Tuo otsikon viisaus olisi hyvä muistaa, kun paremman aiheen puutteessa sortuu valehtelemaan ja hokemaan kuolinkouristuksissa kituvaa nettilegendaa? Kun viha sekoittaa ihmisen, on tulos juuri näin ruma ja säälittävä.
Yksi ja sama surkimus nimittäin jaksaa päivästä toiseen sekavasti todistella Ylellä näytettyä Halosen "Neuvostoliittoon liittymispuhetta".
Puhetta, jota ei koskaan pidetty, ei Halonen, ei Hakaniementorilla tai muuallakaan, eikä ikinä.
Tuo nettilegenda, joka tälläkin palstalla aika ajoin väsyneenä makaa, on alunperin ProKarelia-sivustolta lähtöisin. Halosvastaista propagandaa, jota sivusto sittemmin pyysi julkisesti anteeksi. Nöyrtymään joutui myös se oululainen kokoomuksen ex-kansanedustaja, joka tuon blogissaan julkaisi presidentinvaalien aikaan. Vaalien aikana se sisältyi myös äärioikeistolaisen Seppo Lehdon Halosesta kokoamaan herjasivustoon, jonka ulkoasu oli kopioitu aidoilta Halosen vaalisivuilta.
Niinistön taustajoukot sanoutuivat jyrkästi irti tuosta valheesta ja sen levittämisestä, uskokoon sen ken tahtoo? Massiivisesti tuo levisi porukan kännykkäviesteinä ja sitä samassa yhteydessä neuvottiin levittämään kaikkialle. Loanheitto oli nyt rantautunut Suomenkin presidentinvaaleihin.
Sain myös taannoin lisäselvennystä eräältä kirjoittajalta. Kiitos tästä:
" ProKarelia palstalla Markus Lehtipuu levitti tätä "ilosanomaa" netissä saamansa tekstiviestin pohjalta. Selitti sitten myöhemmin pitäneensä lähettäjää luotettavana tahona.
Veikko Saksi joutui sitten pyytelemään julkisesti anteeksi viestin julkaisemista nettipalstalla.
Kokoomuksen vaalitoimisto kielsi olleensa viestin aloittaja, kielsi myös mitenkään kehottaneensa työntekijöitään levittämästä viestiä."
Onneksi Suomen kansa oli viisasta ja valitsi oikein. Suomalaiset ansaitsevat parhaan presidentin.
VALHEELLA ON LYHYET JÄLJET!
15
831
Vastaukset
- ainainen toisto
Höpötä jo väliin sitä Halosen suosiota, paljonko se olikaan prosenteissa. Kun ei enään muista sitä.
Oliko se 15%
Vai 96%
Tai 82%
Lienet ainoa valtakunnassa, joka tämän muistaa ulkomuistista.
ps..tiedä vaikka Halonen kutsuisi Itsenäisyyspäivän juhliin.- olisi edes....
...ensimäinen kerta?
- lause on totta
valitettavasti Halonen on huono presidentti
suorastaan vaarallinen
Toki Koivisto oli vielä huonompi- jumalan sanana?
vai joko sensuroitiin? kirjoitti:
Kannattaisi harrastaa hiukan lähdekritiikkiä sinunkin? Vai eikö mensalaiset harrasta?
- Helinä-keiju3
Tottakai Halonen on halunnut liittyä Neuvostoliittoon kuten muutkin aateveljensä ja sisarensa tuohon aikaan. Siis väitätkö ettei näin olis ollu, Hahahahahh, ja ääneen se on sanottu, Tarja oli niin rohkea ja suulas pölöttäjä jo nuoruudessaan. Eihän se muuten olis vasureiden organisaatiossa edes edennyt tolle paikalle, missä nyt evistelee.
- Halonen...
...on aina ollut demari, ei koskaan SKP:n jäsen eli ei siis ole ollut kommari. Jos nuo liittymispuheet olisivat totta, niistä taatusti löytyisi myös todisteet, hah hah haa?
- ja hämmästyin
Halonen... kirjoitti:
...on aina ollut demari, ei koskaan SKP:n jäsen eli ei siis ole ollut kommari. Jos nuo liittymispuheet olisivat totta, niistä taatusti löytyisi myös todisteet, hah hah haa?
Tuli ne puheet noin 5v sitten Tv:ssä.
Lauantai iltapäivällä. muun ohjelman sisässä, n. 20 sek. pätkä. Puhui Lipputangolla, ruoho oli jalkojen alla.
Tarja oli silloin nuori ja nätti, Nyt ei ole kuin nätti enään. Olisko ollut n.32v - 2v
Yleltä tarkistettavissa. Jos antavat vielä näitä tarkistaa ? yksityisnauhoilla - Tottakai!
ja hämmästyin kirjoitti:
Tuli ne puheet noin 5v sitten Tv:ssä.
Lauantai iltapäivällä. muun ohjelman sisässä, n. 20 sek. pätkä. Puhui Lipputangolla, ruoho oli jalkojen alla.
Tarja oli silloin nuori ja nätti, Nyt ei ole kuin nätti enään. Olisko ollut n.32v - 2v
Yleltä tarkistettavissa. Jos antavat vielä näitä tarkistaa ? yksityisnauhoillaJa tottakai. :))))))))
- Helinä-keiju3
Halonen... kirjoitti:
...on aina ollut demari, ei koskaan SKP:n jäsen eli ei siis ole ollut kommari. Jos nuo liittymispuheet olisivat totta, niistä taatusti löytyisi myös todisteet, hah hah haa?
Mistä lähtien sosiaalidemokraatit on oikeistolaisia olleet, tai keskustalaisia ees. Ne on vasureita eli kuten kaikki Sirola-opiston vasemmistovallankumouskoulutuksen saaneet punikit, päämääränään maailmanlaajuinen sosialismi neuvostoliiton ja DDR:n tyyliin. Hahhahahhaha
- taannut ja....
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Mistä lähtien sosiaalidemokraatit on oikeistolaisia olleet, tai keskustalaisia ees. Ne on vasureita eli kuten kaikki Sirola-opiston vasemmistovallankumouskoulutuksen saaneet punikit, päämääränään maailmanlaajuinen sosialismi neuvostoliiton ja DDR:n tyyliin. Hahhahahhaha
...tyhmenet silmissä! Enpä olisi uskonut tuon olevan edes mahdollista.
- Helinä-keiju3
taannut ja.... kirjoitti:
...tyhmenet silmissä! Enpä olisi uskonut tuon olevan edes mahdollista.
enkä takaa. Ja sulla nyt ei ole valmiuksia kenenkään aivokapasiiteettia analysoida noilla älynväläyksilläs.
- Helinä-keiju3
vielä kipeenä? Eli toisin sanoa, koska Tarja lähtee kauan odotetulle vierailulleen Natomaa Romaniaan (joka vierailu siis jouduttiin perumaan viimeksi juuri ennen lähtöä, ei suinkaan tällä kertaa aikatauluongelmien takia, kuten Natomaa USA:ssa kävi ammoin, vaan tällä kertaa sairauden vuoksi).
- oikeistoraataja
Heti tuohon pseudototuuteen Halosen puheesta. Niinistön oukot todellakin irtisanoutuivat ko. asiasta. Uskon sen, sillä Niinistön tyyliin ei tuollainen sovi alkuunkaan. Hänhän on "totuuden torvi".
Toinen asia taas on SAK:n lokakampanja Niinistöä vastaan rahavallan esimerkkinä todella mauttomine flyereineen. Tästä Halonen ei irtisanoutunut vaikka sitä häneltä TV:ssa kysyttiin. No, sama SAK:n marionettihan teki TV-ohjelmassa runkkausliikkeitä herjatessaan suomalaista miestä.
NATO -keskustelu oli kertakaikkiaan ala-arvoista. Halonen ja hänen taustajoukkonsa valehtelivat silmät ja suut täyteen.
Niinistöstä tehtiin "NATO-intoilija" vaikka mies ei millään muotoa, missään vaiheessa väittänyt kannattavansa liittoutumista.
Niinistö sanoi, todistettavasti, että NATO -jäsenyyttä kannattaa harkita (mielestäni ilman harkintaa ei pitäisi tehdä mitään). Samaten hän moneen otteeseen ilmoitti haluavansa asiasta kansanäänestyksen. Ei minusta kuullosta intoilulta.
Halosen rooli taas jäi ko. asiassa kokonaan käsittelemättä.
Suomalaisia oli jo tuolloin Afganistanissa NATO -johtoisessa operaatiossa. Kuka allekirjoittaa lähetyspaperit? Ulkomaille lähettämisestä AINA presidentti.
Kumpi on syyllisempi suomaisen NATOn alaisuudessa operoineen miehen kuolemaan? Tarja "sinkkiarkku" Halonen vai Sauli Niinistö?
Vastausta odottaen...
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872