Olisiko käynnistys mahdollinen?

eihän sinulla kuitenkaan ole enää montaa päivää laskettuun aikaan







vaikka kauhealta se odottelu stressaantuneena ja väsyneenä tuntuukin, ei sitä käynnistetä jos vauva voi hyvin, aina menee vauvan hyvinvointi edelle, jos ei sitten tila ole vaaraksi jo äidillekkin, mutta sun tilaa he eivät ole näköjään katsoneet vielä vaaralliseksi.

Käynnistys on aina rankempi kokemus kuin luonnollinen synnytys, joten sen vuoksi he eivät lähde vielä käynnistämnään kun LA ei ole vielä edes ohittunut.

Koita jaksaa, ajattele positiivisesti, kuitenkaan sinun ei tarvise odotella kuin korkeintaan n.2 viikkoa kunnes saat pienokaisesi syliin, tiedän, tuntuu kamalalta jos joutuisit vikelä kaksi viikkoa odottelemaan, mutta jos vain stressaat asialla se vaikuttaa myös vauvaasi ja hän on sitten stressaantunut ja synnytys voi olla kauhea kokemus jos molemmat olette stressaantuneita. Olet odotellut jo kohta 40 viikkoa, jaksathan vielä vähän aikaa vauvasi vuoksi, onnea teille!

pääsin käynnistykseen samoista syistä rv 41, tosin vauvakin oli iso eli syntyessään 4,6kg!!!! Ole vain itse tiukkana ja itke niin paljon kuin pystyt niin eiköhän se siitä!!!! ;-)

ja jo kolmisen viikkoa supistellut kivuliaasti mutta epäsäännöllisesti päivittäin. Iskias- ja liitoskivut myös vaivaa ja heräilen puolen tunnin-tunnin välein yöllä. Käynnistystä ei tehdä ennenkuin ensi viikon lopulla on yliaikaiskontrolli rv41 5. Toivon että vauva tulisi nyt itsestään ennen sitä.

että koitin viikon ajan ennen laskettua aikaa touhuta mahdollisimman paljon mutta ei ollut mitään apua eli ei kannata turhaan voimiaan kuluttaa!! Jaksaa paremmin synnytyksessä kun ei ole rasittanut ja väsyttänyt itseään ihan loppuun.

Ekassa raskaudessani mun tilanteeni oli vähän samantapainen kuin sulla jostain 36-viikosta eteenpäin. Supisteli, en saanut nukuttua, turvotuksia oli jaloissa (silloin sattui vielä olemaan tällainen hellekeli kuin nytkin). Koin itseni kovin väsyneeksi, rukoilin neuvolasta lähetettä äitipolille, ja sain kuin sainkin itkettyä itseni synnytyksen käynnistämiseen h. 39. Ajattelin että pääsen äkkiä synnyttämään ja se siitä, käärö kainoloon ja auvoisa elämä odottaa... Olinpahan niin väärässä niin väärässä!

Sain neljänä päivänä tabletinmuruja, ensin suun kautta, sitten emättimeen. Joka päivä (ja yö) supisteli aivan helvetillisesti, vaan synnytys ei lähtenyt käyntiin.. Supistusten takia käynnistyslääkitystä ei koskaan saatu annettua "täyttä vuorokausiannosta" (lääkärin sanomaa..), en sitten tiedä pitkittikö se tilannetta. Kolmannen päivän jälkeen meinasivat pistää mut kotiin "kypsymään", vaan yöllä meni vesi. Mitään ei edelleenkään tapahtunut kohdunsuulla, mutta käynnistystä päätettiin jatkaa vedenmenon takia, vaikka mä olin jo ihan kypsä ... Toivoin oikeastaan jo ettei synnytys lähtisikään käyntiin, että mä saisin vähän levätä. Neljäntenä päivänä 1. tabletinpalan jälkeen aloin olla jo niin kipeä että siirsivät synnytyssaliin, jossa käynnistystä jatkettiin tipalla. Sain sentään epiduraalin ja nukuin pari tuntia putkeen (1. kerran moneen päivään!). Synnytys lähti etenemään kohtalaisesti, kunnes 8-9 sentissä nousi kuume. Laittoivat antibioottia, mutta supistukset heikkenivät tipasta huolimatta ja kohdunsuun avautuminen tyssäsi siihen... Itkin katkerasti kun lääkäri totesi ainoana vaihtoehtona olevan keisarileikkauksen, kaiken sen supistelun ja kärsimyksen ja yrityksen jälkeen (15 h synnytyssalissa)!!! Itse toimitus oli epämiellyttävä, puudutuksesta huolimatta olin kipeä ja pahoinvoiva, kunnes vauvan synnyttyä minulle annettiin jotain voimakasta kipulääkettä niin että olin puolitiedoton loppuajan. Ja eipä tuo vielä tähän loppunut. Tietysti kuume nousi uudelleen seuraavana päivänä, ja sain haavatulehduksen. Siinä sitä sitten vietettiin sairaalassa antibioottitipassa vielä 6 päivää... Olin aivan puolikuollut, ja aika ennen synnytystä tuntui jo todelliselta lepolomalta. Imetys ei tahtonut kunnolla käynnistyä, vauva hylki rintaa (sanoivat sen johtuvan toisen antibiootin pahasta mausta?), ja mä olin heikossa kunnossa monta viikkoa synnytyksen jälkeen.

Päätin tuolloin etten koskaan halua käynnistystä jos enää uskallan raskautta yrittää.

Vauvakuume iski kaikesta huolimatta, 4 vuotta edellisen kokemuksen jälkeen. Raskausaika meni yllättävän hyvin alun (ja lopun) väsymystä lukuunottamatta. Kävin synnytyksen suunnittelukäynnillä ensimmäisen sektiosynnytykseni takia, ja sovimme että odottelemme kaikessa rauhassa synnytyksen käynnistymistä 41-viikolle saakka. Silloin mulle tehtäisiin suunnitellusti keisarileikkaus, jos mitään ei tapahtuisi siihen mennessä. Ehdottomasti kieltäydyin käynnistystableteista! Mua supisteli monta viikkoa, mutta nyt mä tiesin mihin näitä harjoitussupistuksia verrata.

Ja niin kävi että vähän lasketun ajan jälkeen eräänä aamuna (levottomasti "nukutun" yön jälkeen) oikea kipeät supistuksen alkoivat. Synnytys lähti kuin lähtikin itsestään käyntiin ja eteni vallan mainiosti ilman mitään ongelmia! Vesi meni vasta ennen epiduraalia lääkärin laittaessa sydänäänianturin vauvan päähän. Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia ja koko synnytyksen kesto oli 7 h 50 min. Toivuin parissa päivässä, imetyksen aloittamisessa ei ollut mitään ongelmia, ja oli suorastaan juhlaa pystyä liikkumaan ja sylittelemään jopa esikoista.

Suosittelen kärsivällisyyttä. Jos jotakin olisin voinut tehdä toisin, en missään nimessä olisi ekalla kertaa ruikuttanut sitä käynnistystä!

Minulla käynnistettiin synnytys ja voin siitä kokemuksesta sanoa, että älä toivo sitä!!! Itse en halua sitä enää kokea. Ihan niin huonoa kokemusta ei ole ollut niin kuin tuossa aiemmin, mutta supistukset siinä oli koko päivän niin kovat ja ne tuli ihan ilman taukoja että ajattelin jo siinä vaiheessa että kuolen niihin supistuksiin. Ne kovat supistelut eivät yleensä edes avaa paikkoja. Minulla oli jo paikat hiukan kypsyneet ja sanoivat silti että ei varmaan samana vuorokautena synny. No, syntyi seuraavan vuorokauden puolella yöllä.

No joo mutta olen kuullut muiltakin käynnistetyiltä, että kivut ovat olleet helvetilliset ja tosiaan taukoamattomat (siinä ei paljoa supistusten välissä rentouduta kun niitä välejä ei ole!) ja usein siitä ei ole mitään hyötyä varsinkaan jos sinulla ei ole paikat edes kypsät. Koitahan jaksella, pian se on ohi joka tapauksessa!