Ylikiimingissä työpaikat menevät kunnanhallituksen jäsenten lapsille. Viran saatuaan sitten ovat paljon (kaiket kesät)sairaslomilla laiskuudestaan johtuvin syin.
Asia on helppo havaita ja laskea yksi yhteen, koska jopa lasten päivähoidot perutaan kesäksi, kun tiedetään olevansa koko kesä ja muulloinkin pitkillä sairaslomilla.
Tätä sukulaistensuosimista on harastettu enenevissä määrin nyt parin viimeisen vuoden aikana, koska suppeakatseisille ja suhteesllisen ammattitaidottomille vätyksille halutaan taata suojatyö ennen kuin kunta liittyy Ouluun ja sen mukana päätäntävalta työpaikkojen suhteen. Mutta toivottavasti näiden "periaatteessa" väärin keinoin työpaikan saaneille suhteessa muihin vastaavan koulutuyksen saaneisiin ammattitaidotomille vötkylöille tulee lopputili ja Oulusta tulee ammattitaitoisia henkilöitä tilalle. Saattaisi olla nimittäin rikkaus Ylikiimingin kunnalle, että sinne saataisiin laajempaa näkemystä ja työkokemusta kunnan sisäisiin työpaikkoihin tämän nykyisen suppean sisäänpäinkääntyneen tilalle.
Mutta posotiivista tässä olisi myöskin kunnan suhteilla ratsastaneille potkut saaneille, koska silloinhan he voisivat kasvattaa kokemustaan ja näkemystään ja lähteä töihin muualle. Mutta tuskin asia näin menisi, sillä suojatyössä on totuttu liian hyvälle ja työttömäksihän he jäisivät lopuksi ikäänsä. Tekisi hyvää heidänkin oppia arvostamaan muitakin ihmisiä ja heidän työtään.
Mutta on se väärin. Ja muutakin vilppiä kylässä harrastetaan, mutta siitä jollakin toisella kerralla;)
Ylikiimingin kunnasta
T.O.T.U.U.S.!
3
423
Vastaukset
- CoupeejaU
Taietaan sammaa viilunkipeliä harrastaa kunnalla jos toisellaki ;D
- T.O.T.U.U.S.!
mutta se on väärin! Etenkin kun ei osata saatua työpaikkaa arvostaa, vaan sairaslomaa haetaan ilman vaivaa ja lusmutaan.
- T.O.T.U.U.S.!
Vai onko asia niin selvä ettei kukaan väitä vastaan? No niin YK;n moljakkeet, kommentoikaa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944