Vaimo hieman loukkaantui kun esitin mielipiteeni, että lasten kummi&mummiosaston synttärit on kaikille osapuolille enemmän tai vähemmän pakkopullaa. No, toki pikkusankari tykkää kun saa lahjoja.
Mitä mieltä olette, onko kiva järjestää niitä kahvikekkereitä? Tai toisaalta, onko mukava käydä siellä kummi- ym. lasten synttäreillä mussuttamassa sitä samaa voileipäkakkua vuodesta toiseen?
Sitten on vielä nämä lasten "kaverijuhlat". niissä sentään on aitoa lastenjuhlan tuntua, ja meno parhaimmillaan kuin moukarihäkissä. Mutta kun niitäkin tuntuu olevan jatkuvalla syötöllä.
Laskeskelin, että tasaisen vauhdin taulukolla meillä hommataan n. 2 kertaa kuussa lahja jonkun tarhakaverin tai sukulaispojan synttäreille. Ja sitten noissa itsepidettävissä tarhakevereiden synttäreissä pitää vieraillekin(!) ostaa vielä jotkut lahjat/muistot. Mun mielestä on mennyt ihan överiksi noi hommat.
Itse en kylläkään pahemmin stressaa noilla asioilla, mutta välillä näyttää että vaimoparalla ei ole aikaa kuin lastenkutsujen suunnitteluun ja lahjojen miettimiseen.
lastenjuhlat pakkopullaa
8
1684
Vastaukset
- valois*
Meillä on niin, että miehen ei ole pakko lähteä mukaan, kun mennään esim munkummipojan synttäreille, tiedän jo kysymättäkin, että ei halua mennä. Suhtautuu muuhunkin juhlimiseen samalla tavalla, kuin sinä, mutta me nyt järkätään kummeille ja lähisukulaisille pojan synttärit, kun muutenkin nähdään harvoin ja ovat toivoneet, että pidettäis kahvikestit, miehen mielestä asia ok...
Kaverikekkereistä olen sitä mieltä, että mun mielestä kaikkien vanhempien pitäis keskenään sopia, ettei kaikki saa lahjaa, vaan ainoastaan päivänsankari. Minusta aivan ihme meininkiä. Yksissä juhlissa neljävuotias poika sanoi lähtiessään päivänsankarin vanhemmille, että "tyhmät juhlat, kun minä en saanut mitään"...
Ei synttärien pitäis olla mikään pakkopulla eikä mikään kilpavarustelutilaisuus...
Meidän juhlat on kompromissi, mies myöntyi, että pidetään synttärit, minä pienensin vieraslistaa puolella :) - satu40
ja vielä kivempi järjestää niin aikuisten kuin lastenkin juhlia.
Eli erilaisia ihmiset ollaan.
Ja hyvä niin. - ainakin
On kiva kerran vuodessa kutsua porukkaa koolle, kun tuntuu, ettei nykyään kukaan käy kylässä, aina on yhtä tylsää arkea vaan. Ja on meillä lasten synttärit muutakin kuin lahjat, ne on hauskaa yhdessäoloa :)
- on!
olen myös sitä mieltä, että on kiva käydä kummi- ja muidenkin lasten synttäreillä. Meinaa olevinaan arjessa olla niin kiire, että tuttava ja sukulaisperheitä näkee aivan liian harvoin, syntymäpäivät ovat hyvä syy kokoontua, tavata ystäviä, vaihtaa kuulumisia ja olla yhdessä.
Siis, jos vain juhlat viitsii järjestää, vieraat tulevat mielellään! Eikä siitä järjestämisestä niin kauheaa stressiä tarvitse ottaa, eivät ne niiden tarjoilujen tähden ne vieraat tule! Ja toisaalta, olen monesti vienyt leivonnaisia mennessäni esim. kummilasten juhliin - kun apua on toivottu. Valjastakaa siis kummitädit leipomaan, jos heissä yhtään on jauhopeukaloita ja auttamisen halua! :)- samaa mieltä oon
Vaikka nainen olenkin.
Yhdet synttärit on meillä tähän asti riittäneet. Silloin tulee kummit, mummit ja serkut (lapsia leikkikavereiksi) käymään ja se on riittänyt. (vanhempi 4v)
Lahjoja en kyllä aio ostaa juhliin tulijoille nyt enkä tulevaisuudessa. Kymmentä sorttia tarjottavaa ei ole. Järjestettyä ohjelmaa ei löydy. Eikä tule löytymään.
Minusta nykypäivän lasten synttärit ovat kuin morsian häiden alla, äidit toteuttavat omia unelmiaan siitä millaisia synttäreitä he olisivat halunneet lapsena viettää. - eri asiaa
samaa mieltä oon kirjoitti:
Vaikka nainen olenkin.
Yhdet synttärit on meillä tähän asti riittäneet. Silloin tulee kummit, mummit ja serkut (lapsia leikkikavereiksi) käymään ja se on riittänyt. (vanhempi 4v)
Lahjoja en kyllä aio ostaa juhliin tulijoille nyt enkä tulevaisuudessa. Kymmentä sorttia tarjottavaa ei ole. Järjestettyä ohjelmaa ei löydy. Eikä tule löytymään.
Minusta nykypäivän lasten synttärit ovat kuin morsian häiden alla, äidit toteuttavat omia unelmiaan siitä millaisia synttäreitä he olisivat halunneet lapsena viettää.siis, tuskin niillä mummo-kummisynttäreillä kenellään on ohjelmaa tai lahjoja mummeille /kummeile.
kaverisynttäri on asia erikseen.
Menikö nyt sekaisin kommentissasi omenat ja päärynät?
- ylimitoitettuja
Mihin ovat kadonneet kotisynttärit? Joskus sellaisiakin on, mutta kilpavarustelu ulottuu myös siihen, kuka keksii minkäkin paikan synttäreille. Ja rahalla tietysti saa. On ollut sirkuskoulusynttärit, uimahallisynttärit, Hese -synttärit, kaikenlaiset peuhulandia synttärit ym.
- pakkopullaa
Meistä on kiva järkätä synttäreitä ja myöskin vierailla niillä. Lapsi on vielä sen verran pieni, että varsinaisia "omia" kavereita ei ole, vaan ne synttärit, joilla käydään, ovat lapsemme serkkujen synttäreitä ja sitten meidän vanhempien kavereiden lasten synttäreitä. Toki näistä kavereiden lapsista on tullut kavereita myös meidän lapselle. Mutta ei siis vielä ole kutsuttu esim. kenenkään tarhakaverin synttäreille.
Synttärit ovat siksi kivoja, että muuten ei tule niin usein nähtyä kavereita ja sukulaisia. Mieskin lähtee meillä aina mielellään mukaan, koska tapaa mielellään sisaruksiamme sekä kavereitamme.
Meidän "piireissä" ei ole koskaan harrastettu mitään vastalahjoja vieraille, korkeintaan onginnasta lapset saavat jotain ihan pientä, pari karkkia tai tarraa tms. Ja missään Heseissä tai sirkussynttäreillä ei olla koskaan oltu. Kaikki ovat pitäneet kemunsa kotona ja tarjoilut ynnä muut rekvisiitat ovat olleet ihan kohtuuden rajoissa.
Meillä on taas synttärit ajankohtaiset ja minusta se on kiva "tekosyy" kutsua sukua meille syömään ja istumaan iltaa. Samalla serkuksetkin tapaavat toisiaan. Toiset juhlat pidetään sitten kavereille, ne ovat enemmän lastenjuhlatyyppiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797