Hei, olen ihan epätoivoinen nuori nainen. Kävin ihotautilääkärillä ja hän totesi, että minulla on miestyyppistä kaljuuntumista. Itkin koko illan ja yön. Ehkä muiden jotka tästä ei kärsi on vaikea ymmärtää miltä tuntuu, kun kalju kiiltää ja kaikki tuijottavat, mutta minulle se tuntuu olevan niin suuri asia, että mietin jo löydänkö koskaan oikeaa parisuhdetta, saanko lapsia, jos en miestäkään. Enkä koskaan voisi kuvitella olevani perukki päässä, enkä myöskään kaljuna. Tämä on vaikeaa minulle, koska teen asiakastyötä, esiinnyn, olen lähes koko ajan ihmisten kanssa. Vielä tällä hetkellä saan hiukseni niin, että jopa miehet sanovat, että olen kaunis ja tiedän sen itsekin, osaan laittaa hiukset niin ettei kaljua näe, jos ei osaa suoraan tuijottaa vain sitä, mutta pian sen huomaa kaikki, kun vuosia vielä muutama kuluu. Onko muilla nuorilla naisilla millaisia kokemuksia, olisi jopa kiva vaihtaa sähköpostia ja tutustua paremmin, koska en tunne muita nuoria joilla olisi tätä ongelmaa... Tuntuu että olen aivan yksin ja kukaan ei ymmärrä kuinka pahalta minusta voi tuntua, ajattelen jopa että voi kun kuolo korjaisi minut. Ja toivon asiallisia vastauksia, kiitos heille jotka vaivautuvat vastaamaan.
kaikki naiset
23
4955
Vastaukset
- Hairless
Hei, miten lääkäri totesi hiustenlähtösi olevan miest.kaljuuntumista? Kauanko hiustenlähtöäsi oli jatkunut? Mitkä oireet?
Hiustenlähtö on suuri järkytys kun se on juuri usein se "näkyvä" osa jota laitetaan ja muutetaan ja jolla jopa ilmaistaan omaa persoonallisuutta. En voi sanoa, että älä sure, kyllä se siitä, sillä tiedän että ei se mene niin. Hiustenlähdön hyväksyminen on asia, joka vaatii aikaa ja työstämistä. Älä jää yksin asian kanssa.
En tiedä mikä helpottaisi, ehkä se jos ajattelet, että jos et sinä asiaa hyväksy, niin kuka sitten? Ja sinä itsehän tiedät että hiuksesi ovat harventuneet, se on jo selvää joten anna ihmisten tuijottaa, sitähän ihmiset tekevät: katsovat toista ihmistä. Et voi antaa päässäsi "valtaa" toisille ihmisille.
Kaikki lähtee monissa asioissa omasta ajattelusta, eli kun itse yrität tulla sinuksi asian kanssa, helpottuu olo. Toisten ihmisten käyttäytymistä ei voi muuttaa.
Hae apua ajoissa, varaa aika esim. lääkärille, psykologille tms. sano suoraan,että olet surullinen ja järkyttynyt asiasta ja haluat puhua. Voit myös hankkia varmuuden vuoksi toisen lääkärin mielipiteen hiustenlähdön syystä, niin asia varmistuu. Apteekista saa reseptittä myös naisten miestyyppiseen hiustenlähtöön saataava liuosta, jota laitetaan hiustenlähtö alueelle päivittäin ja käytön tulee olla jatkuvaa. Jos lääke tepsii se voi pysäyttää kaljuuntumisen ja jopa kasvattaa uusia hiuksia.
Joten toivoa on!- bbb..
ota käyttöön vitamiinit esim bio3,sinkki ,Briorin eläimille tark.mutta käy myös ihmisille.sisäinen hoito tärkeä jos ei tärkein,
- Kyynel_80
Hiukset harvenevat päälaelta, lähinnä takaosasta. Huomaan itsekin että se on miestyyppistä ja ne lähtevät hiljalleen, ei tukkoina. Lääkäri määräsi minulle sitä liuosta.
- Mikko*
Kyynel_80 kirjoitti:
Hiukset harvenevat päälaelta, lähinnä takaosasta. Huomaan itsekin että se on miestyyppistä ja ne lähtevät hiljalleen, ei tukkoina. Lääkäri määräsi minulle sitä liuosta.
Joo Rogainea kannattaa tosiaan käyttää, mikäli tarkoitit sitä.. "Naisille tarkoitettu" vahvuus on 2%, vaikken kyllä täysin ymmärräkään, miksei naiset voisi käyttää 5% liuostakin. Lääke ei varsinaisesti liity hormoneihin mitenkään, enkä ymmärrä, mitä merkitystä sukupuolella on lääkkeen käytön suhteen, eikä sillä varmaan suurta merkitystä olekaan.
Toinen mitä voit harkita on erilaiset kosmeettiset "peittotuotteet" kuten Toppik ja DermMatch. Toppik on hiuksiin tarttuvaa keratiinisilppua, joka saa hiukset näyttämään paksummilta ja melkein kaljut kohdat vähemmän kaljuilta, ja DermMatch lähinnä päänahan "maskaukseen" tarkoitettua "meikkiä", joka myös luo illuusion paksummasta tukasta pienentämällä hiusten ja ihon kontrastia.
Peruukkia/hiuslisäkettä ei ehkä kannatakaan harkita ennen kuin hiustenlähtö on todella pitkälle edennyt. Jos kalju alue alkaa olla suuri, en ainakaan minä naisena sulkisi hiuslisäkettä täysin pois. Kannattaa muistaa, että hiuslisäke ei suinkaan ole välttämättä mikään koko pään yli vedettävä kokoperuukki, vaan ainoastaan pieni "suikale", jolla peitetään haluttu kohta.
Naiset ottavat hiustenpidennyksiä huvikseen vaikka kuinka paljon, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Pitää ajatella asia niin, että jos ottaa kokonaan uusia hiuksia päähän, niin ei siinäkään ole yhtä lailla mitään ihmeellistä.
Sitä paitsi pään takaosan kaljun saa lisäkkeellä peitettyä aika helposti ja luonnollisennäköisesti. Hiusraja on huomattavasti vaikeampi tapaus, vaikka ei toki mahdoton sekään. - Mikko*
Mikko* kirjoitti:
Joo Rogainea kannattaa tosiaan käyttää, mikäli tarkoitit sitä.. "Naisille tarkoitettu" vahvuus on 2%, vaikken kyllä täysin ymmärräkään, miksei naiset voisi käyttää 5% liuostakin. Lääke ei varsinaisesti liity hormoneihin mitenkään, enkä ymmärrä, mitä merkitystä sukupuolella on lääkkeen käytön suhteen, eikä sillä varmaan suurta merkitystä olekaan.
Toinen mitä voit harkita on erilaiset kosmeettiset "peittotuotteet" kuten Toppik ja DermMatch. Toppik on hiuksiin tarttuvaa keratiinisilppua, joka saa hiukset näyttämään paksummilta ja melkein kaljut kohdat vähemmän kaljuilta, ja DermMatch lähinnä päänahan "maskaukseen" tarkoitettua "meikkiä", joka myös luo illuusion paksummasta tukasta pienentämällä hiusten ja ihon kontrastia.
Peruukkia/hiuslisäkettä ei ehkä kannatakaan harkita ennen kuin hiustenlähtö on todella pitkälle edennyt. Jos kalju alue alkaa olla suuri, en ainakaan minä naisena sulkisi hiuslisäkettä täysin pois. Kannattaa muistaa, että hiuslisäke ei suinkaan ole välttämättä mikään koko pään yli vedettävä kokoperuukki, vaan ainoastaan pieni "suikale", jolla peitetään haluttu kohta.
Naiset ottavat hiustenpidennyksiä huvikseen vaikka kuinka paljon, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Pitää ajatella asia niin, että jos ottaa kokonaan uusia hiuksia päähän, niin ei siinäkään ole yhtä lailla mitään ihmeellistä.
Sitä paitsi pään takaosan kaljun saa lisäkkeellä peitettyä aika helposti ja luonnollisennäköisesti. Hiusraja on huomattavasti vaikeampi tapaus, vaikka ei toki mahdoton sekään.Tässä vielä linkit liittyen näihin mainitsemiini tuotteisiin:
http://www.dermmatch.com/
http://www.am-tuotanto.fi/ (tai http://www.toppik.com/) - Mikko*
Mikko* kirjoitti:
Tässä vielä linkit liittyen näihin mainitsemiini tuotteisiin:
http://www.dermmatch.com/
http://www.am-tuotanto.fi/ (tai http://www.toppik.com/)Tässä vielä hyvä esimerkki siitä, mihin toi DermMatch parhaimmillaan pystyy:
http://www.dermmatch.com/femphoto3.htm
Itse olen käyttänyt kyseistä tuotetta kohtalaisella menestyksellä, mutta koska kärsin hiusrajan vetäytymisestä, ei nämä kosmeettiset tuotteet kohdallani ihmeisiin pysty. Mutta DermMatch saa kyllä olemassaolevat hiukset näyttämään paksummilta.
Suomeen tilattuna hintaa tulee noin 30 euroa, eli kannattaa varmaan kokeilla.
Toppikista ei itselläni ole kokemusta lähinnä juuri siitä syystä, että kaljuuntumistyyppini ei ole paras mahdollinen kyseistä tuoteryhmää ajatellen.
Mutta mitään "humpuukia" nämä tuotteet eivät tosiaan ole, vaan todellakin parantavat ulkoista olemusta parhaimmillaan hyvinkin mukavasti.
- omat reaktioni
hiustenlähtöön nuorena naisena. Rankaltahan se tuntuu välillä vieläkin, mutta ei niin rankalta ja toivottomalta kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Minulta on lähtenyt hiuksia kaksi kymmentä vuotta, alussa lähtö oli voimakasta ja siitä se vähitellen tasaantui. Tilanne on kohdallani ihmeen hyvä siinä mielessä, että hiuksia on edelleen runsaasti siihen nähden, miten kauan aikaa niitä on tippunut. Kaljuuntumistani ei näy kuin tietyissä voimakkaissa valoissa ja tietystä kulmasta, jos pidän hiuksiani kiinni. Voin myös pitää niitä auki, mutta se vaatii jonkin verran muotoiluaineita ja hiustenasettelua.
Tulevaisuutesi ei siis välttämättä ole niin paha kuin ajattelet, koska hiustenlähtö on yksilöllistä. Sinuna pitäisin huolta siitä, että hiusnystyt eivät pääsisi surkastumaan eli aktivoisin niitä esim. Rogainella tai Revivogenilla. Minulla Rogaine ei toiminut tai sitten käytin sitä liian vähän aikaa. Revivogen on vielä kokeiluasteella kohdallani.
Monella kaljuuntuvalla naisella on perhe. Älä keskity liikaa hiuksiisi, vaan siihen mitä niiden hiusten alla on. Paljon pahempiakin sairauksia on olemassa kuin hiustenlähtö. - dulcinella
Minulla on vielä hiukset päässä, vaikka ensimmäiset näkyvät oireet hiusten lähdöstä olivat selkeitä jo 25 vuotta sitten. Naisten miestyyppinen kaljuuntuminen on yleisempää kuin luullaan ja alkaa myös aiemmin, kuin vaihdevuosissa. Elämme onneksi aikana, jolloin asiaan on myös jo kehitetty valistuneita hoitokeinoja. Hiusten menettäminen on kipeätä, kun on nuori. Olen kokenut samoja tunteita itsekin.
Mikäli asia vaivaa sinua ja haluat varmistua oikeasta diagnoosista, on ihan paikallaan käydä lääkärissä ja hankkia toisen lääkärinkin mielipide. Hiustenlähtöä aiheutuu monista syistä, joten ei kannata vielä heittää toivoa menemään.
Netistä löytyy asiasta tietoa ja myös tarinoita, joissa hiusten kasvu on palautunut. Uskon näiden tarinoiden myös lohduttavan ja rohkaisevan sinua. - Kyynel_80
Kiitos kaikille vastanneille ja lisääkin saa kirjoitella, luen mielelläni muiden tapauksista ja kokemuksista... tuntuu vaan niin pahalta:(
- hiukset takaisin
Joitain asioita jäin viestisi jälkeen pohtimaan. Et kertonut ikääsi, mutta oletan että olet parissakymmenissä. Käytätkö tai oletko käyttänyt ehkäisypillereitä? Oikean pillerimerkin valinta on tärkeää, jos kärsii androgeenien aiheuttamista ongelmista. Esimerkiksi Diane Nova ja Jasmine vaikuttavat antiandrogeenisesti. Oletko mahdollisesti lopettanut pillerit viimeisen vuoden sisällä. Lopetuksen jälkeen voi esiintyä sitkeää hiustenlähtöä, itselläni sitä kesti noin puoli vuotta.
Kerroit, että ihotautilääkäri määräsi sinulle (ilmeisesti) Rogainea. Oliko sisäisestä lääkityksestä mitään puhetta? Tarkoitan noita pillereitä tai mahdollisesti spironolaktoni-lääkitystä (tästä löytyy palstalta tietoa ja kokemuksia). Rogainen käyttö kyllä kannattaa. Jos aloitat laimeammalla pitoisuudella ja tuloksia ei ala tulla, voit kokeilla vahvempaa. Itse vetelen viisiprosenttista hyvin tuloksin ilman mitään ongelmia.- Kyynel_80
Olen 27-vuotias. En ole syönyt pillereitä enää viiteen vuoteen ja ne eivät silloin aiheuttaneet mitään muuta kuin känkkäränkkä päiviä vähän väliä ja merkki ei ollut diane nova, mutta nyt lääkäri määräsi niitä. Epäilen niiden aloittamista koska en tarvitse ehkäisyä ja olen kuitenkin jo pian 30-vuotias, toivoisin että saisin lapsiakin pian. Pelkään että sellainen hormooni määrä aiheuttaa kovia mielialanvaihteluja ja entä sitten kun lopetan pillerit, tukka irtoaa kaikki? Ja rogainen käyttöä epäilen, koska hiusakatemia sanoi ettei tämä ole hormooneista johtuvaa, perinnöllistä ja koska olen nainen ja niin nuori, ei liika karvan kasvua ja muuta. Olen ihan sekaisin itsekin mitä kukin sanoo ja mitä tekisin. Oma parturini taas sanoo ettei ne ole yhtään harventuneet siitä mitä olivat esim 2 vuotta sitten. En tiedä pyöriikö elämäni vain nyt tämän asian ympärillä ja kuvittelen jo itseni kaljuksi vaikka en sitä vielä näkyvästi olekaan, jos ei osaa katsoa juuri sitä kohtaa päälaella ja tuskin kukaan katsoo, jos en asiasta mainitse. Jos joku lupaisi, että saan pitää tämän verran hiuksia päässäni edes 50-vuoteen asti niin olisin maailman onnellisin ihminen, mutta kukaan ei niin voi luvata ja siksi pelkään aivan mielettömästi.
Minkä ikäinen sinä olet ja millainen tilanne sinulla on? - akatemiaan!

Minkä ikäinen sinä olet ja millainen tilanne sinulla on?Älä hyvä ihminen usko Hiusakatemian hömpötyksiin!! He väittävät, että hiusten lähtö ei johdu hormooneista, koska siihen heillä ei ole tarjota kallista hoitoa eivätkä he saa myydä apteekkituotteita, joka Rogaine on. Kuitenkin hormooniperäinen hiustenlähtö on varsin yleistä.
Käy lukemassa asiallista ja puolueetonta tietoa sekä opastusta www.hairlosstalk.com -sivuilta; Siellä mainitaan mm. spiro miltei ensimmäisenä apuna naisten hiustenlähtöön, joten voisit kokeilla vaikka sitä.
Alku on hankalaa, mutta hanki tietoa, kuten em. sivutkin kehottavat. Alussa olet itse paras arvioimaan, onko hiustenlähtöä ja kuinka paljon. Ei parturi pysty havaitsemaan pientä hiustenlähtöä; minullekin aina sanoivat, että ei täältä mitään lähde. Kummasti vain on kuudessa vuodessa hävinnyt noin kaksi kolmasosaa hiuksista.
Rauhoitu kuitenkin, ota päättäväisesti selvää asioista ja lopulta, kaikkeen tottuu. Kyllä elämä on elämisen arvoista harvahapsisenakin. - gg......
akatemiaan! kirjoitti:
Älä hyvä ihminen usko Hiusakatemian hömpötyksiin!! He väittävät, että hiusten lähtö ei johdu hormooneista, koska siihen heillä ei ole tarjota kallista hoitoa eivätkä he saa myydä apteekkituotteita, joka Rogaine on. Kuitenkin hormooniperäinen hiustenlähtö on varsin yleistä.
Käy lukemassa asiallista ja puolueetonta tietoa sekä opastusta www.hairlosstalk.com -sivuilta; Siellä mainitaan mm. spiro miltei ensimmäisenä apuna naisten hiustenlähtöön, joten voisit kokeilla vaikka sitä.
Alku on hankalaa, mutta hanki tietoa, kuten em. sivutkin kehottavat. Alussa olet itse paras arvioimaan, onko hiustenlähtöä ja kuinka paljon. Ei parturi pysty havaitsemaan pientä hiustenlähtöä; minullekin aina sanoivat, että ei täältä mitään lähde. Kummasti vain on kuudessa vuodessa hävinnyt noin kaksi kolmasosaa hiuksista.
Rauhoitu kuitenkin, ota päättäväisesti selvää asioista ja lopulta, kaikkeen tottuu. Kyllä elämä on elämisen arvoista harvahapsisenakin.Mieti tarkkaan mitä alat syödä tai laittamaan hiuspohjaan.Rogainea,kun joudut sitten lopun ikäsi käyttämään :( kokeike nyt aluksi vitamiineja biotiinia yms.... hiusvesistä biopotanical sim tai system4 tuotteita.T/gel shampoo myös hyvä 2kertaa viikossa tuolla tesu .muuten sitten hyvillä hiustuotteilla .Tigi,joico ,paul mitchell.hyvää kesän jatkoa sinulle:)
- Hiukset takaisin
Kyynel_80 kirjoitti:
Olen 27-vuotias. En ole syönyt pillereitä enää viiteen vuoteen ja ne eivät silloin aiheuttaneet mitään muuta kuin känkkäränkkä päiviä vähän väliä ja merkki ei ollut diane nova, mutta nyt lääkäri määräsi niitä. Epäilen niiden aloittamista koska en tarvitse ehkäisyä ja olen kuitenkin jo pian 30-vuotias, toivoisin että saisin lapsiakin pian. Pelkään että sellainen hormooni määrä aiheuttaa kovia mielialanvaihteluja ja entä sitten kun lopetan pillerit, tukka irtoaa kaikki? Ja rogainen käyttöä epäilen, koska hiusakatemia sanoi ettei tämä ole hormooneista johtuvaa, perinnöllistä ja koska olen nainen ja niin nuori, ei liika karvan kasvua ja muuta. Olen ihan sekaisin itsekin mitä kukin sanoo ja mitä tekisin. Oma parturini taas sanoo ettei ne ole yhtään harventuneet siitä mitä olivat esim 2 vuotta sitten. En tiedä pyöriikö elämäni vain nyt tämän asian ympärillä ja kuvittelen jo itseni kaljuksi vaikka en sitä vielä näkyvästi olekaan, jos ei osaa katsoa juuri sitä kohtaa päälaella ja tuskin kukaan katsoo, jos en asiasta mainitse. Jos joku lupaisi, että saan pitää tämän verran hiuksia päässäni edes 50-vuoteen asti niin olisin maailman onnellisin ihminen, mutta kukaan ei niin voi luvata ja siksi pelkään aivan mielettömästi.
Minkä ikäinen sinä olet ja millainen tilanne sinulla on?Ehkä pillereiden aloittaminen ei tosiaan olisi hyvä idea, nimittäin lopettaminen tietää melko varmasti hiustenlähtöä ennenkuin oma hormonitoimintasi palautuu. Tuo spiro voisi olla yksi vaihtoehto, jos et aio ihan välittömässä tulevaisuudessa raskautua. Eikö ihotautilääkäri maininnut sitä ollenkaan? Sitä Rogainea kannattaa tosiaan kokeilla, sehän ei vaikuta hormoneihin mitenkään vaan stimuloi hiustuppia kasvuun.
Itse olen 37-vuotias ja olen menettänyt hiuksia PCO:n (monirakkulaiset munasarjat) takia. Keväällä aloin käyttää Rogainea ja spiroa (100 mg) ja nyt tilanne näyttää lupaavalta: hiustenlähtö on lähes olematonta ja uudiskasvuakin on melkoisesti näkyvissä.
Jos haluat kokeilla luonnollista konstia, tällaiseen reseptiin olen törmännyt hiustenlähtöasioissa surffatessani. Väittävät tästä olleen apua, itse en ole kokeillut. Reseptiin tarvitset jojoba- ja rypäleensiemenöljyä sekä muutamia eteerisiä öljyjä. Näitä löytynee luontaistuotekaupoista.
Resepti:
20 ml rypäleensiemenöljyä
3 ml jojobaöljyä
2 tippaa tinjamiöljyä
3 tippaa rosmariiniöljyä
2 tippaa seetriöljyä
3 tippaa laventeliöljyä
sekoitetaan ja hierotaan kunnolla päänahkaan (voi jättää vaikuttamaan yön yli ja pestä aamulla hiukset)
Tätä kyseistä reseptiä on käytetty tutkimuksessa, jossa pälvikaljusta kärsivät henkilöt käyttivät tätä puolen vuoden ajan ja tulokset olivat lupaavia. Itse luotan "kovaan tieteeseen", eli Rogaineen, mutta ajattelin tämän kiinnostavan, jos haluaa kokeilla jotain luonnonmukaisempaa hiustenkasvattajaa. - Mikko*
Kyynel_80 kirjoitti:
Olen 27-vuotias. En ole syönyt pillereitä enää viiteen vuoteen ja ne eivät silloin aiheuttaneet mitään muuta kuin känkkäränkkä päiviä vähän väliä ja merkki ei ollut diane nova, mutta nyt lääkäri määräsi niitä. Epäilen niiden aloittamista koska en tarvitse ehkäisyä ja olen kuitenkin jo pian 30-vuotias, toivoisin että saisin lapsiakin pian. Pelkään että sellainen hormooni määrä aiheuttaa kovia mielialanvaihteluja ja entä sitten kun lopetan pillerit, tukka irtoaa kaikki? Ja rogainen käyttöä epäilen, koska hiusakatemia sanoi ettei tämä ole hormooneista johtuvaa, perinnöllistä ja koska olen nainen ja niin nuori, ei liika karvan kasvua ja muuta. Olen ihan sekaisin itsekin mitä kukin sanoo ja mitä tekisin. Oma parturini taas sanoo ettei ne ole yhtään harventuneet siitä mitä olivat esim 2 vuotta sitten. En tiedä pyöriikö elämäni vain nyt tämän asian ympärillä ja kuvittelen jo itseni kaljuksi vaikka en sitä vielä näkyvästi olekaan, jos ei osaa katsoa juuri sitä kohtaa päälaella ja tuskin kukaan katsoo, jos en asiasta mainitse. Jos joku lupaisi, että saan pitää tämän verran hiuksia päässäni edes 50-vuoteen asti niin olisin maailman onnellisin ihminen, mutta kukaan ei niin voi luvata ja siksi pelkään aivan mielettömästi.
Minkä ikäinen sinä olet ja millainen tilanne sinulla on?Hiusakatemia on kampaamo. Sinuna uskoisin enemmän lääkäriä kuin kampaamoa.
Rogaine ylipäätänsä stimuloi hiustenkasvua, oli syy hiustenlähdölle mikä hyvänsä... Toki jos päänahka on pahasti ärtynyt, saattaa Rogainen käyttö olla huono idea. - Tahtoo kans
Hiukset takaisin kirjoitti:
Ehkä pillereiden aloittaminen ei tosiaan olisi hyvä idea, nimittäin lopettaminen tietää melko varmasti hiustenlähtöä ennenkuin oma hormonitoimintasi palautuu. Tuo spiro voisi olla yksi vaihtoehto, jos et aio ihan välittömässä tulevaisuudessa raskautua. Eikö ihotautilääkäri maininnut sitä ollenkaan? Sitä Rogainea kannattaa tosiaan kokeilla, sehän ei vaikuta hormoneihin mitenkään vaan stimuloi hiustuppia kasvuun.
Itse olen 37-vuotias ja olen menettänyt hiuksia PCO:n (monirakkulaiset munasarjat) takia. Keväällä aloin käyttää Rogainea ja spiroa (100 mg) ja nyt tilanne näyttää lupaavalta: hiustenlähtö on lähes olematonta ja uudiskasvuakin on melkoisesti näkyvissä.
Jos haluat kokeilla luonnollista konstia, tällaiseen reseptiin olen törmännyt hiustenlähtöasioissa surffatessani. Väittävät tästä olleen apua, itse en ole kokeillut. Reseptiin tarvitset jojoba- ja rypäleensiemenöljyä sekä muutamia eteerisiä öljyjä. Näitä löytynee luontaistuotekaupoista.
Resepti:
20 ml rypäleensiemenöljyä
3 ml jojobaöljyä
2 tippaa tinjamiöljyä
3 tippaa rosmariiniöljyä
2 tippaa seetriöljyä
3 tippaa laventeliöljyä
sekoitetaan ja hierotaan kunnolla päänahkaan (voi jättää vaikuttamaan yön yli ja pestä aamulla hiukset)
Tätä kyseistä reseptiä on käytetty tutkimuksessa, jossa pälvikaljusta kärsivät henkilöt käyttivät tätä puolen vuoden ajan ja tulokset olivat lupaavia. Itse luotan "kovaan tieteeseen", eli Rogaineen, mutta ajattelin tämän kiinnostavan, jos haluaa kokeilla jotain luonnonmukaisempaa hiustenkasvattajaa.Olen 38 vuotias nainen ja mulla hiustenlähtö alkoi noin 14 vuotta sitten. Ensin runsaana ja sitten vähäisempänä. Nyt päälaki alkaa olla jo aika harva. Olen ottanut asian kovin raskaasti. Ensimmäistä kertaa tietooni tulee, että PCO on aiheuttanut jollekin hiustenlähtöä. Arveluja asiasta olen kuullut gynekologilta, mutta omakohtaisia kokemuksia ei ole vastaani tullut. PCO todettiin mulla viitisen vuotta sitten. Paljon aiemmin sen kuitenkin on täytynyt puhjeta, näin kun jälkeenpäin ajattelee.
Miten kauan sitten sinulla todettiin PCO ? Entä kauanko hiustenlähtöä on jatkunut ? Kiinnitin huomiota mainitsemaasi spiroon ja ajattelin, että voisin sitä itsekin kokeilla.
Täällä palstalla puhutaan paljon siitä, että hiusnystyt eivät enää kasva takaisin jos ne ovat kuolleet, mutta sinulla uudiskasvua esiintyy. Onkohan siis kuitenkin toivoa hiusnystyjen uudelleenavautumisesta vai onko tilanne sinun kohdallasi sen verran uusi, että nystyt eivät ole ehtineet missään vaiheessa surkastua ?
Pieni toivonkipinä tässä väkisinkin syttyy ... - Hiukset takaisin
Tahtoo kans kirjoitti:
Olen 38 vuotias nainen ja mulla hiustenlähtö alkoi noin 14 vuotta sitten. Ensin runsaana ja sitten vähäisempänä. Nyt päälaki alkaa olla jo aika harva. Olen ottanut asian kovin raskaasti. Ensimmäistä kertaa tietooni tulee, että PCO on aiheuttanut jollekin hiustenlähtöä. Arveluja asiasta olen kuullut gynekologilta, mutta omakohtaisia kokemuksia ei ole vastaani tullut. PCO todettiin mulla viitisen vuotta sitten. Paljon aiemmin sen kuitenkin on täytynyt puhjeta, näin kun jälkeenpäin ajattelee.
Miten kauan sitten sinulla todettiin PCO ? Entä kauanko hiustenlähtöä on jatkunut ? Kiinnitin huomiota mainitsemaasi spiroon ja ajattelin, että voisin sitä itsekin kokeilla.
Täällä palstalla puhutaan paljon siitä, että hiusnystyt eivät enää kasva takaisin jos ne ovat kuolleet, mutta sinulla uudiskasvua esiintyy. Onkohan siis kuitenkin toivoa hiusnystyjen uudelleenavautumisesta vai onko tilanne sinun kohdallasi sen verran uusi, että nystyt eivät ole ehtineet missään vaiheessa surkastua ?
Pieni toivonkipinä tässä väkisinkin syttyy ..."Ensimmäistä kertaa tietooni tulee, että PCO on aiheuttanut jollekin hiustenlähtöä. Arveluja asiasta olen kuullut gynekologilta, mutta omakohtaisia kokemuksia ei ole vastaani tullut."
Kyllähän tuo hiustenlähtö on yksi tämän oireyhtymän ilmenemismuodoista, aknen ja hirsutismin ohella. Ainakin kaikissa PCO:ta koskevissa artikkeleissa, joihin olen törmännyt, mainitaan tuo hiusten harveneminen. Noiden oireiden takana on suurentunut mieshormonipitoisuus ja/tai erityinen herkkyys niille. Kaikillahan oireet eivät ilmene samalla tavalla, esimerkiksi itselläni PCO on oireillut vaikeana aknena, vaikka vain toinen munasarjani on lievästi rakkulainen, joten oletan, että ihoni on erityisen herkkä reagoimaan hormoneihin.
"Miten kauan sitten sinulla todettiin PCO ? Entä kauanko hiustenlähtöä on jatkunut ? Kiinnitin huomiota mainitsemaasi spiroon ja ajattelin, että voisin sitä itsekin kokeilla."
PCO:ni todettiin ultrassa vuonna 2003 (olen nyt 37), mutta murrosiässähän tuo yleensä alkaa oireilla, ja niitä oireita sitten hoidellaan tapauskohtaisesti. Itse ramppasin päälle parikymppisenä ihotautilääkärillä akneni vuoksi, jota hoidettiin heikoin tuloksin, kunnes lopulta Diane Nova -pillereillä sain siistin ihon vuosikausiksi. Uskon, että DN auttoi jonkin verran myös hiuksiin, koska mitään rajua hiustenlähtöä en niiden aikana huomannut, ohentumista kylläkin. Viime vuoden lopulla lopetin viimein pillerit ja iho räjähti käsiin. Myös hiukset alkoivat rasvoittua ja lähteä kuin viimeistä päivää. Tiesin, että näin tulee tapahtumaan pillereiden jälkeen, mutta tuota jatkuikin kuukausikaupalla. Huhtikuussa hankin sitten spiroreseptin ja nyt iho on siistiytynyt ja hiukset pysyvät päässä. Lisäksi käytän myös vahvempaa Rogainea kerran päivässä.
"Täällä palstalla puhutaan paljon siitä, että hiusnystyt eivät enää kasva takaisin jos ne ovat kuolleet, mutta sinulla uudiskasvua esiintyy. Onkohan siis kuitenkin toivoa hiusnystyjen uudelleenavautumisesta vai onko tilanne sinun kohdallasi sen verran uusi, että nystyt eivät ole ehtineet missään vaiheessa surkastua ?"
Tuohon on kyllä vaikea vastata. Hiushan ei kuole kerralla, vaan se tavallaan "kituu" ja loppua kohden muuttuu aina vain pienemmäksi, jopa mikroskooppiseksi, joten kyllä tuota uudiskasvua voi tapahtua selvästi harventuneisiinkin kohtiin. Itselläni ohimot olivat pahimmassa kunnossa. Muistan ihmetelleeni niitä jo vuosia sitten, kun en vielä tiennyt tuosta PCO:sta mitään. Kyllä ne ovat nyt täyttyneet ihan mukavasti. Tiedä sitten, miten pitkiksi nuo uudet hiukset kasvavat.
- tyttä82
Moikka:)
Itse olen 25-vuotias nainen. Hiusten lähdön alkamisen huomasin jo 18-vuotiaana eli varsin varhaisessa iässä. Kurjaltahan se aluksi tuntui (tuntuu joskus vieläkin), mutta kun ajatukseen tottuu kyllä siitä selviää.
Tilanteeni tällä hetkellä on semmoinen, että hiukseni ovat harventunut päälaelta ja se alkaa pikku hiljaa näkyä. Itsellenihän tämä on näkynyt jo muutaman vuoden. Käytän lähes päivittäin huivia, koska kaljun peittäminen muulla tavoin alkaa olla jo aika turhaa. Kaverit nyt sanoo tietenkin, ettei se niin paha ole ja jne, mutta itse tiedän ja olen myös ylikriittinen sen asian suhteen (kukapa ei olisi).
Olen myös sortunut hiusakatemiaan, mistä mulle ei ollut muuta kun rahan menoa. Kyllähän sitä epätoivossa maksaa vaikka mitä siinä toivossa, että ongelma ratkeaa. Välillä jo alkoikin tuntua siltä, että kaikki on kusetusta hiusakatemiasta ihotautilääkäriin. Kokeilin kuitenkin Rogainea. Käytin sitä reilun puoli vuotta (laimeampaa), mutta jostain syystä sitten lopetin kun kyllästytti se lotraaminen aamusta iltaan sen litkun kanssa. Masentavaa. Rogainesta kuitenkin oli jotain hyötyä. Huomasin sen muutaman kuukauden jälkeen kun olin lopettanut sen käytön (että hiukseni olivat harvenneet taas). Tällä hetkellä käytän diane novaa ja harkitsen rogainen käyttöä uudelleen.
Kysynkin mitä mieltä olette.Kannattaisiko vielä hakea jonkun toisen ihotautilääkärin mielipide? Entä kannattaako jatkaa rogainen käyttöä nyt tai ei koskaa? Uskon että Rogainesta voi olla hyötyä. En vaan halua ajatella, että joutuisin käyttämään sitä loppu elämäni.- oli apua, niin
käytä ihmeessä, vaikka lotrailu onkin ärsyttävää. Tee päätös pian, sillä hiusnystyt eivät elä ikuisuuksiin "käyttämättöminä".
Oletko kokeillut Revivogenia? - tyttä82
oli apua, niin kirjoitti:
käytä ihmeessä, vaikka lotrailu onkin ärsyttävää. Tee päätös pian, sillä hiusnystyt eivät elä ikuisuuksiin "käyttämättöminä".
Oletko kokeillut Revivogenia?No siis joo:)
Sen puolen vuoden aikana mitä kerkesin käyttää tätä naisille tarkoitettua rogainea huomasin pientä karvan kasvua, mutta muutos ei ollut mikään silmiin pistävä. Toisaalta, ehkä mun olis pitänyt käyttää sitä vielä vähän pidempään. Siksi lopetin rogainen käytön, koska se sai päänahkani huonoon kuntoon. Huomasin eron oikeestaan vasta sen jälkeen kun lopetin rogainen käytön eli pari kuukautta meni niin lähti sitten ne rogainen tuomat vähäiset karvat.
En ole koittanut Revivogenia. Onks se jotain päänahkaan laitettavaa ainetta kuten rogaine? Ihotautilääkärillä kun kävin hän suositteli vai rogainea ja diana novaa.
Pitää varmaan sitten aloittaa se rogainen käyttö uudestaan jos siitä olisi pidemmällä käytöllä apua. Olen vaan jo melkein luopunut toivosta tämän asian suhteen. - kertoi, että
tyttä82 kirjoitti:
No siis joo:)
Sen puolen vuoden aikana mitä kerkesin käyttää tätä naisille tarkoitettua rogainea huomasin pientä karvan kasvua, mutta muutos ei ollut mikään silmiin pistävä. Toisaalta, ehkä mun olis pitänyt käyttää sitä vielä vähän pidempään. Siksi lopetin rogainen käytön, koska se sai päänahkani huonoon kuntoon. Huomasin eron oikeestaan vasta sen jälkeen kun lopetin rogainen käytön eli pari kuukautta meni niin lähti sitten ne rogainen tuomat vähäiset karvat.
En ole koittanut Revivogenia. Onks se jotain päänahkaan laitettavaa ainetta kuten rogaine? Ihotautilääkärillä kun kävin hän suositteli vai rogainea ja diana novaa.
Pitää varmaan sitten aloittaa se rogainen käyttö uudestaan jos siitä olisi pidemmällä käytöllä apua. Olen vaan jo melkein luopunut toivosta tämän asian suhteen.joutui odottelemaan vuoden verran tuloksia Rogainella, mutta että toimii kuulemma lopulta hyvin. Nizoral auttaa kai niihin päänahan ongelmiin rogainen käytön aikana. Sitä aina silloin tällöin.
Revivogenia hierotaan illalla päänahkaan ja annetaan vaikuttaa yön yli. Aika tahmeaa ainetta, joten sitä ei voi käyttää muulloin kuin öisin. Sen pitäisi blokata dht:tä, mikä aiheuttaa miestyyppistä hiustenlähtöä mitä on naisillakin. Estää siis testosteronin vaikutusta. En tiedä tehoaako revivogen. Joillakin kuulemma on auttanut. Kai niitä voi rogainea ja revivogenia käyttää kumpaakin yhtäaikaa. - Kyynel_80
Hei olisiko mahdollista saada sinun sähköpostiosoiteesi, koska sinulla on ihan sama tilanne kuin minulla. Aivan kuin omaa tekstiä olisi lukenut... olisi helpottavaa kirjoitella ja tutustua ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia näistä asioista!
- tyttä82
Kyynel_80 kirjoitti:
Hei olisiko mahdollista saada sinun sähköpostiosoiteesi, koska sinulla on ihan sama tilanne kuin minulla. Aivan kuin omaa tekstiä olisi lukenut... olisi helpottavaa kirjoitella ja tutustua ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia näistä asioista!
Kyllä toki voit ottaa mun sähköpostiosoitteen:)
Mitenhän saan sen sulle annettua niin, että se ei tule kaikkien tietoon:D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849