Tytöt kouluttakaa itsenne

entinen piika

Kuinka meikäläiset jaksaa ihannoida tätä lasten paljoutta ja piika kulttuurin ylläpitoa.Tarkoitan tällä nimenomaan tyttöjen valjastamista lastentekoon ja kotihommiin.Tuttava perheen tyttöjen koulunkäynti on päättynyt peruskouluun,jotta pienten lasten hoito on saatu järjestymään.Onneksi minulla on poikia,jotka haluan kouluttaa ja toivonkin että puolisoiksi löytyy tasavertaisia ja opiskelleita sivistyneitä tyttöjä eikä peruskoulun päättötodistuksen saaneita piikoja. Ja onneksi meissäkin löytyy nykyaikaisesti ajattelevia perheitä,joiden elämän arvoja täyttää muutkin asiat kuin lisääntyminen lasten kustannuksella.

34

2849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nykyinen renki

      Piru kun tarvitsee myös piikoja valtakunnassaan ja niitähän riittää.Iäisyysasiat on sulta täysin unohtuneet, vain maallinen onni merkitsee sulle jotakin. Muista, mitä sanottiin rikkaalle miehelle vaivan paikassa: sinä sait sinun hyvyytesi ja osasi jo täällä maailmassa! Ei iloisesta maailmasta mennä iloiseen taivaaseen; tie Jumalan luo ja kunnian paratiisiin vie vaivain ja pilkkakaupungin läpi. Täällä on risti otettava ja seurattava Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja esikuvassa. Mutta sinullehan tämä ei kelpaa. Sulle kelpaa vain nuo pääkopassasi virinneet nykyaikaiset arvot.Noukkisit vain rusinat pullasta, mutta itse pakkopullan jätät syömättä. Vanha totuushan on, että moni ottaa ilon irti avioliitosta, mutta ei kanna tuon liiton tuomia velvoitteita! Muista myös, että sitä sydämen sivistystä, jota Jumala meiltä kaipaa, ei saada yliarvostamasi opiskelun avulla; sen luo ihmiseen Jumalan Pyhä Henki!

      Muuten peruskoulun ja amiksen jälkeen moni nykyjannu pärjää elämässä ainakin yhtä hyvin kuin nuo valkolakin ja maisterin paperit hankkineet äidin kullanmurut, jotka jo täyttävät työkkärin kortistoja ja asioivat elääkseen sosiaaliluukulla vakiasiakkaina. Se korkea koulutustaso ei nykyaikana enää ole mikään onnen tae tai itseisarvo.

      • Hölökynköölkyn

        Hillitse vähän katkeruuttasi.
        Mulla on maisterinpaperit, vaimolla ja lapsilla.
        Emme ole saaneet elatustamme sossusta. En tunne vastaavia muitkaan.
        Olisit lukenut koulukirjasta muutakin kuin kuvat!

      • vähäsen

        Nimim."nykyinen renki" kirjoittaa sydämen sivistyksestä ikäänkuin se olisi koulusivistyksen vastakohtana ja kirjoituksesta saa sen käsityksen, että olisi jotenkin hurskaampaa olla kouluja käymätön.

        Sydämen sivistys on ihailtava piirre ja toivoisin sitä niin itselleni kuin muillekin. Sellaisen sivistyneen ihmisen seurassa on helppoa olla ja tuntea itsensä kelpo ihmiseksi itsekin. Sellainen ihminen kun antaa tilaa toisillekin.

        Opiskeluun kannattaa mielestäni panostaa ja ohjata jälkikasvua opintielle. Monenlaisia osaajia tarvitaan - niin käytännön putkimiestä kuin arkkitehtiä.

        Koulutustaso ei määritä yksilön sydämen sivistyksen tasoa. Olen tavannut omasta mielestäni sivistyneitä ihmisiä monissa eri ammattikunnissa.

        On myöskin aika kapea-alaista ajatella, että lestadiolaisuudella olisi kovinkaan paljon tekemistä sillä, kouluttautuvatko ihmiset vai eivät, ja mihin ammattiin. Lestadiolaisperheet eivät ole homogeeninen ryhmä ainakaaan tässä asiassa.

        On myöskin aikamoista köyhäilyä ja hurskastelua ajatella, että olisi jotenkin hurskaampaa olla oppimaton.

        Sosiaalitoimen asiakkaaksi voi joutua meistä kuka tahansa. Aina ei elämä mene käsikirjoitusten mukaisesti.Suomen hyvinvointiyhteiskunta tukee silloin kun omat mahdollisuudet säälliseen elintasoon jostakin syystä puuttuvat.

        Perheenäiteinä voimme toimia olimmepa akateemisesti koulutettuja tai peruskoulun käyneitä. Pääasiahan on se, että kukin tahoillamme koemme toimittavamme sitä kutsumusta, johon olemme kutsutut.

        Olen itse paljon opiskellut ja toiminut erilaisissa työtehtävissä. Opiskeluni eivät mene koskaan hukkaan, vaikka aina ei tekisikään sitä työtä, jossa kokisi parhaiten voivansa koulutuksensa hyödyntää. Kehottakaamme siis lapsiamme opiskeluun ja kaikenlaiseen itsensä kehittämiseen. Opiskelu ilman muuta evästä kotoa ei lisää sydämen sivistystä tai Jumalan mielen mukaista elämää, mutta ei myöskään vähennä kumpaakaan näistä.
        Terv. akateemisesti koulutettu, silti onnellinen

      • samaa mieltä

        Rikas mies sai osansa tässä maailmassa, ja tähän vastaukseen se sppii jos johonkin.

        En tarkoita että hyvä osa olisi aina kiroukseksi, mutta usein olen sen nähnyt olevan.

        Kaikkia tarvitaan, yhtä paljon tavallisia duunareita kuin liituraitaakin. Kaikki tarvitsemme toisiamme.

        Jumalaa pelkäävä kouluttamaton kotiäiti on miljoona kertaa arvokkaampi, kuin jumalaton presidentti.

      • Kummia puhu!!
        samaa mieltä kirjoitti:

        Millä tavalla arvokkaampi?
        Millä punnitset?

        Osaako se jumalaa pelkäämätön kotiäiti paremmin
        neuvotella Kremlissä tai Brysselissä?

        Uskallan epäillä.

      • Kummia puhut 2
        samaa mieltä kirjoitti:

        Rikas mies sai osansa tässä maailmassa, ja tähän vastaukseen se sppii jos johonkin.

        En tarkoita että hyvä osa olisi aina kiroukseksi, mutta usein olen sen nähnyt olevan.

        Kaikkia tarvitaan, yhtä paljon tavallisia duunareita kuin liituraitaakin. Kaikki tarvitsemme toisiamme.

        Jumalaa pelkäävä kouluttamaton kotiäiti on miljoona kertaa arvokkaampi, kuin jumalaton presidentti.

        Tarkoitan: Osaako se jumalaa pelkäävä kotiäiti paremmin neuvotella jne?
        Tuskin.

        Kyllä ammattitaitoisia on ateisteissakin. Hekin ovat Suomelle Jumalan lahja. Kunnioitusta myös heille.

      • ...........
        Kummia puhut 2 kirjoitti:

        Tarkoitan: Osaako se jumalaa pelkäävä kotiäiti paremmin neuvotella jne?
        Tuskin.

        Kyllä ammattitaitoisia on ateisteissakin. Hekin ovat Suomelle Jumalan lahja. Kunnioitusta myös heille.

        "Osaako se jumalaa pelkäävä kotiäiti paremmin neuvotella jne? Tuskin."

        Sano miksi Jeesus valitsi seuraajiksi juuri oppimattomia miehiä?

        Tai Hän itse opettaa, tämän maailman viisaus on hulluutta Jumalan silmissä. Yms.

        Jumala otti maailman suurimman kuninkaan Nepukatneessarin seitsemäksi vuodeksi syömään ruohoa ja kastumaan aamukasteesta kuin eläimet, kunnes hän oppi ymmärtämään että Jumala antaa ja ottaa kuninkuuden niin kuin tahtoo.

        Jumalaa pelkäävä kotiäiti on aina Herran käytössä, ja Jumala voi antaa sille sekunnissa maailman suurimman viisauden, niin kuin Salomonille annettiin. Mutta Jumalatonta kohtaa tuomio, vaikka olisi millä paikalla tahansa.

      • ftrewq
        ........... kirjoitti:

        Ikävä kyllä, puheillasi ei ole uskottavuutta.
        Menisit puhumaan Hailuotoon ja Rymättylään, ne voisivat uskoa juttujasi.

        Paavali ja Apollos olivat hyvin oppineita miehiä. Jeesus itse puhui Paavalille.

        Ei Nebukadnessar oppineisuutensa (!?) takia ruohoa syönyt.

        enempää ei kannata kommentoida.

      • ...........
        ftrewq kirjoitti:

        "Paavali ja Apollos olivat hyvin oppineita miehiä."

        Muistatko mitä esim Paavali itse sanoi siitä, hän roskana hylkäsi kaiken entisen.

        Muutama oppineempi henkilö lööytyy raamatusta esimerkkinä siitä että nekin voidaan pelastaa, ja tehdä jopa Jumalan työkaluksi. Valtaosa kuitenkin tuntui olevan tavallisia kalastajia maanviljelijöitä yms.

        Jeesus valitsee sen joka ei ole mitään maailman silmissä.

        "Ei Nebukadnessar oppineisuutensa (!?) takia ruohoa syönyt."

        Ei oppineisuuden tähden, vaan siksi että oppi tuntemaan miten kaikki tulee Jumalalta, ja Hän antaa tai ottaa niin kuin tahtoo.

      • Kyllästynyt....

        Tuntuu siltä, että uskosi on luuloja.
        Pidä vaan omastasi kiinni, en sitä tarvitse.
        Kommentoin lyhyesti:

        Eihän Paavali hylännyt muuta kuin entisen uskonkäsityksensä. Ei hän saamaansa oppia hylännyt, vaan käytti sitä seurakunnan hyödyksi.
        Muutenhan seurakunta olisi eksynyt Pietarin ja Jerusalemin vanhimpien mukana tekojen oppiin.

        Tapasi sotkea Nebukadnessar tähän opiskelujuttuun on aivan tarpeetonta.

        Ei oppimattomuus ole mikään kristityn hyve.
        Nyt on oppineita lapinvanhimpia ja seurakunta on eksyksissä. Yliopistonko syytä se mielestäsi on?

      • ...........
        Kyllästynyt.... kirjoitti:

        "Ei oppimattomuus ole mikään kristityn hyve."

        En minä sitä hyveeksi väittänytkään, mutta en myöskään huonoksi vaihtoehdoksi.

        Yliopisto ei ole kuitenkaan ratkaisu mihinkään ongelmaan maailmassa, eikä ole oppimattomuuskaan.

        Nykypäivän maailmassa on yliopistokoulutettuja enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja silti kaikkia onkelmia on yhtä paljon kuin ennenkin.

        Sairaudet väkivalta köyhyys nälänhätä luonnonmullistukset yms. ovat yhtä tiukasti maailmassa kuin on ollut ennenkin.

        Seurakunta on eksyksissä koska he eivät tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa. Oppineisuus auttaa kirjoitusten tuntemisessa, ja oppieisuus auttaa Jumalan voiman tuntemisessa jos opiskelee niitä asioita.

        Fariseukset ja kirjanoppineet tunsivat kirjoitukset, mutta eivät Kristusta Jumalan voimaa. Siksi nämä eksyivät.

        Samoin eksymme jos tunnemme vain Jumalan voiman, mutta emme myös kirjoituksia. Tällainen usko on villihenkeä, ja se vaivaa monia tämän päivän seurakuntia.

        Tunnetaan muutama raamatunpaikka sieltä ja täältä, ja käytetään niitä omien päämäärien taakse.

      • mielipiteesi

        Älä vaan esiinny julkisesti lestadiolaisena!
        Pliis!

        Omissa nimissäsi voit laukoa mitä tahansa.

      • Kowast Ihmeissään
        mielipiteesi kirjoitti:

        Älä vaan esiinny julkisesti lestadiolaisena!
        Pliis!

        Omissa nimissäsi voit laukoa mitä tahansa.

        Että lestadiolainen saisi esiintyä lestadiolaisena? Jo on aikoihin eletty!

      • ...........
        mielipiteesi kirjoitti:

        Älä vaan esiinny julkisesti lestadiolaisena!
        Pliis!

        Omissa nimissäsi voit laukoa mitä tahansa.

        Mikä sinua loukkasi? Sekö ettei kaikkien mielestä yliopistokoulutettu ole parempi ihminen kuin vähemmän koulutetut?

        Vai se miksi eksymme? Jeesus itse sanoo, "te eksytte koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa." Tästä samasta syystä eksyy seurakunnat ja jokainen yksilö.

      • hyvänäsi edelleen

        Se on sinun mielipiteesi.

      • Esgallup
        ........... kirjoitti:

        "Osaako se jumalaa pelkäävä kotiäiti paremmin neuvotella jne? Tuskin."

        Sano miksi Jeesus valitsi seuraajiksi juuri oppimattomia miehiä?

        Tai Hän itse opettaa, tämän maailman viisaus on hulluutta Jumalan silmissä. Yms.

        Jumala otti maailman suurimman kuninkaan Nepukatneessarin seitsemäksi vuodeksi syömään ruohoa ja kastumaan aamukasteesta kuin eläimet, kunnes hän oppi ymmärtämään että Jumala antaa ja ottaa kuninkuuden niin kuin tahtoo.

        Jumalaa pelkäävä kotiäiti on aina Herran käytössä, ja Jumala voi antaa sille sekunnissa maailman suurimman viisauden, niin kuin Salomonille annettiin. Mutta Jumalatonta kohtaa tuomio, vaikka olisi millä paikalla tahansa.

        kun nuo korkeasti oppineet lestaparit ovat paljon heikompia siittämään lapsia, kuin nuo sivistymättömät peruskoululinjan / ammattikoulutuksen saaneet parit? Olen jo pitkään tehnyt mielenkiinnosta seurantaa siitä, miten esikoisuudessa lapsiluku vaihtelee aseman ja oppiarvon mukaan. Yleisesti voidaan sanoa ( muutama harva poikkeus poislukien ), että akateemisesti sivistyneillä aviopareilla jää lapsiluku 2-3 lapseen ja tästä ylimenevät ovat jo heillä ns. "vahingonlaukauksia". Tässä astuu heillä yleensä esiin järkeisjohdannainen perhesuunnittelu, ei Jumalan aivoitus ja tarkoitus! Miksi siis kaksi kiimaikäistä, tervettä nuorta ihmistä yks kaks lakkaa saamasta lapsia kahden, korkeintaan kolmen lapsen jälkeen? Lopettavatko he peuhaamisen lakanoiden välissä yhteisestä sopimuksesta vaimon hedelmällisten vuosien ajaksi? Tähän on tuskin uskomista nykyaikana. Mikään tilastollinen todennäköisyys ei tällaista suosi; ainoa vaihtoehto on, että usko Jumalaan todellisena elämän antajana ja ylläpitäjänä on loppunut heiltä! Vai uskooko joku, että rankka opiskelu ja yliopistomaailma on imenyt heiltä kaiken sexuaalisen halun ja kyvyn rakastella ilman estokeinoja? Mutta perukoulu/ammattiopintolinja näyttää hedelmöitsevän Herran tahdon mukaisesti; vaikka perheessä on 8-12 lasta, jaksavat he luottaa Jumalaan, että kyllä Herra omansa ruokkii, kuten on tehnytkin sukupolvien ajan. Ja miksi tämä kysymys yliottaen on niin vaikea keskusteltavaksi nimenomaan ns. oppineitten keskuudessa? Taitaa monella hienon lestanaaman alta lopulta paljastua omatunto, joka on poltinraudalla merkitty! Saas nähdä, kuka ja mistäpäin ensiksi tähän älähtää!!!

      • jahohhoijjaa
        Esgallup kirjoitti:

        provosointia asioilla, joita kirjoittaja ei tunne eikä hallitse.
        persoonaa vaivaa pettymys omaan itseen.

      • kalikka.

        Taisit tavallasi vastata tuohon kysymykseen.

        Jumala on antanut ihmisille myöskin järjen. Sitä saa käyttää myös omassa elämässä. Sen käyttö ei estä Jumalaan luottamista ja Jumalan johdatuksessa elämistä. Taitaa olla, että opiskelu antaa ihmisille sellaisiakin eväitä, joita ei ole opiskelemattomalla. Tämä ei ole pelastuskysymys, vaan kysymys siitä, mitä elämältään toivoo ja miten Jumala johdattaa. Opiskelu ei vaimenna Pyhän Hengen ääntä sisimmässä.

      • Jopas Jotakin
        kalikka. kirjoitti:

        Jumalan johdattamaan elämääsi sinun itsesi haluamalla tavalla! Oletpas aika kyky. Me muut Jumalaan luottavaiset tahdomme tyytyä siihen johdatukseen, minkä Jumala on viisaudessaan osaksemme katsonut.
        Mitä sitten tuohon mainostamaasi järkeen tulee, niin Martti Luther on nimittänyt sitä hirmuiseksi pedoksi (uskon ja autuuden asiassa), jolta pitää silmät puhkaistaman ja niskat taitettaman! Juuri tuo järkeisusko, joka hyväksyy vain sen, mikä on järjen päätelmille yhteensopiva, sotii voimallisesti sitä uskon yksinkertaisuutta vastaan, jonka Pyhä Henki ihmissielussa saa vaikuttaa. Sanoohan apostolikin, että me otamme järjen vangiksi...! Hyvä on myös muistaa,näin lestadiolaispalstalla vieraillessamme, mitä itse Lars Levi Laestadius on tuosta paljon ylistetystä järjestä ja siihen perustuvasta sivistyksestä sanonut: "Aikamme sivistys (järkeisjohdannaisena) on järjen passio sydämen kustannuksella"!

      • kalikka.
        Jopas Jotakin kirjoitti:

        Joko et lukenut kirjoittamaani viestiä, et ymmärtänyt sitä tai et halunnut ymmärtää. Pyytäisin kuitenkin lukemaan sen uudelleen.

        Minusta kuulosti päinvastoin siltä, että sinulla on kovin tarkka käsitys siitä, mikä on Jumalalle oikea tapa johdattaa ihmistä. Sinun ja minun ajatukset ovat Jumalan johdatuksen rinnalla aika pieniä. Ei ole Jumala tässäkään asiassa meidän johdettavissa. Tyydytään mieluummin elämään omaa elämäämme ja kuuntelemaan Pyhän Hengen ohjausta sisimmässämme mieluummin kuin pohtimaan muiden elämää elämää.

      • kalikka.
        Jopas Jotakin kirjoitti:

        Jumalan johdattamaan elämääsi sinun itsesi haluamalla tavalla! Oletpas aika kyky. Me muut Jumalaan luottavaiset tahdomme tyytyä siihen johdatukseen, minkä Jumala on viisaudessaan osaksemme katsonut.
        Mitä sitten tuohon mainostamaasi järkeen tulee, niin Martti Luther on nimittänyt sitä hirmuiseksi pedoksi (uskon ja autuuden asiassa), jolta pitää silmät puhkaistaman ja niskat taitettaman! Juuri tuo järkeisusko, joka hyväksyy vain sen, mikä on järjen päätelmille yhteensopiva, sotii voimallisesti sitä uskon yksinkertaisuutta vastaan, jonka Pyhä Henki ihmissielussa saa vaikuttaa. Sanoohan apostolikin, että me otamme järjen vangiksi...! Hyvä on myös muistaa,näin lestadiolaispalstalla vieraillessamme, mitä itse Lars Levi Laestadius on tuosta paljon ylistetystä järjestä ja siihen perustuvasta sivistyksestä sanonut: "Aikamme sivistys (järkeisjohdannaisena) on järjen passio sydämen kustannuksella"!

        lisäisin vielä, että tässä ei ole kysymys autuuden asiasta.

      • kerrakseen.

        siinä sitä rakkauden evankeliunia kerrakseen.
        kirjoituksesi paistaa rakkaudettomuutta ja kiivautta joka ei mihinkään kelpaa ei edes sian ruuaksi.oloittaja kirjoitti aivan asiaa ja sinä hyökkäät kuin villihenki kimppuun.
        ettet vain olis niitä sininen puku ja valkoinen paita viisaita.

      • lukemiseesi
        Jopas Jotakin kirjoitti:

        Jumalan johdattamaan elämääsi sinun itsesi haluamalla tavalla! Oletpas aika kyky. Me muut Jumalaan luottavaiset tahdomme tyytyä siihen johdatukseen, minkä Jumala on viisaudessaan osaksemme katsonut.
        Mitä sitten tuohon mainostamaasi järkeen tulee, niin Martti Luther on nimittänyt sitä hirmuiseksi pedoksi (uskon ja autuuden asiassa), jolta pitää silmät puhkaistaman ja niskat taitettaman! Juuri tuo järkeisusko, joka hyväksyy vain sen, mikä on järjen päätelmille yhteensopiva, sotii voimallisesti sitä uskon yksinkertaisuutta vastaan, jonka Pyhä Henki ihmissielussa saa vaikuttaa. Sanoohan apostolikin, että me otamme järjen vangiksi...! Hyvä on myös muistaa,näin lestadiolaispalstalla vieraillessamme, mitä itse Lars Levi Laestadius on tuosta paljon ylistetystä järjestä ja siihen perustuvasta sivistyksestä sanonut: "Aikamme sivistys (järkeisjohdannaisena) on järjen passio sydämen kustannuksella"!

        suosittelen että siirryt aku ankan lukemiseen niin rauhotut vähän.
        on meinaan sellasta soopaa mitä tuot julki kirjoituksessasi.

      • Uskovaaanen
        Jopas Jotakin kirjoitti:

        Jumalan johdattamaan elämääsi sinun itsesi haluamalla tavalla! Oletpas aika kyky. Me muut Jumalaan luottavaiset tahdomme tyytyä siihen johdatukseen, minkä Jumala on viisaudessaan osaksemme katsonut.
        Mitä sitten tuohon mainostamaasi järkeen tulee, niin Martti Luther on nimittänyt sitä hirmuiseksi pedoksi (uskon ja autuuden asiassa), jolta pitää silmät puhkaistaman ja niskat taitettaman! Juuri tuo järkeisusko, joka hyväksyy vain sen, mikä on järjen päätelmille yhteensopiva, sotii voimallisesti sitä uskon yksinkertaisuutta vastaan, jonka Pyhä Henki ihmissielussa saa vaikuttaa. Sanoohan apostolikin, että me otamme järjen vangiksi...! Hyvä on myös muistaa,näin lestadiolaispalstalla vieraillessamme, mitä itse Lars Levi Laestadius on tuosta paljon ylistetystä järjestä ja siihen perustuvasta sivistyksestä sanonut: "Aikamme sivistys (järkeisjohdannaisena) on järjen passio sydämen kustannuksella"!

        Et näytä tuntevan Lutherin ajatuksia.
        Älä siis lainaa häntä tänne.

        Mitä järkeen tulee, miksi se on ongelma sellaisille, joilla sitä ei näytä olevan (lukemieni tekstien valossa)?????

        Ei kristityn tule olla järjetön! Missä Jumala sellaista vaatii??
        Järjen pitää olla uskolle alistettu.

        Taitavat nuo omat juttunne olla järkiuskoa.

      • vai niin
        Esgallup kirjoitti:

        kun nuo korkeasti oppineet lestaparit ovat paljon heikompia siittämään lapsia, kuin nuo sivistymättömät peruskoululinjan / ammattikoulutuksen saaneet parit? Olen jo pitkään tehnyt mielenkiinnosta seurantaa siitä, miten esikoisuudessa lapsiluku vaihtelee aseman ja oppiarvon mukaan. Yleisesti voidaan sanoa ( muutama harva poikkeus poislukien ), että akateemisesti sivistyneillä aviopareilla jää lapsiluku 2-3 lapseen ja tästä ylimenevät ovat jo heillä ns. "vahingonlaukauksia". Tässä astuu heillä yleensä esiin järkeisjohdannainen perhesuunnittelu, ei Jumalan aivoitus ja tarkoitus! Miksi siis kaksi kiimaikäistä, tervettä nuorta ihmistä yks kaks lakkaa saamasta lapsia kahden, korkeintaan kolmen lapsen jälkeen? Lopettavatko he peuhaamisen lakanoiden välissä yhteisestä sopimuksesta vaimon hedelmällisten vuosien ajaksi? Tähän on tuskin uskomista nykyaikana. Mikään tilastollinen todennäköisyys ei tällaista suosi; ainoa vaihtoehto on, että usko Jumalaan todellisena elämän antajana ja ylläpitäjänä on loppunut heiltä! Vai uskooko joku, että rankka opiskelu ja yliopistomaailma on imenyt heiltä kaiken sexuaalisen halun ja kyvyn rakastella ilman estokeinoja? Mutta perukoulu/ammattiopintolinja näyttää hedelmöitsevän Herran tahdon mukaisesti; vaikka perheessä on 8-12 lasta, jaksavat he luottaa Jumalaan, että kyllä Herra omansa ruokkii, kuten on tehnytkin sukupolvien ajan. Ja miksi tämä kysymys yliottaen on niin vaikea keskusteltavaksi nimenomaan ns. oppineitten keskuudessa? Taitaa monella hienon lestanaaman alta lopulta paljastua omatunto, joka on poltinraudalla merkitty! Saas nähdä, kuka ja mistäpäin ensiksi tähän älähtää!!!

        Ajatteles miten kauhean paljon Luther opiskeli! Ja Laestadiuskin melkoisen paljon. Jumala kuitenkin johdatti heidätkin elävään kristillisyyteen. Ei ole opiskelusta tai opiskelemattomuudesta kiinni keitä Jumala valitsee. Pietari oli "vain" kalastaja, tuskin lukenut mitään oppikirjoja. Perhettä edellisille siunaantui minkä siunaantui.

        Vaikutat aika mustavalkoiselta ajatuksinesi. Kyllä opiskelu tosiaan voi viedä mehut rakastelulta pitkiksi ajoiksi. Väität, että ainoa vaihtoehto lasten vähyyteen on uskon loppuminen. Etpä itse ole elämää kokenut hitusen vertaa, jos tuollaisia suustasi päästelet. On toki paljon erilaisia syitä olemassa vähälapsisuuteen. Kaikkia syitä ihmiset eivät sinulle tule kertomaan.

        Tiedän paljon ammattikoulutuksen saaneita lestapareja, joilla on hyvin pienet perheet. Ei ole tullut mieleeni alkaa heitä syyllistämään mistään. Varsinkaan ottamaan uskoa pois tuollatavalla. Taakkaa saattaa olla monissa perheissä paljon siksi, että eivät saa enempää lapsia, vaikka haluaisivat. Jotkut eivät saa sitä ainoatakaan! Vai on silloin usko mennyt! Huh huh puheitasi.

      • älähtäjä
        Esgallup kirjoitti:

        kun nuo korkeasti oppineet lestaparit ovat paljon heikompia siittämään lapsia, kuin nuo sivistymättömät peruskoululinjan / ammattikoulutuksen saaneet parit? Olen jo pitkään tehnyt mielenkiinnosta seurantaa siitä, miten esikoisuudessa lapsiluku vaihtelee aseman ja oppiarvon mukaan. Yleisesti voidaan sanoa ( muutama harva poikkeus poislukien ), että akateemisesti sivistyneillä aviopareilla jää lapsiluku 2-3 lapseen ja tästä ylimenevät ovat jo heillä ns. "vahingonlaukauksia". Tässä astuu heillä yleensä esiin järkeisjohdannainen perhesuunnittelu, ei Jumalan aivoitus ja tarkoitus! Miksi siis kaksi kiimaikäistä, tervettä nuorta ihmistä yks kaks lakkaa saamasta lapsia kahden, korkeintaan kolmen lapsen jälkeen? Lopettavatko he peuhaamisen lakanoiden välissä yhteisestä sopimuksesta vaimon hedelmällisten vuosien ajaksi? Tähän on tuskin uskomista nykyaikana. Mikään tilastollinen todennäköisyys ei tällaista suosi; ainoa vaihtoehto on, että usko Jumalaan todellisena elämän antajana ja ylläpitäjänä on loppunut heiltä! Vai uskooko joku, että rankka opiskelu ja yliopistomaailma on imenyt heiltä kaiken sexuaalisen halun ja kyvyn rakastella ilman estokeinoja? Mutta perukoulu/ammattiopintolinja näyttää hedelmöitsevän Herran tahdon mukaisesti; vaikka perheessä on 8-12 lasta, jaksavat he luottaa Jumalaan, että kyllä Herra omansa ruokkii, kuten on tehnytkin sukupolvien ajan. Ja miksi tämä kysymys yliottaen on niin vaikea keskusteltavaksi nimenomaan ns. oppineitten keskuudessa? Taitaa monella hienon lestanaaman alta lopulta paljastua omatunto, joka on poltinraudalla merkitty! Saas nähdä, kuka ja mistäpäin ensiksi tähän älähtää!!!

        Iteppä sen sanoit. Järkeä kun käyttää, niin säästyy äiditkin ehkä lyhyemmillä suljetun osaston hoitojaksoilla tai ehkä selviävät synnytysmasennuksiensa ym. kanssa jopa ihan kokonaan ilman sairaalahoitoa.

        Sit on niitä, joissa äiti on alottanu lasten teon 16-vuotiaana ja uskonut sokeasti mitä puhujasetä sanoo päivistäs kuin voimistas. Karua on tajuta se sitten 13 lapsen jälkeen piipaa-auton kyydissä psyk. polille.

        En tiedä riippuuko tuo koulutuksesta, tällast oon vaan omaksi ilokseni lähipiirissäni ja vähän isommassakn piirissä havainnut&ollut aavistelevinani.

      • Lestumammeli
        älähtäjä kirjoitti:

        Alhaisen tason mustamaalausta.

        En tunne ainuttakaan 16-vuotiasta lestadiolaisäitiä.

        Asia on hyvinkin niin, että lestadiolaiset tytöt opiskelevat enemmän kuin suruttomat ikätoverinsa keskimäärin. Minun lähipiirini tytöt ovat melkein poikkeuksetta korkeakoulussa.

      • Esgallup
        älähtäjä kirjoitti:

        Iteppä sen sanoit. Järkeä kun käyttää, niin säästyy äiditkin ehkä lyhyemmillä suljetun osaston hoitojaksoilla tai ehkä selviävät synnytysmasennuksiensa ym. kanssa jopa ihan kokonaan ilman sairaalahoitoa.

        Sit on niitä, joissa äiti on alottanu lasten teon 16-vuotiaana ja uskonut sokeasti mitä puhujasetä sanoo päivistäs kuin voimistas. Karua on tajuta se sitten 13 lapsen jälkeen piipaa-auton kyydissä psyk. polille.

        En tiedä riippuuko tuo koulutuksesta, tällast oon vaan omaksi ilokseni lähipiirissäni ja vähän isommassakn piirissä havainnut&ollut aavistelevinani.

        mitä viimeisellä tuomiolla tapahtuu; siellä ei ketään auta oppineet eikä oppimattomat kaverit. Siellä ollaan nokatusten Ylimmäisen Tuomarin kanssa ja selittelyt ei auta. Ylimäinen Tuomari kysyy meiltä, teitkö sen, mitä Minä sinun käskin tehdä? ( Olkaat hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maata; Genesis 1;28 )

        Olen kuullut joidenkin saarnamiesten sanovan, että nämä asiat on tullut muutamille jo ikääntyneille ihmisille jopa vapaan uskomisen esteeksi, kun ovat avioliitossaan eläneen tällaisessa "salaisessa huoraliitossa"; ts. ottaneet ilon irti sukupuolisuhteesta, mutta eivät ole halunneet kantaa tuon suhteen tuomaa vastuuta! Ja jos nämä polttavat jo täällä joidenkin tuntoa, miten paljon enempi pitkässä iankaikkisuudessa, jos ei todellista katumusta tule ja Jumalan armo tule avuksi!

      • Elix

        Jeesuksen opetusten mukaan kaksi tärkeintä käskyä, joita kristityn tulee noudattaa, on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään.

        Uusi Testamentti on se kirja, jota kristityn tulee ennen kaikkea seurata, ei niinkään juutlaisten pyhä kirja Vanha Testamentti.

        Minusta on hävytöntä ja epäkristillistä herjata avioliittoa "salaiseksi huoraliitoksi", varsinkin tänä aikana, jolloin lähes puolet lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, kun ihmiset elävät yhdessä vihkimättä, jopa kristittyinä itseään pitävät.

        "Huoraaminenhan" tarkoittaa avioliitossa uskottomuutta omaa puolisoaan kohtaan sekä maksullisia sukupuolisuhteita.

        Jos lestadiolaisuus kasvaa vain sisältä käsin ja suurten, monilapsisten perheiden voimalla, on ymmärrettävää, jos naisia velvoitetaan synnyttämään vähintään tusina lapsia.

        Suomessa on vielä tilaa suurillekin perheille - toisin kuin vaikkapa Kiinassa, jossa maa on jo niin täytetty ihmisillä, että perheet saavat hankkia vain yhden lapsen ja vain poikkeustapauksessa kaksi.

        Toisaalta monet ulkomaalaistaustaiset - usein islaminuskoiset - perheet ovat Suomessakin suuria ja lapsia on paljon kuin lestadiolaisilla ikään.

      • ccccccccccccccccc
        Elix kirjoitti:

        >>>Uusi Testamentti on se kirja, jota kristityn tulee ennen kaikkea seurata, ei niinkään juutlaisten pyhä kirja Vanha Testamentti.>>>

        Kamala mielipide tuokin. Aivan harhaista!
        Kristitylle kaikki Jumalan ilmoitus on pyhää.

    • höpöti

      "Tuttava perheen tyttöjen koulunkäynti on päättynyt peruskouluun,jotta pienten lasten hoito on saatu järjestymään."

      Elä jauha joutavia.

    • Hölkynköölkyn

      Hehheeh.
      Monessa perheessä molemmilla vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja lapsilla myös. Sukulaisperheissä lähes kaikki lapset ovat korkeakoulussa.
      Taidat olla ulkona asioista. On tietysti niitä, joilla lahjakkuus vie käytännön työhön. Ei kai se lestadiolaisuuden vika ole?

      • teutatess

        Niin syntiä meinaan , sanoi JA. aikanaan . Ei todellakaan ole esls vika .

      • ARJAM
        teutatess kirjoitti:

        Niin syntiä meinaan , sanoi JA. aikanaan . Ei todellakaan ole esls vika .

        JOEL ja totta puhui.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe