sydämessä tietää,että ei ole hyvä olla,mutta sitkeesti vaan jatkaa taistelua.

Enhän minäkään täysin uraa ole vaihtamassa,mutta nykyisestä poikkeaviin työtehtäviin tähtään jatkossa.Ja entistä enemmän haluan jatkossa tehdä myös vapaa-ajalla juuri sitä mistä tykkään;olen jo jonkin aikaa nähnyt itseni himoliikkujana kuvitelmissani:-)

Hyvä on myös hellittää otetta siis antaa elämän viedä.Jos liikaa suunnittelee ja organisoi elämäänsä,voi mennä moni tilaisuus ohi suun.
Sanonta "elämä kantaa"pitää kyllä paikkaansa silloin kun olla tosi heikoilla.

Omalla kohdallani on eniten tapahtunut edistystä uran ja eämän suhteen viimeisen vuoden aikana,kun en ole tehnyt mitään kovinkaan tietoisesti tai suunnitellusti.Kaikki palaset vaan loksahtelee kohdalleen ja minä menen siinä mukana.Nyt elän enkä vaan suunnittele eläväni.

Helteistä viikonloppua!

huopaaja kirjoitti:

ajatukseni,
mielestäni on vaikea enää uupumisen jälkeen jatkaa samassa työssä.Itse tätä kokeillut ja kyllä ne vuosien aikana kertyneet negatiiviset asiat tahtoo nousta pintaan aina kun vähänkin stressiä.

Olen tässä itsekin vähän pää pyörällä tästä kaikesta.Tuntuu kuin joku toinen nyt veisi mua eteenpäin,itse ikäänkuin katson sivusta ja hykertelen tyytyväisenä.Onkohan tämä sitä intuitiivista toimintaa?

Rohkeutta vaan peliin ja uusille urille.Siihen vanhaan voit aina palata,se ei häviä mihinkään.

Kuvittele,millaista elämäsi on viiden vuoden päästä,jos jatkat nykyisessä työssäsi.Jos pystyt hyvillä mielin ajattelemaan nykyistä työtäsi niin mikset voisi sinne palatakin.Mutta,jos jokin sinussa sanoo,että viiden vuoden päästä en nykyisessä työssäni enää ole,tee tarvittava ratkaisu jo nyt.

Uupumus on kuitenkin usein seurausta siitä,että toimii jollakinlailla arvojensa tai sisimpänsä vastaisesti.Jossakin syvällä sydämessä tietää,että ei ole hyvä olla,mutta sitkeesti vaan jatkaa taistelua.

Enhän minäkään täysin uraa ole vaihtamassa,mutta nykyisestä poikkeaviin työtehtäviin tähtään jatkossa.Ja entistä enemmän haluan jatkossa tehdä myös vapaa-ajalla juuri sitä mistä tykkään;olen jo jonkin aikaa nähnyt itseni himoliikkujana kuvitelmissani:-)

Hyvä on myös hellittää otetta siis antaa elämän viedä.Jos liikaa suunnittelee ja organisoi elämäänsä,voi mennä moni tilaisuus ohi suun.
Sanonta "elämä kantaa"pitää kyllä paikkaansa silloin kun olla tosi heikoilla.

Omalla kohdallani on eniten tapahtunut edistystä uran ja eämän suhteen viimeisen vuoden aikana,kun en ole tehnyt mitään kovinkaan tietoisesti tai suunnitellusti.Kaikki palaset vaan loksahtelee kohdalleen ja minä menen siinä mukana.Nyt elän enkä vaan suunnittele eläväni.

Helteistä viikonloppua!

Lue lisää

Surkeasta aamusta ja väsymyksestä huolimatta lähdin tänään ihmisten ilmoille ja koin jotain ihmeellistä. Oli vapauttavaa kulkea ympäriinsä kaupungin keskustassa ilman minkäänlaista kiireen tai huolen häivääkään. Pääni oli ilmeisesti niin jumissa ettei mieleeni kertakaikkiaan mahtunut yhtään painostavaa tai stressaavaa ajatusta. Aivan kuin olisin siirtynyt vuosia ajassa taaksepäin niihin päiviin jolloin todella nautin työstäni ja olostani muutenkin. Elämä taitaa siis kuitenkin voittaa.

Tämä burn-out on minulle jo toinen isompi terveydellinen romahdus vuoden sisällä enkä ole vielä edes kolmeaviittä. Minusta tuntuu että nyt olisi siis korkea aika tehdä jonkinlainen irtiotto. Kolmatta varoitusta minulla kun ei ehkä ole varaa ottaa. Itse asiassa olen miettinyt työpaikan vaihtoa hiljaa mielessäni jo muutaman vuoden. Tuntui että olin jo nähnyt kaiken mitä työlläni on annettavaa. Silti jäin siihen tuttuun ja turvalliseen paikkaan junnaamaan, vaikka lopulta - ensimmäisen varoituksen jälkeen - tiesin miten siinä tulee käymään. Aloin toimia itseäni vastaan ja pakottaa itseni jatkamaan sitä taistelua, jota en mitenkään olisi voinut voittaa.

Nyt kun minut on riisuttu aseista ja turhista paineista, on aikaa miettiä mitä todella haluan tehdä isona. Tällä hetkellä luulen että pysyn samalla alalla mutta hakeudun enemmän käytännön töihin. Ja vanhaan voi tosiaan aina palata.

Viikonloppuja!

Oloni ei lähtenyt paranemaan eikä Tenoxista ollut juuri apua nukkumiseen. Lopulta tuntui että ahdistus kasvaa niin suureksi etten saa pidettyä itseäni kasassa. Puhuin asiasta lääkärilleni joka totesi minulla olevan myös masennusta. Sain masennuslääkityksen, joka alkoi heti auttaa nukkumisongelmiin. Nyt tosin väsyttää aivan jatkuvasti, mutta toisaalta se ei ole ihme kun on parin viikon univelat rästissä. Lääkärin mukaan on myös selvää etten toivu tästä ensimmäisen sairaslomakuukauden aikana vaan kolmekin saattaa mennä.

Joku täällä mainitsi lyhytterapian. Minkälaista se on?

Burn-out-potilas kirjoitti:

Oloni ei lähtenyt paranemaan eikä Tenoxista ollut juuri apua nukkumiseen. Lopulta tuntui että ahdistus kasvaa niin suureksi etten saa pidettyä itseäni kasassa. Puhuin asiasta lääkärilleni joka totesi minulla olevan myös masennusta. Sain masennuslääkityksen, joka alkoi heti auttaa nukkumisongelmiin. Nyt tosin väsyttää aivan jatkuvasti, mutta toisaalta se ei ole ihme kun on parin viikon univelat rästissä. Lääkärin mukaan on myös selvää etten toivu tästä ensimmäisen sairaslomakuukauden aikana vaan kolmekin saattaa mennä.

Joku täällä mainitsi lyhytterapian. Minkälaista se on?

Lue lisää

Minussa on samaa vaivaa kuin sinussa. Nykyään nukun sentään, kun syön Mirtatsapiinia. Tuntuu siltä, että mitä enemmän "päästän irti" kaikesta sitä syvemmälle vajoan. En tiedä, milloin saan lopullisen "pohjakosketuksen". En tahtoisi näyttää tätä heikkouttani ja saamattomuuttani koko maailmalle.

Nyt kun kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat koulussa, vajoan vain entistä syvemmälle (tarkoitan kesäloman loppumista). Lapset pitivät minut jotenkin pinnalla. Hankaluuteni on siinä vielä, että meillä on perheyritys, josta on vaikea kokonaan irtaantua. Työni on sellaista, että sitä on tehtävä aivan joka päivä. Olen koettanut yksinkertaistaa ja vähentää kaiken mahdollisimman helpoksi, mutta sekään ei vielä riitä.

Varjolilja kirjoitti:

Minussa on samaa vaivaa kuin sinussa. Nykyään nukun sentään, kun syön Mirtatsapiinia. Tuntuu siltä, että mitä enemmän "päästän irti" kaikesta sitä syvemmälle vajoan. En tiedä, milloin saan lopullisen "pohjakosketuksen". En tahtoisi näyttää tätä heikkouttani ja saamattomuuttani koko maailmalle.

Nyt kun kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat koulussa, vajoan vain entistä syvemmälle (tarkoitan kesäloman loppumista). Lapset pitivät minut jotenkin pinnalla. Hankaluuteni on siinä vielä, että meillä on perheyritys, josta on vaikea kokonaan irtaantua. Työni on sellaista, että sitä on tehtävä aivan joka päivä. Olen koettanut yksinkertaistaa ja vähentää kaiken mahdollisimman helpoksi, mutta sekään ei vielä riitä.

Lue lisää

Ymmärrän että perheyrityksessä työstä on vaikea päästä irti, mutta näkisin sen silti välttämättömäksi paranemisesi kannalta. Itse en voisi kuvitellakaan käyväni töissä nyt, vaikka työtaakkani olisi vähennetty minimiin. Työpaikka tuo kuitenkin mieleen kaikki ne ahdistavat asiat, joista burn-out alkoi. Oletko puhunut perheesi kanssa hankalasta tilanteestasi?

Kaikesta ei mielestäni tarvitse luopua, vaan pitäisi keskittyä iloa ja mielihyvää tuottaviin asioihin. Ollessani väsyneimmilläni saatoin kuunnella mielimusiikkiani vain sohvalla maaten ja jättää kaiken huolehtimisen pois. Minullakin on lapsia, mutta he ovat onneksi hoidossa, joten päivisin jää aikaa itselle.

Tsemppiä!

Burn-out-potilas kirjoitti:

Oloni ei lähtenyt paranemaan eikä Tenoxista ollut juuri apua nukkumiseen. Lopulta tuntui että ahdistus kasvaa niin suureksi etten saa pidettyä itseäni kasassa. Puhuin asiasta lääkärilleni joka totesi minulla olevan myös masennusta. Sain masennuslääkityksen, joka alkoi heti auttaa nukkumisongelmiin. Nyt tosin väsyttää aivan jatkuvasti, mutta toisaalta se ei ole ihme kun on parin viikon univelat rästissä. Lääkärin mukaan on myös selvää etten toivu tästä ensimmäisen sairaslomakuukauden aikana vaan kolmekin saattaa mennä.

Joku täällä mainitsi lyhytterapian. Minkälaista se on?

Lue lisää

potilas kertoo psykologille tai psykiatrille masennuksestaan ja kaikesta, mitä mieleen tulee. Terapeutti kuuntelee ja tekee silloin tällöin selventäviä kysymyksiä, jos selostus on polveilemassa väärään suuntaan. Itse koin sellaisen turvalliseksi ja joka kerta lähdin lyhytterapiasta tyytyväisenä. Siinä on tärkeää, että potilas itse kuulee kertovansa ongelmistaan. Kummasti se selventää tilannetta.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Ymmärrän että perheyrityksessä työstä on vaikea päästä irti, mutta näkisin sen silti välttämättömäksi paranemisesi kannalta. Itse en voisi kuvitellakaan käyväni töissä nyt, vaikka työtaakkani olisi vähennetty minimiin. Työpaikka tuo kuitenkin mieleen kaikki ne ahdistavat asiat, joista burn-out alkoi. Oletko puhunut perheesi kanssa hankalasta tilanteestasi?

Kaikesta ei mielestäni tarvitse luopua, vaan pitäisi keskittyä iloa ja mielihyvää tuottaviin asioihin. Ollessani väsyneimmilläni saatoin kuunnella mielimusiikkiani vain sohvalla maaten ja jättää kaiken huolehtimisen pois. Minullakin on lapsia, mutta he ovat onneksi hoidossa, joten päivisin jää aikaa itselle.

Tsemppiä!

Lue lisää

En ole pelkästään työn rasittama, vaan syitä on useita. Pitkään jouduin puolustamaan jopa olemassaoloni oikeutta suhteessa vanhempiini. Olin kuin kilpi mieheni ja vanhempieni välissä puolustaessani miestäni varsinkin isäni "ampumilta" hyökkäyksiltä. Tein sen, jotta mieheni ei romahtaisi. Lopulta kun isäni vajaa neljä vuotta sitten kuoli, ajattelin ,että en enää pysty auttamaan miestäni. Menimme pariterapiaan ja siitä hänen nousunsa alkoi ja ehkä minun vajoamiseni. Lopulta jouduin ajattelemaan myös itseäni. Olin kuin ontto sisältä, olin vain kuori enää. Lähes kaksikymmentä vuotta olin hoitanut lapsiamme, tehnyt yhteistä työtämme, yrittänyt luovia vanhempieni ja muiden hankalien ihmisten kanssa. Lapsiakin on aika monta, vaikka emme olekaan lestadiolaisia. Lapset jotenkin pitivät minut pinnalla, elossa, toimivana. Nuorimmaisemme on nyt nelivuotias ja melko helppohoitoinen jo.

Terapiassa ollessamme jotenkin paljastui, etten muistanut paristakymmenestä ensimmäisestä elinvuodestani oikeastaan mitään. Siinä vaiheessa terapeuttimme otti minut yksinäni hoitoonsa. Se mitä niistä ajoista on paljastunut, ei ole mitään mukavaa. Muistin, että olen ollut hyväksikäytetty ja niitä käyttäjiä oli useita. Tuo on vahingoittanut aika pahasti seksualisuuttani. Sain paniikkikohtauksia, kun mieheni olisi tahtonut olla kanssani, en kestänyt kosketusta. Nyt tuo on vaihtunut masennuksen aiheuttamaan haluttomuuteen.

Kaikkien pahojen muistojen, esimerkiksi henkisen ja ruumiillisen pahoinpitelyn, ainaisen pelon, vanhempieni loputtoman riitelyn ynnä muun palautuminen, sai aikaan mahtavat ylikierrokset, jolloin aloin herätä ja valvoa aamuyöllä. Olin jo valmiiksi väsynyt lasten yöheräilyistä, mieheni tukemisesta ja työstäkin. Kaikki meni ylitse, ikään kuin hurahti vain.

Vielä minulla on sellainen paha puute, että tunteeni ovat kadonneet. En esimerkiksi osaa itkeä, vaikka mitä tapahtuisi. Olen ikään kuin täysin turtunut. Terapeuttini sanoi, että itseäni suojatakseni olen vain syväjäädyttänyt ne. Ihmisen mieli on niin viisas.

Minulla ei ole ollut ketään, joka olisi puolustanut minua noissa kaikissa elämän myrskyissä. Itse vain autoin toisia itseni läkähdyksiin asti. Olen sitäkin asiaa miettinyt. Luulen, että minulla on jokin persoonallisuushäiriö. Olen epäluuloinen ja alan hyvin hitaasti, jos ollenkaan luottamaan ihmisiin. Nykyään teen työtäni jonkin verran. Kotitalouden hoitaminen on lastemme hoidossa aika paljon. Onneksi olen opettanut heitä vuosien varrella. Perhe todella tietää tilanteeni varsin hyvin.

Varjolilja kirjoitti:

En ole pelkästään työn rasittama, vaan syitä on useita. Pitkään jouduin puolustamaan jopa olemassaoloni oikeutta suhteessa vanhempiini. Olin kuin kilpi mieheni ja vanhempieni välissä puolustaessani miestäni varsinkin isäni "ampumilta" hyökkäyksiltä. Tein sen, jotta mieheni ei romahtaisi. Lopulta kun isäni vajaa neljä vuotta sitten kuoli, ajattelin ,että en enää pysty auttamaan miestäni. Menimme pariterapiaan ja siitä hänen nousunsa alkoi ja ehkä minun vajoamiseni. Lopulta jouduin ajattelemaan myös itseäni. Olin kuin ontto sisältä, olin vain kuori enää. Lähes kaksikymmentä vuotta olin hoitanut lapsiamme, tehnyt yhteistä työtämme, yrittänyt luovia vanhempieni ja muiden hankalien ihmisten kanssa. Lapsiakin on aika monta, vaikka emme olekaan lestadiolaisia. Lapset jotenkin pitivät minut pinnalla, elossa, toimivana. Nuorimmaisemme on nyt nelivuotias ja melko helppohoitoinen jo.

Terapiassa ollessamme jotenkin paljastui, etten muistanut paristakymmenestä ensimmäisestä elinvuodestani oikeastaan mitään. Siinä vaiheessa terapeuttimme otti minut yksinäni hoitoonsa. Se mitä niistä ajoista on paljastunut, ei ole mitään mukavaa. Muistin, että olen ollut hyväksikäytetty ja niitä käyttäjiä oli useita. Tuo on vahingoittanut aika pahasti seksualisuuttani. Sain paniikkikohtauksia, kun mieheni olisi tahtonut olla kanssani, en kestänyt kosketusta. Nyt tuo on vaihtunut masennuksen aiheuttamaan haluttomuuteen.

Kaikkien pahojen muistojen, esimerkiksi henkisen ja ruumiillisen pahoinpitelyn, ainaisen pelon, vanhempieni loputtoman riitelyn ynnä muun palautuminen, sai aikaan mahtavat ylikierrokset, jolloin aloin herätä ja valvoa aamuyöllä. Olin jo valmiiksi väsynyt lasten yöheräilyistä, mieheni tukemisesta ja työstäkin. Kaikki meni ylitse, ikään kuin hurahti vain.

Vielä minulla on sellainen paha puute, että tunteeni ovat kadonneet. En esimerkiksi osaa itkeä, vaikka mitä tapahtuisi. Olen ikään kuin täysin turtunut. Terapeuttini sanoi, että itseäni suojatakseni olen vain syväjäädyttänyt ne. Ihmisen mieli on niin viisas.

Minulla ei ole ollut ketään, joka olisi puolustanut minua noissa kaikissa elämän myrskyissä. Itse vain autoin toisia itseni läkähdyksiin asti. Olen sitäkin asiaa miettinyt. Luulen, että minulla on jokin persoonallisuushäiriö. Olen epäluuloinen ja alan hyvin hitaasti, jos ollenkaan luottamaan ihmisiin. Nykyään teen työtäni jonkin verran. Kotitalouden hoitaminen on lastemme hoidossa aika paljon. Onneksi olen opettanut heitä vuosien varrella. Perhe todella tietää tilanteeni varsin hyvin.

Lue lisää

Hyvä että olet jo hakenut ammattiapua. Tilanteesi on ilman muuta vaatinut sitä ja vaatii varmasti edelleen.

Itse olen kokenut itkemisen tarpeelliseksi ellen jopa välttämättömäksi taidoksi toipumiselleni. Ennen burn-outin diagnosointia minulla oli pitkään ollut tunne, että pitäisi itkeä pahaa oloa pois mutten saanut sitä tehdyksi. Aiemmassa viestissäni kerron kuinka pato lopulta murtui ja sain oloani helpotettua. Nyt tuntuu että pitäisi itkeä enemmän. Itkemisessä ei ole mitään hävettävää.

lupiini kirjoitti:

potilas kertoo psykologille tai psykiatrille masennuksestaan ja kaikesta, mitä mieleen tulee. Terapeutti kuuntelee ja tekee silloin tällöin selventäviä kysymyksiä, jos selostus on polveilemassa väärään suuntaan. Itse koin sellaisen turvalliseksi ja joka kerta lähdin lyhytterapiasta tyytyväisenä. Siinä on tärkeää, että potilas itse kuulee kertovansa ongelmistaan. Kummasti se selventää tilannetta.

Lue lisää

Käyn psykologilla juttelemassa uupumuksestani ja sen syistä noin tunnin per kerta. Olen tosin käynyt siellä vasta kerran, mutta kyllä se hetkeksi helpotti oloa. Lisäksi sain mukaan kotona tehtäviä harjoituksia, jotka auttavat itsensä aktivoimisessa ja negatiivisten asioiden torjumisessa.

Burn-out,masennus.Mikä ikinä se virallinen diagnoosi
onkaan.Siitä toipuminen vie aikaa.
Harvalla kai se kuukaudessa tai puolessa vuodessakaan helpottaa.Ennemminkin puhutaan vuosista.Toipuminen alkaa vasta sitten,kun hyväksyt sen että olet loppu.Niin kauan,kun ihmettelee että miten kauan tää oikeen kestää,ei toipuminen pääse alkuun. Ja jos palaat entiseen työhösi,kurkkii uupumus selkäsi takana koko ajan.

Mutta uskokaan pois,kun tarpeeksi kauan rämmitte
suossa jossain vaiheessa se aurinko paistaa taas elämäänne.Ja kaikki mahdollinen apu ja terapia kannattaa ottaa vastaan,mikä ITSEStä hyvältä tuntuu.Suurin työ tehdään siellä omassa päässä, ihan yksin.

Jos tunteet on lukossa,kannattaa vaikka lukea jotain joka saa hanat auki.Itse harjoitin tätä itkuterapiaa,kun oikein ahdisti.

huopaaja kirjoitti:

Burn-out,masennus.Mikä ikinä se virallinen diagnoosi
onkaan.Siitä toipuminen vie aikaa.
Harvalla kai se kuukaudessa tai puolessa vuodessakaan helpottaa.Ennemminkin puhutaan vuosista.Toipuminen alkaa vasta sitten,kun hyväksyt sen että olet loppu.Niin kauan,kun ihmettelee että miten kauan tää oikeen kestää,ei toipuminen pääse alkuun. Ja jos palaat entiseen työhösi,kurkkii uupumus selkäsi takana koko ajan.

Mutta uskokaan pois,kun tarpeeksi kauan rämmitte
suossa jossain vaiheessa se aurinko paistaa taas elämäänne.Ja kaikki mahdollinen apu ja terapia kannattaa ottaa vastaan,mikä ITSEStä hyvältä tuntuu.Suurin työ tehdään siellä omassa päässä, ihan yksin.

Jos tunteet on lukossa,kannattaa vaikka lukea jotain joka saa hanat auki.Itse harjoitin tätä itkuterapiaa,kun oikein ahdisti.

Lue lisää

Onpa kiva kuulla sinusta "pitkästä" aikaa...

Olen tässä jo useamman kerran luullut olevani pohjamudissa, mutta aina vaan tuntuu pahemmalta. Edes masennuslääkkeet eivät tunnu auttavan mielialaani, vaikka olen niitä jo kohta kaksi viikkoa syönyt. Toisaalta kunnolliseen nukkumiseen pystyminen oli ensimmäinen tavoitteeni ja se on suurinpiirtein saavutettu. Tiedostan olevani masentunut ja sairas, mutta silti yritän paeta sitä kotitöihin ja muihin askareisiin. Perheestäkin on pidettävä huolta, vaikkei millään jaksaisi. Ehkä odotan liian nopeaa toipumista enkä uskalla päästää irti. Töitä tai työpaikan vaihtoa en ole jaksanut juurikaan ajatella. Sen aika saa tulla myöhemmin.

Kirjoittelin aiemmin itkemisen välttämättömyydestä, mutta myönnän etten ole siihen itsekään viime aikoina pystynyt. Kuitenkin minusta tuntuu että sisällä vellovaa pahaa oloa pitäisi purkaa itkemällä, mutta mitään ei tule ulos.

Ensi viikolla on onneksi taas käynti psykologilla ja lääkärillä. Yritän sinnitellä sinne asti.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Onpa kiva kuulla sinusta "pitkästä" aikaa...

Olen tässä jo useamman kerran luullut olevani pohjamudissa, mutta aina vaan tuntuu pahemmalta. Edes masennuslääkkeet eivät tunnu auttavan mielialaani, vaikka olen niitä jo kohta kaksi viikkoa syönyt. Toisaalta kunnolliseen nukkumiseen pystyminen oli ensimmäinen tavoitteeni ja se on suurinpiirtein saavutettu. Tiedostan olevani masentunut ja sairas, mutta silti yritän paeta sitä kotitöihin ja muihin askareisiin. Perheestäkin on pidettävä huolta, vaikkei millään jaksaisi. Ehkä odotan liian nopeaa toipumista enkä uskalla päästää irti. Töitä tai työpaikan vaihtoa en ole jaksanut juurikaan ajatella. Sen aika saa tulla myöhemmin.

Kirjoittelin aiemmin itkemisen välttämättömyydestä, mutta myönnän etten ole siihen itsekään viime aikoina pystynyt. Kuitenkin minusta tuntuu että sisällä vellovaa pahaa oloa pitäisi purkaa itkemällä, mutta mitään ei tule ulos.

Ensi viikolla on onneksi taas käynti psykologilla ja lääkärillä. Yritän sinnitellä sinne asti.

Lue lisää

sitten aloimme tätä keskustelua käydä.Onko siitä todella niin vähän aikaa?Itsestä tuntuu,että olen ollut jo todella pitkään pois työpaikaltani.

Sairaslomalla tässä vielä mennään eli en todellakaan mennyt enää takaisin työhöni.Nyt vaan odotan opiskelun kunnollista alkamista.

Vaikeata on uuden aloituskin.Unettomia öitä ja levotonta oloa.Liekö ahdistusta.Mutta vanhana konkarina näissä asioissa tiedän,että pian se helpottaa.Mulla käytössä tehokas homeopaattinen lääke unettomuuteen ja stressiin.TOIMII!

Toivon Sinulle voimia ja sitä rauhoittumisen taitoa.Kiva jutella ja jakaa kokemuksia.Itselläni ei aikoinaan ollut mitään purkukeinoa,kun ei ollut nettiäkään.

Hyvä,että pääset psykologin kanssa juttusille,itsellä se auttoi kummasti.

Toivottavasti ensi yönä nukutaan molemmat :-)

huopaaja kirjoitti:

sitten aloimme tätä keskustelua käydä.Onko siitä todella niin vähän aikaa?Itsestä tuntuu,että olen ollut jo todella pitkään pois työpaikaltani.

Sairaslomalla tässä vielä mennään eli en todellakaan mennyt enää takaisin työhöni.Nyt vaan odotan opiskelun kunnollista alkamista.

Vaikeata on uuden aloituskin.Unettomia öitä ja levotonta oloa.Liekö ahdistusta.Mutta vanhana konkarina näissä asioissa tiedän,että pian se helpottaa.Mulla käytössä tehokas homeopaattinen lääke unettomuuteen ja stressiin.TOIMII!

Toivon Sinulle voimia ja sitä rauhoittumisen taitoa.Kiva jutella ja jakaa kokemuksia.Itselläni ei aikoinaan ollut mitään purkukeinoa,kun ei ollut nettiäkään.

Hyvä,että pääset psykologin kanssa juttusille,itsellä se auttoi kummasti.

Toivottavasti ensi yönä nukutaan molemmat :-)

Lue lisää

Siitä on tosiaan tasan kolme viikkoa, kun kirjoittelin burn-out-epäilyistäni. Nuo viikot ovat olleet todella pitkiä ja rankkoja mutta myös opettavaisia. Ja tämä keskustelupalsta on ollut kaiken tämän myllerryksen keskellä todella korvaamaton. En edes uskalla ajatella miten hukassa olisin ilman tällaista vertaistukea. Faktatietoa saa kyllä lääkäreiltä ja netistä, mutta ihmisten omat kokemukset burn-outista ja siitä toipumisesta ovat kultaakin kalliimpia.

Olen edelleen yllättynyt miten vaikeaa on antaa itsensä olla ja rentoutua. Toisaalta psykologin mukaan masennuspotilaalle itsensä aktivointi on tärkeää ja liikunta piristää mieltä. Siispä kävin sunnuntaina puolen tunnin juoksulenkillä. Fyysisesti jaksoin hyvin mutta henkisesti en. Koko lenkin ajan teki mieli pysähtyä ja ruveta itkemään. Loppupäivän olo oli kyllä tavallista parempi eli ehkä se kuitenkin kannatti.

Huomenna ajattelin mennä kirjakauppaan tai kirjastoon etsimään kirjoja itsensä löytämisestä ja muusta tällaiseen muutokseen liittyvästä. En tosin ole varma jaksanko vielä sellaisia lukea, kun sanomalehdenkin kanssa on keskittymiskyky kovilla.

Mutta nyt menen nukkumaan ja aion nukkua aamuun asti. Toivottavasti uni maistuu sinullekin. Ja onnea ja jaksamista opiskeluillesi!

Burn-out-potilas kirjoitti:

Onpa kiva kuulla sinusta "pitkästä" aikaa...

Olen tässä jo useamman kerran luullut olevani pohjamudissa, mutta aina vaan tuntuu pahemmalta. Edes masennuslääkkeet eivät tunnu auttavan mielialaani, vaikka olen niitä jo kohta kaksi viikkoa syönyt. Toisaalta kunnolliseen nukkumiseen pystyminen oli ensimmäinen tavoitteeni ja se on suurinpiirtein saavutettu. Tiedostan olevani masentunut ja sairas, mutta silti yritän paeta sitä kotitöihin ja muihin askareisiin. Perheestäkin on pidettävä huolta, vaikkei millään jaksaisi. Ehkä odotan liian nopeaa toipumista enkä uskalla päästää irti. Töitä tai työpaikan vaihtoa en ole jaksanut juurikaan ajatella. Sen aika saa tulla myöhemmin.

Kirjoittelin aiemmin itkemisen välttämättömyydestä, mutta myönnän etten ole siihen itsekään viime aikoina pystynyt. Kuitenkin minusta tuntuu että sisällä vellovaa pahaa oloa pitäisi purkaa itkemällä, mutta mitään ei tule ulos.

Ensi viikolla on onneksi taas käynti psykologilla ja lääkärillä. Yritän sinnitellä sinne asti.

Lue lisää

Masennuslääkkeet alkavat tehota yleensä vasta 3-4 viikon kuluttua lääkekuurin aloittamisesta, mutta kauemminkin voi mennä. Itselläni meni parisen kuukautta ennen kuin lääkkeet alkoivat täydellä teholla tehdä tehtävänsä. Kuukauden jälkeen kokeiltiin annoksen nostamista, mutta sain niin pahat sivuoireet, että annostus palautettiin ennalleen. Ja sitten pikku hiljaa lääke alkoi purra.

Kerroit, että sinun on pidettävä perheestäkin huolta. Eikö sinulla ole ketään joka voisi auttaa? Sinun voimavarasi ovat nyt niin vähissä, että niitä pitäisi käyttää pääasiassa itseesi. Itse en kyennyt tekemään juuri lainkaan kotitöitä. Pyykit pesin ja astiat astianpesukoneessa, mutta ne olivatkin sitten aina kyseisen päivän ainoa askare. Minua auttoi paljon ulkona liikkuminen kävellen ja fillarilla, ihan rauhassa omaan tahtiin.

On myös "normaalia", jos et voi itkeä. Sekin kuuluu vakavan masennuksen taudin kuvaan. Itse en itkenyt saati sitten nauranut moneen kuukauteen. Sitten eräänä päivänä palasi nauru ja pian palasi itkukin.

Kerro lääkärille ja psykologille rehellisesti, miltä sinusta on tuntunut. Näin saat parasta hoitoa.

Toivotan sinulle rauhallista tervehtymistä :)

hitaasti kirjoitti:

Masennuslääkkeet alkavat tehota yleensä vasta 3-4 viikon kuluttua lääkekuurin aloittamisesta, mutta kauemminkin voi mennä. Itselläni meni parisen kuukautta ennen kuin lääkkeet alkoivat täydellä teholla tehdä tehtävänsä. Kuukauden jälkeen kokeiltiin annoksen nostamista, mutta sain niin pahat sivuoireet, että annostus palautettiin ennalleen. Ja sitten pikku hiljaa lääke alkoi purra.

Kerroit, että sinun on pidettävä perheestäkin huolta. Eikö sinulla ole ketään joka voisi auttaa? Sinun voimavarasi ovat nyt niin vähissä, että niitä pitäisi käyttää pääasiassa itseesi. Itse en kyennyt tekemään juuri lainkaan kotitöitä. Pyykit pesin ja astiat astianpesukoneessa, mutta ne olivatkin sitten aina kyseisen päivän ainoa askare. Minua auttoi paljon ulkona liikkuminen kävellen ja fillarilla, ihan rauhassa omaan tahtiin.

On myös "normaalia", jos et voi itkeä. Sekin kuuluu vakavan masennuksen taudin kuvaan. Itse en itkenyt saati sitten nauranut moneen kuukauteen. Sitten eräänä päivänä palasi nauru ja pian palasi itkukin.

Kerro lääkärille ja psykologille rehellisesti, miltä sinusta on tuntunut. Näin saat parasta hoitoa.

Toivotan sinulle rauhallista tervehtymistä :)

Lue lisää

Muistan lääkärini maininneen, että lääkitys auttaa vasta viikkojen kuluttua ja saattaa aluksi jopa pahentaa oloa. Minusta vain tuntuu, että olo on mennyt tämän kahden viikon kuurin ajan tasaisesti huonommaksi. Ehkä lääkeannos on liian pieni tai mirtatsapiini ei sovellu minulle.

Tuo perheestä huolehtiminen on aika monitasoinen juttu. Lapsista on ensinnäkin huolehdittava, vaikka he ovatkin päivät hoidossa, jonne vien heidät joka arkipäivä. Isovanhemmilla on omat kiireensä eikä heistä ole ollut juurikaan apua. Mannerheimin lastensuojeluliiton lapsenvahteja olemme käyttäneet silloin tällöin ja heistä on hyviä kokemuksia. Lapsemme ovat myös niin pieniä, etteivät he ymmärrä uupumustani ja sitä etten jaksaisi olla heidän kanssaan. Yritän muutenkin olla mahdollisimman toimintakykyinen enkä haluaisi näyttää muille todellista sairauttani. Ilmeisesti siis suojelen perhettäni ja pelkään kaikkien romahtavan itseni mukana.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Muistan lääkärini maininneen, että lääkitys auttaa vasta viikkojen kuluttua ja saattaa aluksi jopa pahentaa oloa. Minusta vain tuntuu, että olo on mennyt tämän kahden viikon kuurin ajan tasaisesti huonommaksi. Ehkä lääkeannos on liian pieni tai mirtatsapiini ei sovellu minulle.

Tuo perheestä huolehtiminen on aika monitasoinen juttu. Lapsista on ensinnäkin huolehdittava, vaikka he ovatkin päivät hoidossa, jonne vien heidät joka arkipäivä. Isovanhemmilla on omat kiireensä eikä heistä ole ollut juurikaan apua. Mannerheimin lastensuojeluliiton lapsenvahteja olemme käyttäneet silloin tällöin ja heistä on hyviä kokemuksia. Lapsemme ovat myös niin pieniä, etteivät he ymmärrä uupumustani ja sitä etten jaksaisi olla heidän kanssaan. Yritän muutenkin olla mahdollisimman toimintakykyinen enkä haluaisi näyttää muille todellista sairauttani. Ilmeisesti siis suojelen perhettäni ja pelkään kaikkien romahtavan itseni mukana.

Lue lisää

Äitinä ymmärrän tilanteesi ja suhtautumisesi oikein hyvin, mutta näin et voi jatkaa. Sinun on pakko saada "lomaa arjesta" ja aikaa itsellesi. Jätä kotityöt muille ja käytä se energia mieluummin lastesi kanssa.

Vaikka me aikuiset usein luulemme, etteivät varsinkaan pienet lapset huomaa väsymystämme, uupustamme, sairastumistamme jne., niin kylläpä nuo ihanat lapsoset osaavat äitinsä mielenliikkeet aistia. Siksikin olisi hyvä, että yrittäisit tervehtyä.

Kehotan sinua juttelemaan tilanteestasi lähimmäistesi kanssa kunnolla ja vakavasti. Yrittäkää löytää sellaisia ratkaisuja, jotka helpottavat sinun kuormaasi. Mitä nopeammin tähän ryhdytte, sitä nopeammin olet taas kunnossa.

Halauksia ja voimia sinulle ja perheellesi.
Pidä huolta itsestäsi.

miten huonosti voit kirjoitti:

Äitinä ymmärrän tilanteesi ja suhtautumisesi oikein hyvin, mutta näin et voi jatkaa. Sinun on pakko saada "lomaa arjesta" ja aikaa itsellesi. Jätä kotityöt muille ja käytä se energia mieluummin lastesi kanssa.

Vaikka me aikuiset usein luulemme, etteivät varsinkaan pienet lapset huomaa väsymystämme, uupustamme, sairastumistamme jne., niin kylläpä nuo ihanat lapsoset osaavat äitinsä mielenliikkeet aistia. Siksikin olisi hyvä, että yrittäisit tervehtyä.

Kehotan sinua juttelemaan tilanteestasi lähimmäistesi kanssa kunnolla ja vakavasti. Yrittäkää löytää sellaisia ratkaisuja, jotka helpottavat sinun kuormaasi. Mitä nopeammin tähän ryhdytte, sitä nopeammin olet taas kunnossa.

Halauksia ja voimia sinulle ja perheellesi.
Pidä huolta itsestäsi.

Lue lisää

Kiitos tuestasi. Haluaisin kuitenkin selventää yhden asian. Tiedän että enemmistö burn-outiin sairastuneista on naisia, mutta on meitä ylikilttejä ja -tunnollisia miehiäkin. En vain ole aikaisemmin halunnut tuoda sukupuoltani esiin, koska miehet eivät yleensä pura tuntojaan näin avoimesti. Tai niin ainakin kuvittelen. Vaikka eipä siinä mitään häpeällistä pitäisi olla, että olen kirjoitellut itkemisestä ja analysoinut pahan oloni syitä ja seurauksia.

Olemme vaimoni kanssa aina jakaneet kotityöt ja lastenhoidon puoliksi ja sitä on vaikea lähteä muuttamaan, vaikka voimani ovat kieltämättä vähissä. Vaimoni käy kuitenkin töissä, mikä vaatii suuren osan hänen voimistaan. Lisäksi hän on herkästi masentuva ja minun tilanteeni stressaa häntä yhtä lailla. Pelkäämme myös lastemme puolesta, koska minä puran heihin pahaa oloani olemalla ärtynyt ja vihainen. Vaimoni toimii itse asiassa samalla tavalla ollessaan hermostunut. Ymmärrän kyllä, että lapset tietävät ja ymmärtävät paljon enemmän kuin mitä me aikuiset luulemme, ja varmasti he vaistoavat kotonamme vallitsevan synkän ilmapiirin. Olen pitänyt vaimoni ja isovanhemmat tilanteeni tasalla ja olemme alkaneet miettiä ulkopuolisen avun hakemista. Avun pyytäminen tuntuu vain niin vaikealta.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Kiitos tuestasi. Haluaisin kuitenkin selventää yhden asian. Tiedän että enemmistö burn-outiin sairastuneista on naisia, mutta on meitä ylikilttejä ja -tunnollisia miehiäkin. En vain ole aikaisemmin halunnut tuoda sukupuoltani esiin, koska miehet eivät yleensä pura tuntojaan näin avoimesti. Tai niin ainakin kuvittelen. Vaikka eipä siinä mitään häpeällistä pitäisi olla, että olen kirjoitellut itkemisestä ja analysoinut pahan oloni syitä ja seurauksia.

Olemme vaimoni kanssa aina jakaneet kotityöt ja lastenhoidon puoliksi ja sitä on vaikea lähteä muuttamaan, vaikka voimani ovat kieltämättä vähissä. Vaimoni käy kuitenkin töissä, mikä vaatii suuren osan hänen voimistaan. Lisäksi hän on herkästi masentuva ja minun tilanteeni stressaa häntä yhtä lailla. Pelkäämme myös lastemme puolesta, koska minä puran heihin pahaa oloani olemalla ärtynyt ja vihainen. Vaimoni toimii itse asiassa samalla tavalla ollessaan hermostunut. Ymmärrän kyllä, että lapset tietävät ja ymmärtävät paljon enemmän kuin mitä me aikuiset luulemme, ja varmasti he vaistoavat kotonamme vallitsevan synkän ilmapiirin. Olen pitänyt vaimoni ja isovanhemmat tilanteeni tasalla ja olemme alkaneet miettiä ulkopuolisen avun hakemista. Avun pyytäminen tuntuu vain niin vaikealta.

Lue lisää

Avun pyytäminen on usein vaikeaa sukupuolesta huolimatta. Oli kuitenkin hyvä kuulla, että olet kertonut lähimmäisillesi tilanteesta. Se on hyvä alku.

Minulla on ollut mieskollegoita, jotka eri syistä ovat palaneet loppuun, mutta ovat palanneet eripituisilta sairauslomiltaan entistä ehompina. Toivon, että tämä ja lähimmäistesi tuki antaa sinulle lisää pontta hakea ulkopuolista apua. Jos sinulla on mahdollisuus päästä keskustelemaan työpsykologin kanssa, niin kannattaa käydä juttelemassa. Jo muutama käynti saattaa avata ne kaikkein vaikeimmat lukot. Mutta ehtyneitä voimavaroja hekään eivät pysty sinulle taikomaan. Siihen tarvitaan lepoa, lepoa ja vielä kerran lepoa. Pikku hiljaa vyyhti alkaa sitten aueta ja saat ahaa-elämyksiä tilanteeseesi. Vaikka kehotankin sinua keskittymään tässä vaikeassa tilanteessa itseesi, niin lähimmäisesikin ja erityisesti lapset tulevat saamaan oman positiivisen "palkintonsa" rennomman ja läsnäolevamman isän muodossa.

Tämä kriisi on sinulle suuri mahdollisuus, jossa muutamassa kuukaudessa voit kääntää koko elämäsi aivan uusille raiteille :) Sen puolesta kannattaa itkeä, analysoida ja ennen kaikkea hakea apua.

sukupuolesta riippumatta kirjoitti:

Avun pyytäminen on usein vaikeaa sukupuolesta huolimatta. Oli kuitenkin hyvä kuulla, että olet kertonut lähimmäisillesi tilanteesta. Se on hyvä alku.

Minulla on ollut mieskollegoita, jotka eri syistä ovat palaneet loppuun, mutta ovat palanneet eripituisilta sairauslomiltaan entistä ehompina. Toivon, että tämä ja lähimmäistesi tuki antaa sinulle lisää pontta hakea ulkopuolista apua. Jos sinulla on mahdollisuus päästä keskustelemaan työpsykologin kanssa, niin kannattaa käydä juttelemassa. Jo muutama käynti saattaa avata ne kaikkein vaikeimmat lukot. Mutta ehtyneitä voimavaroja hekään eivät pysty sinulle taikomaan. Siihen tarvitaan lepoa, lepoa ja vielä kerran lepoa. Pikku hiljaa vyyhti alkaa sitten aueta ja saat ahaa-elämyksiä tilanteeseesi. Vaikka kehotankin sinua keskittymään tässä vaikeassa tilanteessa itseesi, niin lähimmäisesikin ja erityisesti lapset tulevat saamaan oman positiivisen "palkintonsa" rennomman ja läsnäolevamman isän muodossa.

Tämä kriisi on sinulle suuri mahdollisuus, jossa muutamassa kuukaudessa voit kääntää koko elämäsi aivan uusille raiteille :) Sen puolesta kannattaa itkeä, analysoida ja ennen kaikkea hakea apua.

Lue lisää

Olo tuntuu joka kerta hieman kevyemmältä, kun luen täältä uusia ja myös vanhoja viestejä. Psykologilla olen käynyt vasta kerran, mutta ensi viikolla on seuraava aika. Käyntien välit tuntuvat vaan niin hirveän pitkiltä. Kaksi viikkoa ilman ammattiapua (lääkärin tai psykologin) on tässä tilanteessa todella pitkä aika.

Olen lueskellut aiheeseen liittyvää kirjaa "Kylliksi itselleni". Siinä puhutaan mm. kiltteys-nimisestä sairaudesta, josta koen itsekin kärsiväni. Lisäksi siinä mainitaan mielihyväkeskeisyys, johon olen myös elämässäni sortunut. Eli kaiken on pitänyt olla kivaa ja aina on pitänyt päästä kokemaan jotain uutta. Ajan myötä nuo asiat ovat johtaneet loppuunpalamiseeni. Kirja tuntuu muutenkin tilanteeseen sopivalta luettavalta tällaiselle kovan tekniikan miehelle. Siinä myös sanotaan kannustavasti, että monet ovat burn-outista tervehtymisen jälkeen kokeneet elämänsä entistä vahvempana ja todenneet sairastumisen kokemuksen jopa kehittäneen heitä ihmisinä. Toivoa siis on, kun vaan siihen jaksaisi uskoa.

Yritän pitää mielessä neuvosi lepäämisestä ja avun pyytämisestä.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Olo tuntuu joka kerta hieman kevyemmältä, kun luen täältä uusia ja myös vanhoja viestejä. Psykologilla olen käynyt vasta kerran, mutta ensi viikolla on seuraava aika. Käyntien välit tuntuvat vaan niin hirveän pitkiltä. Kaksi viikkoa ilman ammattiapua (lääkärin tai psykologin) on tässä tilanteessa todella pitkä aika.

Olen lueskellut aiheeseen liittyvää kirjaa "Kylliksi itselleni". Siinä puhutaan mm. kiltteys-nimisestä sairaudesta, josta koen itsekin kärsiväni. Lisäksi siinä mainitaan mielihyväkeskeisyys, johon olen myös elämässäni sortunut. Eli kaiken on pitänyt olla kivaa ja aina on pitänyt päästä kokemaan jotain uutta. Ajan myötä nuo asiat ovat johtaneet loppuunpalamiseeni. Kirja tuntuu muutenkin tilanteeseen sopivalta luettavalta tällaiselle kovan tekniikan miehelle. Siinä myös sanotaan kannustavasti, että monet ovat burn-outista tervehtymisen jälkeen kokeneet elämänsä entistä vahvempana ja todenneet sairastumisen kokemuksen jopa kehittäneen heitä ihmisinä. Toivoa siis on, kun vaan siihen jaksaisi uskoa.

Yritän pitää mielessä neuvosi lepäämisestä ja avun pyytämisestä.

Lue lisää

Tietääkö kukaan mistä johtuu, että herkkäkin ihminen kasvattaa tunteiden ympärillensä sellaisen kuoren, jolloin normaali ihminen purkaisi ahdistuksensa itkulla. Tällä hetkellä olen ollut pällilomalla 4kk keskivaikeasta masenuksesta johtuen ja kertaakaan ei ole itku saanut alkaa....

Johtuuko se masennuksesta, lääkityksestä...., vai?

Born Out kirjoitti:

Tietääkö kukaan mistä johtuu, että herkkäkin ihminen kasvattaa tunteiden ympärillensä sellaisen kuoren, jolloin normaali ihminen purkaisi ahdistuksensa itkulla. Tällä hetkellä olen ollut pällilomalla 4kk keskivaikeasta masenuksesta johtuen ja kertaakaan ei ole itku saanut alkaa....

Johtuuko se masennuksesta, lääkityksestä...., vai?

Lue lisää

Muutama kirjoittaja on maininnut sen kuuluuvan taudinkuvaan. Itselläni kyyneleet ovat rajoittuneet tasan kahteen kertaan.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Muutama kirjoittaja on maininnut sen kuuluuvan taudinkuvaan. Itselläni kyyneleet ovat rajoittuneet tasan kahteen kertaan.

ei aikanaan tullut itkua, kun sairastin keskivaikeaa masennusta. Sen sijaan koin tunteiden vuoristoradan alkuvaiheessa: olin peloissani - suorastaan ihmisarka välillä, jännitin, kaikki tuntui mustalta, mutta töissä olevaa esimiestäni suorastaan inhosin. Inho oli pelottava tunne ja se tuli erittäin voimakkaana. Vihakin on vähemmän voimakas. Koskaan myöhemmin en ole enää inhoa tuntenut. Välillä oli myös raivokas tunne, sitten tuli pelko. Halusin käpertyä itseeni ja sulkeutua kotiini. Onneksi mieheni oli tukenani ja ymmärsi minua. Teimme yhdessä pitkiä sauvakävelyjä ja minä kerroin tunteistani. Liikunta helpotti oloa. Kaiken tuon kokemani jälkeen voin silti rehellisesti sanoa, että masennus oli minulle hyväksi ja elämä sen jälkeen on ollut paljon antoisampaa, nyt olen ollut jo vuosia onnellinen.

lomailija kirjoitti:

ei aikanaan tullut itkua, kun sairastin keskivaikeaa masennusta. Sen sijaan koin tunteiden vuoristoradan alkuvaiheessa: olin peloissani - suorastaan ihmisarka välillä, jännitin, kaikki tuntui mustalta, mutta töissä olevaa esimiestäni suorastaan inhosin. Inho oli pelottava tunne ja se tuli erittäin voimakkaana. Vihakin on vähemmän voimakas. Koskaan myöhemmin en ole enää inhoa tuntenut. Välillä oli myös raivokas tunne, sitten tuli pelko. Halusin käpertyä itseeni ja sulkeutua kotiini. Onneksi mieheni oli tukenani ja ymmärsi minua. Teimme yhdessä pitkiä sauvakävelyjä ja minä kerroin tunteistani. Liikunta helpotti oloa. Kaiken tuon kokemani jälkeen voin silti rehellisesti sanoa, että masennus oli minulle hyväksi ja elämä sen jälkeen on ollut paljon antoisampaa, nyt olen ollut jo vuosia onnellinen.

Lue lisää

Minä olen ollut sillä tunteiden vuoristoradalla jo muutaman viikon. Olo aaltoilee lievästi pahan ja erittäin pahan välillä. Usein en haluaisi olla tekemisissä kenenkään kanssa ja yritän työntää kaikki läheiseni kauemmas. Haluaisin vain olla yksin ja kärsiä. Välttelen myös kaikkea työhön liittyvää, koska työasiat tuntuvat niin oudoilta ja inhottavilta. Vaimoni yrittää ymmärtää minua parhaansa mukaan, mutta pelkään etääntyväni hänestä. Lapsilleni olen aina kokenut olevani yhtä tärkeä kuin äitinsäkin ja tuntuu pahalta olla heille kiukkuinen. Toivon vain ettei heille jää tästä traumoja.

Burn-out-potilas kirjoitti:

Minä olen ollut sillä tunteiden vuoristoradalla jo muutaman viikon. Olo aaltoilee lievästi pahan ja erittäin pahan välillä. Usein en haluaisi olla tekemisissä kenenkään kanssa ja yritän työntää kaikki läheiseni kauemmas. Haluaisin vain olla yksin ja kärsiä. Välttelen myös kaikkea työhön liittyvää, koska työasiat tuntuvat niin oudoilta ja inhottavilta. Vaimoni yrittää ymmärtää minua parhaansa mukaan, mutta pelkään etääntyväni hänestä. Lapsilleni olen aina kokenut olevani yhtä tärkeä kuin äitinsäkin ja tuntuu pahalta olla heille kiukkuinen. Toivon vain ettei heille jää tästä traumoja.

Lue lisää

Olo on ollut samankaltainen myös minulla jo 4kk. Olen päättänyt tervehtyä mahdollisimman nopeasti, mutta kun ei se auta vaikka kuinka itse haluaa. En usko, että se vaikuttaa lapsiin. Tsemppiä sinullekkin tervehtymisen tielle.

Burn Out kirjoitti:

Olo on ollut samankaltainen myös minulla jo 4kk. Olen päättänyt tervehtyä mahdollisimman nopeasti, mutta kun ei se auta vaikka kuinka itse haluaa. En usko, että se vaikuttaa lapsiin. Tsemppiä sinullekkin tervehtymisen tielle.

Lue lisää

Tervehtyminen etenee varmaan pitkälti omalla painollaan eikä siihen pysty juurikaan itse vaikuttamaan. Positiivinen asenne ja elämässä kiinni pitävät asiat tietysti auttavat, mutta kiirettä ei paranemisessa kannata pitää.

Pelkään lasteni puolesta, koska minulla itselläni on niin huonoja muistoja lapsuudenkodin kireästä ilmapiiristä. Tuntuu että muistojen taakka on osaltaan johtanut minut tähän tilanteeseen, kun en enää jaksanut sitä kantaa.

Tsemppiä sinullekin. Ja kiireetöntä paranemista.

Onnitteluni pitkän sairasloman johdosta. Toivon sen auttavan sinua toipumisessasi uupumuksesta. Mutta huomasitko, miten mietit töihinpaluun ajankohtaa? Sitä sinun ei nyt tosiaankaan pitäisi miettiä vaan itseäsi.

Muistan, kun itse sain lokakuun alussa sairaslomaa koko loppu vuoden. Kädet tärisi, kun pitelin sitä lappua kourassa. Toisaalta olin helpottunut ja toisaalta tuntu pahalta; näinkö tässä todellakin kävi? Nyt, kun katson ajassa taaksepäin, tuokin aika tuntuu niin kovin lyhyeltä.

Minäkin istuin välillä kotona kädet sylissä saamatta mitään aikaiseksi ja taas välillä viilletin pitkin katuja kävelylenkillä.

Haluan vaan sanoa, että täällä on yksi,joka tietää miltä tuo kaikki tuntuu. Vaikka kokemukset onkin yksilöllisiä.

Lähdenkin tästä lenkille, jotta pysyy pää vireessä.

huopaaja kirjoitti:

Onnitteluni pitkän sairasloman johdosta. Toivon sen auttavan sinua toipumisessasi uupumuksesta. Mutta huomasitko, miten mietit töihinpaluun ajankohtaa? Sitä sinun ei nyt tosiaankaan pitäisi miettiä vaan itseäsi.

Muistan, kun itse sain lokakuun alussa sairaslomaa koko loppu vuoden. Kädet tärisi, kun pitelin sitä lappua kourassa. Toisaalta olin helpottunut ja toisaalta tuntu pahalta; näinkö tässä todellakin kävi? Nyt, kun katson ajassa taaksepäin, tuokin aika tuntuu niin kovin lyhyeltä.

Minäkin istuin välillä kotona kädet sylissä saamatta mitään aikaiseksi ja taas välillä viilletin pitkin katuja kävelylenkillä.

Haluan vaan sanoa, että täällä on yksi,joka tietää miltä tuo kaikki tuntuu. Vaikka kokemukset onkin yksilöllisiä.

Lähdenkin tästä lenkille, jotta pysyy pää vireessä.

Lue lisää

Todella kivaa kuulla sinusta taas. Ovatko opiskelusi lähteneet hyvin käyntiin?

Olen todella huojentunut että sairaslomaani jatkettiin. Muutoin olisin joutunut ensi maanantaina töihin ja kuitenkin oloni on kaikin puolin pahempi kuin kuukausi sitten sairaslomalle jäädessäni. Olen ollut muutaman kerran yhteydessä työpaikkaani, mutta se tuntuu jotenkin aivan eri maailmalta, vieraalta ja luotaantyöntävältä. En edes haluaisi tavata ketään työkaveriani, koska en haluaisi heidän näkevän minua tässä kunnossa.

Ihmiset kyselevät kovasti burn-outini syitä, mutta heille on vaikea vastata kun syytä ei oikein vielä itsekään hahmota. Tuntuu että se on synkkien lapsuus- ja nuoruusmuistojen, oman ajan puutteen, perhevastuiden ja vaikeiden työtehtävien sekamelska. Ja mitä enemmän syitä miettii, sitä pahemmin kaikki tuntuu menevän solmuun.

Tavallaan on hyvä että joudun viemään lapset aamuisin hoitoon, koska se pakottaa minut liikkeelle joka aamu. Terveen on vaikea ymmärtää miten vaikeita arjen perusasiat voivat olla. Kävin juuri kaupassa tekemässä puolen viikon ruokaostokset ja siihenkin voi saada kulumaan yllättävän paljon aikaa ja vaivaa.

Itse taidan levätä loppupäivän ja hakea sitten lapset kotiin. Kirjoitellaan taas!

Burnis kirjoitti:

Todella kivaa kuulla sinusta taas. Ovatko opiskelusi lähteneet hyvin käyntiin?

Olen todella huojentunut että sairaslomaani jatkettiin. Muutoin olisin joutunut ensi maanantaina töihin ja kuitenkin oloni on kaikin puolin pahempi kuin kuukausi sitten sairaslomalle jäädessäni. Olen ollut muutaman kerran yhteydessä työpaikkaani, mutta se tuntuu jotenkin aivan eri maailmalta, vieraalta ja luotaantyöntävältä. En edes haluaisi tavata ketään työkaveriani, koska en haluaisi heidän näkevän minua tässä kunnossa.

Ihmiset kyselevät kovasti burn-outini syitä, mutta heille on vaikea vastata kun syytä ei oikein vielä itsekään hahmota. Tuntuu että se on synkkien lapsuus- ja nuoruusmuistojen, oman ajan puutteen, perhevastuiden ja vaikeiden työtehtävien sekamelska. Ja mitä enemmän syitä miettii, sitä pahemmin kaikki tuntuu menevän solmuun.

Tavallaan on hyvä että joudun viemään lapset aamuisin hoitoon, koska se pakottaa minut liikkeelle joka aamu. Terveen on vaikea ymmärtää miten vaikeita arjen perusasiat voivat olla. Kävin juuri kaupassa tekemässä puolen viikon ruokaostokset ja siihenkin voi saada kulumaan yllättävän paljon aikaa ja vaivaa.

Itse taidan levätä loppupäivän ja hakea sitten lapset kotiin. Kirjoitellaan taas!

Lue lisää

Opiskelut todellakin täydessä vauhdissa. Välillä olen miettinyt, että jäinkö edelleen koukkuun vanhaan alaani siis hoitoalaan. Mutta, onneksi ei tarvitse mennä jatkossa tekemään enää sellaista hoitotyötä, jota tähän asti tehnyt. Itse asiassa toivon saavani tulevaisuudessa osa-aikaista työtä. Totuus on se, etten ehkä kykene enää tekemään kokopäiväistä työtä. Sitten on vaan pakko sovittaa menot sen mukaan, että tulee pienemmällä palkalla toimeen.

Onhan se uupumus jättänyt minuun jälkensä. Olen aika stressiherkkä ja mieliala vaihtelee. Mutta nyt osaan olla itselleni armollinen. Kun tulee huono päivä, lepään ja otan lunkisti. Mieliala tasapainottuu nyt vähemmällä vaivalla. Siihen on auttanut nimenomaan se, etten vaadi itseltäni niin paljon. Liikunta on tosi hyvä lääke mielialan säätelyyn.

Rentoa viikonloppua,pysytään linjoilla.

huopaaja kirjoitti:

Opiskelut todellakin täydessä vauhdissa. Välillä olen miettinyt, että jäinkö edelleen koukkuun vanhaan alaani siis hoitoalaan. Mutta, onneksi ei tarvitse mennä jatkossa tekemään enää sellaista hoitotyötä, jota tähän asti tehnyt. Itse asiassa toivon saavani tulevaisuudessa osa-aikaista työtä. Totuus on se, etten ehkä kykene enää tekemään kokopäiväistä työtä. Sitten on vaan pakko sovittaa menot sen mukaan, että tulee pienemmällä palkalla toimeen.

Onhan se uupumus jättänyt minuun jälkensä. Olen aika stressiherkkä ja mieliala vaihtelee. Mutta nyt osaan olla itselleni armollinen. Kun tulee huono päivä, lepään ja otan lunkisti. Mieliala tasapainottuu nyt vähemmällä vaivalla. Siihen on auttanut nimenomaan se, etten vaadi itseltäni niin paljon. Liikunta on tosi hyvä lääke mielialan säätelyyn.

Rentoa viikonloppua,pysytään linjoilla.

Lue lisää

Opiskelet ilmeisesti edelleen hoitoalaa, mutta aiot muihin tehtäviin kuin varsinaisiin hoitajan töihin. En tunne alaa sen kummemmin, mutta varmaan sieltäkin löytyy toimistotyötä tms. enemmän henkisesti kuin fyysisesti rasittavaa työtä. Tosin vaaransa on siinäkin (nimim. kokemusta on). Osa-aikatyö on varmasti järkevä ratkaisu. Muutama työkaverini on osittaisella hoitovapaalla ja heidän mielestään se helpottaa elämää kun perheessä on pieniä lapsia.

Minua ovat alkaneet huolestuttaa jonkinlaiset ahdistuskohtaukset, jolloin minut valtaa vatsanpohjassa asti tuntuva käsittämättömän paha ja turvaton olo. Ne tuntuvat pahenevan kerta kerralta enkä enää pysty muuta kuin makaamaan paikallani ja odottamaan kohtauksen loppumista. Olen joskus kärsinyt suljetun paikan kammon aiheuttamista paniikkikohtauksista. Niissä tunsin pakokauhua mutta nämä kohtaukset pakottavat minut pikemminkin suojautumaan paikalleni. Tietääkö kukaan kuuluvatko tällaiset ahdistuneisuuteen? Muuten ahdistusoireet ovat kyllä lieventyneet rauhoittavan lääkkeen annostuksen lisäämisen ansiosta.

Hyvää viikonlopun jatkoa.

Olen jotenkin eksyksissä. Itkettää mutten pysty. Pitäisi puhua mutten pysty. Yritän ajatella mutta joudun enemmän eksyksiin. On paha olla mutta yritän olla välittämättä.

Olen kuin robotti. Teen asioita. Lepään ja syön, että jaksan tehdä lisää asioita ja että aika kuluu. Asioita täytyy tehdä koska niitä on ennenkin tehty ja muut odottavat niiden tulevan valmiiksi. Ja minä itse.

Jotkut sanovat minun liioittelevan. Toiset käskevät hakea apua. Mistä minä tiedän kuka on oikeassa ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen siihen jäävi.

Burnis kirjoitti:

Olen jotenkin eksyksissä. Itkettää mutten pysty. Pitäisi puhua mutten pysty. Yritän ajatella mutta joudun enemmän eksyksiin. On paha olla mutta yritän olla välittämättä.

Olen kuin robotti. Teen asioita. Lepään ja syön, että jaksan tehdä lisää asioita ja että aika kuluu. Asioita täytyy tehdä koska niitä on ennenkin tehty ja muut odottavat niiden tulevan valmiiksi. Ja minä itse.

Jotkut sanovat minun liioittelevan. Toiset käskevät hakea apua. Mistä minä tiedän kuka on oikeassa ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen siihen jäävi.

Lue lisää

Miten menee? Oletko ollut armollinen itsellesi?
Totta puhuit, kun muistutit vaarasta, joka piilee tässä omassa ratkaisussani. Tiedostan sen itsekin, mutta ainakin nyt tuntuu hyvältä. Tietysti moni asia tökkii ihan sikana tossa opiskelussa, mutta aina se vie voiton kauheasta entisestä työpaikastani. Vaikka on se edelleen mun duuni, kun en ole itseäni irtisanonut.

Luultavasti jatkan opintoja vielä tämän tutkinnon jälkeen tai sitten en. Elämä sen sitten näyttää.

Olen tässä kauhistellut, miten loppu olin heinäkuussa kun jätin työn. Olen huomannut almanakkamerkinnöistäni, että sairasloma olisi ollut tarpeen jo toukokuussa.Mutta eihän palava osaa lopettaa ajoissa, aina pitää roihahtaa kunnolla karrelle ennen kuin tajuaa.

huopiskainen kirjoitti:

Miten menee? Oletko ollut armollinen itsellesi?
Totta puhuit, kun muistutit vaarasta, joka piilee tässä omassa ratkaisussani. Tiedostan sen itsekin, mutta ainakin nyt tuntuu hyvältä. Tietysti moni asia tökkii ihan sikana tossa opiskelussa, mutta aina se vie voiton kauheasta entisestä työpaikastani. Vaikka on se edelleen mun duuni, kun en ole itseäni irtisanonut.

Luultavasti jatkan opintoja vielä tämän tutkinnon jälkeen tai sitten en. Elämä sen sitten näyttää.

Olen tässä kauhistellut, miten loppu olin heinäkuussa kun jätin työn. Olen huomannut almanakkamerkinnöistäni, että sairasloma olisi ollut tarpeen jo toukokuussa.Mutta eihän palava osaa lopettaa ajoissa, aina pitää roihahtaa kunnolla karrelle ennen kuin tajuaa.

Lue lisää

Onpa mukavaa kun "pistäydyit". Ja kiva kuulla että olet ollut ratkaisuusi tyytyväinen. Toivottavasti en viime kerralla pelotellut liikaa ajatustyön vaaroilla. Onhan sellaisessa "siistissä sisätyössä" hyvätkin puolensa. Itse olen alkanut ajatella niinpäin, että olisin mielummin matalapalkattu mutta onnellinen siivooja kuin menestyvä mutta elämääni kyllästynyt tuotekehitysinsinööri. Enkä tarkoita pilkata kumpaakaan ammattia, sillä jokainen ymmärtänee kielikuvan.

Totta puhuen en ole osannut olla itselleni kovinkaan armollinen. Tuntuu etten osaa olla sairaana vaan olen yrittänyt toimia mahdollisimman normaalisti. Niinpä olen ollut kotonakin pahasti uupunut enkä osaa levätä ja rentoutua. Pyysin apua lääkäriltäni ja sain lähetteen psykiatrille. Lisäksi kävimme vaimoni kanssa yhdessä psykologilla, jonka kanssa keskustelimme tilanteestani ja sain ikäänkuin luvan olla kotona tekemättä mitään. Sen jälkeen tilanteeni on hiukan helpottunut.

Olen miettinyt paljon masennukseni ja ahdistuneisuuteni syitä. Monet syyt tuntuvat johtavan juurensa lapsuusmuistoista, joista olen monesti luullut päässeeni yli mutta jotka silti palaavat kummittelemaan. Mainitsin aiemmin ahdistuskohtauksistani ja niiden aikana pahat muistot tulevat erittäin elävästi mieleeni. Psykiatrin kautta voisin varmaan päästä psykoterapiaan, jossa saisin purkaa ongelmiani. Lisäksi minun pitäisi puhua vanhoista asioista vanhempieni kanssa.

Minusta tuntui myös paljon ennen elokuuta, että olen uupumassa mutta annoin vain palaa. Kai se on merkki liiasta tunnollisuudesta, kun hakee apua vasta silloin kun ei enää muuta pysty. Olen alkanut pitää sairaspäiväkirjaa, joka perustuu lähinnä tänne keskustelupalstalle kirjoittamiini viesteihin. Niistä näkee hyvin, kuinka optimistinen olin sairaslomani alkuvaiheessa. Paljon syvemmälle olen sen jälkeen vajonnut enkä ole vieläkään varma onko pohja saavutettu.

Kirjoittele vaan taas kuulumisiasi. Täällä minä olen lähes päivittäin.

Burnis kirjoitti:

Onpa mukavaa kun "pistäydyit". Ja kiva kuulla että olet ollut ratkaisuusi tyytyväinen. Toivottavasti en viime kerralla pelotellut liikaa ajatustyön vaaroilla. Onhan sellaisessa "siistissä sisätyössä" hyvätkin puolensa. Itse olen alkanut ajatella niinpäin, että olisin mielummin matalapalkattu mutta onnellinen siivooja kuin menestyvä mutta elämääni kyllästynyt tuotekehitysinsinööri. Enkä tarkoita pilkata kumpaakaan ammattia, sillä jokainen ymmärtänee kielikuvan.

Totta puhuen en ole osannut olla itselleni kovinkaan armollinen. Tuntuu etten osaa olla sairaana vaan olen yrittänyt toimia mahdollisimman normaalisti. Niinpä olen ollut kotonakin pahasti uupunut enkä osaa levätä ja rentoutua. Pyysin apua lääkäriltäni ja sain lähetteen psykiatrille. Lisäksi kävimme vaimoni kanssa yhdessä psykologilla, jonka kanssa keskustelimme tilanteestani ja sain ikäänkuin luvan olla kotona tekemättä mitään. Sen jälkeen tilanteeni on hiukan helpottunut.

Olen miettinyt paljon masennukseni ja ahdistuneisuuteni syitä. Monet syyt tuntuvat johtavan juurensa lapsuusmuistoista, joista olen monesti luullut päässeeni yli mutta jotka silti palaavat kummittelemaan. Mainitsin aiemmin ahdistuskohtauksistani ja niiden aikana pahat muistot tulevat erittäin elävästi mieleeni. Psykiatrin kautta voisin varmaan päästä psykoterapiaan, jossa saisin purkaa ongelmiani. Lisäksi minun pitäisi puhua vanhoista asioista vanhempieni kanssa.

Minusta tuntui myös paljon ennen elokuuta, että olen uupumassa mutta annoin vain palaa. Kai se on merkki liiasta tunnollisuudesta, kun hakee apua vasta silloin kun ei enää muuta pysty. Olen alkanut pitää sairaspäiväkirjaa, joka perustuu lähinnä tänne keskustelupalstalle kirjoittamiini viesteihin. Niistä näkee hyvin, kuinka optimistinen olin sairaslomani alkuvaiheessa. Paljon syvemmälle olen sen jälkeen vajonnut enkä ole vieläkään varma onko pohja saavutettu.

Kirjoittele vaan taas kuulumisiasi. Täällä minä olen lähes päivittäin.

Lue lisää

tänne palstalle kirjoittamiasi tuntemuksia vähän pelon sekaisella myötätunnolla, nimittäin jo heti alusta asti aavistelin, että yrität kieltää masennuksesi voimakkuuden. Tiedän itse kokemuksesta, ettei sitä ole mukava tunnustaa. Aikanaan ilmoitin työterveyslääkärille, etten ole masentunut, olen vain niin väsynyt - todellisuudessa olin masentunut ja psykiatri antoi diagnoosin keskivaikea masennus.

Jotenkin kuljit koko ajan kohti vaikeampia vaiheita ja univelat vain syvensivät ahdinkoasi. Sellainen on ihan normaalia. Nyt kuitenkin sinun olisi hyvä lähteä psykiatrin luokse, sieltä saa hyvän avun. Minä ainakin koin sellaisen aivan välttämättömäksi, ja sainkin todella hyvän ammattiauttajan. Hänellä oli erittäin hyvä itsetunto ja hänestä aivan säteili voimaa, joten minun oli helppo kertoa hänelle kipeistäkin tuntemuksistani. Sen lisäksi mieheni kehotti minua kirjoittamaan paperille kaikista tunteistani ja kirjoitin pitkiä analyysejä. Ihmeekseni psykiatri oli innokas lukemaan niitä. Tuo on hyvä, että pidät päiväkirjaa.

Toivon, että hakeudut pian psykiatrin luo. Hän osaa arvioida, minkälaista terapiaa tarvitset. Itse sain 15 kerran lyhytterapiaa. Mutta kaikille sellainen ei sovi, vaan tarvitaan pidempää, vuosiakin jatkuvaa terapiaa. Paljon voimia sinulle!

lomailija kirjoitti:

tänne palstalle kirjoittamiasi tuntemuksia vähän pelon sekaisella myötätunnolla, nimittäin jo heti alusta asti aavistelin, että yrität kieltää masennuksesi voimakkuuden. Tiedän itse kokemuksesta, ettei sitä ole mukava tunnustaa. Aikanaan ilmoitin työterveyslääkärille, etten ole masentunut, olen vain niin väsynyt - todellisuudessa olin masentunut ja psykiatri antoi diagnoosin keskivaikea masennus.

Jotenkin kuljit koko ajan kohti vaikeampia vaiheita ja univelat vain syvensivät ahdinkoasi. Sellainen on ihan normaalia. Nyt kuitenkin sinun olisi hyvä lähteä psykiatrin luokse, sieltä saa hyvän avun. Minä ainakin koin sellaisen aivan välttämättömäksi, ja sainkin todella hyvän ammattiauttajan. Hänellä oli erittäin hyvä itsetunto ja hänestä aivan säteili voimaa, joten minun oli helppo kertoa hänelle kipeistäkin tuntemuksistani. Sen lisäksi mieheni kehotti minua kirjoittamaan paperille kaikista tunteistani ja kirjoitin pitkiä analyysejä. Ihmeekseni psykiatri oli innokas lukemaan niitä. Tuo on hyvä, että pidät päiväkirjaa.

Toivon, että hakeudut pian psykiatrin luo. Hän osaa arvioida, minkälaista terapiaa tarvitset. Itse sain 15 kerran lyhytterapiaa. Mutta kaikille sellainen ei sovi, vaan tarvitaan pidempää, vuosiakin jatkuvaa terapiaa. Paljon voimia sinulle!

Lue lisää

... viestistäsi ja kommenteistasi. Ei ole todellakaan helppoa tunnustaa omaa avuttomuuttaan, varsinkin kun kyse on mielen sairaudesta. Olen pikkuhiljaa näiden kuuden viikon aikana oppinut antamaan periksi ja ottamaan löysemmin. Silti tuntuu edelleen että vaadin itseltäni liikaa ja jotenkin rankaisen itseäni jouten olemisesta. Yksin kotona oleminen päivisin on yllättävän rankkaa pidemmän päälle. Asian ydin eli sairastaminen meinaa helposti unohtua, kun kuvittelee voivansa jo paremmin. En tiedä johtuuko se virikkeiden puutteesta vai asioiden murehtimisesta, mutta minulla on edelleen lieviä univaikeuksia lääkkeistä huolimatta. Tosin ne eivät ole yhtä pahoja kuin alkuun, jolloin nukuin 3-7 tuntia yössä.

Kaikki tällä palstalla ovat kehoittaneet minua lepäämään. Samaa ovat suositelleet molemmat psykologit joilla olen käynyt yksin tai vaimon kanssa. Toisaalta olen saanut ihan lähipiiristämme myös vastakkaisia kommentteja kuten "Sinun pitäisi vain potkia itseäsi persuuksille" ja "Eihän sinulla voi olla mikään huonosti kun sinulla on hyvä koulutus ja työpaikka, molemmat vanhemmat ja terveet lapset". Ilmeisesti joillain on masentuneesta sellainen kuva, ettei hän ole varsinaisesti sairas vaan vain pienen kannustuksen tarpeessa.

Olen menossa psykiatrille heti lokakuun alussa. Lääkärini kehotti minua viemään hänelle otteita päiväkirjastani, koska pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin kirjallisena ja muutenkin puhuminen on masentuneena vaikeaa. Toivottavasti ongelmat alkavat siitä ratkeamaan.

Burnis kirjoitti:

... viestistäsi ja kommenteistasi. Ei ole todellakaan helppoa tunnustaa omaa avuttomuuttaan, varsinkin kun kyse on mielen sairaudesta. Olen pikkuhiljaa näiden kuuden viikon aikana oppinut antamaan periksi ja ottamaan löysemmin. Silti tuntuu edelleen että vaadin itseltäni liikaa ja jotenkin rankaisen itseäni jouten olemisesta. Yksin kotona oleminen päivisin on yllättävän rankkaa pidemmän päälle. Asian ydin eli sairastaminen meinaa helposti unohtua, kun kuvittelee voivansa jo paremmin. En tiedä johtuuko se virikkeiden puutteesta vai asioiden murehtimisesta, mutta minulla on edelleen lieviä univaikeuksia lääkkeistä huolimatta. Tosin ne eivät ole yhtä pahoja kuin alkuun, jolloin nukuin 3-7 tuntia yössä.

Kaikki tällä palstalla ovat kehoittaneet minua lepäämään. Samaa ovat suositelleet molemmat psykologit joilla olen käynyt yksin tai vaimon kanssa. Toisaalta olen saanut ihan lähipiiristämme myös vastakkaisia kommentteja kuten "Sinun pitäisi vain potkia itseäsi persuuksille" ja "Eihän sinulla voi olla mikään huonosti kun sinulla on hyvä koulutus ja työpaikka, molemmat vanhemmat ja terveet lapset". Ilmeisesti joillain on masentuneesta sellainen kuva, ettei hän ole varsinaisesti sairas vaan vain pienen kannustuksen tarpeessa.

Olen menossa psykiatrille heti lokakuun alussa. Lääkärini kehotti minua viemään hänelle otteita päiväkirjastani, koska pystyn ilmaisemaan itseäni paremmin kirjallisena ja muutenkin puhuminen on masentuneena vaikeaa. Toivottavasti ongelmat alkavat siitä ratkeamaan.

Lue lisää

Huh mikä kokemus.
Kävin tänään työpaikallani ja kaikki vanhat ikävät muistot paiskautui päin naamaa.
Olen erittäin tyytyväinen, että olen nyt pois siitä paikasta. Koko työyhteisö aivan sekaisin ja sairas, lisää uupuneita taas diagnosoitu.

Miten Sinä voit? Oletko jo ollut psykiatrilla?
Voimia jatkossakin.

huopaaja kirjoitti:

Huh mikä kokemus.
Kävin tänään työpaikallani ja kaikki vanhat ikävät muistot paiskautui päin naamaa.
Olen erittäin tyytyväinen, että olen nyt pois siitä paikasta. Koko työyhteisö aivan sekaisin ja sairas, lisää uupuneita taas diagnosoitu.

Miten Sinä voit? Oletko jo ollut psykiatrilla?
Voimia jatkossakin.

Lue lisää

Mukava kuulla että olet tyytyväinen lähtöösi. Minäkin poikkesin viikonloppuna työpaikallani, muta kaikki tuntui niin vieraalta. Tunnollisena ihmisenä kävin tietysti sähköpostin läpi, mutta onneksi siellä ei ollut mitään mihin minun olisi pitänyt reagoida. Tuskin olisin pystynytkään.

Kävin psykiatrilla ja hän vaikutti mukavalta ja ymmärtäväiseltä. Hän totesi minulla olevan vakava masennustila ilman psykoottisia oireita. Se kuulosti aika pelottavalta, mutta toisaalta pystyn jo hyväksymään asiani olevan niin huonosti. Samalla minusta tuntuu, että nyt masennus käy tosissaan päälle. Kai se on niin, että kun masennukselle antaa viimein periksi niin silloin se vasta kunnolla tulee. Sain myös aamuisin otettavaa piristävää mielialalääkettä. Ehkä tämä tästä lähtee paranemaan, kun antaa sen ottaa aikansa eikä laita vastaan. En myös vaadi itseltäni paljon mitään. Ja se taitaa myös olla tosiasia, etten palaa töihin vielä joulukuussa.

Burnis kirjoitti:

Mukava kuulla että olet tyytyväinen lähtöösi. Minäkin poikkesin viikonloppuna työpaikallani, muta kaikki tuntui niin vieraalta. Tunnollisena ihmisenä kävin tietysti sähköpostin läpi, mutta onneksi siellä ei ollut mitään mihin minun olisi pitänyt reagoida. Tuskin olisin pystynytkään.

Kävin psykiatrilla ja hän vaikutti mukavalta ja ymmärtäväiseltä. Hän totesi minulla olevan vakava masennustila ilman psykoottisia oireita. Se kuulosti aika pelottavalta, mutta toisaalta pystyn jo hyväksymään asiani olevan niin huonosti. Samalla minusta tuntuu, että nyt masennus käy tosissaan päälle. Kai se on niin, että kun masennukselle antaa viimein periksi niin silloin se vasta kunnolla tulee. Sain myös aamuisin otettavaa piristävää mielialalääkettä. Ehkä tämä tästä lähtee paranemaan, kun antaa sen ottaa aikansa eikä laita vastaan. En myös vaadi itseltäni paljon mitään. Ja se taitaa myös olla tosiasia, etten palaa töihin vielä joulukuussa.

Lue lisää

itsekin miten koville otti kuulla psykiatrin suusta, että olen masentunut ja työuupunut. Pelkäsin, että tästä en selviä ikinä. Mutta siitä se toipuminen saikin alkunsa, kun oli pakko myöntää olevansa sairas. Pitkä sairasloma (3kk) jo pidetyn 3kk:n lisäksi antoi aikaa selvitellä tunteita. Mutta toipuminen jatkuu varmasti vieläkin.

Sen kyllä huomaa , kun olo alkaa helpottaa. Mulla se tapahtui yhtäkkiä. Aloin huomata, että voimat palaavat ja jaksan taas hymyillä. Ja muistan miten paljon pelotti, kun taas iski se huono päivä. Pelkäsin, että se jää taas päälle. Mutta vähitellen olotila tasaantui, kun huomasi että huonot päivät tulevat ja menevät ja suurimmaksi osaksi olotila on hyvä. Eli ns normaali olotila.

Suuri työ oli myös ammatillisen itsetunnon uudelleenrakentaminen. Mulla se romahti täysin, enkä saanut sitä enää koskaan takaisin omassa työssäni. Mutta samalla löysin jotain itsestäni. Jotain sellaista, jonka olin vaan laittanut syrjään olosuhteiden pakosta. Ja se varmaan ajoi mut tähän ratkaisuun, että lähdin opiskelemaan.

Ja hyvä niin. Toivoa on.

huopaaja kirjoitti:

itsekin miten koville otti kuulla psykiatrin suusta, että olen masentunut ja työuupunut. Pelkäsin, että tästä en selviä ikinä. Mutta siitä se toipuminen saikin alkunsa, kun oli pakko myöntää olevansa sairas. Pitkä sairasloma (3kk) jo pidetyn 3kk:n lisäksi antoi aikaa selvitellä tunteita. Mutta toipuminen jatkuu varmasti vieläkin.

Sen kyllä huomaa , kun olo alkaa helpottaa. Mulla se tapahtui yhtäkkiä. Aloin huomata, että voimat palaavat ja jaksan taas hymyillä. Ja muistan miten paljon pelotti, kun taas iski se huono päivä. Pelkäsin, että se jää taas päälle. Mutta vähitellen olotila tasaantui, kun huomasi että huonot päivät tulevat ja menevät ja suurimmaksi osaksi olotila on hyvä. Eli ns normaali olotila.

Suuri työ oli myös ammatillisen itsetunnon uudelleenrakentaminen. Mulla se romahti täysin, enkä saanut sitä enää koskaan takaisin omassa työssäni. Mutta samalla löysin jotain itsestäni. Jotain sellaista, jonka olin vaan laittanut syrjään olosuhteiden pakosta. Ja se varmaan ajoi mut tähän ratkaisuun, että lähdin opiskelemaan.

Ja hyvä niin. Toivoa on.

Lue lisää

Minun on vieläkin vaikeaa tajuta masennukseni korkea aste. Ajattelen että olen jotenkin onnistunut huijaamaan lääkäriä ja kaikkia muita, että masennukseni on vaikea-asteinen. Tarkoitan että olen liioitellut jotain ja jättänyt jotain kertomatta. Kuitenkin diagnoosin on tehnyt ammatti-ihminen ja olen tunnollisen totuudenmukaisesti täyttänyt kaikki masennustestit. Ne ovat aina näyttäneet vaikeaa masennusta. Kai se uskottava on. Ja on se varmaan niinkin, että kun masennus on kehittynyt pitkällä aikavälillä, niin eroa normaaliin ei enää muista. Jos voisin verrata nykyistä olotilaani siihen normaaliin, ero olisi varmasti aika dramaattinen.

Minullekin sanottiin, että toipumisen aikana hyvät hetket vähitellen lisääntyvät ja pidentyvät. Takapakkeja saattaa silti tulla eli kärsivällisyyttä ja aikaa toipuminen vaatii. Enpä taida enää tänä vuonna töihin palata.

Uusi piristävä mielialalääke on ollut vähän liiankin piristävä. Yöuneni ovat sen takia jääneet taas vähiin (4-5 h) eli olen taas monen yön univelkaloukussa. Oloni on kuin Ruotsinlaivalla valomerkkiin asti vietetyn illan jälkeen: lattia keinuu, kädet vapisevat, pää ei toimi ja suuta kuivaa.

Hauska kuulla että luotat tulevaisuuteesi. Ehkä minunkin luottoni vielä palaa.

Burnis kirjoitti:

Minun on vieläkin vaikeaa tajuta masennukseni korkea aste. Ajattelen että olen jotenkin onnistunut huijaamaan lääkäriä ja kaikkia muita, että masennukseni on vaikea-asteinen. Tarkoitan että olen liioitellut jotain ja jättänyt jotain kertomatta. Kuitenkin diagnoosin on tehnyt ammatti-ihminen ja olen tunnollisen totuudenmukaisesti täyttänyt kaikki masennustestit. Ne ovat aina näyttäneet vaikeaa masennusta. Kai se uskottava on. Ja on se varmaan niinkin, että kun masennus on kehittynyt pitkällä aikavälillä, niin eroa normaaliin ei enää muista. Jos voisin verrata nykyistä olotilaani siihen normaaliin, ero olisi varmasti aika dramaattinen.

Minullekin sanottiin, että toipumisen aikana hyvät hetket vähitellen lisääntyvät ja pidentyvät. Takapakkeja saattaa silti tulla eli kärsivällisyyttä ja aikaa toipuminen vaatii. Enpä taida enää tänä vuonna töihin palata.

Uusi piristävä mielialalääke on ollut vähän liiankin piristävä. Yöuneni ovat sen takia jääneet taas vähiin (4-5 h) eli olen taas monen yön univelkaloukussa. Oloni on kuin Ruotsinlaivalla valomerkkiin asti vietetyn illan jälkeen: lattia keinuu, kädet vapisevat, pää ei toimi ja suuta kuivaa.

Hauska kuulla että luotat tulevaisuuteesi. Ehkä minunkin luottoni vielä palaa.

Lue lisää

Minunkin oli vaikea tajuta sairauteni vakavuus. Kun psykiatri totesi, että olin vakavasti masentunut, ajaattelin samoin kuin sinä: olenkohan nyt liioitellut jotain?! Kai sekin kuului taudin kuvaan. Melko pian minulle alkoi valjeta se, että olin todella, todella sairas eli hyväksyin sairauteni. Kai se sitten on tunnollisen ihmisen oire tämäkin :(

Nuo lääkkeen aiheuttamat oireet kuulostavat hieman huolestuttavilta. Oletko syönyt lääkettä jo pitkäänkin? Voisiko olla esim. niin, että annostus on liian suuri? Minulla nostettiin annostusta kuukauden käytön jälkeen ja minusta tuntui jo parin päivän jälkeen kuin jalat olisivat lähteneet alta. Samoin kädet tärisivät ja olo oli erittäin epätodellinen. Sovimme lääkärin kanssa, että palaan entiseen annostukseen ja sillä on menty menestyksekkäästi eteenpäin.

Tsemppiä ja paranemista Sinulle!

tajuta kirjoitti:

Minunkin oli vaikea tajuta sairauteni vakavuus. Kun psykiatri totesi, että olin vakavasti masentunut, ajaattelin samoin kuin sinä: olenkohan nyt liioitellut jotain?! Kai sekin kuului taudin kuvaan. Melko pian minulle alkoi valjeta se, että olin todella, todella sairas eli hyväksyin sairauteni. Kai se sitten on tunnollisen ihmisen oire tämäkin :(

Nuo lääkkeen aiheuttamat oireet kuulostavat hieman huolestuttavilta. Oletko syönyt lääkettä jo pitkäänkin? Voisiko olla esim. niin, että annostus on liian suuri? Minulla nostettiin annostusta kuukauden käytön jälkeen ja minusta tuntui jo parin päivän jälkeen kuin jalat olisivat lähteneet alta. Samoin kädet tärisivät ja olo oli erittäin epätodellinen. Sovimme lääkärin kanssa, että palaan entiseen annostukseen ja sillä on menty menestyksekkäästi eteenpäin.

Tsemppiä ja paranemista Sinulle!

Lue lisää

Olipa taas yö. Illalla otin tavalliseen tapaan rauhoittavan ja mirtatsapiinin ja menin toiveikkaana sänkyyn. Herätys oli kolmelta. Nyt on aivan mahdoton vapina.

Aloitin uuden lääkkeen viime tiistaina. Kerroin univaikeuksista psykiatrille perjantaina, mutta hän kertoi niiden ja ahdistuneisuuden lisääntymisen kuuluvan aluksi asiaan. Katsotaan nyt miten käy. Lisäksi mirtatsapiinin annostusta pienennettiin, jotta se väsyttäisi enemmän. Eipä ollut siitäkään apua.

Kirjoitin eilen nykytilan ja normaalitilan erosta. Mietin vaan, että koska se normaalitila on viimeksi ollut. Ei ainakaan ennen sairaslomalle jäämistäni. Ei edes viime syksynä, kun kotona ja töissä oli hirveä stressi. Ehkä joskus kesällä -06. Onpas siitä aikaa...

Burnis kirjoitti:

Olipa taas yö. Illalla otin tavalliseen tapaan rauhoittavan ja mirtatsapiinin ja menin toiveikkaana sänkyyn. Herätys oli kolmelta. Nyt on aivan mahdoton vapina.

Aloitin uuden lääkkeen viime tiistaina. Kerroin univaikeuksista psykiatrille perjantaina, mutta hän kertoi niiden ja ahdistuneisuuden lisääntymisen kuuluvan aluksi asiaan. Katsotaan nyt miten käy. Lisäksi mirtatsapiinin annostusta pienennettiin, jotta se väsyttäisi enemmän. Eipä ollut siitäkään apua.

Kirjoitin eilen nykytilan ja normaalitilan erosta. Mietin vaan, että koska se normaalitila on viimeksi ollut. Ei ainakaan ennen sairaslomalle jäämistäni. Ei edes viime syksynä, kun kotona ja töissä oli hirveä stressi. Ehkä joskus kesällä -06. Onpas siitä aikaa...

Lue lisää

parantava vaikutus alkaa yleensä vasta muutaman viikon päästä niiden nauttimisesta. Varmaan sinun on hyvä odotella, koska lääkärisikin niin neuvoi. Onhan tuollaisen vahvan lääkkeen ottaminen elimistölle uutta eikä siihen sopeutuminen tapahtu pian. Yritä psyykata itsellesi jonkinlainen rauhallinen olo, jotta saisit nukutuksi. Eikä ajatusten kannata liiaksi pyöriä menneissä. Vähitellen tulet huomaamaan, että elämä on kohdallaan ja olosi kohenee. Valoisampi olotila voi suorastaan yllättää sinut - ainakin toivon niin.

lomailija kirjoitti:

parantava vaikutus alkaa yleensä vasta muutaman viikon päästä niiden nauttimisesta. Varmaan sinun on hyvä odotella, koska lääkärisikin niin neuvoi. Onhan tuollaisen vahvan lääkkeen ottaminen elimistölle uutta eikä siihen sopeutuminen tapahtu pian. Yritä psyykata itsellesi jonkinlainen rauhallinen olo, jotta saisit nukutuksi. Eikä ajatusten kannata liiaksi pyöriä menneissä. Vähitellen tulet huomaamaan, että elämä on kohdallaan ja olosi kohenee. Valoisampi olotila voi suorastaan yllättää sinut - ainakin toivon niin.

Lue lisää

Olen saanut reilun viikon ajan nukuttua pitkät yöunet tehokkaampien rauhoittavien avulla. Olen myös jättänyt lähes kaikki kotityöt ja muut stressinaiheuttajat. Voimat tuntuvat vähitellen palaavan, mutta olen edelleen kaukana normaalikunnostani. Myös uskoni tulevaisuuteen on aika hatara. Mutta aikaahan toipuminen vie, tiedän sen.

Burnis kirjoitti:

Olen saanut reilun viikon ajan nukuttua pitkät yöunet tehokkaampien rauhoittavien avulla. Olen myös jättänyt lähes kaikki kotityöt ja muut stressinaiheuttajat. Voimat tuntuvat vähitellen palaavan, mutta olen edelleen kaukana normaalikunnostani. Myös uskoni tulevaisuuteen on aika hatara. Mutta aikaahan toipuminen vie, tiedän sen.

Lue lisää

mutta ajan ottaminen itselle kannattaa.
Omalla kohdalla opiskelu nyt tiiviimmillään. Paljon tehtäviä ja työelämän opiskelua. Eipä ole ollut aikaa murehtia vanhoja työoloja, paitsi silloin kun olen sinne inhonpesään paristi eksynyt.

Hyvä, että saat nukuttua. Se auttaa hermoston tasapainossa pysymistä. En tiedä miten koet syksyn pimeyden. Omalla kohdalla väsymys tahtoo viedä voimat, mutta toisaalta hämärä lohduttaa. Saa nauttia kynttilänvalosta ja -lämmöstä.

Toivon, että pääset pikku hiljaa tilaan, jossa toivonpilkahdukset alkavat elää. Niitä on tulossa, usko vaan!

huopaaja kirjoitti:

mutta ajan ottaminen itselle kannattaa.
Omalla kohdalla opiskelu nyt tiiviimmillään. Paljon tehtäviä ja työelämän opiskelua. Eipä ole ollut aikaa murehtia vanhoja työoloja, paitsi silloin kun olen sinne inhonpesään paristi eksynyt.

Hyvä, että saat nukuttua. Se auttaa hermoston tasapainossa pysymistä. En tiedä miten koet syksyn pimeyden. Omalla kohdalla väsymys tahtoo viedä voimat, mutta toisaalta hämärä lohduttaa. Saa nauttia kynttilänvalosta ja -lämmöstä.

Toivon, että pääset pikku hiljaa tilaan, jossa toivonpilkahdukset alkavat elää. Niitä on tulossa, usko vaan!

Lue lisää

Minulle syksy on aina ollut väsyttävää ja hieman masentavaakin aikaa. Tosin en usko että voin tänä syksynä enää masentuneemmaksi tulla. Aiempina syksyinä olen käyttänyt lisävitamiineja (Berocca yms.) ja niistä on ollut apua väsymykseen. Toivottavasti pysyvä lumi tulee tänä vuonna aikaisemmnin kuin viime vuonna. Lumista maisemaa on kuitenkin mukavampi katsella kuin mustaa maata.

Minulla on välillä ollut parempia hetkiä, mutta aina masennus tuntuu vetävän minut takaisin siihen suohon. Mutta ehkä tästä pikkuhiljaa noustaan. Ainakaan alemmaksi en voi enää vajota.

Burnis kirjoitti:

Minulle syksy on aina ollut väsyttävää ja hieman masentavaakin aikaa. Tosin en usko että voin tänä syksynä enää masentuneemmaksi tulla. Aiempina syksyinä olen käyttänyt lisävitamiineja (Berocca yms.) ja niistä on ollut apua väsymykseen. Toivottavasti pysyvä lumi tulee tänä vuonna aikaisemmnin kuin viime vuonna. Lumista maisemaa on kuitenkin mukavampi katsella kuin mustaa maata.

Minulla on välillä ollut parempia hetkiä, mutta aina masennus tuntuu vetävän minut takaisin siihen suohon. Mutta ehkä tästä pikkuhiljaa noustaan. Ainakaan alemmaksi en voi enää vajota.

Lue lisää

on itsellänikin taas kaapissa, beroccaa poreena. Ja lisäksi hain apoteekista mäkikuismaa. Halusin varmistaa olotilaani tänä syksynä, kun on opiskelut ja kaikki. Jossain vaiheessa alkoi masis oireet painaa päälle, tajusin vasta syksymmällä miten loppu olin silloin kun töistä pois jäin(heinäkuussa).Että pitääkin ihmisen aina vaikeimman kautta kaikki läpi käydä.

Nyt vaan muistutan itseäni omasta rajallisuudestani . Niin helposti unohtuu kuunnella sisintään ja alkaa juosta tulosten perässä. Viikonloppuisin pyrin lukemaan niitä kirjoja, jotka ovat auttaneet mua eteenpäin tästä uupumuksesta.

Mukava kuulla, että parempia hetkiä on jo ollut. Siitä se toipuminen lähtee. Niiden hyvien tuntojen jälkeen synkät tunnot helposti korostuu. Itsekin olin aivan paniikissa, kun hyvän jakson jälkeen iski hirveä masisolo. Ajattelin, että tästä se taas alkaa alusta. Vähitellen opin hyväksymään ne huonot päivät niiden hyvien välillä.

Toivon sinulle voimia tähän synkkään vuodenaikaan,
toivotaan sitä lunta tänne eteläänkin.

huopaaja kirjoitti:

on itsellänikin taas kaapissa, beroccaa poreena. Ja lisäksi hain apoteekista mäkikuismaa. Halusin varmistaa olotilaani tänä syksynä, kun on opiskelut ja kaikki. Jossain vaiheessa alkoi masis oireet painaa päälle, tajusin vasta syksymmällä miten loppu olin silloin kun töistä pois jäin(heinäkuussa).Että pitääkin ihmisen aina vaikeimman kautta kaikki läpi käydä.

Nyt vaan muistutan itseäni omasta rajallisuudestani . Niin helposti unohtuu kuunnella sisintään ja alkaa juosta tulosten perässä. Viikonloppuisin pyrin lukemaan niitä kirjoja, jotka ovat auttaneet mua eteenpäin tästä uupumuksesta.

Mukava kuulla, että parempia hetkiä on jo ollut. Siitä se toipuminen lähtee. Niiden hyvien tuntojen jälkeen synkät tunnot helposti korostuu. Itsekin olin aivan paniikissa, kun hyvän jakson jälkeen iski hirveä masisolo. Ajattelin, että tästä se taas alkaa alusta. Vähitellen opin hyväksymään ne huonot päivät niiden hyvien välillä.

Toivon sinulle voimia tähän synkkään vuodenaikaan,
toivotaan sitä lunta tänne eteläänkin.

Lue lisää

Ulkona sataa lunta ja talvi on vähitellen tulossa. Huomasin kalenterista, että nyt on jo marraskuu ja tasan kuukauden päästä minun pitäisi olla töissä. Tai siis silloin loppuu sairaslomani. Tosin luulen etten mene vielä joulukuussa töihin, mutta jotenkin se tuo omat paineensa. Jaksan juuri ja juuri olla perheeni kanssa vaikken mitään varsinaisesti tekisikään. Aika orpo tunne nuorelle ihmiselle olla näin pohjalla ja tuntea itsensä niin turhaksi. Mutta kai se tästä iloksi vielä muuttuu...

Sinulle myös valoa ja voimia!

huopiskainen kirjoitti:

Miten menee? Oletko ollut armollinen itsellesi?
Totta puhuit, kun muistutit vaarasta, joka piilee tässä omassa ratkaisussani. Tiedostan sen itsekin, mutta ainakin nyt tuntuu hyvältä. Tietysti moni asia tökkii ihan sikana tossa opiskelussa, mutta aina se vie voiton kauheasta entisestä työpaikastani. Vaikka on se edelleen mun duuni, kun en ole itseäni irtisanonut.

Luultavasti jatkan opintoja vielä tämän tutkinnon jälkeen tai sitten en. Elämä sen sitten näyttää.

Olen tässä kauhistellut, miten loppu olin heinäkuussa kun jätin työn. Olen huomannut almanakkamerkinnöistäni, että sairasloma olisi ollut tarpeen jo toukokuussa.Mutta eihän palava osaa lopettaa ajoissa, aina pitää roihahtaa kunnolla karrelle ennen kuin tajuaa.

Lue lisää

Ite olisin ollu kans tos ihan loppu

Sairaslomaani jatkettiin tammikuun puoleenväliin. Minulla ei muutenkaan ole vielä tullut kiire takaisin töihin, vaan aion parannella itseni ensin kunnolla. Onhan minulla vielä useampi vuosikymmen työelämää edessä.

Toipumiseni on hieman edistynyt, koska sain Beckin testistä jo alle 30 pistettä. Toisaalta pimeys ja lumettomuus väsyttävät ja vetävät mieltä matalammaksi.

Hyvää loppuvuotta ja joulun odotusta!

Kiitos kysymästä, parempaan päin olen vähitellen menossa. Lueskelin aiempia kirjoituksiani viime loka-marraskuulta, jolloin oloni oli huonoimmillaan, ja tilanteeni on jo aika paljon parempi kuin silloin. En ole vielä maininnut, että olin silloin syksyllä useamman viikon psykiatrisessa osastohoidossa (vapaaehtoisena). Ahdistus ja itsetuhoiset ajatukset vain olivat niin päällekäyviä, mutta onneksi olen päässyt niistä melkein kokonaan eroon. BDI-testi näyttää silti vieläkin keskivaikeaa masennusta ja sairaslomaani jatkettiin maaliskuulle asti. Lääkitykseeni kuuluu edelleen Efexor ja mirtatsapiini sekä rauhoittavia. Olen nyt viikon verran nukkunut ilman Tenoxia, mikä on jo aikamoinen saavutus sinänsä.

Toivotaan tosiaan, että tämä vuosi on molemmille parempi kuin edellinen. Ja toivotaan myös lunta maahan, se ainakin piristäisi mielialaa. Onnea myös opiskeluillesi!

Burnis kirjoitti:

Kiitos kysymästä, parempaan päin olen vähitellen menossa. Lueskelin aiempia kirjoituksiani viime loka-marraskuulta, jolloin oloni oli huonoimmillaan, ja tilanteeni on jo aika paljon parempi kuin silloin. En ole vielä maininnut, että olin silloin syksyllä useamman viikon psykiatrisessa osastohoidossa (vapaaehtoisena). Ahdistus ja itsetuhoiset ajatukset vain olivat niin päällekäyviä, mutta onneksi olen päässyt niistä melkein kokonaan eroon. BDI-testi näyttää silti vieläkin keskivaikeaa masennusta ja sairaslomaani jatkettiin maaliskuulle asti. Lääkitykseeni kuuluu edelleen Efexor ja mirtatsapiini sekä rauhoittavia. Olen nyt viikon verran nukkunut ilman Tenoxia, mikä on jo aikamoinen saavutus sinänsä.

Toivotaan tosiaan, että tämä vuosi on molemmille parempi kuin edellinen. Ja toivotaan myös lunta maahan, se ainakin piristäisi mielialaa. Onnea myös opiskeluillesi!

Lue lisää

Hei burnis,

eksyin hakemaan ja lukemaan näitä vanhoja juttujamme. Olisi kiva kuulla kuulumisia.

Burnis kirjoitti:

Kiitos kysymästä, parempaan päin olen vähitellen menossa. Lueskelin aiempia kirjoituksiani viime loka-marraskuulta, jolloin oloni oli huonoimmillaan, ja tilanteeni on jo aika paljon parempi kuin silloin. En ole vielä maininnut, että olin silloin syksyllä useamman viikon psykiatrisessa osastohoidossa (vapaaehtoisena). Ahdistus ja itsetuhoiset ajatukset vain olivat niin päällekäyviä, mutta onneksi olen päässyt niistä melkein kokonaan eroon. BDI-testi näyttää silti vieläkin keskivaikeaa masennusta ja sairaslomaani jatkettiin maaliskuulle asti. Lääkitykseeni kuuluu edelleen Efexor ja mirtatsapiini sekä rauhoittavia. Olen nyt viikon verran nukkunut ilman Tenoxia, mikä on jo aikamoinen saavutus sinänsä.

Toivotaan tosiaan, että tämä vuosi on molemmille parempi kuin edellinen. Ja toivotaan myös lunta maahan, se ainakin piristäisi mielialaa. Onnea myös opiskeluillesi!

Lue lisää

Oletko vielä täällä kuulolla. Lueskelin vanhoja juttuja ja jäin miettimään miten sinun mahtoi käydä burn-outin suhteen.

Huopaaja 2 kirjoitti:

Oletko vielä täällä kuulolla. Lueskelin vanhoja juttuja ja jäin miettimään miten sinun mahtoi käydä burn-outin suhteen.

http://thenichoosenotto.blogspot.com/

MyRatRace kirjoitti:

http://thenichoosenotto.blogspot.com/

Moi pitkästä aikaa Ex-burnis, vapautunut

Hitsi mitä tekstiä, luin aivan huumaantuneena kirjoituksiasi. Ja ymmällä siitä miten kauan rimpuilit ja roikuit siinä paskassa siis duunissa.

Palailen asiaan MyRatRace

Sellaista vielä, että mullakin elämä sai yllättäviä käänteitä.

huopaaja2 kirjoitti:

Moi pitkästä aikaa Ex-burnis, vapautunut

Hitsi mitä tekstiä, luin aivan huumaantuneena kirjoituksiasi. Ja ymmällä siitä miten kauan rimpuilit ja roikuit siinä paskassa siis duunissa.

Palailen asiaan MyRatRace

Sellaista vielä, että mullakin elämä sai yllättäviä käänteitä.

Lue lisää

toivottavasti sulla on kaikki "hyvin".

huopiskainen kirjoitti:

toivottavasti sulla on kaikki "hyvin".

Moi Huopaaja/Huopiskainen,

Toivottavasti olet vielä kuulolla. En ole käynyt täällä juurikaan alkuvuoden 2008 jälkeen. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja burn-outista olen suunnilleen selvinnyt, vaikka se jäljet jättikin.

Teen edelleen samaa työtä osa-aikaisena, vaikka uranvaihto on usein mielessä. Sairastan toistuvaa masennusta ja viime keskustelujen jälkeen on ollut kaksi syvää masennuskautta. Olen mukana mielenterveysongelmaisten vertaistukitoiminnassa ja oma terapiakin on edelleen kesken.

Palailin lukemaan vanhoja "päiväkirjoja" ja rankkaa teksti kieltämättä on. Näin jälkeenpäin ajatellen on pieni ihme, että olen vielä hengissä. Monet asiat näen nyt uusin silmin ja samalla pystyn olemaan itselleni armollisempi.

Kirjoittelepa omia kuulumisiasi.

Olet varmasti enemmän kuin todella oikeassa. Olen harkinnut samanlaista irtiottoa, mutta en vaan keksi miten. Taloustilanne on täysin riippuvainen oman yrityksen tuloista ja jos tässä vaiheessa kaataisin kelkan, olisin loppuelämäni talousahdingossa.

Tiedän, siis olen 100% varma että tämä vapauttaisi minut tästä henkisestä ahdingosta, mutta entä sen jälkeen, kaatuisiko talous päälle ja aiheuttaisi saman uudestaan. Eittämättä!

Olen iloinen jos tästä ketjusta on hyötyä muille samassa tilanteessa oleville. Olen itsekin todennut vertaistuen tärkeäksi niin monta kertaa tässä vuosien varrella.

Hyvä kysymys tuo, milloin jäädä sairaslomalle... Sitä joudun edelleen välillä miettimään, koska joudun olemaan toistuvan masennuksen takia pois töistä. Sen verran osaa toki jo tarkkailla itseäni, että tiedän milloin väsymys ja ahdistus ovat kasvaneet liiaksi ja milloin motivaatio ja keskittymiskyky ovat tyystin kadoksissa. Ajattelen asiaa vahvasti firman kannalta: milloin minusta ei ole tuottavan työn tekijäksi? Työkavereiden pulaan jättäminen on myös hankalaa, kuten taisin mainita jo ketjun ekassa viestissä. Näiden vaikuttimien takana on selvästi oma tunnollisuuteni ja huolellisuuteni. Diagnooseistani löytyvä vaativa persoonallisuushäiriö selittää niitä osaltaan.

Tajusin muuten juuri, että kysymys "milloin jäädä sairaslomalle" pitää sisällään kysyjän tiedon siitä, että hän on sairasloman tarpeessa. Eli tiedän jo lääkäriin mennessäni, ennen mitään tutkimuksia, että tilanne vaatiii sairaslomaa. Ja joka kerta kohdallani tilanne on ollut sellainen, että sairasloma on ollut tarpeen.

Olen jälkeenpäin tajunnut, että olin ollut sairasloman tarpeessa jo pitkään ennen kuin lopulta hakeuduin lääkäriin. Oloni vain jatkui pahenemistaan sairalomalle jäämiseni jälkeen ja parin kuukauden päästä jouduin sairaalahoitoon lähes psykoottisessa tilassa. Olin vuoden verran ekalla sairaslomallani. Toisaalta tiedän etten olisi osannut mennä lääkäriin aikaisemmin. Minun piti katsoa kädessäni olleet kortit loppuun asti ja hävitä koko potti.

Tuntuu oudolta etteivät lääkärisi ole suositelleet sinulle sairaslomaa. Lukemani perusteella olisit hengähdystauon tarpeessa. Onko kotikaupungissasi muuten mielenterveyskuntoutujille tarkoitettua yhdistystä, joka järjestäisi keskusteluryhmiä yms. vertaistoimintaa? Itse olen saanut sellaisesta suuren avun.

Uranvaihto on minullakin välillä mielessä. Minulla on jopa selkeä mielikuva siitä, mitä haluaisin oikeasti tehdä työkseni. Se vaatisi tosin uuden ammatin opiskelun, missä pitäisi taas ottaa oma jaksaminen ja talouden kestäminen huomioon. Mutta jos kokisin alan kiinnostavaksi ja motivoivaksi, niin uskon alanvaihdon onnistuvan.

Yksi syy mikä myös vaikeuttaa sairaslomalle jäämistä on se, että pelkään meneväni vain huonompaan kuntoon. Töissä saan ajatukset keskitettyä muihin asioihin, koen olevani hyödyksi, on sosiaalisia kontakteja ja aikakin kuluu paremmin. Tosin, jos olo on mennyt riittävän huonoksi, em. hyödyt katoavat eikä sairaslomalle silloin jää vaihtoehtoa.

Olen samaa mieltä, että väärällä alalla tai väärässä työssä oleminen vaikuttaa negatiivisesti ja vie enemmän henkistä voimaa kuin tuo. Ja sama pätee ihmissuhteisiin. Loppuunpalamisen myötä olen löytänyt sen oikean itseni ja tiedän mitä elämältäni haluaisin. Valitettavasti muutoksen toteuttaminen on vaikeaa, kun on rakentanut elämänsä vanhojen arvojensa mukaan.

Burniksen jälkeen kirjoitti:

Yksi syy mikä myös vaikeuttaa sairaslomalle jäämistä on se, että pelkään meneväni vain huonompaan kuntoon. Töissä saan ajatukset keskitettyä muihin asioihin, koen olevani hyödyksi, on sosiaalisia kontakteja ja aikakin kuluu paremmin. Tosin, jos olo on mennyt riittävän huonoksi, em. hyödyt katoavat eikä sairaslomalle silloin jää vaihtoehtoa.

Olen samaa mieltä, että väärällä alalla tai väärässä työssä oleminen vaikuttaa negatiivisesti ja vie enemmän henkistä voimaa kuin tuo. Ja sama pätee ihmissuhteisiin. Loppuunpalamisen myötä olen löytänyt sen oikean itseni ja tiedän mitä elämältäni haluaisin. Valitettavasti muutoksen toteuttaminen on vaikeaa, kun on rakentanut elämänsä vanhojen arvojensa mukaan.

Lue lisää

Tiedän mitä tarkoitat, että työssä voi keskittyä muihin asioihin ja aika kuluu. Päätyöni on henkisesti kuormittavaa, mutta teen sivubisneksenä sellaista mikä vie aivot muualle ja saa muuta ajateltavaa. Olen joskus välillä oikein odottanut että pääsee tuonne. Myös ohjattu liikunta on auttanut ja vienyt ajatukset muualle tunnin ajaksi. Mutta nyt en kykene mihinkään noista.

Mutta nyt tilanteeni on huonontunut, näköjään laskee vaan. Mikään ei kiinnosta pätkääkään enkä taida olla enää työkykyinen. Eilen oli eka päivä töissä että ei yhtään kiinnostanut, yritin vain selvitä joten kuten. Ennen niin ihanat lapsiasiakkaatkin vain kyllästyttivät. Ajattelin vaan, että tämän paskanko takia olen itseni ajanut itseni tähän, huono palkkaus=rahatilanne, ei mitään etuuksia kuten sairas/lomapalkkaa. Vielä muutama viikko joululomaan, yritän hoitaa tilatut työt jotenkuten siihen asti, sitten olen sujut. Etsikööt uuden töihin sinne, mua ei vois vähempää kiinnostaa.

Minä olen aika rohkea elämänmuutoksissa, minulla ei ole sellaisia arvoja niin kuin tavallisilla ihmisillä vaikka tunnenkin itseni epäonnistuneeksi. Olen nyt valmistellut jo muuttoani mielessäni. Voi olla että töiden loppuminen ja koko elämän uusiksi pistäminen tulee olemaan vaikeaa, mutta ainakin saan olla läheisteni lähellä, se on tärkeintä minulle nyt. Muutan pienelle paikkakunnalle ja voi olla että ihmiset ihmettelevät ja juoruavat mutta tällaisista asioista en välitä kovinkaan paljon.

Olen tehnyt netissä masennustestejä ja saan niistä korkeita vakavan masennuksen pisteitä. Vielä alkusyksystä lukemat oli hieman alhaisemmat. Nyt aukeni omatkin silmät, tilanne on huonontunut roimasti viimeisten viikkojen aikana. Eiköhän lääkäritkin tähän reagoi jo jotenkin.

Nyt on 3 päivää vapaata. Vähän kattelen nettiä ja tuijotan taivasta sängyn pohjalta. Pitäisi tiskata ja käydä kaupassa ja hoitaa työviestejä. Uuvuttaa jo pelkkä ajatus näistä.

ei mitään kirjoitti:

Tiedän mitä tarkoitat, että työssä voi keskittyä muihin asioihin ja aika kuluu. Päätyöni on henkisesti kuormittavaa, mutta teen sivubisneksenä sellaista mikä vie aivot muualle ja saa muuta ajateltavaa. Olen joskus välillä oikein odottanut että pääsee tuonne. Myös ohjattu liikunta on auttanut ja vienyt ajatukset muualle tunnin ajaksi. Mutta nyt en kykene mihinkään noista.

Mutta nyt tilanteeni on huonontunut, näköjään laskee vaan. Mikään ei kiinnosta pätkääkään enkä taida olla enää työkykyinen. Eilen oli eka päivä töissä että ei yhtään kiinnostanut, yritin vain selvitä joten kuten. Ennen niin ihanat lapsiasiakkaatkin vain kyllästyttivät. Ajattelin vaan, että tämän paskanko takia olen itseni ajanut itseni tähän, huono palkkaus=rahatilanne, ei mitään etuuksia kuten sairas/lomapalkkaa. Vielä muutama viikko joululomaan, yritän hoitaa tilatut työt jotenkuten siihen asti, sitten olen sujut. Etsikööt uuden töihin sinne, mua ei vois vähempää kiinnostaa.

Minä olen aika rohkea elämänmuutoksissa, minulla ei ole sellaisia arvoja niin kuin tavallisilla ihmisillä vaikka tunnenkin itseni epäonnistuneeksi. Olen nyt valmistellut jo muuttoani mielessäni. Voi olla että töiden loppuminen ja koko elämän uusiksi pistäminen tulee olemaan vaikeaa, mutta ainakin saan olla läheisteni lähellä, se on tärkeintä minulle nyt. Muutan pienelle paikkakunnalle ja voi olla että ihmiset ihmettelevät ja juoruavat mutta tällaisista asioista en välitä kovinkaan paljon.

Olen tehnyt netissä masennustestejä ja saan niistä korkeita vakavan masennuksen pisteitä. Vielä alkusyksystä lukemat oli hieman alhaisemmat. Nyt aukeni omatkin silmät, tilanne on huonontunut roimasti viimeisten viikkojen aikana. Eiköhän lääkäritkin tähän reagoi jo jotenkin.

Nyt on 3 päivää vapaata. Vähän kattelen nettiä ja tuijotan taivasta sängyn pohjalta. Pitäisi tiskata ja käydä kaupassa ja hoitaa työviestejä. Uuvuttaa jo pelkkä ajatus näistä.

Lue lisää

Minulla on myös ollut rankka syksy, vaikka aika pitkälle olen sinnitellyt. Joululomaa odotan jo kovasti, vaikken joulua ole vielä jaksanut sen kummemmin suunnitella. Se on jotenkin ollut niin kaukana, kun ajatukset ovat olleet lähipäivistä selviämisessä.

Burn-out tai loppuunpalaminen oli minulle välttämätön pysähdys ja portti uuteen elämään. Se pakotti minut tekemään mielen suursiivoukseen, jolloin kaivettiin kaikki mielen sopukoihin kertynyt ryönä esiin ja käsiteltiin ne. Ja olihan sitä: ikäviä muistoja, käsittelemättömiä asioita varhaislapsuudesta nykypäivään ja jopa tietoisesti syrjääntyönnettyjä persoonani osia. Kaiken tuon läpikäynti on johtanut väistämättä elämänmuutokseen eikä vanhaan ole paluuta. Löysin ikäänkuin itseni luo. Osa muutoksista on ollut helppo toteuttaa kun ne on ensin tunnistettu. Osa on vaikeampi koska se vaatii uskallusta ja vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Mutta ainakin tiedän oikean suunnan. Viiden vuoden terapia on tuottanut tulosta.

Olet kertonut masennuksesi pahenemisesta. Haluaisin kysyä onko sinulla lääkitystä siihen? Minä olen syönyt lääkkeitä nämä reilut 6 vuotta. Ja vieläkään en ole löytänyt sopivia enkä usko sellaisia olevankaan. Tiedän olevani lääkekielteinen, mutta lääkkeet eivät mieltä paranna. Ne auttavat selviämään vaikeimman yli.

Hei,
täällä yksi "ammattitaiteilija", jolla on ylemmän tason tutkinto ammattinsa harjoittamiseen. Lainausmerkeissä tuo siksi, että taiteilijan ammattia voi harjoittaa elannokseen vain, jos on sukua jollekin kuuluisalle taiteilijalle (helpommin apurahoja!) tai on rahaa elämiseen ilman että tarvitsee tehdä oikeasti mitään (pappa betalar) tai on sattunut saamaan jonkun palkinnon (noissakin on valintakriteereinä edellä mainitut).
Jos tykkää tehdä taidetta, sitä maalaa ja tekee. ihan sama, vaikka kukaan ei osta ja vaikka kaikki haukkuisi. sitä vaan tekee, koska siitä SAA ITSELLEEN HYVÄN OLON. eihän kukaan ostanut rembrandtiltakaan yhtään taulua kun hän oli elossa, vai mitä.

huhhai kirjoitti:

Hei,
täällä yksi "ammattitaiteilija", jolla on ylemmän tason tutkinto ammattinsa harjoittamiseen. Lainausmerkeissä tuo siksi, että taiteilijan ammattia voi harjoittaa elannokseen vain, jos on sukua jollekin kuuluisalle taiteilijalle (helpommin apurahoja!) tai on rahaa elämiseen ilman että tarvitsee tehdä oikeasti mitään (pappa betalar) tai on sattunut saamaan jonkun palkinnon (noissakin on valintakriteereinä edellä mainitut).
Jos tykkää tehdä taidetta, sitä maalaa ja tekee. ihan sama, vaikka kukaan ei osta ja vaikka kaikki haukkuisi. sitä vaan tekee, koska siitä SAA ITSELLEEN HYVÄN OLON. eihän kukaan ostanut rembrandtiltakaan yhtään taulua kun hän oli elossa, vai mitä.

Lue lisää

Minulle luova ilmaisu on tosiaan terapiaa. Pystyn ilmaisemaan sillä asioita joita en sanallisesti pysty. En maalaa vaan alani on toinen.

Omasta perheestäni taiteilija on pystynyt elättämään sillä itsensä. Minulla on useita tuttuja jotka käyvät tavan töissä mutta saavat taiteenharrastuksestaan sivutuloja ja esim. matkoja.

Mielestäni nykyään ei enää tarvita rajoituksia yhteen ammattiin, itse ehkä tulevaisuudessa teen hanttihommia leipäni eteen, mutta vain tarvittavan määrän, en tarvitse rahaa materiaan tai sen sellaiseen. Sitten harrastuksekseni teen luovia juttujan.

Siis en syö masennuslääketta. Syön nukahtamislääkettä. Olen oikeastaan ahdistuskohtauksen kourissa koko päivän ja kestän sen vain sillä että tiedän että illalla saan ottaa tuon lääkkeen ja saan tajun kankaalle. Tai otan vain murusen, sekin auttaa. Olen varmaan tässä mielessä lääkkeiden väärinkäyttäjä, tuota ei kai saisi joka ilta ottaa, Mutta olen niin hirveän pelon kourissa joka hetki tuon läheiseni sairauden puolesta(se ei ole hengenvaarallinen mutta elämää muuttava).

Ihmettelen miksi en ole saanut ahdistuskohtauksiin mitään täsmälääkettä, ystävänikin sai jotain opamoxia. Itselläni ahdistuskohtaukset ovat välillä niin hirveät että tila on varmaan lähellä paniikkikohtausta.

Minulla liittyy varmaan läheisen tilan muuttumistilanteisiin joita on ollut 2, niin oliko se nyt posttraumaattinen stressireaktio. Pitäisi varmaan kokeilla hypnoosia.

ei mitään kirjoitti:

Siis en syö masennuslääketta. Syön nukahtamislääkettä. Olen oikeastaan ahdistuskohtauksen kourissa koko päivän ja kestän sen vain sillä että tiedän että illalla saan ottaa tuon lääkkeen ja saan tajun kankaalle. Tai otan vain murusen, sekin auttaa. Olen varmaan tässä mielessä lääkkeiden väärinkäyttäjä, tuota ei kai saisi joka ilta ottaa, Mutta olen niin hirveän pelon kourissa joka hetki tuon läheiseni sairauden puolesta(se ei ole hengenvaarallinen mutta elämää muuttava).

Ihmettelen miksi en ole saanut ahdistuskohtauksiin mitään täsmälääkettä, ystävänikin sai jotain opamoxia. Itselläni ahdistuskohtaukset ovat välillä niin hirveät että tila on varmaan lähellä paniikkikohtausta.

Minulla liittyy varmaan läheisen tilan muuttumistilanteisiin joita on ollut 2, niin oliko se nyt posttraumaattinen stressireaktio. Pitäisi varmaan kokeilla hypnoosia.

Lue lisää

Terapia on pitkä prosessi joka todennäköisesti kestää useamman vuoden. Kesto on yksilöllistä. Minunkin perustani oli heikko ja kieroon rakennettu enkä vieläkään tiedä milloin terapiani päättyy. Minulla on aikoja jolloin harkitsen sen lopettamista, mutta välillä taas tarvitsen sitä kipeästi. Takapakkeja tulee myös väistämättä eikä vointi mene jatkuvasti parempaan suuntaan.

Kaikilla käyttämilläni lääkkeillä on ollut sivuvaikutuksensa, jotka näkyvät varsinkin lääkettä aloittaessa. Olen myös joutunut elämään sivuoireiden kanssa ja miettimään ovatko ne suuremmat kuin lääkkeen varsinainen hyöty. Päiväväsymys on melko yleinen sivuoire ja olen sen takia joutunut rajoittamaan annostusta, jotta pystyn käymään töissä. Osa lääkkeistä on aiheuttanut yliaktiivisuutta, mikä on johtanut rentoutumisen vaikeutumiseen ja huonoon nukkumiseen. Tällaiset lääkkeet olen lopettanut varsin pian.

Minulla on myös nukahtamislääkettä, jota käytin joskus säännöllisesti parikin vuotta. Se lääke aiheutti riippuvuutta, mutta siinä vaiheessa oli tärkeämpää nukkua kuin välttää riippuvuutta. Rauhoittavia olen myös käyttänyt juurikin ahdistukseen. Tällä hetkellä otan tarpeen tullen Opamoxia tai Xanoria.

Haluaisin rohkaista sinua useamman masennusjakson kokeneena, että masennus menee ohi ja parempia aikoja on tiedossa. Tiedän että usko ja elämänhalu ovat välillä täysin kadoksissa ja tulevaisuus on mustaa pimeyttä. Siitä huolimatta valo syttyy vielä uudelleen sinne tunnelin päähän. Voimia sulle!

Lääkkeet eivät auta oman kokemuksen mukaan, paitsi jos on tosi psykoottinen tai ei saa ollenkaan nukuttua. Hassua, täällä palstalla ihmiset valittavat viikon (!) univajeesta. Kokemukseni mukaan, jos valvoo kuukauden, niin sitten vasta alkavat psykoosit vallata mielen. Eli, näkee unia silmät auki.
Myös lääkket, joita lääkärit määräävät, ovat usein tehottomia ja niillä on ikäviä sivuvaikutuksia.
On olemassa luonnonlääkkeitä, jotka auttavat näihin oireisiin, ei kaikille, mutta niistä ei voi tässä kirjoittaa, koska ne ovat laittomia.
Myös sellainen asia, mikä ei ole tullut ilmi, on se, että jokaisella ihmisellä on kriisejä. Jossain vaiheessa jokainen käy läpi eletyn elämän ja saavutukset ja pettymykset. Se, tuleeko tämä keski-iässä vai aikaisemmin, riippuu jokaisen elämänkokemuksista. Tämä kriisi aiheuttaa sen, että asiat alkavat vallata mielen riippumatta siitä, onko töissä vai kotona. Voi olla, että murrosikä on jääänyt väliin. Se tulee myöhemmin.
Toivon kaikille masentuneille kaikkea hyvää. Mielestäni masentuminen johtuu sittä. että havaitsee - tai yrittää olla tajuamatta sitä! - että todellisuus ei vastaa aikaisemman kriisin aikana tehtyä elämänsuunnitelmaa.
Ja, kaikkiahan ei voi koskaan miellyttää. Kuten vanhempiaan.
Jos on jonkinlainen kokemus henkiohjaajasta, hän antaa suuntaa elämälle. Häntä vastaan ei voi kapinoida, koska hän on tavallaan ihmisen suojelusenkeli. Mukana kuolemaan saakka.hTämä voi olla suuressa ristiriidassa esim. lapsuuden perheen toiveiden kanssa, etenkin, jos on kasvanut alkoholisti- tai uskonnollisessa perheessä.tms.
Muistakaa, että teillä on elämälle annettavaa ja teillä on elämälle!

Tervehdys! kirjoitti:

Lääkkeet eivät auta oman kokemuksen mukaan, paitsi jos on tosi psykoottinen tai ei saa ollenkaan nukuttua. Hassua, täällä palstalla ihmiset valittavat viikon (!) univajeesta. Kokemukseni mukaan, jos valvoo kuukauden, niin sitten vasta alkavat psykoosit vallata mielen. Eli, näkee unia silmät auki.
Myös lääkket, joita lääkärit määräävät, ovat usein tehottomia ja niillä on ikäviä sivuvaikutuksia.
On olemassa luonnonlääkkeitä, jotka auttavat näihin oireisiin, ei kaikille, mutta niistä ei voi tässä kirjoittaa, koska ne ovat laittomia.
Myös sellainen asia, mikä ei ole tullut ilmi, on se, että jokaisella ihmisellä on kriisejä. Jossain vaiheessa jokainen käy läpi eletyn elämän ja saavutukset ja pettymykset. Se, tuleeko tämä keski-iässä vai aikaisemmin, riippuu jokaisen elämänkokemuksista. Tämä kriisi aiheuttaa sen, että asiat alkavat vallata mielen riippumatta siitä, onko töissä vai kotona. Voi olla, että murrosikä on jääänyt väliin. Se tulee myöhemmin.
Toivon kaikille masentuneille kaikkea hyvää. Mielestäni masentuminen johtuu sittä. että havaitsee - tai yrittää olla tajuamatta sitä! - että todellisuus ei vastaa aikaisemman kriisin aikana tehtyä elämänsuunnitelmaa.
Ja, kaikkiahan ei voi koskaan miellyttää. Kuten vanhempiaan.
Jos on jonkinlainen kokemus henkiohjaajasta, hän antaa suuntaa elämälle. Häntä vastaan ei voi kapinoida, koska hän on tavallaan ihmisen suojelusenkeli. Mukana kuolemaan saakka.hTämä voi olla suuressa ristiriidassa esim. lapsuuden perheen toiveiden kanssa, etenkin, jos on kasvanut alkoholisti- tai uskonnollisessa perheessä.tms.
Muistakaa, että teillä on elämälle annettavaa ja teillä on elämälle!

Lue lisää

Mielenkiintoisia ajatuksia. Oman masennukseni syyt ovat moninaisia ja niissä on mainitsemiasi asioita.

Kaksi vuotta siiten olin töissä paikassa, jossa oli narsistinen esimies ja minua yritettiin hiillostaa pois mm. ei vastattu tervehdyksiin, hidastettiin kaikilla keinoilla työasioita jotka olivat tärkeitä, suoranaisesti sabotoitiin tekemääni työtä, vähäteltiin, nimiteltiin, ei kutsuttu tärkeisiin palavereihin yms.
Jossain vaiheessa meinasin oksentaa aamuisin portaille, kun nousin niitä työpaikalleni. Heikompi olisi niin tehnytkin.

En taida minäkään ihan kunnossa olla. Sinnittelin läpi syksyn, mutta nyt alkaa tulla taas stoppi vastaan. Tässä ajatuksenkulkuani tältä aamulta keittiössä: "Aamupalaa pitäisi tehdä. Söisinkö leipää vai muroja. Kumpaakaan ei tee mieli. Jos otan leipää, mitä laitan sen päälle. Jotain terveellistä sen pitäisi olla. Äh, olisko murot sittenkin parempi. Ei, teen leipiä. Ei maistu, mutta jotain pitäisi syödä. Pakko syödä että jaksaa lähteä." Valintojen teko alkaa olla vaikeaa ja ruokahalu hukassa.

Oletko muuten autolla ajaessa huomannut, ettet muista mitään edellisistä kilometreistä? Kävin tänään autolla töissä ja huomasin ettei minulle jäänyt matkasta oikein mitään mieleen. Reitti on tuttu mutta kuitenkin. Välillä mietin liikennevaloista ajettuani, että oliko se valo varmasti vihreä. Risteyksissä ja kaistaa vaihtaessa tarkistelen moneen kertaan etten aja kenenkään päälle.

Hienoa että pystyit pysähtymään. Raha-asiat mietityttävät varmasti, mutta et voi myöskään ajaa itseäsi loppuun.

Burniksen jälkeen kirjoitti:

En taida minäkään ihan kunnossa olla. Sinnittelin läpi syksyn, mutta nyt alkaa tulla taas stoppi vastaan. Tässä ajatuksenkulkuani tältä aamulta keittiössä: "Aamupalaa pitäisi tehdä. Söisinkö leipää vai muroja. Kumpaakaan ei tee mieli. Jos otan leipää, mitä laitan sen päälle. Jotain terveellistä sen pitäisi olla. Äh, olisko murot sittenkin parempi. Ei, teen leipiä. Ei maistu, mutta jotain pitäisi syödä. Pakko syödä että jaksaa lähteä." Valintojen teko alkaa olla vaikeaa ja ruokahalu hukassa.

Oletko muuten autolla ajaessa huomannut, ettet muista mitään edellisistä kilometreistä? Kävin tänään autolla töissä ja huomasin ettei minulle jäänyt matkasta oikein mitään mieleen. Reitti on tuttu mutta kuitenkin. Välillä mietin liikennevaloista ajettuani, että oliko se valo varmasti vihreä. Risteyksissä ja kaistaa vaihtaessa tarkistelen moneen kertaan etten aja kenenkään päälle.

Hienoa että pystyit pysähtymään. Raha-asiat mietityttävät varmasti, mutta et voi myöskään ajaa itseäsi loppuun.

Lue lisää

Tulikin vaikea ilta, pukkasi sittenkin ahdistuskohtausta.

Mulla on huono ruokahalu, aamuisin oksettaa, joskus olen oksentanutkin. Joskus joudun lopettamaan ruoan pureskelunkin kesken kun oksettaa. Syönnin jälkeen on huono olo. Ruokia en juuri joudu miettimään, olen jo kuukausia syönyt pelkkää samaa, pakastemuusia ja kasvispihvejä ja lisäksi yksi marjapirtelö jossa myös ateriankorvikejauhe vitamiineja turvaamaan. D-vitamiinia ja jotain muuta otan silloin kun muistan.

Kaupungilla sen sijaan jahkailen ja saatan ensin mennä kirjastoon päin ja sitten kaupan suuntaan jne. sahaan paria metriä ees taas kun en osaa päättää.

Autolla ajaessa on varmaan joku adrenaliinipiikki päällä, veri suonissa kohisee kun keskityn paniikissa ajamiseen. Tosiaan varmistelen minäkin moneen kertaan ennen liikkuja.

Mä en tavallaan muista moniakaan asioita, ei edes työpäivästä jää oikein mitään mieleen. Töissä en muista mitä olen juuri sekunti aikaisemmin suunnitellut tehtäväksi enkä muista olinko jo sanonut jonkun asian. Jos joku puhuu pitkään, osa puheesta menee ohi. Jos joku puhuu, kaikki keskittymiskyky menee siihen että keskittyy ymmärtämään, ei voi esim. miettiä samalla mitä mieltä itse on asiasta joten asiaan ei voi oikein sitten vastata mitään.

Joskus en muista aamulla olenko laittanut jo meikkivoidetta naamaan vai en. Sitä joutuu laittamaankin reippaasti kun on niin kirjava naama väsymyksestä. Tällaisia muistamattomuuksia on.

ei mitään kirjoitti:

Tulikin vaikea ilta, pukkasi sittenkin ahdistuskohtausta.

Mulla on huono ruokahalu, aamuisin oksettaa, joskus olen oksentanutkin. Joskus joudun lopettamaan ruoan pureskelunkin kesken kun oksettaa. Syönnin jälkeen on huono olo. Ruokia en juuri joudu miettimään, olen jo kuukausia syönyt pelkkää samaa, pakastemuusia ja kasvispihvejä ja lisäksi yksi marjapirtelö jossa myös ateriankorvikejauhe vitamiineja turvaamaan. D-vitamiinia ja jotain muuta otan silloin kun muistan.

Kaupungilla sen sijaan jahkailen ja saatan ensin mennä kirjastoon päin ja sitten kaupan suuntaan jne. sahaan paria metriä ees taas kun en osaa päättää.

Autolla ajaessa on varmaan joku adrenaliinipiikki päällä, veri suonissa kohisee kun keskityn paniikissa ajamiseen. Tosiaan varmistelen minäkin moneen kertaan ennen liikkuja.

Mä en tavallaan muista moniakaan asioita, ei edes työpäivästä jää oikein mitään mieleen. Töissä en muista mitä olen juuri sekunti aikaisemmin suunnitellut tehtäväksi enkä muista olinko jo sanonut jonkun asian. Jos joku puhuu pitkään, osa puheesta menee ohi. Jos joku puhuu, kaikki keskittymiskyky menee siihen että keskittyy ymmärtämään, ei voi esim. miettiä samalla mitä mieltä itse on asiasta joten asiaan ei voi oikein sitten vastata mitään.

Joskus en muista aamulla olenko laittanut jo meikkivoidetta naamaan vai en. Sitä joutuu laittamaankin reippaasti kun on niin kirjava naama väsymyksestä. Tällaisia muistamattomuuksia on.

Lue lisää

Minun on nyt pakko tunnustaa itselleni, että olen taas masennuksen kourissa. Varsinaisia masennusoireita, kuten toivottomuutta tai itsetuhoisuutta, minulla ei tosin ole (koputan puuta). Ahdistus on sen sijaan päällä koko ajan, aaltoillen lähes normaalista olotilasta sietämättömään. Joudun ottamaan vakilääkkeiden lisäksi rauhoittavia pari-kolme päivässä ja illalla nukahtamislääkkeen. En myöskään nuku kunnolla enkä jaksa hoitaa päivittäisistä jutuista kuin välttämättömimmät.

Olen päättänyt mennä tämän viikonlopun jälkeen lääkäriin. Onneksi minulla on jatkuva hoitokontakti ja he tietävät tilanteeni. Eniten arveluttaa töiden jättäminen työkavereiden harteille. Näin ennen vuodenvaihdetta töissä olisi valtavasti tekemistä. Olen jutellut kanssasi itsensä asettamisesta töiden edelle. Nyt pyrin itse samaan.

Burniksen jälkeen kirjoitti:

Minun on nyt pakko tunnustaa itselleni, että olen taas masennuksen kourissa. Varsinaisia masennusoireita, kuten toivottomuutta tai itsetuhoisuutta, minulla ei tosin ole (koputan puuta). Ahdistus on sen sijaan päällä koko ajan, aaltoillen lähes normaalista olotilasta sietämättömään. Joudun ottamaan vakilääkkeiden lisäksi rauhoittavia pari-kolme päivässä ja illalla nukahtamislääkkeen. En myöskään nuku kunnolla enkä jaksa hoitaa päivittäisistä jutuista kuin välttämättömimmät.

Olen päättänyt mennä tämän viikonlopun jälkeen lääkäriin. Onneksi minulla on jatkuva hoitokontakti ja he tietävät tilanteeni. Eniten arveluttaa töiden jättäminen työkavereiden harteille. Näin ennen vuodenvaihdetta töissä olisi valtavasti tekemistä. Olen jutellut kanssasi itsensä asettamisesta töiden edelle. Nyt pyrin itse samaan.

Lue lisää

Joo mennään lääkäriin. Mulla on huomenna.

Olen yrittänyt töitä tehdä niin pitkälle kuin jaksan. Olen tuntenut syyllisyyttä jos asiakkaat jäävät ilman maksamiaan palveluja mutta enää en jaksa välittää.

Mulla on sekä masennus että ahdistus infernaalisia koko ajan, ihmettelen että en saa mitään tuollaisia rauhoittavia.

Kyllä minulla nyt menee myös itsensä hoito etusijalle.

Kerro sitten miten lääkärillä kävi.

Minulla oli loppuvaiheessa sellaista, että olin vuosien-vuosien ajan tottunut herätyskellon soittoon - mihin aikaan vain ja innolla töihin, mutta lopulta, kun herätyskello aamulla soi, alkoi sydän hakata samantien vitun lujaa ja silmissä mustenee tai kaikki näkyy kuin verhon takaa.
Onneksi ei tarvinnut jatkaa siellä töissä. Tuollaista pahaa oloa aamuisin en ole kokenut sitten koulukiusaamisvuosien, mistä oli tuolloin viisitoista vuotta. Silloin oli aamuisin yhtä paha olo lähteä kouluun.

Tsemppiä kovasti! Minusta tuo kuulostaa siltä että sinut otettiin tosissaan. Osastohoito jännittää varmasti, mutta sieltä saat varmasti apua. Ja vertaistukea. Se oli minulle yksi tärkeimmistä avuista omilla sairaalajaksoillani. Lisäksi oli rauha keskittyä itseensä ja toipumiseen.

Minusta tuntuu että olen mennyt vain alaspäin sairaslomani aikana. Työasiat ovat vaihtuneet ahdistaviin ajatuksiin, joita ei pääse minnekään pakoon. Lääkkeet ja terapia auttavat väliaikaisesti. Ihmisten pariin on vaikea lähteä, mutta joka päivä olen jossain käynyt. Kotiin ei kannata jämähtää, sen olen todennut.

Tuli vielä mieleeni että jos haluat vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia sähköpostilla, niin sekin onnistuu. Jos haluat niin annan osoitteeni.

Burniksen jälkeen kirjoitti:

Tsemppiä kovasti! Minusta tuo kuulostaa siltä että sinut otettiin tosissaan. Osastohoito jännittää varmasti, mutta sieltä saat varmasti apua. Ja vertaistukea. Se oli minulle yksi tärkeimmistä avuista omilla sairaalajaksoillani. Lisäksi oli rauha keskittyä itseensä ja toipumiseen.

Minusta tuntuu että olen mennyt vain alaspäin sairaslomani aikana. Työasiat ovat vaihtuneet ahdistaviin ajatuksiin, joita ei pääse minnekään pakoon. Lääkkeet ja terapia auttavat väliaikaisesti. Ihmisten pariin on vaikea lähteä, mutta joka päivä olen jossain käynyt. Kotiin ei kannata jämähtää, sen olen todennut.

Tuli vielä mieleeni että jos haluat vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia sähköpostilla, niin sekin onnistuu. Jos haluat niin annan osoitteeni.

Lue lisää

No nyt otettiin tosissaan. Olenkohan aikaisemmin onnistunut kätkemään pahan oloni niin että sitä ei ole nähty.

Mutta tässä kävi nyt niin että minulle saapui perheenjäseniä tueksi. Minulla on ollut valtavan ikävä heitä ja olen ollut todella yksinäinen. Mieleni virkistyi sen verran että aloin jo empiä. Osastolle meno alkoi tuntua ahdistavalle, mieluummin viettäisin aikani läheisten kanssa. Myös osastolla sanoivat että jos mieleni on parempi perheen kanssa ja pärjään kotona niin voi ihan hyvin jäädä kotiin. Mutta jos tilanne huononee niin sitten sinne voi mennä milloin vain, hyvä tietää että tuollainen paikka on.

Vielä eilen oksensin kun oli niin paha olla, nyt tuntuu melko erilaiselle kun perhettä saapui. Läheisillä on ihmeellinen voima. Nyt ymmärrän miten yksinäinen olen ollut ja kuinka ihmiset ahdistuvat ja kärsivät yksinäisyydestä. Kuulostaa siltä että elät yksin? Minä olen lapseton, eronnut.

Tänään oli siis parempi päivä kuin sanotaanko puoleen vuoteen, mutta pelottaa tuleeko kamala olo takaisin,

On kova syyllisyys sairaslomasta mutta yritän olla välittämättä. En ole koskaan ollut sairaslomalla paria päivää pidempään. Tämä on vielä erilainen sairasloma kuin flunssassa. Voiko mennä esim. kirkkoon joululauluja kuuntelemaan? Aika noloa jos sattuu samaan asiakkaita tai vaikka pomo. Mutta mieltä yritän piristää tai ainakin suunnata muualle kaikin keinoin nyt kun pahin sumu hälveni. Ajatella että suunnittelen jonnekin menoa, vielä eilen ei olisi kiinnostanut pätkääkään.

Minusta tänne keskustelupalstallekin on ihan hyvä kirjoittaa niin muutkin näkevät miten asiat kehittyvät. Sitä kai haaveilen että tänne voisi kirjoittaa jossain vaiheessa parantumisestakin. Itse kaipaisin kovasti kuulla muiden tarinoita. Jos sairasloma jatkuu pidempään niin voisi mennäkin johonkin keskusteluryhmään.

Ikävä kuulla että vointisi on mennyt alaspäin. Hyvä että käyt joka päivä jossain. Saatko mistään iloa? Minusta tuntui tänään ihan hyvälle kävellä ulkona ja tehdä asioita, Se on hyvä sillä viimeiset kuukaudet on tuntunut kaikki vaan kurjalle.

ei mitään kirjoitti:

No nyt otettiin tosissaan. Olenkohan aikaisemmin onnistunut kätkemään pahan oloni niin että sitä ei ole nähty.

Mutta tässä kävi nyt niin että minulle saapui perheenjäseniä tueksi. Minulla on ollut valtavan ikävä heitä ja olen ollut todella yksinäinen. Mieleni virkistyi sen verran että aloin jo empiä. Osastolle meno alkoi tuntua ahdistavalle, mieluummin viettäisin aikani läheisten kanssa. Myös osastolla sanoivat että jos mieleni on parempi perheen kanssa ja pärjään kotona niin voi ihan hyvin jäädä kotiin. Mutta jos tilanne huononee niin sitten sinne voi mennä milloin vain, hyvä tietää että tuollainen paikka on.

Vielä eilen oksensin kun oli niin paha olla, nyt tuntuu melko erilaiselle kun perhettä saapui. Läheisillä on ihmeellinen voima. Nyt ymmärrän miten yksinäinen olen ollut ja kuinka ihmiset ahdistuvat ja kärsivät yksinäisyydestä. Kuulostaa siltä että elät yksin? Minä olen lapseton, eronnut.

Tänään oli siis parempi päivä kuin sanotaanko puoleen vuoteen, mutta pelottaa tuleeko kamala olo takaisin,

On kova syyllisyys sairaslomasta mutta yritän olla välittämättä. En ole koskaan ollut sairaslomalla paria päivää pidempään. Tämä on vielä erilainen sairasloma kuin flunssassa. Voiko mennä esim. kirkkoon joululauluja kuuntelemaan? Aika noloa jos sattuu samaan asiakkaita tai vaikka pomo. Mutta mieltä yritän piristää tai ainakin suunnata muualle kaikin keinoin nyt kun pahin sumu hälveni. Ajatella että suunnittelen jonnekin menoa, vielä eilen ei olisi kiinnostanut pätkääkään.

Minusta tänne keskustelupalstallekin on ihan hyvä kirjoittaa niin muutkin näkevät miten asiat kehittyvät. Sitä kai haaveilen että tänne voisi kirjoittaa jossain vaiheessa parantumisestakin. Itse kaipaisin kovasti kuulla muiden tarinoita. Jos sairasloma jatkuu pidempään niin voisi mennäkin johonkin keskusteluryhmään.

Ikävä kuulla että vointisi on mennyt alaspäin. Hyvä että käyt joka päivä jossain. Saatko mistään iloa? Minusta tuntui tänään ihan hyvälle kävellä ulkona ja tehdä asioita, Se on hyvä sillä viimeiset kuukaudet on tuntunut kaikki vaan kurjalle.

Lue lisää

En ole koskaan tainnut mainita mitään perheestäni, vaikka paljon olen itsestäni kertonut. Perhetilanteeni on vähän monimutkainen, mutta olen parisuhteessa ja minulla on lapsia. Lapset ovat päivät koulussa ja minäkin yritän päivittäin lähteä käymään jossain. Edes kävelylle tai tapaamaan 'kohtalotovereita'. Aika moni asia ahdistaa tällä hetkellä, joten iloa on vaikea saada mistään. Olen niin levoton, etten jaksa keskittyä sellaisiin asioihin, mistä ennen nautin. Aika monet harrastukset ovat jääneet viimeisen kuukauden aikana. Lapset ovat minulle tärkeitä ja heidän eloaan tykkään seurata.

Yksinäisyys on kurja asia ja silloin kaikki tuntuu vaikeammalta. Olin tosi yksinäinen loppuunpalamisen aikoihin, vaikka minulla oli perhe ja työkavereita. Muiden seurassa voi olla yksinäinen, jos joutuu esittämään pirteää, hauskaa ja hyvinmenestyvää. Kuulostaa hyvältä, että olet saanut seuraa ja se on piristänyt sinua. Saanko kysyä miten sinut olet mielenterveysongelmien kanssa? Mielestäni voit edelleen liikkua ja käydä paikoissa. Jos näet tuttuja, voit kertoa heille sairaslomasi syyn. Masennus on nykyään jo melko tunnettu sairaus ja siihen osataan suhtautua, toivottavasti.

Minäkin tykkään kirjoitella tänne, koska näistä voi olla apua kenelle tahansa. Toisaalta joudun samalla miettimään, miten paljon voin itsestäni paljastaa. Ei silti, olen kertonut henkilökohtaisia ja syvältä koskettaneita asioita ja on tuntunut hyvältä jakaa niitä.

Voimia sairaslomapäivillesi. Lepäile ja tee itsellesi mieluisia asioita.

ei mitään kirjoitti:

No nyt otettiin tosissaan. Olenkohan aikaisemmin onnistunut kätkemään pahan oloni niin että sitä ei ole nähty.

Mutta tässä kävi nyt niin että minulle saapui perheenjäseniä tueksi. Minulla on ollut valtavan ikävä heitä ja olen ollut todella yksinäinen. Mieleni virkistyi sen verran että aloin jo empiä. Osastolle meno alkoi tuntua ahdistavalle, mieluummin viettäisin aikani läheisten kanssa. Myös osastolla sanoivat että jos mieleni on parempi perheen kanssa ja pärjään kotona niin voi ihan hyvin jäädä kotiin. Mutta jos tilanne huononee niin sitten sinne voi mennä milloin vain, hyvä tietää että tuollainen paikka on.

Vielä eilen oksensin kun oli niin paha olla, nyt tuntuu melko erilaiselle kun perhettä saapui. Läheisillä on ihmeellinen voima. Nyt ymmärrän miten yksinäinen olen ollut ja kuinka ihmiset ahdistuvat ja kärsivät yksinäisyydestä. Kuulostaa siltä että elät yksin? Minä olen lapseton, eronnut.

Tänään oli siis parempi päivä kuin sanotaanko puoleen vuoteen, mutta pelottaa tuleeko kamala olo takaisin,

On kova syyllisyys sairaslomasta mutta yritän olla välittämättä. En ole koskaan ollut sairaslomalla paria päivää pidempään. Tämä on vielä erilainen sairasloma kuin flunssassa. Voiko mennä esim. kirkkoon joululauluja kuuntelemaan? Aika noloa jos sattuu samaan asiakkaita tai vaikka pomo. Mutta mieltä yritän piristää tai ainakin suunnata muualle kaikin keinoin nyt kun pahin sumu hälveni. Ajatella että suunnittelen jonnekin menoa, vielä eilen ei olisi kiinnostanut pätkääkään.

Minusta tänne keskustelupalstallekin on ihan hyvä kirjoittaa niin muutkin näkevät miten asiat kehittyvät. Sitä kai haaveilen että tänne voisi kirjoittaa jossain vaiheessa parantumisestakin. Itse kaipaisin kovasti kuulla muiden tarinoita. Jos sairasloma jatkuu pidempään niin voisi mennäkin johonkin keskusteluryhmään.

Ikävä kuulla että vointisi on mennyt alaspäin. Hyvä että käyt joka päivä jossain. Saatko mistään iloa? Minusta tuntui tänään ihan hyvälle kävellä ulkona ja tehdä asioita, Se on hyvä sillä viimeiset kuukaudet on tuntunut kaikki vaan kurjalle.

Lue lisää

Hyvä, että sinulla on ihmisiä tukenasi. Mutta, oletko varma, että he ovat tukenasi oikeasti vaiko vain näön vuoksi. Että et tajuaisi, että he ovat syy, jonka vuoksi voit pahoin? olet oppinut elämänmallisi äidiltäsi tai isältäsi...aina pitää käyttäytyä näin..pukeutua...olla...elää..siskosi myös...
veljesi....pitää pukeutua näin, meikata, laittaa hiukset, siivota jne.
Mieti, mitä sinä itse pidät tärkeänä?Keitä ihmisiä itse haluat tavata? kun olet rikki, olet altis kaikelle ja samalla voit luoda uusia tapoja tehdä asioita, elää arkea.
Toivon kaikkea parasta.

Viestien lähetyksessä on ollut tänään ongelmia, ainakin tabletilla. Kun muutin alkuperäisen www-osoitekentän keskustelu.suomi24.fi/... kentäksi m.suomi24.fi/... niin alkoi toimia. Kummallista... Toivottavasti tämä on vain väliaikaista.

Minulla ei meinaa uni riittää millään ja sairaslomasta huolimatta väsymys on koko ajan läsnä. Päättämättömyys tekee minut välillä hulluksi. Haluaisin katsella tv:tä, mutten pysty päättämään mitä katson. Ohjelmia tulee suorana tai voisin katsoa tallenteita digiboksilta, dvd:ltä, netistä... Lopulta laitan usein tv:n kiinni. Minulla on selvästi jonkinlainen media-burnout. Tietoa tulee liikaa eikä sitä mahdu enää päähäni. Lehtiä yritän selailla ajankuluksi. Sähköpostiin tulee jatkuvasti mainosviestejä. Nekin silmäilen yleensä läpi, vaikken niiden huipputarjouksiin tarttuisikaan. Ulkona pääsen sentään tuosta kaikesta eroon. Käyn myös kävelyllä metsässä tai syrjäisemmillä teillä.

Varsinaiset masennusjaksot, sikäli kun pystyn niiden pituutta arvioimaan, ovat kestäneet tuon 2-6 kk. Sairaslomalla olen ollut pidempäänkin, jopa vuoden. Olo vaihtelee paljon jopa saman päivän aikana. Seura piristää, jos jaksan olla muiden kanssa. Kirjoittamisesta on myös tullut taas tärkeää.

Voimia tällekin viikolle.

Burniksen jälkeen kirjoitti:

Minulla ei meinaa uni riittää millään ja sairaslomasta huolimatta väsymys on koko ajan läsnä. Päättämättömyys tekee minut välillä hulluksi. Haluaisin katsella tv:tä, mutten pysty päättämään mitä katson. Ohjelmia tulee suorana tai voisin katsoa tallenteita digiboksilta, dvd:ltä, netistä... Lopulta laitan usein tv:n kiinni. Minulla on selvästi jonkinlainen media-burnout. Tietoa tulee liikaa eikä sitä mahdu enää päähäni. Lehtiä yritän selailla ajankuluksi. Sähköpostiin tulee jatkuvasti mainosviestejä. Nekin silmäilen yleensä läpi, vaikken niiden huipputarjouksiin tarttuisikaan. Ulkona pääsen sentään tuosta kaikesta eroon. Käyn myös kävelyllä metsässä tai syrjäisemmillä teillä.

Varsinaiset masennusjaksot, sikäli kun pystyn niiden pituutta arvioimaan, ovat kestäneet tuon 2-6 kk. Sairaslomalla olen ollut pidempäänkin, jopa vuoden. Olo vaihtelee paljon jopa saman päivän aikana. Seura piristää, jos jaksan olla muiden kanssa. Kirjoittamisesta on myös tullut taas tärkeää.

Voimia tällekin viikolle.

Lue lisää

Minulla oli jokunen vuosi sitten kausi, kun en voinut keskittyä mihinkään ja samalla luova kausi, pää suolsi kokoajan ideoita. Se, minkä siitä sekasotkusta - mitä elämäni silloin oli - tajusin, että täytyy keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jossain vaiheessa ihminen tuo ulospäin kaikkea kokemaansa. Jos tekee kokoajan viittä - kymmentä juttua ja on avoinna telkkari, somet, työjutut, pari videota ja lapset häärää vielä siinä ja laittaa samalla ruokaa niin sekoaa varmasti jossain vaiheessa. huaa.

Luulin eilen että asiat alkaa kääntyä parempaan kuulin niin paljon hyviä uutisia. Mutta sitten tapahtuikin eräs ikävä juttu ja romahdin täysin. Sain taas pahan ahdistuskohtauksen, niihin kuuluu mm. tunne että henki salpautuu, raajat ei toimi, oksetus, kylmä hiki ja ripuli ja mieli on pelkän kauhun vallassa. Saan näitä kohtauksia vähän liioitellusti, sellaisista tilanteista joihin muut reagoisivat normaalisti. tiedostan sen itsekin mutta en mahda mitään.

Mainitsitkohan joskus että sinulla on jotain rauhoittavaa lääkettä kohtauksiin muistanko oikein? Jos on niin millaisiin kohtauksiin? Itse kaipaisin näinä hetkinä jotain rauhoittavaa.

Minulle pahin oire on siis tämä ahdistus, se on jatkuva ja nykyisin hyvin lamaava, se ei hellitä hetkeksikään. Masennus toki on myös ja saan nykyisin beckin testistä netissä jopa 53 pistettä. Viime viikolla tosin meni paremmin ja sain alle 40 pistettä mutta se oli ohimenevää. Oletko sinä tehnyt testiä vähään aikaan?

Viideltä edelleen herään, sitä ennen nukun parissa otteessa. Nyt on pahin kauhukohtaus hellittänyt, jäljellä on perusahdistus(oksetus, väsymys, mielen lamaannus, toivottomuus) ja se varmaan kestää siihen asti kunnes kuulemme paraneeko läheiseni. Nämä tulokset saadaan helmikuun lopussa kai. Nyt sinnittelen hetki kerrallaan eteenpäin.

Syytän itseäni läheiseni onnettomuudesta ja kaikesta mikä menee pieleen hoidossa. Normaalielämäni on ollut nyt poissa raiteiltaan puolitoista vuotta ja ajatusmaailmani on jotenkin myös poissa raiteiltaan.

Minulla ei tavallaan ole työuupumus sairauteni syynä, vaan nämä ulkoiset ahdistustekijät joita olen joutunut hoitamaan ja kokemaan ja niiden lisäksi on pitänyt suoriutua töistä. Siksi olen uupunut työhönkin.

Hyvä juttu että sinulla on hetkiä jolloin on parempi tuuli. Sellaisia kannattaa varmasti yrittää hankkia.

Tutulle kuulostaa tuo ahdistuskohtaus. Minulle tuli eräänä päivänä mieli viillellä itseäni mutta en tehnyt sitä eikä enää tee mielikään. Kävin eilen uimahallissa. Menin porealtaaseen ja suljin silmät. Aloin hengittämään rauhallisesti. Laskin mielessäni 1-2 sisäänhengittäessä ja 3-4 uloshengittäessä ja jatkan kahdeksaan ja sitten aloitan taas alusta. Huomasin että tuo laskeminen rauhoittaa ja kääntää ajatukset pois päin ja teen sitä nyt paljon.

Minulla on lääkäriaika heti loppiaisen jälkeen. Hengittelen siihen saakka. Sitten on myös psykiatrille aika. Haluaisin myös tuollaisen rauhoittavan lääkkeen.

Minustakin tuo pistemäärä on aika korkea välillä. Minusta joskus tuntuu että ongelmaani ei oteta tarpeeksi vakavasti, ehkä se vaan ei näy minusta ulospäin. Ihmeellisiä kommentteja ystäviltäkin.

ei mitään kirjoitti:

Tutulle kuulostaa tuo ahdistuskohtaus. Minulle tuli eräänä päivänä mieli viillellä itseäni mutta en tehnyt sitä eikä enää tee mielikään. Kävin eilen uimahallissa. Menin porealtaaseen ja suljin silmät. Aloin hengittämään rauhallisesti. Laskin mielessäni 1-2 sisäänhengittäessä ja 3-4 uloshengittäessä ja jatkan kahdeksaan ja sitten aloitan taas alusta. Huomasin että tuo laskeminen rauhoittaa ja kääntää ajatukset pois päin ja teen sitä nyt paljon.

Minulla on lääkäriaika heti loppiaisen jälkeen. Hengittelen siihen saakka. Sitten on myös psykiatrille aika. Haluaisin myös tuollaisen rauhoittavan lääkkeen.

Minustakin tuo pistemäärä on aika korkea välillä. Minusta joskus tuntuu että ongelmaani ei oteta tarpeeksi vakavasti, ehkä se vaan ei näy minusta ulospäin. Ihmeellisiä kommentteja ystäviltäkin.

Lue lisää

Se, että sinusta tuntuu pahalta, ei näy ulospäin, koska olet oppinut elämäsi aikana kätkemään sen. Olet ihmisenä arvokas.
Jos tunnet halua vahingoittaa itseäsi, ota välittömästi yhteys lähimpään mielenterveyspoliklinikkaan tai vastaavaan, hätänumeroon.

Olo on pysynyt hyvänä kesänkin ajan. Lopetin lääkkeiden käytön kokonaan ja sen myötä vointini parani entisestään. Varsinkin aamuahdistus ja päiväväsymys ovat helpottaneet. Ahdistavia hetkiä toki on välillä, mutta ne kai kuuluvat elämään. Olen usein levoton ja kärsin päättämättömyydestä, varsinkin yksin ollessani. Sille haluaisin tehdä jotain.

Hienoa että sinulle kuuluu myös parempaa. Miten pitkään sairaslomasi jatkuu?