Oon 24 v mies mua potkastiin jalkojen väliin ja vatsanpohjaan pari viikkoa sitten. Aluksi alavatsa ja vehkeet oli turvoksissa ja virtsaaminen oli kivuliasta. Nyt ei enää satu mutta on jäänyt sellainen vaiva että virtsaa valuu vähän niin että housut tuntuu aina märiltä. Kerran oli hätä niin en pystynytkään pidättämään vaan kaikki tuli alle. Oisko täällä joku samaa kokenut, meneekö tää ohi ajan kanssa vai meniköhän potkuissa jotain rikki virtsaputkesta tai jostain. En käynyt lääkärissä.
Vastaukset 3
- tälli
Osanottoni ensin ilkeän potkun takia. Eihän ketään saisi tuolla tavalla jalkojenväliin potkia! Itse olen säästynyt potkuilta, mutta kerran sain nuorempana skeittailessani tosi rajun tällin haarojen väliin. Tottakai kivekset turposivat ja virtsaaminen ei ensin onnistunut ollenkaan. Kun virtsassa oli myöhemmin hieman verta, säihkähdin todella ja pakotin itseni lääkäriin. Lääkärissä mulle tehtiin mm. virtasarakon röngtentutkimus. Kyllä potkusta/iskusta haaroihin voi tulla vaurioita virtasaputkeen ja -rakkoon. Yleensä oireena on kai juuri tuo veri virtsassa. Mutta sun kannattaa ehdottomasti nyt mennä lääkäriin, sillä eiköhän pidätysongelmat ole yleensä vähän meitä vanhempien miesten ongelma. Ehkä sun kannattaa muutenkin tsekkauttaa vehkeet muutenkin. Oireistasi päätellen kokemasi potku/potkut? on ollut aikamoinen.
- toimihyväihminen
isku perhekalleuksiin- väkivalta laissa kielletty !
http://www.ihmisoikeudet.net/opi-ihmisoikeuksista/ihmisoikeuksien-sisalto/oikeus-elamaan
Aivottomat eläimet =persoonallisuushäiriöisiä.
http://www.terve.fi/kipu/miksi-isku-kiveksiin-sattuu-niin-paljon
Voi myös vaikuttaa virtsarakkoon ja siemenjohtimiin ! Lekuriin mars !
- Riikkat
Oot kyl aika heikko jos pikku potkusta meet rikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447