Suhteessa edelliseen lamaan elämme nyt vuosia 1989-1990, talouden lakipistettä. Tulossa oleva lama ei kuitenkaan ole verrattavissa 1990-lukuun. Odotettavissa on paljon pahempaa. Kun viime vuosikymmenellä Suomi joutui vaikeuksiin neuvostotalousjärjestelmän romahtaessa, nyt vuorossa on Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys, johon Suomi on sitoutunut taloudellisesti enemmän kuin aikanaan itäblokkiin.
Pörssin huippulukemat on jo ohitettu niin Suomessa kuin muuallakin. Asuntojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla kestämättömän korkealla ja lasku on käsillä. Asuntokuplan kotimaassa Yhdysvalloissa myymättömien asuntojen määrä on ennätyssuuri ja hinnat ovat laskeneet jo muutaman kuukauden. Asuntojen hintakupla on syntynyt, kun teknokuplan puhkeamista haluttiin estää painamalla rahaa. Ylimääräinen raha etsiytyi asuntomarkkinoille ympäri maailman.
Nyt tilanne on äärimmäisen vaarallinen niille, jotka ovat ostaneet asuntonsa pääasiassa velaksi viimeisten 5 vuoden aikana. Tällä ryhmällä asunnon käypä hinta voi tulevaisuudessa helposti alittaa vakuusarvon. Mikäli tällöin ei pysty maksamaan lainan korkoa ja lyhennyksiä, asunto jää pankille ja velka entiselle omistajalle.
Matti Vanhanen ajaa Suomen lamaan
myrskyvaroitus!
1
123
Vastaukset
- WADI
... sen selvemmin sanoa. Ilmaa on pumpattu varsinkin asuntojen hintoihin, mutta samaa on tehty mm rantatontteihin, metsäpalstoihin jne. Viralliset tilastot osoittavat n 2 % inflaatiota. Monin paikoin markka ja euro ovat lähes sama asia, joten voi sanoa, että taloudessa on tapahtunut. Ilmapallon liitokset repeilevät jo ja jysäys tullee olemaan kaamea kun se tyhjenee. Kyllä siinä kataisen papiljottikiehkura oikeaa ja vanhasen silmälasit huurtuu. Nyt mennään sano välimäki, kun parvelta putos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770