Vihaa ja rakkautta

Avo puhuu ja puhuu ja en jaksa kuunnella. Minusta tuntuu, ettei hän edes halua ymmärtää, miltä minusta tuntuu, joten en jaksa pitää korviani auki. Kun yritän hieman kritisoida, hän kieltää kaiken ja ei näe itsessään mitään vikaa.

Puhuimme erosta vuosi sitten. Päätettiin jatkaa, koska oli kiva asunto ja työpaikka. Sanon työtäni väsyttäväksi, mutta oikeasti tykkään työpaikkani ihmisistä. Mies on mustasukkainen työkavereista. Toisaalta hän kiltisti tekee ruokaa ja huolehtii. Toisaalta lähtee kuppilaan taksilla ja puhuu tuntitolkulla puhelimessa kavereiden kanssa. Jos en tee mieliksi, alkaa mykkäkoulu ja naama on nurinpäin. Aina mennään hänen ehdoillaan.

Nykyään en jaksa enää puhua. Jos avaan suuni, saatan vittuilla, koska vihan tunne on niin iso. Avo odottaa, että minä teen likaisen työn ja jätän hänet, jotta hän pääsee sanomaan.

Olen joskus väsyneenä sanonut töistä tullessa, että olen niin väsynyt ja masentunutkin, ettei huvittaisi enää elääkään. Hän on sitä mieltä, että työpaikassa on vika, mutta itse hänessä ei ole mitään vikaa.

Monta kertaa ihoni huutaa kosketusta. Kaipaan lämpöä, että toinen halaa ja ollaan sylikkäin. Toinen koskettaa hiuksia ja suutelemme. Katsotaan auingonlaskua. Muistan erään kivan pojan nuoruudesta. Ajoimme autolla upeaan paikkaan ja katsoimme auringon laskua. Se oli mahtava tunne. Koko maailma oli siinä.

Joskus tekisi mieli sanoa suoraan avolle, että on päiviä, jolloin inhoan häntä. En vain halua loukata ja sanoa suoraan. Rakastanut en ole vuoteen. Seksi ei kiinnosta kuin kännissä.

Joku päivä, kun mitta on täynnä, kerään kimpsuni ja laitan lapun pöydälle, että heippa.