Eli Valioliiga siis alkaa jälleen viikonloppuna ja itselläni on tällaisia ajatuksia kaudesta:
Suosikkeina kauteen lähtevät tietenkin Manchester United, Chelsea ja Liverpool. Ehkä ManU kaikista vahvimpana ehdokkaana, sillä joukkue oli melkoisen aktiivinen siirtomarkkinoilla kesän aikana. Mielenkiintoisin ostos oli Carlos Tevezin hankinta vahvistamaan ManU:n hyökkäyspäätä. Tevez pelasi loistavan loppukauden ja itse odotan argentiinalaiselta loistavaa kautta ja maalikuninkuuden voittoa.
Chelsea ei kuluttanut paljoakaan rahaa ja teki nimettömämpiä ostoja kuin esim. viime vuoden Ballack ja Sheva. Ehkä Chelsean kannalta hyvä niin. Joukkue lähtee tähän kauteen yhtä vahvana mitä aikaisempina vuosina. Haastaa tiukasti ManU:n.
Liverpool on ostanut pelaajia runsaasti, sillä uusien omistajien myötä Benitez on päässyt rakentamaan omanlaista joukkuetta. 20 miljjonan hankinta Torresilta odotetaan paljon, mutta luulenpa, että espanjalaiselta menee tovi opetella Valioliigan pelitapaa ja uskoisin, että alkukaudesta mies on aika näkymätön. Ei ihan yllä Chelsean ja ManU:n tasolle, mutta oikea suunta.
Seuraavassa kastissa voisi olla Arsenal, Tottenham, ManC, Everton ja Portsmouth.
Minusta Arsenal on pudonnut kolmen suuren kyydistä, mutta on silti edellä neljää viimeksi mainittua. Henryn lähdön myötä joukkueesta lähti hyökkäysvoimaa joka näkyy joukkueen kohdatessa ManU, Chelsea ja Liverpool.
Tottenham panosti kesän ostoissa puolustukseen ja hyvä niin, sillä joukkue teki selvää jälkeä viime kaudella hyökkäyspäässä, mutta vastaavasti omissakin soi aika tavalla. Onnistuneella kaudella voi ohittaa Arsenalin.
ManC ja Portsmouth tekivät hyviä hankintoja ja varsinkin ManC vahvistui. Joukkueet taistelevat europaikoista tääl kaudella ja ManC saattaa olla kova pala ManU:lle paikallispeleissä!
Everton jatkaa samalla linjalla kuin viime vuonna. Taistelee europaikoista, mutta rahkeet eivät riitä edes haastamaan kolmea kärkijoukkuetta.
Putoamistaisteluun joutunevat nousijoista Birmingham ja Derby, sekä Wigan. Nousijoille Valioliigan kynnys on korkea ja varsinkin Derby saattaa olla vaikeuksissa sillä joukkue ei ole merkittävästi vahvistunut kauteen lähdettäessä. Birmingham on sentään yrittänyt ja taistelee varmasti sarjapaikastaan viimeiseen saakka kuten myös Wigan. Joukkueilla on vain niin kehnonlainen materiaali, että säilyminen on jo hyvä suoritus.
Sunderlandista veikkaan kauden yllättäjää. Roy Keane osoitautui loistavaksi manageriksi ja joukkue on saanut hyviä vahvistuksia kesäällä, mm. Richardson tuli ManU:sta.
Että tämmöisiä ajatuksia itsellä. Täytyy kattella huomenna Veikkauksen tarjontaa avauskierrokselta.
Valioliiga alkaa!
3
354
Vastaukset
- kopioitko
suoraan liitteestä?
- heti...
todella kypsä ja asiallinen aikuisen ihmisen kommentti.
- vartia
Mannu oli ehkä, aktivisin tai ainaski raha suhtee, vaiks liverfol ja, totenham ja mancitty hanki, enemä pelaajii. Mannu o suosiki ja, chelskea oh nostetu, siihe kans mut, niilt o puol, jengii aluks pois jote alku kausi, merkkaa paljo!
Totenhamilt odotetaa nousuu jopa kolmaneks mut sä oot, vääräs ku sanot et, ne o vahvistanu puolustus päätä. Bent makso 16 miljonaa puntaa ja puolustajat ehkä yhteensä, sen. Bale pelaa tullevaisuudes vasent laitaa ja on nuori viel. Kabboul o ihan tuntemato. Boatengii odotetaa avauksee ja ehkä, tainio ei sit pelaa nii paljoo vaiks ei se vältsyst sen paikaa vie ehkä, bale.
tevez tuski voitaa maali kuninkuut ku, se pelaa enemä laita hyökkääjää eikä ehkä vedä rankui en usko tai ei tiijä. Alku kaude pelit menee kyl, istues ja kuntoo, etsies! Chelskea jengi ei oo kyl vahvistunu sidwell o penkki jätkä ja pisaro kans ja haim ei oo niin hyvä ja alex on kysymys mekri ja, terry on loukaantunu ja johnson ei oo kovin erikoinen ja frereira ei pelaa ehkä ne ostaa, alvesi sevillast. Mikel pelas mannuu vastaa iha ok, lamfat oli vähä pihal balsuck, ehkä jopa lähtee on loukkaantu robben lähtee ehkä. Ihme o jos chelskeea voitaa mestrauutde mä luule et, mannu tai liver fol jos ne saa pelin, käyntii.
City o iha keksity jutu jos, ne nyt ihmeen kaupal saa pelin toimiin niin ei tiijä ku, kukaa ei tiijä miten ne pelaajat pelaa mut, en usko et ne pääsee kymmene sakkii ja puutuu pelaajii viel.
Evertoni jengi o ihan hyvä varmaanki on siellä 5-8 sijoil kauden lopul. Portsh mout ei oo kovin kunmosesti vahvistunu et sillei. Ne ei oo ku sijoil ehkä 8-13jos sitäkä. Mistäköhä toi, man citty on keksity se o roskaa vaiks ehkä ARVAAT oikei.
Sunderlandi paras hankinta liene, gordon! Mut richardiso on hyvä, niil! Newcatsle on tehny hyvii hankintoi mut, puolustus o huono mut, iso sam parnataa jengii ehkä viel. Ja arssunal ehkä parantaa ehkä diarra cvhelseast.
Kaiken kaikiaa huomaa et, sä et oo seuranu jalka palloo kesäl ja oot, kattonu veikaaja lehteä ja se on roska mite muka forsel o bifrmingami ihanekoonopanos avaukses ku, ei pääsy pelaan viime vuodel mut, on kyl pelanu ihan hyvi kai harjotus matseis.Enttä mannu ihanne kokoonpano sit?; kuka otaa vastuu täst, lehest?. ku muka scholes ei oois avauskes eikä gigs ja, nanni ois ja carick ja ssaha ehkä kuiteki, tevez o ja kyl varmaa pelaa näi;
vds
gary rio vidic evra
owen
scholes carick
ronaldo giggs/tevez
rooney
Ja tevez ja ronaldo vaihtaa paikaa ja, nani tulee andersoni kaa vaihdost.
Ja babel ei ehkä pelaa avaukses ku kewell jos, kunnos.ja senki jälkee ehkä riise vasemas ku, aurelio jos kunos vasen paki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713