http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1418933
Sähköveroon roimat korotukset....
Olkiluoto ei valmistu koskaan
3
223
Vastaukset
- tulee...
mieleen Baabelin kieltensekoitus:) Hyvä EU ja vapaa pakkokilpailutus. Suomalaiset olisivat kasanneet sen keskenään jo aikaa sitten.
- sanoi samaa
Loviisaa tehtiin koko ajan etuajassa.
Otettakoon huomioon, että Loviisan yksiköt tehtiin alunperin kestämään korkeintaan 30 vuotta. Nyt niitä on korjailtu, että ne kestäisi vielä 20 vuotta. - Mikäs se on?
Olkiluodon ydinvoimalatyömaa viivästyy yhä enemmän. Laitostoimittaja on ilmoittanut Teollisuuden Voimalle, että reaktorirakennuksen rakennustyöt etenevät alkuperäisiä arvioita hitaammin.
Uuden aikataulun mukaan rakennustyöt jatkuvat vuoden 2009 alkukuukausille, kun niiden aiemmin arvioitiin valmistuvan kesän 2008 jälkeen. Rakennustöiden lisäviive siirtää kaupallisen käytön alkamisen todennäköisesti vuoteen 2011.
AREVAn ja Siemensin muodostaman konsortion mukaan uusien turvallisuusvaatimusten täyttäminen vie alkuperäistä sopimusaikataulua kauemmin. Muun muassa reaktorirakennuksen vahvistaminen lentokonetörmäyksen kestäväksi on tällainen ominaisuus.
- Olemme TVO:ssa pettyneitä siihen, että laitostoimittaja vasta nyt raportoi ajan, jonka uskoo tarvitsevansa rakennustöiden loppuunsaattamiseen. Tärkeintä TVO:lle kuitenkin on, että asetetut turvallisuus- ja laatuominaisuudet saavutetaan, kertoo Teollisuuden Voiman projektinjohtaja Martin Landtman.
Laitostoimittajan rakennustöihin tarvitsema lisäaika vaikuttaa reaktorirakennuksen asennustöiden aloittamiseen. Turbiinirakennuksessa on edetty lauhduttimen asennusvaiheeseen ja muun muassa ensimmäiset laiteasennukset on aloitettu. TVO:n mukaan paikalleen on laitettu muun muassa pumppuja ja lämmönvaihtimia.
Työmaavahvuus on kaksinkertaistunut viime syksystä ja on tällä hetkellä noin 2 000 henkilöä.
YLE Uutiset
Kustannukset räjähtää käsiin. On ilmeistä, että esimmäinen keskenjäänyt voimala on tuleva historiaan. No tosin aikoinaan Israelilaiset pommitti Irakin voimalan p-skaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797