Aluepysäköintikiellon

ja ehkäpä tarkoituksella pahaa-aavistamattomien autoilijoiden rahastamiseksi.
Otanpa esimerkin Helsingin Vuosaaresta. Ajettaesta esimerkiksi Itäkeskuksesta Vuotietä sillan yli Rastilaan on aluepysäköinnistä kertova merkki asennettu vain Vuotieltä nousevalle rampille (Esso) samaan tolppaan aluenopeusrajoituksesta kertovan merkin kanssa. Tuo tolppa sijaitsee noin 15 m ennen liikennevaloja. Satunnaisen kulkijan huomio kiinnittyy takuulla enemmän risteyksen valoihin ja risteyksen yläpuolella oleviin opastekyltteihin kuin tuohon pieneen pysäköintikieltomerkkiin. Risteyksen jälkeen Rastilan alueella ei missään kerrota uudelleen aluepysäköintikiellosta. Mielestäni tällainen on suoraan perseestä ja takuulla monelle sakot ovat tulleet täytenä yllätyksenä. Ovatkohan kyseiset liikennemerkit liian kalliita vai mikäköhän on syynä niiden vähyyteen?
62947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

voidaan määrätä muuta pysäköinnistä eli siis sallia pysäköinti jollakin alueella.

Jos pysäköintikieltoalueen sisälle laitettaisiin toinen aluepysäköintikieltomerkki tulisi tilanteesta järjetön. Tämä merkki on sellainen, että sille ei voi laittaa ns. toistomerkkiä. Vasta kun on laitettu aluepysäköintikiellon päättävä merkki, voidaan laittaa uusi aluepysäköintikielto. Jo merkin nimi kertoo tämän. Pysäköintihän kielletään ALUEELLA. Olisi aika vaikeaa määritellä aluetta, jos noita merkkejä olisi alueen sisällä lisää.

Ota kartta ja merkitse sinne jollekin alueelle aluepysäköintikielto. Katso kaikki alueelle johtavat tiet ja laita niiden alkuun se merkki. Laita sitten sinne alueen sisälle yksi aluepysäköintikieltomerkki. Katso kuvaa ja mieti, mitä se alueen sisällä oleva aluepysäköintikieltomerkki kertoo kuljettajalle ja miten sen vaikutusalue määriteltäisiin. Ehkä näin ymmärrät asian.

Äänestä
  • että aluepysäköintimerkin voi sijoittaa ihan vapaasti lähes näkymättömästi muiden merkkien joukkoon. Eikös sen voisi sijoittaa näkyvään paikkaan, jossa ei ole muita merkkejä.

    Äänestä

  • siis oikein kirjoitti:

    että aluepysäköintimerkin voi sijoittaa ihan vapaasti lähes näkymättömästi muiden merkkien joukkoon. Eikös sen voisi sijoittaa näkyvään paikkaan, jossa ei ole muita merkkejä.

    Kiellot ja rajoitukset pitää sijoittaa niin että ne ovat kieltoalueen alussa. Muuten ne eivät toimi.

    Jos et näe liikennemerkkejä, jätä ajamatta. Bussilla pääsee Rastilaan ja Vuosaareen, metrolla myös. Muista luovuttaa ajokorttisi lähimmälle poliisille jos liikenteen sääntöjen noudattaminen ei onnistu.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    No tuollainen asenne on vanhasta Neuvostoliitoista "mikä ei ole erikseen sallittua, on aina kiellettyä " ps. paljonko vankiloiden kylttimaalaamolla säästetään, kun merkkejä ei voi sijoittaa suoraan kiellettyjen katujen varsiin. ?

    Äänestä

aluepysäköintikielto. Tämä selvisi minulle kun kysyin viereistä autoa sakottavalta pirkolta, että miksi sakottaa? "Täällä on voimassa aluepysäköintikielto..."

Kehä II:lta tultaessa merkki on muistaakseni heti "Matinkylän alkaessa"...mun mielestä kyseisessä merkissä voisi olla kuvan lisäksi vaikka teksti "aluepysäköintikielto". Espoohan on tunnettu "sakkopitäjä".

Äänestä

Pysäköintikieltoalueen sisällä voidaan "muistuttaa" ihan normaalilla pysäköintikieltomerkillä pysäköinnin olevan ko. merkin vaikutusalueella kielletty. Tosin, koska se on siis kielletty muutenkin, voi tämä vain aiheuttaa sekaannuksia, kun jollain kadunpätkällä onkin pysäköintikieltomerkki ja toisella ei ole, vaikka pysäköinti on kielletty aluepysäköintikieltomerkin johdosta molemmilla pätkillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

merkinnät puutteellisia kirjoitti:

ja ehkäpä tarkoituksella pahaa-aavistamattomien autoilijoiden rahastamiseksi.
Otanpa esimerkin Helsingin Vuosaaresta. Ajettaesta esimerkiksi Itäkeskuksesta Vuotietä sillan yli Rastilaan on aluepysäköinnistä kertova merkki asennettu vain Vuotieltä nousevalle rampille (Esso) samaan tolppaan aluenopeusrajoituksesta kertovan merkin kanssa. Tuo tolppa sijaitsee noin 15 m ennen liikennevaloja. Satunnaisen kulkijan huomio kiinnittyy takuulla enemmän risteyksen valoihin ja risteyksen yläpuolella oleviin opastekyltteihin kuin tuohon pieneen pysäköintikieltomerkkiin. Risteyksen jälkeen Rastilan alueella ei missään kerrota uudelleen aluepysäköintikiellosta. Mielestäni tällainen on suoraan perseestä ja takuulla monelle sakot ovat tulleet täytenä yllätyksenä. Ovatkohan kyseiset liikennemerkit liian kalliita vai mikäköhän on syynä niiden vähyyteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu