Vielä virtaa…

JormaKKorhonen

….punamultaveri kepupoliitikkojen suonissa, ja miksi ei virtaisi, kun kentältä sitä niihin kovasti pumpataan, parhaimpana pumppumiehenä tarmokas puoluesihteeri Jarmo Korhonen! Siitä on nähty näyttöjä viime päivinä, ja kun mpp on yhdestä näytöstä niin hyvin kirjoittanut avauksessaan ”pettäjän tiellä”, en repostele aihetta enempää.

Mutta huvittunut ole siitä, miten eräs muka-keskustalainen yrittää nähdä asiat totuudelle täsmälleen päinvastaisena. Tosiasiahan on, että liberaaleimmat keskustalaiset alkoivat jo runsas vuosi sitten ounastella kokoomuksen kovan nousun ja pelkäsivät jopa sen nousua suurimmaksi puolueeksi, ja hallituspaikkansa ja yhteistyöedellytyksensä kokoomuksen kumppanina varmistaakseen yrittivät saada puoluesihteeriksi Mikko Alkion. Mutta punamultavaltainen kenttä ei uskonut sellaiseen hallituskoalitioon ja sai puoluesihteeriksi vankan punamultamiehen Jarmo Korhosen. Ja nyt kenttä Korhosen johdolla alkaa näköjään jo selvästi varautua siihen, mitä se pitää mieluisimpana ja todennäköisimpänäkin viimeistään seuraavien ek-vaalien jälkeen: punamultaa.

Vielä virtaa vettä myös Varsinais-Suomen pienissä joissa tarpeeksi kuljettaakseen Suomen maatalousvaltaisimman alueen peltojen paskat Saaristomereen, jossa ne saariston sulkemina tekevät sitä, josta tämän päivän lehdet raportoivat. Ja jonka siis maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiistää ja koettaa esittää ilmiölle muita täysin epäuskottavia selityksiä.. Vielä virtaa siis myös tosiasioiden väistäminen ja valheiden lateleminen ihan entiseen tapaansa kepupolitiikan huipullakin.

Vielä virtaa myös saittikepulaisten selkäytimen jatkeissa – voisiko niitä aivoiksi nimittää – suunnaton uteliaisuus tuntematonta kohtaan. Onhan kuulemma niin, että jos tyypilliseen kepukylään ilmaantuu tuntematon auto, koko kylä on uteliaisuudesta ja tuntemattoman pelosta sekaisin. Nyt tuollainen saa ilmentymänsä eräiden vakionikeillä kirjoittavien henkilöllisyyden arvuutteluna.

On se outoa, kun nuo reppanat haluaisivat tietää kaiken toisesta, vaikka eivät uskalla kertoa mitään itsestään. En kai kertoisi minäkään, jos olisin heidän asemassaan, enkä ainakaan valokuvaani saitille laittaisi, sillä jokin julkisivulautakunta voisi asiaan puuttua. Eiväthän kaikki ole yhtä komeita kuin JKK, sisäisestä kauneudesta ja järjen säihkeestä puhumattakaan!

Tästäpä pääsinkin itseeni:

Vielä virtaa jääkäriveri Korhos-papan suonissa! Tänään polkaiisin tasan 50 km:n pyörälenkin. Pitkältä koskelta ylitin Vantaanjoen ja siitä Silvolan ja Vantaankosken kautta Vanhalle Nurmijärventielle, Lapinkylän läpi Piispankyläntielle, jota pitkin Seutulaan, Katriinantietä Katrinebergin sairaalan ohi Myllykyläntielle ja Tuusulan puolelle Myllykylään ja edelleen Ruotsinkylään, josta otin Tuusulantien vartta seurailevan paluusuunnan Maantiekylän, Simonkylän ja Helsingin pitäjän kirkonkylän kautta kotimaisemiin. Helsinki-Vantaan lentoasema jäi tuon kolmen kunnan alueelle ulottuneen kierrokseni sisään. Kun pyöräni mittari näytti kotipihaan tullessani 48 km, niin kävin vielä Paloheinän majalla, jotta sain 50 km täyteen.

Eikä tuntunut missään. Juomaa oli mukana ja Pyhän Laurin kirkon luona olevassa tavernassa join munkkikahvit.

Pikkushortseissa paidatta kun ajelin, niin eräät vastaantulevat naiset olivat vähällä ajaa ojaan, kun jäivät liian pitkäksi aikaa tuijottamaan tällaista atleettista adonista! ;-))

Ja vielä virtaa myös Korhos-papan alitajunta. Tuolla matkalla jostain muistini kätköistä nousi vähitellen mieleeni se vanha mustalaisten esittämä laulu ”Pettäjän tie” niin, että vaikka se ei koskaan suosikkejani ole ollutkaan, nyt taitaisin sen melkein kokonaan osata. Mutta antaa nyt olla. Tärkeämpi on huomata tuo alussa mainittu pettäjän tie, jolla kokoomus on nyt hallituskumppaninsa mielestä.

Ja vielä virtaa myös siinä porukassa, joka taas esittäytyy tv1:ssa tänään klo 18.31. Katsokaapa, kepulaisetkin, ja ottakaa oppia englantilaisen "kepukylän" ikäihmisten elämänmyönteisestä tavasta elää!

60

3720

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi-Ukki

      Epäröin vähän uskallanko ottaa kantaa aloitukseesi joka on maatalouspoliittinen kannanotto ihmisestä joka osaa aitokepulaiseen tapaan nauttia puhtaasta luonnosta, jota Annaliisa Anttila Brysselissä kehuu olevan vain Suomen maaseudulla. Kyllähän sinun on Jomppe tunnustettava, että siellä haiskahti aika ajoin myöskin lietelantalan tyhjennyksiä suorittavien maajussien voimakas "Rahanhaju".

      Kun täällä Oulussa aikanaan haisi oulu yhtiö, sanottiin vain, sehän on rahan hajua. Kuitenkin oulun Demarit ottivat nämä hajuhaitat käsittelyynsä, nyt ei ole 20-neen vuoteen hajuhaittoja suuremmin ollut. Milloinhan Keskustapuolue ottaa nuo paskanpäästöt ja vesistöjen likaamiset tosissaan.

      Sen tiedän takuuvarmasti, et olisi Jommppe pystynyt yhdestäkään solisevasta purosta juomaan, on sielläkin vesistöt niin liattu.

      • Lauri Viitaa

        Siellä he kulkevat tähtien rivissä

        kirkasta vanaa,

        JKK ja Uusi-ukki, peräkanaa

      • Uusi-Ukki
        Lauri Viitaa kirjoitti:

        Siellä he kulkevat tähtien rivissä

        kirkasta vanaa,

        JKK ja Uusi-ukki, peräkanaa

        ottaisinko kantaa lainkaan aloitukseesi, homostelijat ovat asemissaan, valmiina iskemään viisauksillaan ja varmoina pitämillään tiedoilla, kun ei muutakan voi. Kyllä on nostettava hattua sinulle jomppe eipä taida monikaan 70-nen eläkeläismies 50-ntä kilsaa noin vain puolihuolimattomasti ajaa. Minä kun käyn tuolla Kempeleessä kymmenen kilometrin päässä, siinäkin jo tuntuu olevan puoli liikaa. Kova kunto sinulla on, ehdottomasti.

      • JormaKKorhonen
        Lauri Viitaa kirjoitti:

        Siellä he kulkevat tähtien rivissä

        kirkasta vanaa,

        JKK ja Uusi-ukki, peräkanaa

        Mutta ei tämä tähtitaivas kovin suurta linnunrataa muodosta.

        Kiva, että musitat metä tuolla Viidan kauniilla runolla äidistään, Alfild nimeltään. Osaan sen toki kokonaan, mutta vastalahjaksi laitan tähän erään toisen Viidan runon, tai vain pätkän siitä, sillä tämä kuvaa paljon paremmin saittikepulaista, tarkemmin sanoen hänen sisäistä elämäänsä:

        Osa "Betonimylläristä"

        Tullut olen luiseen palloon –
        toden totta, ihmiskalloon!
        Jokin ääni selittää:
        - Tämä on se sairas pää,
        jossa hulluus sikiää.
        Liekö syytä muotin vuodon,
        seoksen vai valun muodon?
        Toistaiseksi jääköön tälleen,
        kunnes palaa kauhaan jälleen –

        Jokin oikku, outo ihan,
        olemukseen ihmislihan
        täällä siittää himon, vihan,
        joissa onnen alkuaineet,
        surun, ilon vuorolaineet,
        muodon nurjan saavat aivan;
        riitasoinnun, tunnonvaivan,
        joista myrkyt paheen, hyveen
        tihkuu joka taimen tyveen.

        Täällä tyrmän seinämään
        kuvastellen itseään
        järki hourii tieteet, kaavat,
        joilta muka homeet, naavat,
        kyvyt, mielteet, sielunhaavat,
        suorat, käyrät, syvät, aavat,
        syntyvän ja kuolleen laavat
        ilmenemisluvan saavat.
        Täällä syntyy kauniit, rumat
        taide-epämuodostumat –

        Mutta nytpä alkaa näytös!

        Kaleidoskooppi ihmispään
        jo rupeaakin pyörimään
        ja ääni häipyy räminään.

        Muuttunut on kallon käytös:
        mielikuvat
        havahtuvat,
        onkaloista reikäin, saumain
        tulvii joukot pyydelaumain,
        höyryävät,
        möyryävät,
        laajenevat, sakenevat,
        lähenevät, pakenevat.
        Siivekkäitä, sarvipäitä –
        enkeleitä, perkeleitä;
        telineitä – hirsipuita;
        virttyneitä rankoluita –
        kärräreitä, mylläreitä…!

      • musta?????
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        tuossa runossaan kertoo työläisistä, vaiko peräti demareista.

    • tästä

      Johtaja

      Sen joukon johtajaksi nimittäisin,

      ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin

      ja takapuoleltansa täyteläisin.

      Kas, kun jää painopiste matalalle,

      voi nousta kukonnuppi korkealle

      ja loistaa tunkiolta maailmalle!

      • JormaKKorhonen

        ...esittäisin enemmän Lauri Viitaa? Tai Eino Leinoa, tai Aaro Hellaakoskea tai Omar Khaijamia, jonka kaiken suomennetun tuotannon osaan ulkoa, samoin osannen ulkoa Yrjö Jylhän talvisotaeppoksen "Kiirastulen" kaikki runot.

        No, pysytään nyt hetki Viidassa. Minusta tässä sisäistyy monen kepulaisen käsitys:

        Tiedonpuu

        Tiedonpuussa asuu kyy.
        Joka sitä lähestyy,
        ikuisesti onneton
        epäilyksen uhri on.
        Autuas, ken omin päin
        elää, kuolee lailla täin.

        Mutta eiköhän tämä runoilu jo riitä, sillä

        Nehän luonnonlakeja kumoaisivat,
        jotka lauluin lieroja lumoaisivat

        Viitaa tuokin, kahden säkeen runo nimeltään "Rajoitus".

    • WADI

      ..tämän JKK:n salaisuus ? Kun hän heittää jutun on sillä hetkessä 50 vastinetta ja 1000 lukijaa. Sen täytyy olla hänen tarkassa psykologisessa silmässään, kielellisessä lahjakkuudessaan ja erehtymättömässä kyvyssä ärsyttää niitä, joiden omat lahjat eivät riitä vastineen antamiseen (niitä on suuri enemmistö tällä palstalla).

      Toisaalta kepulaisuus kaikissa vivahteissaan antaa herkullisen mahdollisuuden piikittelylle. Vaikka kepulaisuus ei enää olekaan vain se ahne, juro, naapurille kateeellinen maanviljelijä, joka elää maalaisliiton sille junailemilla valtiontukiaisilla ostellen joka toinen vuosi uuden puimurin tai Fordsonin on siinä edelleen paljon piirteitä tästä perinteisestä asetelmasta. Katsokaa nyt vaikka tätä junttalipoopuoluesihteeriä, joka kulkee maaseudulla talosta taloon ja tupaillasta tupailtaan kampeamassa itseään seuraavan punamultahallituksen piikkipaikalle. Katsokaa tätä pellettimauria, joka yrittää saada näille maaseudun vyöreille isäntämiehille energiatukiasia valtion kukkarosta tai tätä kestosunnuntailasta väyrysen pavea, joka juonittelullaan hakkaa Tuntemattoman sotamies Rahikaisenkin (vrt korkkiruuvi). Ja näistä oikeastaan väykkä on sitkein, hän on kuin ongenkoho - kun ahvena vetää hänet pinnan alle niin ei aikaakaan kun taas pinnalla mollottaa.

      Ja nyt kepun lahjana isänmaallemme on väliaikaisesti noussut citikepulainen - vanhasen mape. Katsokaa kuinka Grau-Rüdigeristä on kuoriutunut kekkosta imitoiva kuvitteellinen valtiomies naisjuttuja myöten (kekkosella on kestävä etumatka, mutta eihän sitä tiedä josko pm vaikka jonain päivänä ..? Willy Brandtin tasolle näissä asioissa tuskin kuitenkaan yltänee jo kepulaisen ahdasmielisyydenkin vuoksi).

      Miettikääpä arvon saittilaiset eikö tässä ole ammuksia evp-upseerismiehelle ? Minä ainakin nautin näistä tosikkomaisista raivonpurkauksista, joita tosikepulaiset heittelevät. Valitettavasti joukossa on verbaalisesti vain vähän varteenotettavia opponentteja ja lukuisia sellaisia, joille vastaaminen on samaa kuin jos pitäisi saappaalle juhlapuheen. Hyvää kepuiltaa !

      • vastaus....

        tuohon kapi-ukon "pikkuhousut jalassa" pyöräilyhöpinään?

        Näytä sinä esimerkkiä, kun kerran osaat! :)))

      • JormaKKorhonen

        …että ei ole mitään salaisuutta! Olen esittänyt monet kuvani profiileillani, kertonut itsestäni, niin nykyisyydestäni kuin menneisyydestänikin niin paljon, että sellaiseen ei voi salamyhkäisyyteen ja salaliittoteorioihin viehtynyt kepulainen millään uskoa. Siksi hän kehittelee myös minusta kuten monista muistakin liian selvistä asioista omia teorioitaan. Ja niitä hän tulee esittämään avauksilleni, jotka sen vuoksi saavat usein suuria selaaja- ja vastinemääriä!

        That`s it, huudahtaisin, jos olisin englesmanni.

        Mutta sitä ihmettelen, miksi Sinä et tee useammin avauksia, kun kaikki esityksesi täällä ovat aina hyviä; teräviä havaintoja hyvin esitettyinä. Kuten nytkin kaikki tuo kepusta, kepulaisuuden ilmentymistä ja myös Vanhasesta sanomasi. Mainintasi Kekkosesta ja Willy Brandtista kertovat, että hyvin tunnet myös historiaa, jopa Suomen historiaa laajemmaltikin.

        Mutta olisikohan rasitteesi juuri se, että olet ihan liian korrekti, hyvin käyttäytyvä, ja et ”kehtaa” laillani briljeerata tiedoillasi ja itselläsi ylipäätäänkään. Mutta siitä olen tyytyväinen, että olet osoittanut ymmärtäväsi minun ”narsismini” toisin ja ainakin omasta mielestäni oikeammin kuin nuo kepulaiset! ;-))

      • eräs tämän

        palstan merkittävämpiä hauskuuksia, että olet niin herkkähipiäinen, että sinua voi viedä kuin pässiä narussa. On lisäksi erinomaista, että ylistät kaikella tavalla itseäsi. Sen perusteella on korrektia joskus pitää hauskaa kustannuksellasi tiukasti asiallisten kirjoitusten välissä.

      • JormaKKorhonen
        eräs tämän kirjoitti:

        ...totesin tuossa:

        >> Mutta siitä olen tyytyväinen, että olet osoittanut ymmärtäväsi minun ”narsismini” toisin ja ainakin omasta mielestäni oikeammin kuin nuo kepulaiset! ;-))

      • WADI
        vastaus.... kirjoitti:

        tuohon kapi-ukon "pikkuhousut jalassa" pyöräilyhöpinään?

        Näytä sinä esimerkkiä, kun kerran osaat! :)))

        ... pakko mitenkään kommentoida. Lukeminenkin on vapaaehtoista. Palstan suhteellinen vapaamielisyys toki sallii, että voi kevennykseksi kertoilla omia tekemisiään. Jos et halua juttuja lukea niin älä hyvä mies? tai henkilö lue ! Kommenttia kylläkin kaivataan moniin avauksentekijän hyviin kirjoituksiin. Jos olet eri mieltä niin sano se. Ei kai kukaan voi väittää, että Sonnimiehen avaukset olisivat älyllisesti tämän saitin terävästä päästä. Hänhän lähinnä koipio toisten juttuja kunhan ehtii bylsimisvihjailuiltaan sen oikein tavata. Häneenkään en ota henkilönä kantaa vaan lähinnä arvostelen häntä kirjoitusten perusteella.

        Vielä näihin JKK:n tarinointeihin sen verran, että suodatinta on lupa käyttää. Keskustele äläkä "kapittele" !

      • Tilastollinen lukija

        Exää todellaan oo huomannu, että JKK:n avauksissa ei keskustella ikinä kuin hieman asiasta. Suurin osa vastaajista ainoastaan kertoo JKK:lle miten dorga avaus on. Sitten JKK keljuilee vastaajille ja kertoo avauksen olevan erinomainen. WADIkaan ei vastineessaan asiaa puhu vaan idoliaan ruskeakielisesti kehuu. Säälittävää on WADIn, Uusi-Ukin ja quess whon touhu tuoltakin osin. Hankkisitte edes fiksumman idolin itsellenne!!!!

      • näin.
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...totesin tuossa:

        >> Mutta siitä olen tyytyväinen, että olet osoittanut ymmärtäväsi minun ”narsismini” toisin ja ainakin omasta mielestäni oikeammin kuin nuo kepulaiset! ;-))

        Ei minun tarvitse todistaa mitään ja sehän on hyvä, että et loukkaannu ja minulla on hauskaa. Täytyy nyt kuitenkin todeta kysymykseesi, että itselleni on riittävä todistus älystäni suoritettu matematiikan laudatur-arvosana Helsingin Yliopistossa ja kokemushistoriastani 37 vuoden kokemus IT-johtotehtävistä pääosiltaan kansainvälisessä suuryhtiössä. Mutta en nyt väitä, että se vetäisi vertoja toiminnalle sinibarettina ja Hankkijan isännöitsijänä.

      • Nalle W
        Tilastollinen lukija kirjoitti:

        Exää todellaan oo huomannu, että JKK:n avauksissa ei keskustella ikinä kuin hieman asiasta. Suurin osa vastaajista ainoastaan kertoo JKK:lle miten dorga avaus on. Sitten JKK keljuilee vastaajille ja kertoo avauksen olevan erinomainen. WADIkaan ei vastineessaan asiaa puhu vaan idoliaan ruskeakielisesti kehuu. Säälittävää on WADIn, Uusi-Ukin ja quess whon touhu tuoltakin osin. Hankkisitte edes fiksumman idolin itsellenne!!!!

        Muhahhhah!!

      • mieltä...
        WADI kirjoitti:

        ... pakko mitenkään kommentoida. Lukeminenkin on vapaaehtoista. Palstan suhteellinen vapaamielisyys toki sallii, että voi kevennykseksi kertoilla omia tekemisiään. Jos et halua juttuja lukea niin älä hyvä mies? tai henkilö lue ! Kommenttia kylläkin kaivataan moniin avauksentekijän hyviin kirjoituksiin. Jos olet eri mieltä niin sano se. Ei kai kukaan voi väittää, että Sonnimiehen avaukset olisivat älyllisesti tämän saitin terävästä päästä. Hänhän lähinnä koipio toisten juttuja kunhan ehtii bylsimisvihjailuiltaan sen oikein tavata. Häneenkään en ota henkilönä kantaa vaan lähinnä arvostelen häntä kirjoitusten perusteella.

        Vielä näihin JKK:n tarinointeihin sen verran, että suodatinta on lupa käyttää. Keskustele äläkä "kapittele" !

        siitä että, kapi-ukon "kurelliivit" kiristää alakertaa ja kusi virtaa päähän!

      • tosi dorkaa
        Tilastollinen lukija kirjoitti:

        Exää todellaan oo huomannu, että JKK:n avauksissa ei keskustella ikinä kuin hieman asiasta. Suurin osa vastaajista ainoastaan kertoo JKK:lle miten dorga avaus on. Sitten JKK keljuilee vastaajille ja kertoo avauksen olevan erinomainen. WADIkaan ei vastineessaan asiaa puhu vaan idoliaan ruskeakielisesti kehuu. Säälittävää on WADIn, Uusi-Ukin ja quess whon touhu tuoltakin osin. Hankkisitte edes fiksumman idolin itsellenne!!!!

        "Hankkisitte edes fiksumman idolin itsellenne!!!!"

        Kuten sinut, keris, sillä tekstisi paljastaa varmaksi, että sehän olet. Tosi fiksun idolin sinusta saisikin joku, ja olet varmasti vapaata riistaa, sillä kukaan kepulainenkaan sinua ei näköjään halua omia.

      • JormaKKorhonen
        näin. kirjoitti:

        Ei minun tarvitse todistaa mitään ja sehän on hyvä, että et loukkaannu ja minulla on hauskaa. Täytyy nyt kuitenkin todeta kysymykseesi, että itselleni on riittävä todistus älystäni suoritettu matematiikan laudatur-arvosana Helsingin Yliopistossa ja kokemushistoriastani 37 vuoden kokemus IT-johtotehtävistä pääosiltaan kansainvälisessä suuryhtiössä. Mutta en nyt väitä, että se vetäisi vertoja toiminnalle sinibarettina ja Hankkijan isännöitsijänä.

        Kuvauksestasi päättelen, että debatoin nyt Jorma Ollilan kanssa. Eivät ne Shellin hallituksen puheenjohtajan työt sitten kovin rasittavia ole, kun jaksat keskiyöllä täällä liikuskella.

        Minä olin Valion isännöitsijänä, en Hankkijan. Sinulta taisi lipsahtaa kaupunkilakkisi otsassa oleva nimi. Sen lippiksesi sait silloin kun ostit Belaruksesi tuolta firmalta, joka jo kauan sitten meni konkurssiin.

      • tuota Hankkijaa,

        se oli lapsus, mutta miksi kysyt, jos tiedät, että minä en puhu totta. Ei Ollila muuten ole suorittanut matematiikan laudaturia Helsingin Yliopistossa ja hän oli yleisjohtaja eikä IT-johtaja. Tämä nyt vain valistukseksesi.

      • vielää vähän
        tuota Hankkijaa, kirjoitti:

        se oli lapsus, mutta miksi kysyt, jos tiedät, että minä en puhu totta. Ei Ollila muuten ole suorittanut matematiikan laudaturia Helsingin Yliopistossa ja hän oli yleisjohtaja eikä IT-johtaja. Tämä nyt vain valistukseksesi.

        Miksi sinulla on muuten tuo tapa keksiä muista oletuksia ihan tyhjästä. Ei se minua loukkaa eikä minulla ole sellaista tapaa, mutta luulisi sen kyseenalaistavan sitä upseerin ja herrasmiehen imagoasi, jota sinä korostat.

      • JormaKKorhonen
        vielää vähän kirjoitti:

        Miksi sinulla on muuten tuo tapa keksiä muista oletuksia ihan tyhjästä. Ei se minua loukkaa eikä minulla ole sellaista tapaa, mutta luulisi sen kyseenalaistavan sitä upseerin ja herrasmiehen imagoasi, jota sinä korostat.

        Ei kai täällä ole keksitty kenestäkään niin paljon oletuksia kuin minusta. Vai onko? Ei kepulaisten mielikuvitukselle siinä asiassa kenelläkään vertaa ole. Minähän olen ollut ylimmilläni armeijassa rättivääpelinä, opettanut alokkaita runkkaamaan niin, ettei peitto heilu, ja rauhaakin olen turvannut YK-joukoissa vain messissä prenikoitani kiillottaen, messipojan pippeli suussani. Ja Valiolla palvelin koemaistajana, Jne...

        Minä olen sentään esittänyt paljon faktatietoa itsestäni, mutta siitä huolimatta kepulaiset "olettavat" tuollaisia ja paljon muuta samanlaisella mielikuvituksella. Onko sitten ihme, jos minäkin joskus "oletan" jotain sellaisesta, josta en mitään tiedä.

      • olet..

        tilanteen aiheuttanut. Kärsi siitä nyt, kuin kunnon Upseeri. Upseeri ja herrasmies, tuokin elokuvasta.
        Kuvittelitko itsesi siihen osaan?

      • kysyä, että
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        Ei kai täällä ole keksitty kenestäkään niin paljon oletuksia kuin minusta. Vai onko? Ei kepulaisten mielikuvitukselle siinä asiassa kenelläkään vertaa ole. Minähän olen ollut ylimmilläni armeijassa rättivääpelinä, opettanut alokkaita runkkaamaan niin, ettei peitto heilu, ja rauhaakin olen turvannut YK-joukoissa vain messissä prenikoitani kiillottaen, messipojan pippeli suussani. Ja Valiolla palvelin koemaistajana, Jne...

        Minä olen sentään esittänyt paljon faktatietoa itsestäni, mutta siitä huolimatta kepulaiset "olettavat" tuollaisia ja paljon muuta samanlaisella mielikuvituksella. Onko sitten ihme, jos minäkin joskus "oletan" jotain sellaisesta, josta en mitään tiedä.

        mikä oikeus sinulla on kostaa minulle eräiden kepulaisten teot, minä en ole kepulainen. Mutta sinähän luokittelet kepulaisiksi kaikki, jotka ovat sinun kanssa eri mieltä ja sitten upseeri ja herrasmieskin voi käyttäytyä miten tahansa. Mutta mikä minä olen sinua neuvomaan, jatka vain valitsemallasi tiellä ja tuskin muuta osaisitkaan.

    • pyöräilyhousuista

      Korhosen Jorma on siis kova pyöräilemään. Käyttää pyöräilyshortsejakin oikein.

      Siitä tuli mieleen tarina kun Tilkan sotilassairaalasta, jonne muuan Jorma meni kerran valittamaan kovaa päänsärkyä. Tutkittiin ja otettiin näytteitä.
      - Teidän päänsärkyynne ei ole muuta parannusta, kuin kastraatio, ilmoitti nuori lääkäri lopulta kauhistuneelle Jormalle.
      - Ei helkkarissa, minä yritän kyllä kestää kipua kuin suomalainen sotilas konsaan.

      No, kuluu jonkin aikaa, ja särky jatkui yhä tuskallisempana, kunnes Jorma ei enää kestä sitä, vaan antaa periksi ja menee sairaalaan kuohittavaksi. Operaatio onnistuu hyvin ja päänsärky lakkaa, mutta tottahan mies tuollaisen jälkeen tuntee itsensä hyvin masentuneeksi.

      Hänet ohjataan psykiatrille, joka neuvoo, että nyt kannattaisi aloittaa ihan uusi elämä tästä päivästä alkaen ja tehdä jotain piristävää. Jorma ottaa neuvosta vaarin ja päättää ensimmäiseksi ostaa polkupyörän ja uudet pyöräilytamineet itselleen. Ystävällinen urheilukaupan myyjä tulee auttamaan vaatevalinnassa:
      - Jaaha, aloitetaanko housuista, sanoo myyjä, te olette kokoa 38.
      - No niin olen, mistä tiesitte?
      - Olen ollut alalla niin pitkään, että näen sen, paitanne on kokoa 52.
      - No niin on, hämmästelee asiakas.
      - Ja alushousut kokoa 36.
      - Nyt kyllä arvasitte väärin, kokoni on 34.
      - Ei kyllä te olette kokoa 36.
      - Olen aina pitänyt 34:n kalsareita ja sellaiset haluan nytkin, vaati Jorma.
      - No hyvä on, mutta ne kyllä puristavat pallejanne ja aiheuttavat teille kovaa päänsärkyä.

      • diagnoosi...

        kapin liian pienet pyöräilyhousut puristavat "alakertaa", kusi nousee päähän ja aiheuttaa hirvittävän kepukaunan!

      • JormaKKorhonen

        …tuo ei ole tapahtunut minulle, sillä minua harvoin on vaivannut päänsärky, ja pallini ovat siis tallella.

        Mutta tuollainen minulle kyllä on tapahtunut:

        Aikoinaan vaimoni meni urheiluliikkeeseen, ja halusi ostaa miestenpyörän (sen, jolla tänäänkin ajelin).
        ” Tästä tulee varmasti yllätys miehellenne”, myyjä sanoi.
        ”Kyllä”, myönsi vaimoni. ”mieheni odottaa nimittäin riippumattoa puutarhaamme”.

        Mutta innokas pyöräilijä minusta sitten tuli. Ja kun olen pitänyt pyöräilyn vain kuntoiluharrasteena, minun ei ole tarvinnut todeta samoin kuin nyt taas monen huippupyöräilijän Tour de Francen aikana kuultuaan dopingtestinsä olleen positiivinen: ”Minua on kusetettu”.

        Mikä muuten on yksi hyvin vaarallinen urheilulaji? Se on syrjähyppy; siinä voi ponnistava jalka lipsahtaa. Senkin valitettavasti tiedän kokemuksesta, mutta sellaisesta on aikaa monia vuosikymmeniä. Edesmennyt rakas vaimoni oli hyvin tietoinen niistä ja yhtä varma. ettei minulla enää ollut sellaiseen urheilulajiin tarvetta tultuani hänet tuntemaan! ;-))

    • Suomen vesistöjä

      JormaKKorhosen ja Oululaisen Uusi-Ukin kuset ja paskat!!

    • Suomen vesistöjä

      JormaKKorhosen ja Oululaisen Uusi-Ukin kuset ja paskat!!

      • JormaKKorhonen

        ...siihen ei meikäläisen tiedoilla ja lahjoilla halua edes yrittää vastata; pitäisi olla kepulaisuuden sivistämä, ennen kuin sellaiseen pystyisi!

      • enimmät
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...siihen ei meikäläisen tiedoilla ja lahjoilla halua edes yrittää vastata; pitäisi olla kepulaisuuden sivistämä, ennen kuin sellaiseen pystyisi!

        saastat kertyvät tänne saitille ja loput jätteet jäävät vaippaan..

    • JormaKKorhonen

      Keris aina hokee hänelle vastaamaan erehtyneille, että "pidä linja", ja vastausta vaille nuo "linjaa pitämättömät" jäävät. No, saavathan he tiettyjä lausuntoja ja kehotuksia...

      Mutta minun linjani ei näy enää toimivan yhtä hyvin kuin joskus aikaisemmin. Taannoin sain avaukseeni kuin avaukseeni hetkessä yli tuhat selaajaa ja yli sata puheenvuoroa. Mutta miten nyt? Surkeaa.

      Tulosta ei voitane pitää yksin tällaisen helteisen kesäpäivän syynä. Varmaan syy on enemmän itsessäni. Olen tullut ihan liian vaatimattomaksi ja kiltiksi. Puhun ihan liian vähän omasta erinomaisuudestani ja liian ymmärtävästi niin kepusta kuin kepulaisistakin. Onko minusta tullut itseäni liian vähän arvostava ja kepuun ja kepulaisuuteen liian sympaattisesti ja empaattisesti suhtautuva, melkein kepulainen?

      Puuttuu enää vain se, että kepulaiset alkavat minua ylistää! Mutta haluanko sitä? Täytyypä miettiä. Haluanko saada huomiota tällä saitilla? Sekin on harkinnan arvoinen kysymys. Mutta jos haluan, niin linjaani pitänee tarkistaa joko selvästi kepumyönteisemmäksi tai entistäkin rehellisemmäksi - mikäli sellainen on mahdollista! Mietitään. Mutta nyt

      hyvää yötä!

      • VirallinenValitsija

        Minä en huomaa mitään eroa aikaisempaan verrattuna, olet pitänyt hienosti Keskustan lippua korkealla käyttäytymällä umpitollosti ja haukkumalla kaikki kepulaiset niin kuin ennenkin. Jatka samaan tyyliin! En nimittäin voi uskoa, että ensimmäinen palstalaiselle jakamani seppele Keskustan hyväksi tehdystä työstä olisi voinut mennä väärälle henkilölle. Olethan tehnyt työtäsi ansiokkaasti jo ainakin reilut kolme vuotta.

        Älä masennu, vaikka aina eivät keskustalaiset eivätkä muutkaan jaksa pitää hauskaa kustannuksellasi, joskus pitää pitää lomaa. Mutta kun helteet loppuvat niin todennäköisesti saat taas paistatella suurien vastaus- ja lukijamäärien hohteessa. Ja se, jos mikä, on kunniaksi Keskustalle... ja nimenomaan se on syy, minkä vuoksi sinulle seppeleen myönsin.

        Mutta nyt, kuten sanoin, malta mielesi ja jatka samaan tyyliin!

      • Uusi-Ukki
        VirallinenValitsija kirjoitti:

        "Viralliselta valitsijalta" oliko se palstan tähtikirjoittajavalinta, vai palstan "Herrasmiesvalinta", en enää edes muista, mutta Jompestahan oli silloinkin kysymys. Minulla ja tuolla Wadilla on taatusti sama ajatuksenjuoksu, hän kirjoittaa juuri kuin minun kynälläni,ja kädelläni.

        Mikä piru meitä, tai noita kepuleita riivaa, koska he eivät voi tunnustaa, että Jomppe vain on meistä muista tasavaltamme taaplaajista, niin paljon älyllisesti yläpuolellamme, että se näkyy ja kuuluu. Ainakin minä, olen tuntenut kunnioitusta itseäni viisaampia ja tietävämpiä kohtaan, en minä ala heitä parjaamaan vaan voin heitä heidän viisaudessaan jopa kehua, kuten tuota Jomppea ja Wadiakin kehun.

        Onhan se tosi huvittavaa, kun joku tuolla luettelee palstan loanheittäjäksi kaikki jotka suhtautuvat kriittisesti Keskustaan, kun kertoo tosiasiat tosiasioina on Kepulien mielestä loanheittäjä.

        Toivottavasti Jomppe jaksaa vielä pitkään meitä viisauksillaan ja tiedoillaan valistaa, voit olla Jomppe varma,jos sinua lyödään niin Uusi-Ukki Oulusta vanhana rakuunana antaa täyden tukensa taistelussasi pahuuden voimia vastaan.

      • viisautta...
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        sinäkin peräänkuulutat, että pitäisi antaa asiallinen vastine asiattomaan kirjoitukseen?

        ...Ehkä se kuuluu demarien ideologiaan, että pitäisi osata "tyhjästä nyhjäistä" jotakin jaettavaa!

    • mahdollinen

      "Pikkushortseissa paidatta kun ajelin, niin eräät vastaantulevat naiset olivat vähällä ajaa ojaan, kun jäivät liian pitkäksi aikaa tuijottamaan tällaista"

      Ehkä ne naiset halusivat väistää sinut mahdollisimman kaukaa?

    • pez

      Anttilan lausunnosta jossa hän kertoi
      "Ongelmia ei voida kuitenkaan väistää pistämällä päätä pensaaseen"
      kun puhui maatalouden päästöistä.

      Eli sinun mielestäsi ei sitten maataloudesta aiheudu lainkaan päästöjä koska Anttila valehtelee sanoessaan että niitä on.

      Täytyy sanoa että olette pankin kanssa hauskoja koska sinun mielestä päästöjä ei ole ja pankki vastustaa kosteikkojen ja muiden ympäristön hyväksi tarkoitettuja toimenpiteitä.

    • Akseli.Koskela

      Mutta jotenkin tuntuu, että olet pudonnut monta rappua alaspäin tapellessasi tuon Keriksen kanssa. Ettet vain ole päätäsi satuttanut?:-)

      • JormaKKorhonen

        se on vain tilapäinen notkahdus ja johtunee tästä helteestä, ei lainkaan arvelemastasi syystä.

        Minä en raajarikkojen kanssa tappele, varsinkaan molemmista päistään vammaisen. Niin ollen en ole voinut olla niin lähellä Keristä, että olisin pääni kolauttanut hänen kalloonsa, ainoaan kovaan hänessä.

        Kukaan ei ole aina terävimmillään. En minäkään ole aina erittäin hyvä, joskus olen vain hyvä.

      • eivät

        vammaisia väheksy, eivät herjaa. Mikä sinä olet?

    • JormaKKorhonen

      Ja kohta poistan lupaukseni mukaisesti tuon myöhemmin avaamani ”kepulaista sanarieskaa”.

      Muutama huomautus eräille tässä esiintyneille, joille en ole erikseen vastannut:

      Sonnimies retosteli naisasioillaan ja kun huomautin, että sellaisilla asioilla ei leuhki kukaan, jolla sellaiseen voisi aihetta ollakin. Silloin joku väitti myös minun samalla tavalla retostelleen.

      Olen kertonut suuresta rakkaudestani edesmenneeseen vaimooni, ja onnellisesta yhteiselämästämme, ja se on aikalailla eri asia. Olen myös maininnut, että minulla oli jo kaksi avioliittoa aikaisemmin. Yksi ihan hyvä ja pitkäaikainen, joka sortui omiin tyhmyyksiini. Se toinen kesti vain vuoden, sillä elämäntoveruudessa tarvitaan muutakin kuin vain sänkytaitoja. Mutta onneksi pian sitten alkoi elämäni paras aika, yli 20 vuotta yhdessä kaikin puolin ihanan ihmisen kanssa.

      YK-muistelmissani kerroin pari-kolme muisteloa tuolta alueelta, mutta en mitenkään retostellen vaan pikemmin huvittuneena muistellen.

      Sonnimies näkyy sitten poistaneen leuhkimisensa ja on myös poistanut kaikki muut viestinsä, jopa avauksensa. Olisikohan merkki siitä, että hän on alkanut ymmärtää oikein, millaista viestiä hän antaa retosteluillaan, kuten jo nikilläänkin.

      Sille, joka tuossa sanoo ymmärtäneensä minun olevani nyt rakastunut ja suhteessa johonkin naiseen sanon, että on ymmärtänyt väärin. Mistään sellaisesta en ole kertonut. Olen vain maininnut tavanneeni muutamanviehättävän naisen noilla ulkomaanmatkoillani, ja lienenkö maininnut, että olen tavannut yhden heistä myöhemmin täällä kotimaassakin teatteri- ja ravintolatapaamisessa. Äskeisellä kotimaan matkallani kerroin yöpyneeni yhden leskirouvan luona. Näillä saiteillakin – en tosin kepusaitilla – olen tavannut yhden fiksun naisihmisen, jonka kanssa on sähköpostin kautta hieman kuulumisia vaihdeltu. Mutta mitä sitten? Olen seurallinen mies, enkä kai vastenmielinen naistenkaan mielestä, joten ystäviä voin saada vielä tälläkin iälläni. Mutta pitemmälle menevät johtopäätökset ovat päättelijän mielikuvituksen tuotetta.

      No, naiseksi itsensä esitelleelle Huomioitsijalle taisin leukailla jotain sen suuntaista, että hänellä ei ole mahdollisuuksia kanssani, kun olen hieman varattu, mutta se oli tarkoitettu vain epätoivottavan lähentelyn torjunnaksi.

      Noille minun itserakkaudestani, narsismistani, puhuville en enää viitsi juuri vastailla, sillä olen turtunut sellaiseen. Sanon kuitenkin, että ne itsestäni ja tekemisistäni kertomani monet ovat ymmärtäneet melkein turhankin hyvin oikein. Kuten ilmeisesti esim. WADI tässä ketjussa.

      Mutta tällä saitilla esiintyminen alkaa minuakin ihan tosissaan usein kyllästyttää. Vaikka tiedän olevani periaatteessa hyvällä asialla ;-)), täällä on paljon sellaista porukkaa, jollaisen kanssa en ole joutunut koskaan elämään, ja yhä useammin mietin, että onko minun tarpeen elää nytkään. Olisi paljon muita ja mielenkiintoisempia tekemisiä ja toimintaympäristöjä. Olen kyllä ajatellut, että en uhallakaan poistu täältä ennen kuin se kaikkein suurin törkimys saadaan täältä lopullisesti suljetuksi, mutta saa nähdä jaksanko sitä odottaa, kun palstojen ylläpito näkyy olevan käsittämättömän suvaitsevainen.

      Mutta tältä viikonlopulta tämä viestini jää varmasti viimeiseksi. Sille on ihan konkreettinen syykin, mutta sen jätän kepulaisten arvailujen varaan! ;-))

      Hyvää viikonloppua!

      • marjaruokia

        Ne rauhoittavat.

      • retostellut

        miten edellistä vaimoasi petit. Etkö tosiaankaan ymmärrä, että eivät ihmiset ole tyhmiä?
        Miten joku voikin olla noin kaheli? Ensin levittelee ja revittelee kaiken julki ja sitten väittää, ei, enhän Minä. Olet sairas.

      • elikkä

        ei ole terveen ihmisen ajattelua tuo, missä kerikseen viittaat. Kilpailu on yksi...
        Olet päättänyt roikkua palstalla keriksen vuoksi.
        Sairasta, hyvin sairasta.

      • ei olepoistanut yhtään

        avaustaan, eikä vastausta.

      • Kaikki..
        ei olepoistanut yhtään kirjoitti:

        avaustaan, eikä vastausta.

        huomasi, joilla näkö on talella miten
        Kortsu poisti viestinsä. Siinä meni sonnikin mukana.

      • mihinkään!

        Hauku vaikka Kekkosta jos et muuta keksi.

        Etkö sinä tajua että, nyt tarvitaan kaikki kepuvastaiset voimat liikkeelle?!
        Muuten ne JYRÄÄ MEITIN !

      • oletko itse?
        ei olepoistanut yhtään kirjoitti:

        avaustaan, eikä vastausta.

        Sonnimulkero teki eilen ainakin yhden rehvastelevan avauksenkin, jossa kertoi, miten joutui niin lujille, että meinasivat nallit loppua. Siitä ainakin Uusi-Ukki sanaili hänen kanssaan.

        Korhonen kertoo avauksessaan pyöräretkestään ja vastaantulevien naisista. Sonnimulkero typerään tapaansa yritti vinoilla, että naiset kauhistuivat sellaista näkyä kun pieni lihava takakaljuinen mies pelastusrenkaat vyöllä polkee heitä vastaan satula ala asennossaan, ja siihen Korhonen pyysi mulkeroa katsomaan kuviaan profiileiltaan, että vastaako ne sonnimiehen kuvausta. Ja sanoi jonkun valitun sanan mulkerolle, joka hermostui niin että poisti viestinsä ja avauksensakin.

        Ei täälläkään kannata yrittää valehdella mitä vaan, sillä muilla on silmät, jos itseltäs puuttuvatkin.

      • Todistaja -
        oletko itse? kirjoitti:

        - totuuden puolesta.

      • vittuun

        sika. Ei jää kaipaamaan kukaan! Vie vitun adjutanttisi mennessäs. Mee muualle sairastamaan! Saatanan imbesilli, ei normi äijä noin kauaa mieti pitääkö mennä vai jäädä!

      • korhonen
        Todistaja - kirjoitti:

        - totuuden puolesta.

        on helevetin ruma ja rupsahtanu vanha äijä.

      • deep water
        vittuun kirjoitti:

        sika. Ei jää kaipaamaan kukaan! Vie vitun adjutanttisi mennessäs. Mee muualle sairastamaan! Saatanan imbesilli, ei normi äijä noin kauaa mieti pitääkö mennä vai jäädä!

        walk on a short pier ........ mf

      • jo ihmettelinkin
        korhonen kirjoitti:

        on helevetin ruma ja rupsahtanu vanha äijä.

        että onko silmissäni vikaa? Aina vaan näen eltaantuneen ja kulahtaneen vanhan irstan äijän? Lienee sitten totta, kun edellinenkään ei hyvää nähnyt?

      • jättää..

        etulinjaa kusipukkien varaan!
        Se on niskalaukaus, nyt kun kepu hyökkää kaikilla rintamilla ja hyvinvointi lisääntyy räjähdysmäisesti!

    • viestini

      jossa todistin, että sonnimies on poistellut avauksiaan ja vastauksiaan tästä ketjusta, haloo!

      • näkyville

        Olin turhan hätäinen, anteeksi.

    • JormaKKorhonen

      Uusi-Ukki on piruuttaan vetäissyt sellaisesta narusta, joka on poistanut viimeisenkin pidikkeen kepulireppanoiden käytöksestä, ja välittömästi on saitille tulvahtanut sellaista, jota vain mitättömyyden lapsen mieli voi tuottaa. Ukilla on varmaan ollut hauskaa!

      Edesmenneen vaimoni vanhempi sisko teki elämäntyönsä kansa- ja peruskoulun opettajana Raahessa, jossa hän edelleen miehineen asuu. Hän kertoi kerran, että homottelu kouluissa alkoi joskus 1980 luvulla, ja sitä rupesivat harrastamaan kaikkein heikoimmat oppilaat, jotka eivät verbaalisestikaan pärjänneet lahjakkaammille. Kerran eräs räkänokka oli oikein tuota sanaa toisille pojille huudellut, ja kälyni oli ottanut hänet puhutteluun. Ei poika-parka ollut edes tiennyt, mitä sana tarkoittaa, mutta jonkinlainen käsitys hänellä oli ollut siitä, että homo on jokin inhottava otus.

      Lienevätkö nuo tämän palstan ”homottelijat” noita muita heikompia oppilaita, jotka ovat jääneetkin sille tasolle, sillä tuskin he enää koululaisia ovat.

      Maaseudulla väitetään ihmisten olevan jopa tervehenkisempiä kuin kaupungeissa. Mutta asia ei näy olevan niin. Keskustalaisuus kiistatta kuuluu yhä enemmän maalaisuuteen kuin kaupunkilaisuuteen. Mutta kun se tuottaa tuollaista käytöstä, niin käsitys maaseudun ihmisten tervehenkisyydestä on harhaa.

      Ei tuollaisia kaupungeissa ole, ei ainakaan täällä Helsingissä. Täällä ihmiset tietävät maailmasta ja kaikesta sinne kuuluvasta enemmän, joten ei ole sellaisia homofobioitakaan, jotka tuottaisivat tuollaista homottelua. Ja ovat ainakin niin tervejärkisiä, että pystyvät hyvin päättelemään sellaisen olevan mahdollisimman kaukana niin minusta kuin Uusi-Ukistakin; sen jokainen tervejärkinen tajuaa meistä tietämänsä perusteella.

      Mutta tuntisivatko sitten nuo homottelijat itsessään sellaista seksuaalista suuntautumista, jonka he homofobioittensa vuoksi tahtovat torjua, ja projisoivat kieltämiään tuntemuksiaan muihin? Siinä olisi analyysin paikka kepupsykologeille!

      Joka tapauksessa näiden täällä surffailemieni vuosien aikana on tullut minulle täysin selväksi, että likaisinta mielikuvitusta, alhaisinta mieltä ja törkeintä kieltä täällä käyttävät nimenomaan kepulaiset. Kepulaisia heidän täytyy olla, koskapa kohdistavat törkynsä vain ei-kepulaisiin.

      Mutta mikä on ilmiön kausaalisuus, kumpi on syytä, kumpi seurausta: tuottaako kepulaisuus tuollaista, vai hakeutuvatko luonnostaan tuollaiset kepulaisiksi? Kummassakin mahdollisessa tapauksessa voidaan kysyä: miksi? Siinä olisi jälleen analyysin paikka kepupsykolegeille!

      En todellakaan ole kuullut täällä Helsingissä edes pahaisten poikanulikoiden tuollaista kieltä kayttävän. Nuoriso on mielestäni vähentänyt myös ”vittu”-sana käyttöä sidesanana tai pilkun asemesta. Tästä lopuksi pieni tositarina:

      Joskus 1960-luvulla pienipalkkaisena kanta-aliupseerina ollessani tein paljon ilta- ja viikonlopputöitä vahtimestarina ja järjestysmiehenä Helsingin urheilukentillä ja talvisin luistinradoilla. Tapahtui eräänä kesäiltana Herttoniemen urheilukentän kioskilla:

      Jonossa oli muutama n. 12-13-vuotias tyttö, joista yksi käytti tuota v-sanaa monta kertaa jotakin toisille selittäessään. Puutuin asiaan, ja tytön eteen mennen ja häntä silmiin vakavasti katsoen sanoin: ”Älä hyvä tyttö käytä tuota v-sanaa, kun sinulla ei sellaista vielä ole, ja sitä sanaa noin käyttävälle tytölle se ei ehkä koskaan kasvakaan”. Tyttö hiljentyi täysin.

      Luulen, että noille homottelijoille ei ole kasvanut ainakaan Se, joka kai siinä homostelussa olisi tarpeen. Ehkäpä he siksi tuollaisia huutelevatkin.

      • pez

        kuin joku vain voi olla.

        Väität siis ettei kaupungeissa homotella, salli minun nauraa ja kovaa, noin suurta p:tä en sitten ole kuullut aikoihin. Kehut vielä kuinka hyvä käytöksistä väkeä on kaupungeissa vaikka viime talvena ehdotettiin OAJ:n toimesta kouluihin turvamiehiä varsinkin Helsingin kouluihin. Miksi niitä sinne haluttiin vaikka kuten sinä sanot ovat oppilaat juuri siellä parempi tapaisia kuin maalla? Vaatii selityksen

        Varsinkin Helsingissä on niin ymmärtäväisiä vanhempia että he voivat soitta opettajalle viikonloppu kännissä ja haukkua vaikka miksi ja uhata väkivallalla. Todella hienoa käytöstä ehkä tuo käytös on juuri sitä mitä sinä sitten pidät hyvänä ja hienona.

        Jos harrastaisi samanlaisia yleistyksiä kuin sinä teet asuinpaikan, eri ilmiöiden ja puoluekannatuksen yhteyksistä. Ei todellakaan tulisi sinulle ja sinun aatteelle tai kaupungeilla aina kovinkaan mairittelevia kuvioita.
        Vain itseään muita viisaampana pitävä voi tehdä itsestään todellisen typeryyden perikuvan ja alentua niin alhaisiin yleistyksiin kuin voi vain olla ja samaan hengenvetoon kuitenkin pystyy muita moittimaan huonosta käytöksestä.

        Ikävä vain sanoa että pääkaupunkiseudulla lähes joka kolmas opettaja jättää työnsä muutaman vuoden kuluttua sen aloittamisesta, eikä tee sitä vähiten oppilaiden käyttäytymisen vuoksi. Huomautan myös että pääkaupunkiseudulla opettajalla on lähtökohtaisesti jo suurempi palkka kuin maalla.
        Miten tuollainen ilmiö voi olla mahdollista kun sinun mukaasi lapset ovat paljon parempi käytöksisiä kuin maalla olevat.

        Toinen juttu mikä pitää huomioida että tämä on ainakin jo toinen saman sisältöinen kirjoitus jonka olet kirjoittanut, jossa esiinnyt koulumaailman tuntijana, vielä niin että tiedät millaiset olosuhteet ovat missäkin päin Suomea. Tämä kirjoituksesi ainakin on selvä osoitus siitä että tosiaankaan tiedä miten asiat ovat ja on jo ainakin toinen kerta kun kerrot tätä homo-juttua, ja silloinkin sinua siitä oikaistiin. Onko niin että kykysi kirjoittaa uutta ei onnistu ja toinen mikä kummastuttaa että edellisestä huomautuksesta huolimatta toistat samat väittämät.

        Sinun oma käytöksesi ei näytä ainakaan siltä että olisi paljon varaa muiden käytöstä moittia, koska tarkoituksellisesti tunnut kirjoittavan sellaista mikä ei pidä paikkaansa ja yhdistelevän eri asioita miten se näyttää sinun kannalta paremmalta.

        Ainoa mikä on sinun kirjoituksessa totuuden lähellä on että yleensä homotteluun syyllistyvät häiritsevään käyttäytymiseen taipuvaiset oppilaat, mutta hekään ei aina ole niitä heikkoja oppilaita ja kaikki heikkolahjaiset eivät syyllisty homotteluun.

        Toimintaasi kuvaa parhaiten funktionaalinen malli

      • hyvään vastineeseen
        pez kirjoitti:

        JKK ylpeilee pöyristyttävällä tavalla pienen tytön kasvatuksessa. Tietysti tuo vittu-sana tuntuu meistä vanhoista sopimattomalta, mutta ei se ole minnekään hävinnyt, vaan sen käyttö on laajentunut hyvinkin monenlaisiin piireihin. Jos JKK tutustuisi esim. uuteen kaunokirjallisuuteen, niin hänkin huomaisi sen. Suunnilleen samanlainen sana on amerikkalainen fuck. Jos katsoo esimerkiksi amerikkalaisia elokuvia tai lukee kirjoja alkukielellä, niin se sana on levinnyt kaikille tahoille ehkä fundamentalistisia uskonnollisia piirejä lukuunottamatta. Ei tätä kielen kehitystä voi kahlita ja onneksi akateeemisetkin suomen kielen huoltajat (KOTUS) jo sen tajuavat. Ja kyllä maailmassa on paljon pahempaa kuin jotkut sanat.

      • kiertää

        villi huhu, jonka mukaan kapi korhosen näköinen äijä on runkannut mulkkunsa nahattomaksi kirjoiteltuaan homojuttuja kepupalstalle.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe