Kepusta tulee usein kaupunkilaista elänmäntapaa halveksuvaa suomalaista vähemmistöä kosiskelevaa porinaa. Tämä inho hyväksyy kommunismin ja sosialistisen aluepoliitikoinnin, muttei urbaania elämää. Valta on todellisuudessa vahvasti muilla kuin sovinistisilla punaniskoilla ja väyrysläisillä napotisteilla.
Maalaisjuntti eroaa kaupunkilaisesta vastaavasta kuin yö päivästä, eikä edes halua ymmärtää muita.
Kunnissa tapahtunut koomuslaisten ja demareiden kanssa tehty yhteistyö pohjautuu paljolti luottamukseen, jota kepulaiselta ei saa ja juuri kun luulee saavansa, Kepu pettää taas. Tämä muodostuu inhottavaksi siitä syystä, että kepuologiassa pettämistä pidetään politiikkaan kuuluvana, kun taas rehellisyyttä pidetään sinisilmäisenä, naivina ja yksinkertaisuutena.
Pohjois-Pohjanmaalla asuvana porvarina kaipaan monesti reilua kaupunkilaista asennetta, käyttäytymistä, myös paikallisilta porvareilta, jotka ovat kiinni aluepolitiikassaan. Jos ei kykene ajattelemaan asioita johdonmukaisesti, oman edun ajattelu ja takinkääntö vie poliitikkoa. Toivottavasti Kokoomuksen edunvalvonta keskittyy vastuuntuntoa korostavan porvarillisen elämänmallin turvaamiseen. Maalaisliitto ja SAK kyllä hoitavat omaansa.
Jorma Korhonen lienee tavoittelemassa vanhan kepulaisäänestäjän kannatausta, jotka jättivät presidentinvaaleissa äänensä Sauli Niinistölle. Tuskin Korhonen kuvittelee karismansa riittävän edes pohjanmaalla. Sielläkin hän on savolaiskarjalainen, lähinnä Uuno Turhapuron kaltainen junantuoma henkilö. Ei niinkään näköinen, Uunohan oli maalta muutettuaan kaupunkilaisempi kuin kaupunkilaiset itse. Maalaisille ja junteille ei kannata provosoitua vaan peesata, he ovat tukiryhmineen vähemmistöä, mutta hyvin opetelleet aluepoliittiset Jargoninsa. Koska Kepulla on omat tiedotusvälineensä omilla alueillaan, vertailevaa totuutta ei ole olemassa, kun sitä pääverkoissa tulee, opettajat, paikallislehdet, riistanhoitoyhdistykset, alueelliset maanpuolustuskillat, urheiluseurat, rauhanyhdistykset/kirkkovaltuustot jne tyrmäävät ne tahoillaan välittömästi. Kepulaisilla alueilla kaikki tahot on miehitetty, joten näihin on aika turha keskittää voimavaroja, huomioiden, että alueet kuihtuvat pikkuhiljaa.
Toivottavasti meidän porvarimme suurissa kaupungeissa pitävät toimivat suhteet muihin puolueisiin ja kaupunkilaistuneisiin kepulaisiin kunnossa. On hienoa seurata, miten mm. Tuija Brax ampuu rivejä suoriksi perustuslakiasiassa.
Korhosen edustama junttimaisuus menestyy vaan maalla, metsässä ja lannanhajussa, jota muuten levitetään ympäristöstä täysin välittämättä kepulandioissa.
Lisää Korhosen tekstiä Kepun Pravdasta. http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Verkkolehti_Apila/Uutiset/Uutiset_etusivulle.iw3?showmodul=149&newsID=07a97950-1a89-4402-9a34-d02f672c2c74
Maalaisjuntti ei ole porvari
7
512
Vastaukset
- Pohjan-Akka
kansallisesta kokkoomuksesta Junttipuoluve!
Me tehhään siittä Juntti & Työväenpuoluve. Jiä muut muantielle ihan ihekseen iäneti uattelemmaan...omijansa. - kaikkia se maa päällään kantaa
mitenkä voi olla enää muita ihmisiä ja kanssa ihmisiään halventavaan tekstiä varma nakki että kyseessä on ihan oikea narsisti.tyyliin minun elämän tapani on ainut oikea muitten elämä on paskaa. minun kaupunkilais kaverit ova hienoja,
maalaiset ja muut ihmiset joka ei kokkareita paska sakkia, funsi nyt vähän juippi.- Kukaan tosissaan
kirjoita, eihän?
- Taajaman sisältä
Kukaan tosissaan kirjoitti:
kirjoita, eihän?
Kepulainen narsisti ajaa isoine mahoineen ylpeänä uudella "Liukkospaavolta ostetulla voortilla" kehumaan aluepoliittisia saavutuksiaan kavereilleen. Kepulainen narsisti varmistaa kovalla äänellään, että muutkin huoltoasemalla kuulee, miten on heimopäällikkökeverien kanssa otettu rahat pois kuleksimasta ja jätetty perskeles verot köyhille, perskutarallaa. Ja vaimon ostamat "rentilasit" hylskyy ihranaamaisen nenän päällä, jossa kiiltää voilla hankittu rasva.
- kaupunkilais narsku
Taajaman sisältä kirjoitti:
Kepulainen narsisti ajaa isoine mahoineen ylpeänä uudella "Liukkospaavolta ostetulla voortilla" kehumaan aluepoliittisia saavutuksiaan kavereilleen. Kepulainen narsisti varmistaa kovalla äänellään, että muutkin huoltoasemalla kuulee, miten on heimopäällikkökeverien kanssa otettu rahat pois kuleksimasta ja jätetty perskeles verot köyhille, perskutarallaa. Ja vaimon ostamat "rentilasit" hylskyy ihranaamaisen nenän päällä, jossa kiiltää voilla hankittu rasva.
kun itse olen neljännen polven kaupunkilaisena
ja pääkaupungissan asuvana ihmetellyt mitä tämä meidän ylimielisyys on muuta suomea kohtaan nykyisin.
kuule kyllä täälä kaupugeissa myös asuu noita jollakin tapaa avun varassa eläviä yhtä lailla.
ja heppo on rehvastella kuinka me hesalaiset tullan omilla toimeen ja tuetaan vielä muutakin suomea, kun keinot ova niinkun sipoon tapauksessa, että pakkolunstetaan alueita missä on kovimmat vero tulot ja kaupunki myy kaappaamansa paikkakunnan parhaat merenranta tontit rakennus liikkeille.helvetti että hävettää olla kaupunkilainen.tee vapaavuori ympäristö teko kaavoita helsinki tiiviimmin eimerkkejä, Helsinki 3067 asukasta/neliökilometrille,Pariisi 24448
Lontoo 12330, Moskova9684,Barcelona 15723, Matrid 5198. - demokratian uhri kuten sinäkin
kaupunkilais narsku kirjoitti:
kun itse olen neljännen polven kaupunkilaisena
ja pääkaupungissan asuvana ihmetellyt mitä tämä meidän ylimielisyys on muuta suomea kohtaan nykyisin.
kuule kyllä täälä kaupugeissa myös asuu noita jollakin tapaa avun varassa eläviä yhtä lailla.
ja heppo on rehvastella kuinka me hesalaiset tullan omilla toimeen ja tuetaan vielä muutakin suomea, kun keinot ova niinkun sipoon tapauksessa, että pakkolunstetaan alueita missä on kovimmat vero tulot ja kaupunki myy kaappaamansa paikkakunnan parhaat merenranta tontit rakennus liikkeille.helvetti että hävettää olla kaupunkilainen.tee vapaavuori ympäristö teko kaavoita helsinki tiiviimmin eimerkkejä, Helsinki 3067 asukasta/neliökilometrille,Pariisi 24448
Lontoo 12330, Moskova9684,Barcelona 15723, Matrid 5198.Suomalainen asuntopolitiikka on ollut säännösteltyä pitkälle 90 luvulle. Tämä on tarkoittanut sitä, että heikkona suhdanteena on rakennettu elvytysvaroin sosiaalista asuntotuotantoa, samoin voimin, jotka korkeasuhdanteessa ovat rakentaneet "parempaa laatua".
Suunnittelijoina ja kaavapäälliköinä Suomessa on toimineet pitkälti vasemmistolaisin strategioin ja opein arkkitehdit, sekundaa ja sosiaalista tuotantoa on väkisin sotkettu jokapaikkaan, osin onnistuen osin ei. Tilaratkaisut ovat samanlaisia kuin Neuvostoliitossa/Puolassa neliöitä/asukas. Tätä kokonaisuutta suojaamaan rakennettiin ARA, jota veti keskustalainen aluepolitiikkaa ymmärtänyt Ijäs. Omistajataholle perustettiin VVO, jota veti Suomessa sinällään erikoinen sosialisti, Ben Grass, joka juutalaisena on ymmärtänyt markkinoiden toimintaa.
Asuntorakentamisessa on käytetty DDR:stä ja Ranskasta kopioituja malleja, joissa pesubetoniset pinnat ovat olleet asuntorakentamisen ydin. Perusteena käytettiin valheellisesti tuotannollisia tarpeita, vaikka samaan lopputulokseen olisi voitu päästä muutenkin. Asuntoja ei ole osattu ylläpitää, koska tarvetta siihen ei ole sosialistisen näkemyksen mukaan (tehdään uutta kun vanha hajoaa, mikään ei maksa mitään, kun rahalla ei ole arvoa). Hgin johtavan ex kaavoittajan stalinisti-arkkitehti Karin Taipaleen mukaan pesubetoniset lähiöt on suojeltava kulttuurihistoriallisin perustein ja näin on toimittu. Nyt nämä talot osin korjattunakin näyttävät mm. itäisessä Helsingissä vankiloilta ja keräävät rikollisuutta ja syrjäytyneisyyden lisäksi ahdinkoa asujilleen. Luultavasti nämä ihmiset ovat luottaneet siihen, että Suomeen joskus tulee sosialismi, joten sinällään teot ovat ymmärrettäviä. Koska tätä pelkoa ei enään ole, meillä on luotu uusia tuotannosta lähteviä ratkaisuja. Koneisto on valitettavan kankeaksi aikanaan rakennettu, tästä syystä myös asuntojen hinnat ovat tehoton tonttikäytäntö huomioiden mahdottomia. Tätä tehottomuutta ja korkeita hintoja on kuitenkin pakko säilyttää, koska muuten sijoitusten arvot laskevat, oamisuus siirtyy pankeille, nyt voimistuneelle mutta velalliseslle keskiluokalle syntyisi tarvetta kapinaan.
Suomalaisten asuntojen ja rakennusliikkeiden omistus ja rakenteet ovat olleet osin sosialistisia, kuten VVO Haka (SAK, punapääoman järjestöt, jopa puolueet), rakennustyöväkeä johtaa SAK:n kommunistit.
Nykyinen asuntoministeri on aloittanut vastikaan ministeriössä, jossa kuppaa vanhat stalinistit vihreän kaavun alla. Osa virkanaisista mobilisoivat bulvaanivoimin kaavoihin kohdistuvia valituksia. Helsingissä kaavoitus maksaa paljon ja selvitysmies Lauri Tarasti on kertonut, että kaavoihin löytyy kymmeniä eri keinoja, joilla niitä voidaan hidastaa. Ympäristöjärjestöissä vaikuttaa anargisteja jne.
Jos hommat hoidettaisiin tehokkaasti, kaavoitus toimisi nopeasti, kaavat olisivat tehokkaita, virkamiesvoimat osaavat, mutta luottamusmiehet ja degeneroitunut tai aatteeseensa kypsynyt virkamiehistö ei ole koskaan ollut kiinnostunut kokonaisuudesta tai yksilöistä. Se käsittelee massoja tuotannonvälineenä ja vihaa markkinataloudessa toimivia yrityksiä tai sijoittajia. Tämä ääripää siis haluaa estää kiinteistösijoittamisen kaikin keinoin, onnistuu nykylainsäädännön aikana siinä hyvin. Tästä syystä tilanne on nykyinen ja tarvitaan dynaamista osaavaa työtä, että teemme Suomesta hyvän maan asua, meillä olisi siihen varaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17113043
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454830Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211979Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1131725Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481