Galluppi tuloista ja menoista?

tohtiiko ja uskaltaako

tuota kysyä, saati vastata???

Itse olen yli 50-nen mummo ja olen toistaiseksi ansiosidonnaisella.

Käteen jää kuukaudessa 750 € asuntoon menee 540 € ja sitten sillä lopulla kitkutan muun elämän.

Tukia tai avustuksia en saa, koska tuloni ja menoni on viisaiden laatijoiden ohjeiden mukaan jollakin rajalla.???

Syyllistyn siis köyhyyteen, uskaltaako joku muu tunnustaa myös olevansa köyhyysloukussa.

37

3052

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osa-aikaa

      Netto tuloni on n.1000 euroa. Vuokra on 475 euroa, joten vuokran ja työmatkakulujen jälkeen jää noin 450 euroa. Siitä pois netti ja puhelin niin ruokaan jää 300 euroa. Ei siis paljoa yli sossun minimin vaikka käyn töissä, teen kuusituntisia päiviä ja mitään korvausta en saa lopulta ajalta.

    • vastata

      Olen viisikymppinen mummu minäkin ja tulot ovat 0 e vuosi. Velkaa minulla on 46 000 e ja muut menot päälle. Omaisuutta: talon puolikas, kesämökki ja auto. Mitään työttömyyskorvauksia ja avustuksia en ole koskaan saanut. Työelämässä olin yli 30 v yhtäjaksoisesti ja jouduin muutama vuosi sitten jättämään työni mieheni työn takia.
      Köyhyysloukussa olen hyvinkin jos omista tuloista katsotaan, mutta kun puolisolla on elatusvelvollisuus niin minulle ei kuulu mitkään avustukset eikä tuet. Opiskelin vanhoilla päivilläni uuden ammatinkin ihan jotta se auttaisi työnhaussa, mutta ikä on jo esteenä kaikkialle muualle paitsi hoitoalalle ja sinne minulla ei vielä ole pätevyyttä.
      Näin yhteiskunta palkitsee ihmisen, joka heti suoraan koulun penkiltä astuu työelämään ja tekee pitkän työputken alipalkattuna ja ylityöllistettynä.
      Mutta mummona on mukava olla köyhänkin ;)

      • Muuta rahaksi

        Sulla on omaisuutta, jonka voit muuttaa rahaksi, joten turhaa ruikutat.

        Ja ukkos tosiaan elättää sinut ja vielä leveästikin.

      • tuttu ?
        Muuta rahaksi kirjoitti:

        Sulla on omaisuutta, jonka voit muuttaa rahaksi, joten turhaa ruikutat.

        Ja ukkos tosiaan elättää sinut ja vielä leveästikin.

        Lienetkö kovinkin tuttu henkilö kun noin tunnut tietävän elämäni leveyden ;)))
        Ruikuttamiseen en kuitenkaan ole syyllistynyt koska minulla ei siihen ole aihetta. Äläkä ole suotta kateellinen jos minulla kenties onkin asiat paremmin kuin itselläsi tiedät olevan.

        Miksi muuten muuttaisin rahaksi omaisuuden jota minulla on, siis kodin ja auton ja mökin. Mitähän minun sillä rahalla sitten pitäisi hankkia kun minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.

    • siis melkoinen

      Tulona eläke.
      Jäin aikaistetulle eläkkeelle, sairasloman kautta, työelämässä olin erimittaisia työsuhteita 38 vuotta.
      Opiskelukatkos 4 vuotta,
      työttömyysjakso 18 kk,
      Aikuisiän pätkätyöt 2 kk, 3 kk ja 1,3 vuotta, sekä työ josta ei eläkettä makseta, eli ennen 23 ikävuotta, työvuosia kertyi yli 6.
      Tehtaan vuorotyö 7,5 v. työ josta ei eläkettä makseta liian pienen kertymän vuoksi,
      Viimeinen yhtenäinen työsuhde 18 vuotta.

      Kansaneläkkeestä saan 68 €, joten ilmoitellut kansaneläkkeen korotukset eivät koske minua.Saan toisinaa muutaman sentin korotuksen eli % osuuden korotuksesta. Vuosituloni jää alle 12 000€, Hallitus ei huomioi alle 13 000 € /v. veron kevennyksissä.
      Tuloni muodostuvat soviteltu eläkettä, jota kertyy tilastollinen keskiverto -18 % vero asumistukea 8,49 €/kk
      (palkansaajana samalla kk tulolla, samaan asumiskustannukseen saisin 118, 70 € / kk)
      Tulot nettona yhteensä 889,17 € / kk

      Lääkkeet sairauteeni vievät 70 € /kk
      Maksan asuntovelkaa, jota jäljellä, varhaiselle eläkkeelle jäädessäni, kahden vuoden Brutto tuloni verran (suunnitelmat eivät siis pitäneet)
      Asumiskulut; yhtiövastike, korot ja lainan lyhennys sekä sähkölasku 500 €/kk
      Ei tule mitään lehtiä
      Pidän puhelin laskun alle 10 €/ maksuvälissä.
      En matkustele
      Liikun kävellen ja polkupyörällä.
      Sanoin Tv luvan irti, en osta Digisovittinta
      http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;2998
      Netti laskuni on 38 € /kk.
      Yhdessä harrastus seurassa olen, jäsenmaksu 20 €/ vuosi.
      En anna Hyvän tekeväisyyteen
      Erosin kirkosta; jolla saan 2 % säästön Bruttotulostani siis huomattava määrä suhteessa tuloihin. (saan nyt n. 20 € kk käteen enemmän, joka kustantaa Nettiyhteyttäni eli taivas yhteys pelaa itsellä )
      Lisäksi voin säädellä vain ruokakaupanlaskua.

      Kaveripiirin harrastamat yhteiset matkat, teatterireissut ja konsertit on jätettävä väliin, lisäksi ei vierastarjoiluun ole varaa ja näin ystävät loittonevat ajan kuluessa.
      Työssä olevat ystäväni kadehtivat kaikkea, jota teen tai harrastan.
      Työssä oleville 2,5 X ansiot eläkkeeseeni nähden, ovat liian pienet.
      No tämä ei tule tasaantumaan edes heidän jäädessään eläkkeelleen, koska eläkekertymistään tulee täysi eli 60 % siloisesta palkasta.
      Eläkkeet taasen pysyvät olevassa ja hintojen noustessa ne laskevat ostoarvoltaan.

      Toivon pysyväni terveenä. Tosin ruokavalioni kostautuu joskus.
      Nopea ja kivuton kuolema
      Polttohautaus ilman kallista arkkua ja tuhka kylvetään tutulle hautausmaalle. Ei nimilaattojakaan minnekään.

      • nuo Kataisen ja muiden

        hallitusherrojen ja rouvien suunnittelemat hintojen korotukset, elämä menee jo nyt niin alta riman.

        Kai toivovat , että me köyhät tajutaan kuolla nälkään.

      • toista on niillä

        joiden eläke on vain noin 500e, mikä Suomessa on minimieläke. Kun täällä puhutaan isovanhempien eläkkeistä, niin yleensähän kyseessä on aviopari ja silloin huushollissa on kaksi eläkkeensaajaa -tai leski saa leskeneläkettä. Jos on pieni eläke saa tietysti lisäksi asumistukea ja/tai toimeentulotukea.

      • tasajakoon iästä riipumatta
        toista on niillä kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin verkosta.
        Tutustu tilastoihin.
        Yksin asuu? Varsinkin vanhukset!
        Kansaneläke: Hänelle jolla ei tienattua työeläkettä.

        TUO aloitus on jonkun nuoren uusavuttoman, joka ei edes ota työtä tienatakseen tänään tai eläkkeensä.

        Tietokone avaa mahdollisuuden hakea tiedon kysyttyihin asioihin, MUTTA ei poista kateutta eikä opeta.
        Selvennystä köyhyyden määritelmään

        http://www.stm.fi/Resource.phx/hankk/hankt/koyhyys/koyhyysmaar.htx

        ”Kulutusyksiköillä pyritään tekemään eri kokoisten kotitalouksien tulot vertailukelpoisiksi. Suuremmat kotitaloudet saavuttavat ns. skaalaetuja pieniin kotitalouksiin verrattuna (esimerkiksi kotitalouden jäsentä kohti lasketut asumismenot yleensä pienemmät, yksi sanomalehti riittää useammalle kuin yhdelle henkilölle jne.). Lasten kulutustarpeet oletetaan yleensä pienemmiksi kuin aikuisten. Tämän takia tuloja ei jaeta henkilöä kohti, vaan kulutusyksiköillä. Erilaisia kulutusyksikköasteikkoja on lukuisia, joista nykyään yleisimmin käytetty on niin sanottu modifioitu OECD-asteikko, jota myös EU:ssa käytetään.

        Siinä ensimmäisen aikuisen paino on yksi,
        seuraavien 0,5,
        lasten taas 0,3 (tässä yhteydessä lapsiksi luokitellaan 0-13-vuotiaat).

        Tällä asteikolla esimerkiksi kahden aikuisen talouden tulojen täytyy olla puolitoistakertaiset yksin asuvaan verrattuna, jotta näiden katsotaan olevan samalla tulotasolla.

        Kotitalouteen kuuluviksi katsotaan yleisimmin kaikki, jotka asuvat yhdessä ja käyttävät yhteisiä taloudellisia voimavaroja. Täten myös kotona asuvat aikuiset lapset (18 vuotta tai vanhemmat) ovat osa vanhempiensa taloutta ja heidän tulotasoaan arvioidaan koko talouden tulojen kautta.
        Tulot oletetaan jaetuiksi tasan kotitalouden jäsenten kesken. Tämä on tietysti voimakas oletus, joka johtuu lähinnä siitä, että emme pysty arvioimaan kotitalouden sisäistä tulonjakoa. Toisaalta olisi varsin kova oletus sekin, että tulojen jakoa kotitalouden sisällä ei tapahtuisi.”

      • "vanha-avuton!!"
        tasajakoon iästä riipumatta kirjoitti:

        Kateus ja tilastot, en ole kateellinen vaan hämmentynyt, ja todellakin avuton, koska en aiemmin millään osannut kuvitella, että Suomessa sairastuttuaan jää johonkin väliinputoajien loukkoon.

        Tilastothan ovat joidenkin asioiden matemaattisia kaavoja ja niiden totuuksia, tilastot ei näe nälkää.!!

        Eläkettä tienatessa se naisten 0,80 € vaikuttaa eläkkeen määrään, samoin muihin , kuten ansiosidonnaiseen.

        Sairastuttuani en voi työskennellä entisissä ammateissa ja uutta en vielä ole keksinyt tilalle, työrajoitteet niin suuria , että viisaammatkaan eivät ole siihen pystyneet.

        Jos sairauteni olisi todettu ammattisairaudeksi, elämäni olisi aivan toisenlaista, siis yksi sana, voi määrittää loppuelämäsi.
        Katkera olen , koska ammattisairaus asiaa ei edes tutkittu kunnolla, mutta kun lääkärit ovat lähes Jumalan asemassa heitä uskotaan.
        Katkeruutta lisää myös se että sairastuin homeasunnosta. ym. ym.
        Katkeruutta aiheuttaa myös se että sairastuttuani jäljellä olevaa tilastollista työaikaani ja siitä kertyviä tuloja ei mitenkään huomioida ja kompensoida nykyisessä rahatilanteessani.

        Yksin ja rahattomana on vaikea lähteä lääkäreitä vastaan taistelemaan.

      • tämän

        diagnoosin tekijän tulot ja menot???

        Helppo tulla tänne haukkumaan ja parjaamaan hädissään olevia ihmisiä!!!

      • Vanha ei ole edellytys
        "vanha-avuton!!" kirjoitti:

        ”Mene itseesi ja muista käyneesi.”
        Kateus on sielunsairaus, joka johtaa Katkeruuteen.
        Iäkkäänä ihmisenä tunne luonteenpiirteenä kademielisiä ihmisiä. KATEUS loistaa aina, kun toisella on jotain minkä he itse haluaisivat.

        "Katkeruus on vähän kun ottaisit myrkkyä ja odotat että toinen kuolee.
        Siitä on ihmisille itselleen enemmän haittaa kuin katkeruuden kohteelle."

        Jos eläke on 2,5 kertaa pienempi kuin alan palkka se tarkoittaa 40 % alanpalkasta tuossa tapauksessa jopa vähemmän -68 € joka tulee kansaneläkettä % muunettuna laskisin n. - 7 % .
        Tuon eläke on siis alanpalkasta 33 %, kun täysi määrä on 60 % tarkoittaa VARMASTI sairauseläkettä.

        Tuhlaat elämääsi kadehtimalla edes virtuaalisesti muita.

        Tuo 0,80 € miehen eurosta on kautta kaikkien palkkatöiden eikä korjaannu kadehtimalla toista 80 %

        KUKAAN ei saa muuta eläkekertymää kuin voimassa olevan.
        Eläkettä kertyy alle 50 v. 1,5 % työvuodesta palkasta
        Yli 50 v. 2 % palkasta jne.
        kunnes kokonaiskertymä on tuon 60 % alanpalkasta.

        Katkera ihminen on kuin mätä omena varaston korissa eli mädättää muut vierellään.

      • ruikutus ei ole keskustelua
        tämän kirjoitti:

        diagnoosin tekijän tulot ja menot???

        Helppo tulla tänne haukkumaan ja parjaamaan hädissään olevia ihmisiä!!!

        asiallinen tieto taasen ON.

        Kitkerät ja katkerat ihmiset pilaavat kaiken eteenpäin yrittämisen.
        EI OLE MULLA
        Ei sitten muillekaan eli ruikutus ainoa OMA TEKO.

        Palkka ja eläke kertyy työalan palkast Prosenteina jotka ansaitsee työvuosinaa.

        Patsi alle 23 vuotta tehdyt työvuodet.
        Tai liian pieni palkka josta eläke kertymää alle 15 € / kk ei tarvitse maksaa vaikka työvuosia olisi tuo 7,5.

      • ruikutuskeskustelusta
        ruikutus ei ole keskustelua kirjoitti:

        asiallinen tieto taasen ON.

        Kitkerät ja katkerat ihmiset pilaavat kaiken eteenpäin yrittämisen.
        EI OLE MULLA
        Ei sitten muillekaan eli ruikutus ainoa OMA TEKO.

        Palkka ja eläke kertyy työalan palkast Prosenteina jotka ansaitsee työvuosinaa.

        Patsi alle 23 vuotta tehdyt työvuodet.
        Tai liian pieni palkka josta eläke kertymää alle 15 € / kk ei tarvitse maksaa vaikka työvuosia olisi tuo 7,5.

        asialliseen keskusteluun siirtyneenä, päätin unohtaa kaltoin kohtelut , katkeruuden ja piilokateuden , josta en tiennyt kärsiväni, ennen kuin sen minulle kerroit, ja päätin mennä elämässä eteenpäin.

        Nyt on sitten asunto myynnissä ja siirryn kunnallisen asuntotuotannon asumuksiin, kiikarissa on pienin yksiö mitä pitäjässäni on sillä taholla tarjota.
        Vähäiset tavarani, ankaran karsinnan ja kirppis kampanjan jälkeen mahtuvat siihen. Säilöön!

        Oma tekoni on se , että siirryn talveksi nauttimaan työttömän työnhakijan ominaisuudessa Espanjan auringosta.
        Siellä olevien tuttavieni kautta saan "vuokrattua" asunnon, jonkalaisesta täällä en olisi voinut uneksiakaan.
        Suuri patio ja oma uima-allas, pari makuuhuonetta ja näkymä merelle ja vuoristoon.
        Omistajat menevät talveksi Thaimaahan ja olen hieman kuin "talonmies", pysyy talo asuttuna, minulle ihana mahdollisuus.

        Omasta asunnosta saamani myyntivoitto takaa suht turvallisen 3kk, ainakin näin aluksi!!! saan parannella itseni rauhassa.

        Kyllä on hienoa tälläinen työvoiman siirtyminen EU-alueella, mahdollistavat köyhällekin tuollaisen ihanan mahdollisuuden.

        Autonkin voin ottaa mukaan, joten voin tutustua uuteen tulevaan kotimaahani kaikessa rauhassa.

        Kiitos kun avasit silmäni ja näin uskalsin tarttua tilaisuuteen jota minulle tarjottiin.

      • Kaada sinäkin!!!
        ruikutuskeskustelusta kirjoitti:

        "Oma tekoni on se , että siirryn talveksi nauttimaan työttömän työnhakijan ominaisuudessa Espanjan auringosta.
        Siellä olevien tuttavieni kautta saan "vuokrattua" asunnon, jonkalaisesta täällä en olisi voinut uneksiakaan.
        Suuri patio ja oma uima-allas, pari makuuhuonetta ja näkymä merelle ja vuoristoon.
        Omistajat menevät talveksi Thaimaahan ja olen hieman kuin "talonmies", pysyy talo asuttuna, minulle ihana mahdollisuus.”

        ”Kiitos kun avasit silmäni ja näin uskalsin tarttua tilaisuuteen jota minulle tarjottiin.”

        Teet siis niin tai näin; aina sen aiheuttaa JOKU MUU.

        Kuinkahan se onnistuu muilla mailla?
        Mistä löydät arkielämän realiteeteista syyllistämisoikeuden Sinun valintoihisi ja sosiaalisiin suhteisiisi.
        Tuskin tarvitset edes yhteistä kieltä, persoonasasi kukkii olemuksesi; katkeruus ja kateus, edes rahalla et osta ystäviä, vaikka siellä rikkaisiin lukeutuisitkin.

      • että jos
        toista on niillä kirjoitti:

        joiden eläke on vain noin 500e, mikä Suomessa on minimieläke. Kun täällä puhutaan isovanhempien eläkkeistä, niin yleensähän kyseessä on aviopari ja silloin huushollissa on kaksi eläkkeensaajaa -tai leski saa leskeneläkettä. Jos on pieni eläke saa tietysti lisäksi asumistukea ja/tai toimeentulotukea.

        työeläke jää pieneksi, niin silloin saa lisäksi kansaneläkettä. Taitaa olla niin että iso osa ei osaa edes hakea etuuksiaan - mm kansaneläkettä ja tuskin Kelakaan tutkii joka vuosi kuka siihen on oikeutettu. Taisi olla viime vuonna kun eräs asiantuntija totesi, että suomessa jää ihmisiltä käyttämättä miljoonia euroja heille kuuluvia etuuksia, kun eivät osaa niitä hakea. Eikä kukaan opasta. Linkissä lisäinfoa.

        http://www.tieke.fi/?E=11687&SINGLE_EMBED=11687&num=1753

      • myöskään
        että jos kirjoitti:

        Olen ollut työtön ja minulle olisi kuulunut sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, koska olen elänyt alle minimin vuoden verran. En ole kuitenkaan hakenut, kun se on niin nöyryyttävää. Olen kerännyt pulloja ja ostanut viimeisenpäivän ruokia. Kaikki lääkkeeni ostamiset olen lopettanut, vaikka minulla kuuluisi olla useitakin säännöllisiä lääkkeitä.Kun ei ole ollut varaa ostaa.Ja en ole käynyt lääkärissä moneen vuoteen. Nyt olen saanut työtä ja nyt elän juuri nippi nappi yli sosiaaliminimin.

      • olen elänyt
        myöskään kirjoitti:

        alle minimin, mutta en hae sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, koska se olisi yhtä kuin lainanotto, enkä halua ottaa lainaa. Joutuisin maksamaan sen takaisin, kun olen vielä vanhempi, vielä huonommassa kunnossa ja vielä kipeämmin tarvitsemassa lääkäreitä ja lääkkeitä.

      • sitten

        tietää, että minulle on maksettu, jos oikein olen ymmärtänyt, noin puoli vuotta kansaneläkettä noin 150e/kk, mutta se on maksettu tietämättäni kunnalle. En ole hakenut mitään tukea, olen vaan koittanut selvitä. No olkoon siellä kunnalla, jotenkin epäilen että jos olisin saanut sen käyttööni, sitä alettaisiin kuitenkin perätä takaisin jostain minulle käsittämättömästä syystä, johon en pysty varautumaan mitenkään. Saisin vain lisää vaikeuksia. Ehkä se kuuluu yhteiskunnan säästömekanismiin, ettei kansalainen voi ymmärtää näistä asioista mitään ja joutuu pelkäämään silmätöntä kostoa yhteiskunnan taholta, jonka alle viimeistään sortuu. Sekin on käsittämätöntä, että Katainen alentaa eläkeläisten veroa palkansaajien tasolle, mutta ei niiden eläkeläisten, joilla kaikkein pienimmät eläkkeet, miksi?, eikö tuollainen ihminen joutaisi h....en.

      • Eläkeet alle
        sitten kirjoitti:

        Kyöhyysrajan 1000€ / kk pitäisi olla verovapaat, koska lääkeitä ei huomioida veron alennuksissa ja juuri kyöhä niitä eniten tarvitsee.

        Toinen vaihtoehto olisi eläkeläisille ikään katsomatta ilmaiset lääkkeet. Tuo lääkekatton on alle 12 000 € / vuosituloille liian korkea.

        Lääkärit ehkä tarkistaisivat sitten lääkitykset ettei tulisi päälekkäisyyttä.

      • ei peritä takaisin
        olen elänyt kirjoitti:

        alle minimin, mutta en hae sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, koska se olisi yhtä kuin lainanotto, enkä halua ottaa lainaa. Joutuisin maksamaan sen takaisin, kun olen vielä vanhempi, vielä huonommassa kunnossa ja vielä kipeämmin tarvitsemassa lääkäreitä ja lääkkeitä.

        Jos tulot ovat lähes toimeentulotuen tasalla.

        Itse sain toimeentulotukea kuntoutustuen loputtua, ennen eläkkeen maksamista ja eläkkeestä sitä ei peritty takaisin.
        Kansaeläke osuutta, työeläkkeen jäädessä 37 %, sain ihan ilman hakemista: valmiit laskut tulivat ilmoituksena postissa kotiin.

      • suunnitellut

        kirkosta eroamista, jotta saisin sen kirkollisveron verran enemmän rahaa ruokaan ja lääkkeisiin. Mutta tulenko sitten haudatuksi niin kutsuttuun siunattuun maahan, jäänkö hautausmaan aitojen ulkopuolelle, niinkuin ennen yhteisön halveksitut jäsenet, kuinka vaikeaa lapsilleni on löytää pappia siunaamaan ja kuinka huonosti siunaaminen ja hautaus hoidetaan, kuinka pappi/kirkko kostaa tämän kirkosta eron vainajalle ja hänen lapsilleen? Kuinka paljon pahaa mieltä ja vaivaa aiheutuu lapsille? Nämä kysymykset ovat jarruttaneet kirkosta eroa.

      • maahan laittaa!!
        suunnitellut kirjoitti:

        Aikoinaan 60-luvun lopulla oli Biafran nälänhätä, samoihin aikoihin kävin rippikoulun ja saman tien erosin kirkosta, koska Suomen kirkolta ei herunut Biafran nälänhädän torjuntaan lähes mitään, kirkkoisät selitti kuinka kirkon varat on osakkeina ja kiinteistöinä joita ei voi realisoida.
        Niin kuin nykyäänkin, kirkko ei oikeasti auta hätää kärsiviä , vaan on erittäin rahanahne liikelaitos.
        Mulle nuorelle tytölle se oli liikaa ja en halunnut olla missään tekemisissä moisen riistolaitoksen kanssa.

        En ole päivääkään miettinyt onko hautani jossain tietyssä paikassa jonkun siunauksen takia, elämäni olen yrittänyt elää oikein ja rehellisesti, kirkolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

        Minun haudallani saavat vaikka jenkkaa tanssia jos siltä tuntuu, kirkon rituaalit ovat minulle vieraita.
        Koen että niin syntymä kuin kuolemakin on elämänkaareen kuuluva asia ja kummassakaan ei millään loitsuilla ole mitään tekemistä.

        Kirkollisvero on turha menoerä, ketään eivät maanpäälle jätä, käytä vaan pennosesi elämäsi aikana itseesi, turhaan rikasta instituutiota rikastutat.

        Äitini kuului ikänsä kirkkoon ja hautajaiset tuli maksamaan tuhansia euroja , kirkko ottaa maksun oli mikä oli!

      • nöyryytykset!!
        myöskään kirjoitti:

        Olen ollut työtön ja minulle olisi kuulunut sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, koska olen elänyt alle minimin vuoden verran. En ole kuitenkaan hakenut, kun se on niin nöyryyttävää. Olen kerännyt pulloja ja ostanut viimeisenpäivän ruokia. Kaikki lääkkeeni ostamiset olen lopettanut, vaikka minulla kuuluisi olla useitakin säännöllisiä lääkkeitä.Kun ei ole ollut varaa ostaa.Ja en ole käynyt lääkärissä moneen vuoteen. Nyt olen saanut työtä ja nyt elän juuri nippi nappi yli sosiaaliminimin.

        Osta lääkkeet ja huolehdi itsestäsi, mieluummin soskusta rahat sinulle , kun noille parhaassa työiässä oleville juopporateille rutkakkeille, jotka eivät koskaan ole veroja maksaneet.

        Heille kyllä taksilla kaljaa ja viinaa kuskataan soskun antamilla taksiseteleillä.

      • samoja
        suunnitellut kirjoitti:

        kirkosta eroamista, jotta saisin sen kirkollisveron verran enemmän rahaa ruokaan ja lääkkeisiin. Mutta tulenko sitten haudatuksi niin kutsuttuun siunattuun maahan, jäänkö hautausmaan aitojen ulkopuolelle, niinkuin ennen yhteisön halveksitut jäsenet, kuinka vaikeaa lapsilleni on löytää pappia siunaamaan ja kuinka huonosti siunaaminen ja hautaus hoidetaan, kuinka pappi/kirkko kostaa tämän kirkosta eron vainajalle ja hänen lapsilleen? Kuinka paljon pahaa mieltä ja vaivaa aiheutuu lapsille? Nämä kysymykset ovat jarruttaneet kirkosta eroa.

        asioita kuin sinäkin, mutta viimein rohkaistuin eroamaan ja elän samalla tavoin kuin ennenkin, mutta muutaman sata euroa saan käyttää muuhun tarpeelliseen - mm lääkkeisiin.
        Erosin netti-ilmoituksella - kätevää.
        Kerroin kahdelle lapselleni, että olen maksanut jo veroni - n 35v, joten eiköhän ne riitä.

        Mitä uskoon tulee, niin tietynlainen usko minulla on edelleen - johonkin ylempään ja korkeimpaan. Käyn kirkoissa muutama kerta vuodessa. Kirkossa käyntiä ei ole kielletty keltään. Ja olen varma, että aneita=kirkollisveroa ei kysytä taivaaseen pääsyn takeeksi. Vero on ihmisten keksimä.

        Olen varma, että löytyy pappi joka siunaa sitten kun sen aika on. Ja jos ei löydy pappia niin kuka vaan voi lausua saattosanat. En ole kuullut että kukaan olisi jäänyt siunaamatta,paitsi jos on viimeisenä tahtonaan varta vasten halunnut, että ei saa siunata. Ja nykyään jo lakikin määrää, että kaikille on samanarvoinen hautapaikka - siunatussa maassa.

      • se suoraa teksitä
        maahan laittaa!! kirjoitti:

        Aikoinaan 60-luvun lopulla oli Biafran nälänhätä, samoihin aikoihin kävin rippikoulun ja saman tien erosin kirkosta, koska Suomen kirkolta ei herunut Biafran nälänhädän torjuntaan lähes mitään, kirkkoisät selitti kuinka kirkon varat on osakkeina ja kiinteistöinä joita ei voi realisoida.
        Niin kuin nykyäänkin, kirkko ei oikeasti auta hätää kärsiviä , vaan on erittäin rahanahne liikelaitos.
        Mulle nuorelle tytölle se oli liikaa ja en halunnut olla missään tekemisissä moisen riistolaitoksen kanssa.

        En ole päivääkään miettinyt onko hautani jossain tietyssä paikassa jonkun siunauksen takia, elämäni olen yrittänyt elää oikein ja rehellisesti, kirkolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

        Minun haudallani saavat vaikka jenkkaa tanssia jos siltä tuntuu, kirkon rituaalit ovat minulle vieraita.
        Koen että niin syntymä kuin kuolemakin on elämänkaareen kuuluva asia ja kummassakaan ei millään loitsuilla ole mitään tekemistä.

        Kirkollisvero on turha menoerä, ketään eivät maanpäälle jätä, käytä vaan pennosesi elämäsi aikana itseesi, turhaan rikasta instituutiota rikastutat.

        Äitini kuului ikänsä kirkkoon ja hautajaiset tuli maksamaan tuhansia euroja , kirkko ottaa maksun oli mikä oli!

        Minäkin sain herätyksen ja erosin kirkosta. Syyt olit jokseenkin samat kuin sinulla. Nuorisoon ei ollut vara satsata, mutta metsiä ja rantoja oli vara ostaa. En ole kirkkoa sitten tarvinnut. Olen toki käynyt häissä ja hautajaisissa ja todennut niissä sen saman, mitä virkaa on näillä loitsuilla. Kun kuolen, minut tuhkataan ja tuhkan voi heittää mereen, sillä en halua mihinkään "siunattuun maahan".
        Katson kaikkia kirkko-rakennuksia suurella kunnioituksella, kuinka paljon köyhät ihmiset ovat joutuneet raatamaan sellaisten monumenttien takia. Kansa on kärsinyt sekä ruumiilliseti että henkisesti. Jos olette katsoneet Hovimäki-sarjaa, saa siitä hyvän kuvan kuinka papit voivat olla julmia kuisatessaan seurakuntaansa.

      • toimeentulotukea
        olen elänyt kirjoitti:

        alle minimin, mutta en hae sosiaalitoimistosta toimeentulotukea, koska se olisi yhtä kuin lainanotto, enkä halua ottaa lainaa. Joutuisin maksamaan sen takaisin, kun olen vielä vanhempi, vielä huonommassa kunnossa ja vielä kipeämmin tarvitsemassa lääkäreitä ja lääkkeitä.

        peritä takaisin, en ole koskaan kuullut että olisi peritty. Sisareni joutui aikoinaan turvautumaan useinkin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen ja kukaan ei perään kysellyt.
        Sai jopa ostaa uudet hautajaisvaatteet pojalleen ja itselleen avomiehen isän hautajaisia varten.
        On muistettava, että toimeentulotuki samoin kuin monet muuta sosiaalietuudet ovat ihmisten oikeus käyttää( hakea ensin) ja missään nimessä ne etuudet eivät ole hävettäviä.
        Muuten, nyt on netissä laskuri eläkeläisen asumistukea varten Kelan sivulla. Näyttäis, että enää ei ole ( syyskuun alusta) asunnon koosta neliöiden enimmäismäärää/rakennusvuotta tms joten on vihdoin yksinkertaistettu byrokratiaa.

      • silloi ennen
        toimeentulotukea kirjoitti:

        Nykyään toimeentulotuki voidaan periä takaisin, annetaan ikäänkuin lainaksi. Seuraappas tiedotusvälineitä niin pysyt ajantasalla.

      • kuoli, niin
        toimeentulotukea kirjoitti:

        peritä takaisin, en ole koskaan kuullut että olisi peritty. Sisareni joutui aikoinaan turvautumaan useinkin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen ja kukaan ei perään kysellyt.
        Sai jopa ostaa uudet hautajaisvaatteet pojalleen ja itselleen avomiehen isän hautajaisia varten.
        On muistettava, että toimeentulotuki samoin kuin monet muuta sosiaalietuudet ovat ihmisten oikeus käyttää( hakea ensin) ja missään nimessä ne etuudet eivät ole hävettäviä.
        Muuten, nyt on netissä laskuri eläkeläisen asumistukea varten Kelan sivulla. Näyttäis, että enää ei ole ( syyskuun alusta) asunnon koosta neliöiden enimmäismäärää/rakennusvuotta tms joten on vihdoin yksinkertaistettu byrokratiaa.

        minulta ja lapsilta puuttui mustat/tummat vaatteet, minulla oli ollut leikkaus ja rahat lopussa. Kokeilin turvautua sossuun ensi kertaa elämässäni, sieltä sanottiin: osta hautajaisvaatteet kirpputorilta, sieltä saat halvalla. Ilman jäätiin, kyllä hävetti kun hautajaisissa oli paljon muuta väkeä asiallisesti puettuna ja kukkien kanssa. Noin 9v sitten.

    • asunnossa

      Niin eli on sinulla aika kallis asunto ainakin jos on yksiö, jos se on oma niin ei siihen kyl varmasti saakkaan asumistukea. Ja niinhän se menee kun Kela ottaa bruttotulot huomioon
      laskettaessa tukea ja yhdellä ihmisellä ei saa olla kuin muistaakseni 39neliötä asumistilaa. Soskusta on turha yrittää jos on minkäänlaista omaisuutta.

      • on se vaan!!

        Jos koko ikänsä on natkuillut ja vanhoilla päivillään ostanut tilavan osakkeen, sitten jää leskeksi, niin onko asunto myytävä, että saisi jotain tukea, jos rahat eivät elämiseen muuten riitä?
        Uusi, pienempi asunto saattaa niellä miltei koko myyntihinnan, sitten on muttokustannukset ja muut murheet.
        Leski, joka ei ole aikaisemmin asioita hoitanut, joutuu aika ongelman eteen.

      • maan eriosissa

        ei 500 € sähkölaskun kera ole isosta asunosta.
        Asumistuki 8,49 € ilmeisemmin eläkeläisten taulukosta koska yleinen asumistuki on tuon 110 € / kk korkeampi.

      • eläkeläisen asunistuki
        maan eriosissa kirjoitti:

        ei 500 € sähkölaskun kera ole isosta asunosta.
        Asumistuki 8,49 € ilmeisemmin eläkeläisten taulukosta koska yleinen asumistuki on tuon 110 € / kk korkeampi.

        on pienempi, kuin palkkatyöläisen, joka kuullu työpaikkansa sairauskassaan, ja saa terveys- ja sairauskuluihin apua,(silmälasit hammaslääkäri tuet proteesit ja monet muut maksaa kokonaan sairaskassa) yli KELAn taksojen joita ainoana saa eläkeläinen eläkeläisyys on potkut työpaikkan sairaskassasta.
        KUN saa -110 € lisäksi sairauskulut, on alle 12 000 € eläkettä saava miinuksella yleisen asumistuen ja lääkkeensä, jotka varmasti ostoksina ensi sijaisia.
        Aloitajalla 110 € 70 € = 180 € / joka kuukausi eläkeläis sakkoa.
        Veron helpotukset menevät heille, jotka tulevat paremmin toimeen yli 13 000€.
        Edes asumistuki alle 12 000 € / vuositulon olisi voitu korjata YLEISEKSI ja YHTÄLÄISEKSI.
        Köyhän ääni ei kuulu, eikä jaksa huutaakaan, kampaillessaan joka päiväisestä selviytymisestään. Paremmin toimeentulevia eläkeläisryhmiä ei yleinen tila kiinnosta. Pitää sitä olla niitä köyhempiä,
        jotta voisi tuntea paremmuutaan.
        Tuolla ikäryhmissä on vakio nimimerkit mietimäsä mihin sitä matkustaisi, kaikki on jo käyty ja jonnekin haluaisi;; tai missä muuten aikansa viettäisi, kun ei ole köyhä eikä kipeä.

      • puhut.
        eläkeläisen asunistuki kirjoitti:

        Jospa Katainen ajattelee, että ei anna pientä eläkettä saaville samaa veroprosenttia ja asumistuentasoa kuin työssäkäyville ja hyvää eläkettä saaville, koska pientä eläkettä saavat ovat "itse syypäitä" pieneen eläkkeeseensä. Hän ei ymmärrä, että pientä eläkettä saavat ovat olleet työelämässä 30-40vuotta ja kasvattaneet useamman lapsen aikuiseksi, ihan niinkuin peruskunnonkansalaisen "kuuluu tai on ainakin lupa" yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan tehdä. Emme ole juoppoja hulttioita yhteiskunnan laitamilta vaan pienipalkkaisia ja usein naisia. Vaikka olisimme "juoppoja hulttioita" ei meitä kuitenkaan saisi kohdella väärin. Penniä/senttiä olemme oppineet sitkeästi perheellisinä venyttämään, mutta vanhana/sairaana tulee siihen raja, sentinvenytyskykyämme ei saa käyttää meitä vastaan.

      • tutustuttu ja asuttu
        maan eriosissa kirjoitti:

        ei 500 € sähkölaskun kera ole isosta asunosta.
        Asumistuki 8,49 € ilmeisemmin eläkeläisten taulukosta koska yleinen asumistuki on tuon 110 € / kk korkeampi.

        Tiedän kyllä tämän maan vuokratason. Edullisempiakin vuokraasuntoja on tarjolla mutta eihän ne tahdo kelvata nykyimmeiselle. Tässäkin tapauksessa pienikin vuokranalennus lisäisi tuntuvasti aloittajan tuloja.

      • laskurilla
        eläkeläisen asunistuki kirjoitti:

        on pienempi, kuin palkkatyöläisen, joka kuullu työpaikkansa sairauskassaan, ja saa terveys- ja sairauskuluihin apua,(silmälasit hammaslääkäri tuet proteesit ja monet muut maksaa kokonaan sairaskassa) yli KELAn taksojen joita ainoana saa eläkeläinen eläkeläisyys on potkut työpaikkan sairaskassasta.
        KUN saa -110 € lisäksi sairauskulut, on alle 12 000 € eläkettä saava miinuksella yleisen asumistuen ja lääkkeensä, jotka varmasti ostoksina ensi sijaisia.
        Aloitajalla 110 € 70 € = 180 € / joka kuukausi eläkeläis sakkoa.
        Veron helpotukset menevät heille, jotka tulevat paremmin toimeen yli 13 000€.
        Edes asumistuki alle 12 000 € / vuositulon olisi voitu korjata YLEISEKSI ja YHTÄLÄISEKSI.
        Köyhän ääni ei kuulu, eikä jaksa huutaakaan, kampaillessaan joka päiväisestä selviytymisestään. Paremmin toimeentulevia eläkeläisryhmiä ei yleinen tila kiinnosta. Pitää sitä olla niitä köyhempiä,
        jotta voisi tuntea paremmuutaan.
        Tuolla ikäryhmissä on vakio nimimerkit mietimäsä mihin sitä matkustaisi, kaikki on jo käyty ja jonnekin haluaisi;; tai missä muuten aikansa viettäisi, kun ei ole köyhä eikä kipeä.

        asumistuen eläkeläiselle ja palkkaa saavalle samalla tulolla eli 1000e/kk.
        Eläkeläisen laskurissa ei kysytä asunnosta neliöitä eikä valmistumisvuotta - ei muuta kuin vuokra. Palkansaajalle syötin 42e asunnon rak.1991 ja vuokra molemmilla 432e.

        Tulos laskennasta oli, että eläkeläisen asumistuki olisi 1.9 alkaen 202,73e ja palkansaajan 91,74e. Laskekaa itse saatteko saman tuloksen. Mitä merkinnee paikkakunta?

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/Docs/220801120915EH?OpenDocument

      • Joku luulee eläkkeistä ihan...
        laskurilla kirjoitti:

        asumistuen eläkeläiselle ja palkkaa saavalle samalla tulolla eli 1000e/kk.
        Eläkeläisen laskurissa ei kysytä asunnosta neliöitä eikä valmistumisvuotta - ei muuta kuin vuokra. Palkansaajalle syötin 42e asunnon rak.1991 ja vuokra molemmilla 432e.

        Tulos laskennasta oli, että eläkeläisen asumistuki olisi 1.9 alkaen 202,73e ja palkansaajan 91,74e. Laskekaa itse saatteko saman tuloksen. Mitä merkinnee paikkakunta?

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/Docs/220801120915EH?OpenDocument

        ”Tuloni muodostuvat soviteltu eläkettä, jota kertyy tilastollinen keskiverto -18 % vero asumistukea 8,49 €/kk
        (palkansaajana samalla kk tulolla, samaan asumiskustannukseen saisin 118, 70 € / kk)
        Tulot nettona yhteensä 889,17 € / kk ”

        Kun menin paikalliseen KELA toimistoon, laski virkailija minulle tuloillani ja asumiskustannuksillani asumistueksi: 118,70 € /kk Kun päätös tuli oli tuki 8,49 €/ kk.
        Menin kysymään toimistoon miksi näin, unohtuiko minulta hakemuksestani jotain esim. taloyhtiön tekemä remontti 1995 ja 2003.

        "EI tuki on laskettu aivan oikein eläkeläistaulukon mukaa."

        Eiköhän tuo Kelan asioita hoitava virkailija, asian osaa laskea ja tiedä miten lasketaan. Päätös on ja sen saan 8,49€/kk.
        Käsittämätön ilkeys ja kateus, sillä et vain asioita muuta mihinkään suuntaan.

      • ja nyt
        tutustuttu ja asuttu kirjoitti:

        Tiedän kyllä tämän maan vuokratason. Edullisempiakin vuokraasuntoja on tarjolla mutta eihän ne tahdo kelvata nykyimmeiselle. Tässäkin tapauksessa pienikin vuokranalennus lisäisi tuntuvasti aloittajan tuloja.

        muutuivat tukisummat, sekä Yleinen asumistuki että Eläkeläisten asumistuessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4341
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3538
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1861
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1734
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1457
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      989
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      896
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      862
    Aihe