Kuuluin vuosikymmenten ajan reservinupseerien keskusjärjestöön.
Kerran jäsenjulkaisua selaillessani huomasin, että liitto oli myöntänyt kunniamiekan eräälle isoon ruusukkeeseen ehtineelle henkilölle, joka oli aikoinaan alokas-, AUK- ja RUK-kurssitoverini.
Kyseinen kurssitoveri oli varusmiesaikanaan loukannut minua syvästi, jopa upseerin kunniaani myöten.
Luettuani kyseisen uutisen erosin liitosta. En halua olla rahoittamassa järjestöä, joka myöntää kunniamiekkoja kyseisenlaisille henkilöille.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikesta sitä ihmisillä pingispallot sieraimiin menevätkin.
Oletko miettinyt, että sinun loukkaamisesi ei automaattisesti tarkoita sitä, että loukkaaja olisi jollain lailla kyseenalainen henkilö? Josko sinulla onkin vain vähän liikaa pissiä päässä? Mietihän tätäkin
Helvetin hyvä kyllä tosissaan,että jysky suksit vittuun.Lueppa vielä kerran kirjoituksesi uudestaan niin tajuat kuinka dorka olet ("Kerran jäsenjulkaisua selaillessani ja pimpeli pompeli..").Kai muistat myös ilmoittaa lopputilin pomollesi kun kuulet,että naapurin Virtanen on saanut palkankorotuksen samalla työpaikalla,vaikkakin herra Virtasella on ollut lainassa paskaruohonleikkurisi jo viikon.Ethän halua tukea työpaikkaasi kun tälläisiä kelvottomuuksia tapahtuu kaikkien silmien alla ja julkisesti.Kyllä siis voi helvetti,mutta kiitos,että muistutit todellisten kusipäiden olevan edelleen kartalla.Mieluummin tietenkin maan alla miekkojen kanssa.Jysky
"kuuluin reservinupseerien keskusjärjestöön"...
Jos ensin tutustuisit hieman reserviläisjärjestöihin, niin osaisit valehdella uskottavammin.
Minäkin kuulun Reservien aliupseereitten keskustan liittoon, olen tosin siitä eroamassa ja liityn mahdollisesti Suomen reservin upseerien kerho ry:hyn.
Talostani puuttuu vielä miekka.
Ei siinä mitään valehtelemista ole. Kuuluin reservinupseerien järjestöön ja tyytymättömänä sen toimintaan erosin siitä. Jakakoon järjestö miekkojaan miten haluaa, mutta ei ainakaan minun rahoillani.