Venäjä jatkaa typeryyksiään?

Viimeisimmät tiedot Venäjän ohjusiskusta Georgiaan todistavat, että Venäjältä on mopo pahasti karannut käsistä.

Vaikka olen itse ollut viikon tärkeällä tehtävämatkalla, ei Venäjän tyyli ole miksikään tällä välillä muuttunut:

Samanlaista öykkäröintiä, entistäkin pahempaa suuruudenhulluutta Pohjoisnavan "valloituksineen" sekä jatkuvaa pienten naapurimaiden sortamista eri keinoin, kuten naapurimaan pommittamista ohjuksin Georgian tapaan!

Onneksi palstalla näyttää myös käyneen jonkinlainen järkiintymisen aalto,koska venäläismielistä hymistelyä en ensi vilkaisulla havainnut laisinkaan.

Joko palstan iiromielisillekin on vihdoin järjen valo pilkahtanut?
212000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

joka rojahti Georgiaan.

Äänestä

Luulen että Englannista löytynyt suu- ja sorkkatauti epidemia on lähtöisin Vologdan suu- ja sorkkataudin instituutin laboratooriosta.

Äänestä
  • On myös mahdollista, että Venäjän ohjus sisälsi suu-ja sorkkatautibakteereja, ja tällä tavoin Venäjä pääsee syyttämään Georgiaa saastuneen lihan myymisestä Venäjälle.

    Venäjän oma hygieeniatilannehan on tunnetusti maailman huipputasoa, kuten Puolan lihan vieroksunnasta olemme havainneet!

    Äänestä

  • Eikö se ollut niinkin, että virolaiset aikoivat venäläisten arvioiden mukaan kuopata pronssisotilaan alla lepäävät punasotilaat ateistien hautausmaalle?

    Älä suhtaudu niin sinisilmäisesti venäläisten uutistoimistojen tietoihin; hehän väittivät aikoinaan, että Mainilan laukauksetkin oli ammuttu Suomen puolelta! :))

    Äänestä

  • Huvittunut:) kirjoitti:

    Eikö se ollut niinkin, että virolaiset aikoivat venäläisten arvioiden mukaan kuopata pronssisotilaan alla lepäävät punasotilaat ateistien hautausmaalle?

    Älä suhtaudu niin sinisilmäisesti venäläisten uutistoimistojen tietoihin; hehän väittivät aikoinaan, että Mainilan laukauksetkin oli ammuttu Suomen puolelta! :))

    Älä unohda, että Stalin oli georgialainen, se Mainilan laukausten takapiru.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Älä unohda, että Stalin oli georgialainen, se Mainilan laukausten takapiru.

    Jos valintakauhassa ovat Venäjän "totuus" ja Georgian totuus, niin historian opetuksien johdosta vaakakuppini kallistuu Georgian eduksi.

    Venäläiset ovat jääneet valehtelusta niin usein kiinni, ettei sitä muista kohta enää mökin Reettakaan! :))

    Äänestä

  • Huvittunut:) kirjoitti:

    Jos valintakauhassa ovat Venäjän "totuus" ja Georgian totuus, niin historian opetuksien johdosta vaakakuppini kallistuu Georgian eduksi.

    Venäläiset ovat jääneet valehtelusta niin usein kiinni, ettei sitä muista kohta enää mökin Reettakaan! :))

    kuitenkin keskimäärin vähemmän kuin esim hitman-1:n, eikö niin?

    Mistäs valehteluista venäläiset ovat kiinni jääneet? Esimerkkejä.

    Äänestä

  • valehtelevat kirjoitti:

    kuitenkin keskimäärin vähemmän kuin esim hitman-1:n, eikö niin?

    Eräs latvialainen kaverini kertoi että arvaanko mitä venäläiset tiedotusvälineet olivat kertoneet kun metsäpalot riehuivat karjalassa viime kesänä?

    No en todellakaan arvanut sillä venäläisten tarina oli että he sammuttivat sen taukoamatta mutta juovuksissa olevat suomalaiset turistit sytyttivät palot aina uudelleen.

    Osaatko ajatella isompaa valhetta kuin tuota?

    Ja jotkut vielä pitävät venäläisiä uutistoimistoja luotettavina - paskat sanon minä.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Mistäs valehteluista venäläiset ovat kiinni jääneet? Esimerkkejä.

    Jos sanon ihan vihjeenä vain esimerkiksi Viron patsaskiista, tai ilmatilanloukkauksia niin pystytkö "tietäjä" poimimaan niistä mitään valheita?

    Minä pystyn poimimaan aika saatanan monia.

    Äänestä

  • Ibi Amin kirjoitti:

    Eräs latvialainen kaverini kertoi että arvaanko mitä venäläiset tiedotusvälineet olivat kertoneet kun metsäpalot riehuivat karjalassa viime kesänä?

    No en todellakaan arvanut sillä venäläisten tarina oli että he sammuttivat sen taukoamatta mutta juovuksissa olevat suomalaiset turistit sytyttivät palot aina uudelleen.

    Osaatko ajatella isompaa valhetta kuin tuota?

    Ja jotkut vielä pitävät venäläisiä uutistoimistoja luotettavina - paskat sanon minä.

    Ibi amin???? ja "latvialainen kaveri"? luotettavia ovat todella! Samaa luokkaa luotettavuudeltaan kuin hitmanni.

    Äänestä

  • asioista! kirjoitti:

    Jos sanon ihan vihjeenä vain esimerkiksi Viron patsaskiista, tai ilmatilanloukkauksia niin pystytkö "tietäjä" poimimaan niistä mitään valheita?

    Minä pystyn poimimaan aika saatanan monia.

    Ala sitten poimimaan, äläkä lässytä joutavia.

    Äänestä

  • asioista! kirjoitti:

    Jos sanon ihan vihjeenä vain esimerkiksi Viron patsaskiista, tai ilmatilanloukkauksia niin pystytkö "tietäjä" poimimaan niistä mitään valheita?

    Minä pystyn poimimaan aika saatanan monia.

    vielä kauankin, vai eikö meinaa löytyä faktoja.

    Tiedoksesi, väitteen esittäjä yleensä esittää tosiasiat väitteensä tueksi, ei suinkaan vaadi niitä väitteen vastaanottajalta.

    Äänestä

  • valehtelevat kirjoitti:

    kuitenkin keskimäärin vähemmän kuin esim hitman-1:n, eikö niin?

    Mutta venäläinen valehtelee pääsääntöisesti, ei suinkaan ihan aina.

    Äänestä

Venäläiset eivät ole koskaan oppineet katsomaan peiliin. Ensin hölmöillään, sitten töppäillään, sitten selitellään, sitten valehdellaan, sitten vale otetaan osaksi historiaa, ja siitä pidetään kiinni maailman tappiin saakka.

Äänestä

Jos miettii Venäjän aikaisempaa käyttäytymistä naapureitansa kohtaan, niin asia tulee menemään jotakuinkin niin että Venäjä yrittää muokata totuuden sellaiseksi, että Georgia on itse ampunut ohjuksensa. Ehkä ohjuksella oli takoitus uhata, vielä aivan liian pienen Venäjän turvallisuutta.

Kun totuus on muuttunut Venäjän nykyistä valtaapitävien mieleiseksi. Venäjä vaatii Georgiaa palauttamaan Georgialaiseen maaperään raukkamaisesti kaivetun kraaterikuoppan piiloitetun, fasististen georgialaisten venäjän sankarilliselta puna-armeijalta varastamansa ohjuksen venäjälle.

Äänestä

"Georgian ja Venäjän rajalla alkuviikolla sattunut ohjusselkkaus oli ehkä seurausta väärinkäsityksistä, kertoo uutistoimisto Reuters georgialaislähteisiin viitaten.

Lähteiden mukaan Georgian puolelle oli lentänyt venäläinen kone, jota venäläismielinen eteläossetialainen ryhmittymä oli tulittanut erehdyksessä.

Tulituksen kohteeksi joutuneen koneen lentäjä pudotti koneessa olleen ohjuksen pellolle lähelle Tsitelubanin kylää.

- Tämä selittää, miksi ohjus ei räjähtänyt, georgialaislähteistä kerrottiin."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Viimeisimmät tiedot Venäjän ohjusiskusta Georgiaan todistavat, että Venäjältä on mopo pahasti karannut käsistä.

Vaikka olen itse ollut viikon tärkeällä tehtävämatkalla, ei Venäjän tyyli ole miksikään tällä välillä muuttunut:

Samanlaista öykkäröintiä, entistäkin pahempaa suuruudenhulluutta Pohjoisnavan "valloituksineen" sekä jatkuvaa pienten naapurimaiden sortamista eri keinoin, kuten naapurimaan pommittamista ohjuksin Georgian tapaan!

Onneksi palstalla näyttää myös käyneen jonkinlainen järkiintymisen aalto,koska venäläismielistä hymistelyä en ensi vilkaisulla havainnut laisinkaan.

Joko palstan iiromielisillekin on vihdoin järjen valo pilkahtanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu