Avo puhuu ja puhuu ja en jaksa kuunnella. Minusta tuntuu, ettei hän edes halua ymmärtää, miltä minusta tuntuu, joten en jaksa pitää korviani auki. Kun yritän hieman kritisoida, hän kieltää kaiken ja ei näe itsessään mitään vikaa.
Puhuimme erosta vuosi sitten. Päätettiin jatkaa, koska oli kiva asunto ja työpaikka. Sanon työtäni väsyttäväksi, mutta oikeasti tykkään työpaikkani ihmisistä. Mies on mustasukkainen työkavereista. Toisaalta hän kiltisti tekee ruokaa ja huolehtii. Toisaalta lähtee kuppilaan taksilla ja puhuu tuntitolkulla puhelimessa kavereiden kanssa. Jos en tee mieliksi, alkaa mykkäkoulu ja naama on nurinpäin. Aina mennään hänen ehdoillaan.
Nykyään en jaksa enää puhua. Jos avaan suuni, saatan vittuilla, koska vihan tunne on niin iso. Avo odottaa, että minä teen likaisen työn ja jätän hänet, jotta hän pääsee sanomaan.
Olen joskus väsyneenä sanonut töistä tullessa, että olen niin väsynyt ja masentunutkin, ettei huvittaisi enää elääkään. Hän on sitä mieltä, että työpaikassa on vika, mutta itse hänessä ei ole mitään vikaa.
Monta kertaa ihoni huutaa kosketusta. Kaipaan lämpöä, että toinen halaa ja ollaan sylikkäin. Toinen koskettaa hiuksia ja suutelemme. Katsotaan auingonlaskua. Muistan erään kivan pojan nuoruudesta. Ajoimme autolla upeaan paikkaan ja katsoimme auringon laskua. Se oli mahtava tunne. Koko maailma oli siinä.
Joskus tekisi mieli sanoa suoraan avolle, että on päiviä, jolloin inhoan häntä. En vain halua loukata ja sanoa suoraan. Rakastanut en ole vuoteen. Seksi ei kiinnosta kuin kännissä.
Joku päivä, kun mitta on täynnä, kerään kimpsuni ja laitan lapun pöydälle, että heippa.
Vihaa ja rakkautta
3
759
Vastaukset
- neito.
Kauanko sen mykkäkoulu kestää kerrallaan?
- mutta sitten
menee ohi. Se haittaa, kun ei voi puhua tunteista ja toinen ei voi tajuta, että toisella on paha olo. Ei voi sanoa suoraan, miltä nyt tuntuu ja kumpikin väistelee riitelyä. Koko ajan kytee pinnan alla, että kohta "räjähtää". En uskalla sanoakaan, koska tiedän avon olevan sen verran agressiivinen kuitenkin, että hän saattaisi lyödä, jos jankuttaisin jostain asiasta. Hän ei ole koskaan lyönyt, mutta on uhannut lyödä. Siksi yritän pitää hänet periaatteessa tyytyväisenä. Kun ei riitele, niin kaikkihan on hyvin.
- elämäänsä
mutta sitten kirjoitti:
menee ohi. Se haittaa, kun ei voi puhua tunteista ja toinen ei voi tajuta, että toisella on paha olo. Ei voi sanoa suoraan, miltä nyt tuntuu ja kumpikin väistelee riitelyä. Koko ajan kytee pinnan alla, että kohta "räjähtää". En uskalla sanoakaan, koska tiedän avon olevan sen verran agressiivinen kuitenkin, että hän saattaisi lyödä, jos jankuttaisin jostain asiasta. Hän ei ole koskaan lyönyt, mutta on uhannut lyödä. Siksi yritän pitää hänet periaatteessa tyytyväisenä. Kun ei riitele, niin kaikkihan on hyvin.
tuommoisessa suhteessa.
Kumpi olet, nainen vai kynnysmatto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750