Olen ollut masentunut viimeiset pari vuotta.
Syy masennukseeni on yksinkertaisesti ollut se, että minulla on huono itseluottamus sekä muut ihmiset ovat haukkuneet ja tehneet oloni mahdollisimman huonoksi. Olen kaikesta huolimatta jaksanut eteenpäin ja uskonut unelmiini. Tässä pari päivää sitten tuli eräänlainen "uusi ajatusmalli" päähäni, joka sekoitti kaiken.
Yhtenä päivänä mieleeni "juolahti" vain yhtäkkiä että mistä minä voin muusta olla varma kuin vain itsestäni; entä jos VAIN se ajatteleva minä on oikeasti olemassa? Mistä voin tälläkään hetkellä tietää, onko esim rakas kissani olemassa kun en häntä näe tai muutenkaan aisti? Olen yrittänyt sanoa itselleni että "älä nyt hulluja ajattele, totta kai on olemassa", mutta sitten huomaan, että MINÄ ITSEHÄN sen vain sanon, eli kaikki mitä minulle on olemassa on vain minä itse, ja se mitä mieleni sisältää.Tämä ajatusmaailma on siinä mielessä tosi pirullinen ja vittumainen, että jos joskus tulevaisuudessa en enää ajattele tätä ja pääsen tästä yli, johtuu siitä että se ajatteleva minä, jonka olemassaolosta vain voin olla varma, ajattelee niin. Eli tämä periaate seuraa mukanani hamaan loppuun saakka.
Onko tietoa mikä tämän ilmiön nimi on? Miten tästä edes voi päästä yli?!?!? Tämä on ensimmäinen mielessäni oleva 'juttu',josta ylipääsemiseen en oikein tiedä konstia. :((
Syy masennukseeni on yksinkertaisesti ollut se, että minulla on huono itseluottamus sekä muut ihmiset ovat haukkuneet ja tehneet oloni mahdollisimman huonoksi. Olen kaikesta huolimatta jaksanut eteenpäin ja uskonut unelmiini. Tässä pari päivää sitten tuli eräänlainen "uusi ajatusmalli" päähäni, joka sekoitti kaiken.
Yhtenä päivänä mieleeni "juolahti" vain yhtäkkiä että mistä minä voin muusta olla varma kuin vain itsestäni; entä jos VAIN se ajatteleva minä on oikeasti olemassa? Mistä voin tälläkään hetkellä tietää, onko esim rakas kissani olemassa kun en häntä näe tai muutenkaan aisti? Olen yrittänyt sanoa itselleni että "älä nyt hulluja ajattele, totta kai on olemassa", mutta sitten huomaan, että MINÄ ITSEHÄN sen vain sanon, eli kaikki mitä minulle on olemassa on vain minä itse, ja se mitä mieleni sisältää.Tämä ajatusmaailma on siinä mielessä tosi pirullinen ja vittumainen, että jos joskus tulevaisuudessa en enää ajattele tätä ja pääsen tästä yli, johtuu siitä että se ajatteleva minä, jonka olemassaolosta vain voin olla varma, ajattelee niin. Eli tämä periaate seuraa mukanani hamaan loppuun saakka.
Onko tietoa mikä tämän ilmiön nimi on? Miten tästä edes voi päästä yli?!?!? Tämä on ensimmäinen mielessäni oleva 'juttu',josta ylipääsemiseen en oikein tiedä konstia. :((
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi sekoittaa pään.
Tosiaankin toi vierassieluisuuden ongelma, eli siis se, että voiko muista kuin itsen olemassaolosta tietää, on eräs filosofian ongelmista. Toivottavasti ei tuu kauheesti kommentteja, et filosofia on pelleilyä ja kuka niin tyhmiä ajattelee jne. koska filosofiset ongelmat voi oikeasti olla aika piinaavia.
Esimerkiksi se, että mistä ajatukset syntyvät? Olenko minä, joka arvioin ajatuksiani se sama minä, joka niitä ajatuksia ajattelee? Tuotanko itse ajtukseni vai tulevatko ne vain jostain? (alitajunnasta?) Miksi en tiedä mitä haluan, vaikka mulle sanotaan, että kyllä kaikki tietää, mitä haluaa? Masentuneena minusta kyllä tuntuu siltä, että minulla on paljon realistisempi käsitys todellisuudesta kuin ylioptimistisilla "terveillä".
Onko kaikille tapahtumille jokin syy? Jos on, niin eikö silloin kaikki ole determinoitua, jopa ihmisten ajatukset? Tällöin ihmisillä ei olisi vapaata tahtoa, mikä poistaisi moraaliset velvollisuudet. Jos taas kaikki tapahtumat ei ole determinoituja, niin sittenhän tapahtuu kaikenlaisia juttuja koko ajan sattumalta. Eikä sattumaakaan voi kaiketi pitää kovin hyvänä; jos tapahtumille ei ole syitä, miten voisi silloin olla moraalisia velvollisuuksia?
Mikä on elämän tarkoitus? Miksi kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu? tässä nyt oli tämmöstä ajatusten virtaa, mikä syntyi mun päässä, mutta aiheutinko minä sen nyt itse aktiivisesti vai tuliko tää vain jostain muualta determinoituna? Tosiaankin, oon kyllä ruvennut aatteleen, et ois ehkä parempi, jos ei ois koskaan aatellut mitään filosofisia asioita, ollut vaan tyhmä ja onnellinen, vaikkakin itsepetoksellisessa todellisuudessa elävä optimistinen "terve".