Värjäyspuhe

Värvääjä

Suomalaisista sijoitusklubeista - tervetuloa mukaan!

Ihmiset saavat rahansa ulos ja osa on jo äveriäitä. Useilla ainakin elämän laatu on parantunut. Voittoja on maksettu jo kauan, 4-5 vuoden ajan. Numerot puhuvat puolestaan, joten varsinaista värväystä ei tarvita. Ihmiset tulevat vapaaehtoisesti.

Mukaan pääsevät kaikki, joilla on riittävästi sijoituspääomaa, riskinottokykyä ja halua parantaa elämänsä laatua. Jotta jäseneksi pääsee, pitää tuntea vanha jäsen, jonka kanssa säännöt ja riskit käydään läpi. Ketään ei värvätä pakolla, asia on edelleen vapaaehtoista.

Klubin tuotot tulevat valuuttakaupasta, joka siis ulkoisen tulon lähde. On mahdollista myydä myös valuuttakauppajärjestelmää, josta kertyvät tulot siirtyvät myös jäsenistölle. Valuuttakauppaa käydään reaaliaikaisesti, jokaisella jäsenellä on ohjelman käyttöoikeus ja mahdollisuus seurata kaupan etenemistä. Valuuttakauppaa voidaan käydä 7/24 -periaatteella, joten kauppaa on mahdollisuus käydä lähes aina. Japani ja USA:n itärannikko ovat kaukana toisistaan.

On hyvä muistaa yksi asia. Raha ei kasva puissa. Raha tehdään kovalla työllä ja pitkään jatkuneen tuotekehityksen tuloksena. Saldo Winclubin sivuilla ei ole järin kaukana kenenkään jäsenen pankkitililtä.

Valuuttakaupalla voidaan siis oikeasti mahdollista takoa 400% vuosivoittoja: Nollasummapelissä ei jaeta ilmaismatkoja kenellekkään. Looserit häviävät, fiksut porskuttavat. Itse ei tarvitse ymmärtää valuuttakaupasta käenketunmelaa, clubi hoitaa asiat jäsenen puolesta. Voit myös käydä kauppaa itse. Tuollaiset voitot ovat jokapäiväisiä vaikka hetkellisiä tappioita tehdäänkin kuukausittain. Nollasummapelissä kun joku voittaa, niin toisen pitää hävitä ja kansainvälisessä valuuttakaupassa on niistä voitoista tappelemassa muitakin sijoittajia. Sen takia fiksut voitetaan fiksuudella. Aloittelijat eivät myöskään pärjää tässä kovassa maailmassa.

Signaalijärjestelmän kehittäjää on monessa yhteydessä tituleerattu neroksi. Sitä hän varmasti onkin, kuten Soros. Hän onkin Suomen lahja maailmalle - Suomen oma Soros. Jäsenet tietää, ei siihen Googlea tarvita :DDD

Ei sisääntulevien rahat riitä kattamaan vanhojen winclubilaisten tuloja. Sen takia valuuttakauppa onkin ainoa riittävän suuri tulonlähde. Viimeisen vuoden 1000 uutta jäsentä eivät riitä kattamaan vanhojen noin 3500 jäsenen tuottoja. Tuotot kun ovat huimia. Todellisten henkilöiden todellisesti ulos saamia voittaja ei ole tarpeen liioitella; ne saa tietoonsa omalta sponsorilta ennen liittymistä.

Klubiin ei ole syytä liittää mitään rikollista toimintaa. Mm. rahaliikennettä hoitava MB on erityisesti painottanut rahanpesumahdollisuuden poissulkemista. Klubi on myös neuvotellut jäsenilleen VIP-statuksen, mikä on ainoalaatuista. Jäsenet maksavat veronsa kuten kaikki muutkin rehelliset kansalaiset.

Minua ei haittaa pätkääkään, jos joku tässä maailmassa rikastuu. Tervetuloa kaikki. Mantrana valuuttakauppa, pips ja vipu toimivat. Jäsenet tietävät. Kysy omalta sponsoriltasi, hän kertoo mielellään lisää.

Täytyy myöntää, että winclub on erittäin mallikkaasti hoidettu yksityinen sijoitusklubi. Ehkä maailman paras ja rahat otetaan isosta maailmasta, Suomen hyväksi. Club: isänmaan asialla.

Hyvää loppukesää kaikille ja tervetuloa mukaan. Käänny lähimmän sponsorin puoleen - hän kertoo mielellään lisää.

Ps. Vastustajat: Älkää vaivautuko lähettämään viestejä, jossa haukutte mua idiootiksi valehtelijaksi, uhkailette haastaa oikeuteen tai muuta vastaavaa, ette auta asiaanne. Kysy lisää sponsoriltasi. Vielä kerran, sydämellisesti tervetuloa mukaan, kun olet tavannut sponsorisi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000028305931

40

3817

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että osasit

      Kirjoittaa valmiille pohjalle omaa potaskaasi.
      Osoittaa suurta lahjakkuutta ja neroutta.

      Jos värväystä ei tarvita, miksi värväät?

      Sinulla ei ole näyttää mitään faktaa siitä että winclubista otetaan enemmän rahaa ulois kuin mitä sinne sijoitetaan.

      Tämä ei ole Ponzi koska tämä maksaa rahaa. Perustelu ei johda mihinkään koska maailman pisimpään kestäneet Ponzit ovat olleet juuri niitä jotka ovat mahdollisimman pitkään pystyneet maksamaan voittoja takaisin, sillä juuri se tuo lisää sijoittajia ja lisää sijoituksia. Yleensä myös ne ihmiset jotka ovat onnistuneet kotiuttamaan rahaa ovat sijoittaneet ne heti takaisin ja mahdollisesti ottaneet lisää lainaa lisäpääomaksi. Winclubissa jäsenmäärä kasvaa kokoajan myös alku sijoutuksen ja jäsenmaksun summaa on nostettu ja lisäksi nousee myös kokoajan keskisijoitusten summa. Go figure

      Lisäksi kaikissa aiemmissakin Ponzeissa ihmiset ovat eläneet siinä uskossa, että kyseessä ei ole Ponzi mikä tekisi teistä poikkeuksen?

      Varokaa vaan. Ja älä rekryy jos ei kerta tarvii ja älkää sijoittako ainakaan lainarahaa.

      Hannun hyväksi. Club: HK:n Asialla

      • Värjäävä

        "Osoittaa suurta lahjakkuutta ja neroutta."

        Kiitti paljon.

        "Jos värväystä ei tarvita, miksi värväät?"

        Ei ole parempaakaan tekemistä kuin värjätä. Se on kivaa.

        "Sinulla ei ole näyttää mitään faktaa siitä että winclubista otetaan enemmän rahaa ulois kuin mitä sinne sijoitetaan."

        No mutta eihän sinullakaan ole osoittaa yhtään mitään clubia vastaan :))) Ja jäsenet ovat tyytyväisiä. Tyytyväiset asiakkaat ovat yrityselämän suola.

        "...koska maailman pisimpään kestäneet Ponzit ovat olleet juuri niitä jotka ovat mahdollisimman pitkään pystyneet maksamaan voittoja takaisin, sillä juuri se tuo lisää sijoittajia ja lisää sijoituksia."

        Jos ponzi kestää kaksikin sukupolvea, sitä voidaan jo kutsua vakavaraiseksi firmaksi.

        "Lisäksi kaikissa aiemmissakin Ponzeissa ihmiset ovat eläneet siinä uskossa, että kyseessä ei ole Ponzi mikä tekisi teistä poikkeuksen?"

        Clubihan käy todistettavasti valuuttakauppaa ja sillä on toimiva ohjelmapaketti. Ei tämä ole mikään olematon Etelä-Amerikan kultakaivos, käärmeöljy tai Albanian köyhälistön vedätys.

        "Varokaa vaan. Ja älä rekryy jos ei kerta tarvii ja älkää sijoittako ainakaan lainarahaa."

        Älä vaahtoa ja pysy asiassa, silloin siitä hyvä tulee. Ole kuten kunnon sosialidemokraatti, sillä hyvä oppositiokin on järkevän politiikan edellytys. Lainarahalla riskisijoituksia voi suositella vain harvoin.

        Club - suomalaisten hyväksi!
        Helsingin kauppiaat - lihasta tinkien laadusta säästäen ;DD

      • hauska. Hyvää läppää.
        Värjäävä kirjoitti:

        En usko että juuri kukaan clubilainen jaksaa täällä enää kinata. Olemme aikuisia ja tiedämme mitä me teemme. Köyhiltä tämä ei ole pois, jos kaikki syteen joskus menisikin, mitä en kyllä usko.
        Vastustajista kertoo paljon vastaus aloitukseesi.

        Hauskaa syksyn odotusta.

      • Valuuttakaupasta?

        "Jos ponzi kestää kaksikin sukupolvea, sitä voidaan jo kutsua vakavaraiseksi firmaksi."

        Useat Ponzit ovat kestäneet toistakymmentä vuotta.

        "Clubihan käy todistettavasti valuuttakauppaa ja sillä on toimiva ohjelmapaketti. Ei tämä ole mikään olematon Etelä-Amerikan kultakaivos, käärmeöljy tai Albanian köyhälistön vedätys."

        Ai että teidän hienolla nettisivulla luvut juoksee viiveellä todelliseen valuuttakauppaan verrattuna ja teidän leikki clubinne käy valuuttakauppaa silloinkin kuin se on kiinni on todiste siitä että valuuttakauppaa käydään?

        Herätkää nyt jo elämään Klubilaisilla on tasan punasenpuupillun verran oikeeta todellista tietoa missä teidän rahanne ovat sen jälkeen kuin lahjoitatte ne klubille. Sen jälkeen kaikki mikä päällepäin näkyy on vain komea kuori.

      • Mitään ette voi..
        hauska. Hyvää läppää. kirjoitti:

        En usko että juuri kukaan clubilainen jaksaa täällä enää kinata. Olemme aikuisia ja tiedämme mitä me teemme. Köyhiltä tämä ei ole pois, jos kaikki syteen joskus menisikin, mitä en kyllä usko.
        Vastustajista kertoo paljon vastaus aloitukseesi.

        Hauskaa syksyn odotusta.

        "Köyhiltä tämä ei ole pois"

        Olette yhtä köyhiä kuin aloittaessanne.
        Luvut netissä ei ole sulla taskussa

      • omasi!
        Valuuttakaupasta? kirjoitti:

        "Jos ponzi kestää kaksikin sukupolvea, sitä voidaan jo kutsua vakavaraiseksi firmaksi."

        Useat Ponzit ovat kestäneet toistakymmentä vuotta.

        "Clubihan käy todistettavasti valuuttakauppaa ja sillä on toimiva ohjelmapaketti. Ei tämä ole mikään olematon Etelä-Amerikan kultakaivos, käärmeöljy tai Albanian köyhälistön vedätys."

        Ai että teidän hienolla nettisivulla luvut juoksee viiveellä todelliseen valuuttakauppaan verrattuna ja teidän leikki clubinne käy valuuttakauppaa silloinkin kuin se on kiinni on todiste siitä että valuuttakauppaa käydään?

        Herätkää nyt jo elämään Klubilaisilla on tasan punasenpuupillun verran oikeeta todellista tietoa missä teidän rahanne ovat sen jälkeen kuin lahjoitatte ne klubille. Sen jälkeen kaikki mikä päällepäin näkyy on vain komea kuori.

        Sun kanssa on vähän ikävää, kun olet aina niin pirun aggressiivinen. Aina. Ota ihan lunkisti ja avaa kravattisi.

        Klubia (tai klubilaisia) haukut poikkeuksetta huijareiksi, mutta itse leikit samalla ryppyistä vanhaa mustalaisakkaa, joka ennustaa torinlaidassa kahvinporoista tulevaisuutta. Kohta sulla varmaan myös on Hesarissa pirunkallis 0700-alkuinen palvelunumero: ennustetaan luotettavasti mennyttä ja tulevaa. Ellen onnistu, niin menee tuplahinta.

        "teidän hienolla nettisivulla"

        Hyvä, että tykkäät ;))

        "clubinne käy valuuttakauppaa silloinkin kuin se on kiinni on todiste siitä että valuuttakauppaa käydään?"

        Katsopa kahvinporoistasi menneisyyteen, ja ilmoita se päivä kun näin on päässyt tapahtumaan. Uskottavuutesi nousee kuin Väyrys-Paten kansansuosio.

        [Kaikilla klubilaisilla on pääsy tuohon aineistoon. Voitte sen sitten itse tarkastaa, kun ilmoitus tulee :D]

      • pankkitilillä? Nordea
        Mitään ette voi.. kirjoitti:

        "Köyhiltä tämä ei ole pois"

        Olette yhtä köyhiä kuin aloittaessanne.
        Luvut netissä ei ole sulla taskussa

        vastaa kyllä automaatilla hyvin mitä netissä lukee. Moneybookers vastaa hyvin nordeaan Winclub vastaa hyvin moneybookerssin pyyntöihin. Taidan siis olla vähän tyjmä kun saan olematonta rahaa automaatista. Ehkä meille tyhmemmille on tehty helpotuksia ja saadaan rahaa automaatista tyhjästä. Hyvä sitten niin.

      • Kiinni
        omasi! kirjoitti:

        Sun kanssa on vähän ikävää, kun olet aina niin pirun aggressiivinen. Aina. Ota ihan lunkisti ja avaa kravattisi.

        Klubia (tai klubilaisia) haukut poikkeuksetta huijareiksi, mutta itse leikit samalla ryppyistä vanhaa mustalaisakkaa, joka ennustaa torinlaidassa kahvinporoista tulevaisuutta. Kohta sulla varmaan myös on Hesarissa pirunkallis 0700-alkuinen palvelunumero: ennustetaan luotettavasti mennyttä ja tulevaa. Ellen onnistu, niin menee tuplahinta.

        "teidän hienolla nettisivulla"

        Hyvä, että tykkäät ;))

        "clubinne käy valuuttakauppaa silloinkin kuin se on kiinni on todiste siitä että valuuttakauppaa käydään?"

        Katsopa kahvinporoistasi menneisyyteen, ja ilmoita se päivä kun näin on päässyt tapahtumaan. Uskottavuutesi nousee kuin Väyrys-Paten kansansuosio.

        [Kaikilla klubilaisilla on pääsy tuohon aineistoon. Voitte sen sitten itse tarkastaa, kun ilmoitus tulee :D]

        Viikonloppuisin ja juhlapyhinä.. kahtele siitä

      • ei ole sama kuin tilillä
        pankkitilillä? Nordea kirjoitti:

        vastaa kyllä automaatilla hyvin mitä netissä lukee. Moneybookers vastaa hyvin nordeaan Winclub vastaa hyvin moneybookerssin pyyntöihin. Taidan siis olla vähän tyjmä kun saan olematonta rahaa automaatista. Ehkä meille tyhmemmille on tehty helpotuksia ja saadaan rahaa automaatista tyhjästä. Hyvä sitten niin.

        Kun olet nähnyt koko winclubin leikkisivulla nähdyn summan omalla nordean tililläsi niinkuin kaikki kaverisi ja heidän värväämät henkilöt ja heidän värväävämät jne jne jne. Tule sitten kertomaan tänne että raha winclubin sivulla = 100% omalla tilillä

        Ai mutta sitä päiväähän emme näe.

        Winclubiin sijoitetut rahat = aikuisten oikeesti hk:n ja kavereiden oikeilla tileillä eikä winclubin pilipalisivuilla leikkimässä valuuttakauppaa

        Takaisinmaksut teille toopeille tehdään jotta värväätte lisää toopeja ja alatte uskomaan soopaanne ja sijoitatte rahanne takaisin koska se toimii. Ja ystävänne tuo lisää rahaa. Sitten kun väki alkaa ihan oikeesti nostamaa rahaa käyttöön ulos sieltä siis enemmän kuin se % joka teitä lyosää niin ihmetys on suuri kun rahaa ei tulekkaan.

      • kusettaminen
        omasi! kirjoitti:

        Sun kanssa on vähän ikävää, kun olet aina niin pirun aggressiivinen. Aina. Ota ihan lunkisti ja avaa kravattisi.

        Klubia (tai klubilaisia) haukut poikkeuksetta huijareiksi, mutta itse leikit samalla ryppyistä vanhaa mustalaisakkaa, joka ennustaa torinlaidassa kahvinporoista tulevaisuutta. Kohta sulla varmaan myös on Hesarissa pirunkallis 0700-alkuinen palvelunumero: ennustetaan luotettavasti mennyttä ja tulevaa. Ellen onnistu, niin menee tuplahinta.

        "teidän hienolla nettisivulla"

        Hyvä, että tykkäät ;))

        "clubinne käy valuuttakauppaa silloinkin kuin se on kiinni on todiste siitä että valuuttakauppaa käydään?"

        Katsopa kahvinporoistasi menneisyyteen, ja ilmoita se päivä kun näin on päässyt tapahtumaan. Uskottavuutesi nousee kuin Väyrys-Paten kansansuosio.

        [Kaikilla klubilaisilla on pääsy tuohon aineistoon. Voitte sen sitten itse tarkastaa, kun ilmoitus tulee :D]

        kun vain sattuu toisissa herättämään aggressiivisuutta. Tosin teillehän se varmaan on täysin vierasta.

      • so not?
        Kiinni kirjoitti:

        Viikonloppuisin ja juhlapyhinä.. kahtele siitä

        Olet varmasti sotkenut puurot ja vellit ;) En ole havainnut yhtään ainoaa epäilyttävään aikaan tapahtunutta kauppaa. Tiesithän, että juhlapyhät vaihtelevat maittain. Suomen mahdolliset juhlapyhät eivät estä kaupankäyntiä.

        Anna yksinkertaisesti se epäilyttävä päivä, kiitos paljon.

        Kaupankäynti valuutalla alkaa joka päivä Uudesta-Seelannista ja Sydneystä ja siirtyy sieltä pallon ympäri Tokioon, Lontooseen ja New Yorkiin. 75 % valuuttakaupasta tapahtuu Lontoossa. Aina kuitenkin löytyy sopiva paikka löydä kauppaa.

        Normaalit kaupankäynnin ajat ovat alkaen sunnuntaina kello 22:00 sulkeutuen perjantaina klo 22:00 CET. Normaalisti markkinat ohenevat jo klo 20:00 perjantaisin ja loppuvat lähes kokonaan 23:00 tai 24:00 mennessä. Pieniä toimenpiteitä tapahtuu myös näiden aikojen jälkeen ns. turistihinnoilla ja suurilla eroilla. Kauppaa voidaan käydä viikonloppuisin myös mm. makroekonomisten (G7) tapahtumien yhteydessä.

      • ponzi oli sen nimi
        so not? kirjoitti:

        Niitä epäilyttäviä kauppoja on juuri ne kaupankäyntimaan juhlapyhinä ja viikonloppu aikoina käydyt kaupat, mutta niistähän sinulla ei ole käsitystä kun uskot ainoastaan winclubin huvi sivuun sekä propagandaan.

        Ottakaa nyt hyvät ihmiset järkikäteen ja tarkastelkaa sitä tosiasiaa että tuollaiset tuotot eivät yksinkertaisesti ole realistisia valuuttakaupassa säännöllisesti. Lisäksi kun tarkastelet sitä seikkaa, että _KAIKKI_ Ponzi kusetuksen tunnusmerkit täyttyvät winclubissa - aivan myöskin ne palkkiot mitä sieltä jotkut saavat pelkästään sen takia että kusetukseen saadaan lisää väkea mukaan niin antakaa edes YKSI oikea faktoja sisältävä perustelu siitä ettei kyseessä olisi Ponzi huijaus. Eipä oo näkyny eikä näy.

        Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos?

      • kuka värvää?
        ponzi oli sen nimi kirjoitti:

        "Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos? "

        Montako värvääjää olet "nähnyt" täällä kasknelosella sähköpostiosoitteineen puhelinnumeroineen? Niin.... montako? Kerroppa muuta!

        Montako värvääjää olet "nähnyt" täällä kaksnelosella sähköpostiosoitteineen puhelinnumeroineen? Niin.... montako? Kerroppa muutama tai mainitse edes yksi!

      • huviksesi miten se värväys

        täällä käytännössä tapahtuu. En ymmärrä oikein miten?
        Ihan vastaavia perusteluja kuulee ponzizta kuin mitä Neuvostoliitto käytti virolaisille selittäessään K-kaupan väiskin hyvää lihatiskiä.

        Vastaukset tyydyttävät jäseniä täällä jotka ovat myös todellisuuden kanssa, ei arvailujen kanssa tekemisissä. Pelkkiä arvailuja ja kun perustelee järkevästi, matemaattisesti tai kokemuksen kautta tulee vastaan vain haukkuja valehtelusta.
        Vastustajat eivät sensijaan ole esittäneet yhtään todistetta. Klubi jyrää tuottojaan riippumatta mitä täällä keskustellaan. Tämä ei ole pörssiyhtiö, jonka kurssiin tai tulokseen vaikuttaisi mikään muu kuin talouden reaalitodellisuus.

        Minä en ole nähnyt mitään ihmeellistä kaupankäynnissä ja tiedoksi, moneybookerssin rajojen poisto on entistäkin yksinkertaisempaa niille, joilla kenties niitä vielä on. Ei tarvitse odottaa montaa vuorokautta.

        Arvioikaa itse älkääkö olko lampaita. Pakko ei todellakaan ole olla mukana.

      • naamaa, olisit oikeudessa
        kusettaminen kirjoitti:

        kun vain sattuu toisissa herättämään aggressiivisuutta. Tosin teillehän se varmaan on täysin vierasta.

        kunnian loukkauksesta. Valehtelu ja panettelu mutu tuntumalta hyväksi havaitsemastamme vapaaehtoisesta toiminnasta, herättää myös meissä agressiivisuutta.
        Maailma on menossa talouskriisiin kovaa vauhtia ja me olemme kyllä harvojen hyötyjien joukossa, mutta turha sitä pelkoa ja turhautuneisuutta meihin on purkaa.

      • Puurot ja vellit oikeasti
        ponzi oli sen nimi kirjoitti:

        Niitä epäilyttäviä kauppoja on juuri ne kaupankäyntimaan juhlapyhinä ja viikonloppu aikoina käydyt kaupat, mutta niistähän sinulla ei ole käsitystä kun uskot ainoastaan winclubin huvi sivuun sekä propagandaan.

        Ottakaa nyt hyvät ihmiset järkikäteen ja tarkastelkaa sitä tosiasiaa että tuollaiset tuotot eivät yksinkertaisesti ole realistisia valuuttakaupassa säännöllisesti. Lisäksi kun tarkastelet sitä seikkaa, että _KAIKKI_ Ponzi kusetuksen tunnusmerkit täyttyvät winclubissa - aivan myöskin ne palkkiot mitä sieltä jotkut saavat pelkästään sen takia että kusetukseen saadaan lisää väkea mukaan niin antakaa edes YKSI oikea faktoja sisältävä perustelu siitä ettei kyseessä olisi Ponzi huijaus. Eipä oo näkyny eikä näy.

        Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos?

        sekaisin. Ei WC ole mikään verkostomarkkinointi yritys, jossa olisi kokoontumisia. Sivuilla ei ole kuin käytännön toimintaan liittyviä tiedotteita. Ihmettelen vain mistä täällä noita ihmeellisiä ajatuksia tulee. Vilkas mielikuvitus?

      • jo puolitoista vuotta
        ei ole sama kuin tilillä kirjoitti:

        Kun olet nähnyt koko winclubin leikkisivulla nähdyn summan omalla nordean tililläsi niinkuin kaikki kaverisi ja heidän värväämät henkilöt ja heidän värväävämät jne jne jne. Tule sitten kertomaan tänne että raha winclubin sivulla = 100% omalla tilillä

        Ai mutta sitä päiväähän emme näe.

        Winclubiin sijoitetut rahat = aikuisten oikeesti hk:n ja kavereiden oikeilla tileillä eikä winclubin pilipalisivuilla leikkimässä valuuttakauppaa

        Takaisinmaksut teille toopeille tehdään jotta värväätte lisää toopeja ja alatte uskomaan soopaanne ja sijoitatte rahanne takaisin koska se toimii. Ja ystävänne tuo lisää rahaa. Sitten kun väki alkaa ihan oikeesti nostamaa rahaa käyttöön ulos sieltä siis enemmän kuin se % joka teitä lyosää niin ihmetys on suuri kun rahaa ei tulekkaan.

        sitten ja jokainen määräkuukausi sen jälkeen. Moneybookers tosin verottaa 1,7€ per siirto että tästä vajeesta sinäkin varmasti olet tuohtunut. Ei tarvitse. Minulla on varaa.
        Miksi muuten ottaisin muita rahoja pois kuin tuottoja? Myytkö sinä osakkeesi kaikki pois tasaisin väliajoin tarkistaaksesi että ne ovat omaisuuttasi. Minua ei oikeasti kiinnosta klubin sisäinen arvo. Tuotot, jotka KOTIUTAN suomeen kylläkin.
        Ps. Minä itse määritän riskitasoni, mutta se on helppoa koska, vaikken ole ketään rekrytoinut olen saanut 2-vuotta sitten sijoittamalleni rahalle 1400% tuoton, miinus tietysti verot.

      • Jxxx
        naamaa, olisit oikeudessa kirjoitti:

        kunnian loukkauksesta. Valehtelu ja panettelu mutu tuntumalta hyväksi havaitsemastamme vapaaehtoisesta toiminnasta, herättää myös meissä agressiivisuutta.
        Maailma on menossa talouskriisiin kovaa vauhtia ja me olemme kyllä harvojen hyötyjien joukossa, mutta turha sitä pelkoa ja turhautuneisuutta meihin on purkaa.

        Kyllä sitä mieltä saa olla, että Winclub on kusetus. Ei ole rikollista, jos on mielipide ja haluaa sen ilmaista. Itsekin olen saanut oikein urakalla p*skaa niskaan tällä palstalla. Netti on kuitenkin siitä hyvä, että täällä voi kaikessa rauhassa perustella mielipiteensä ilman, että joku huutaa väliin asiattomuuksia. Jos tätä keskustelua käytäisiin kasvokkain, alkaisit huutaa kilpaa kanssani, kun mentäisiin Winclubin kannalta kiusallisiin kysymyksiin. Eli paljonko on oikeaa rahaa otettu sisään ja paljonko on oikeaa rahaa maksettu ulos? Pitäisi siis olla sellainen kuin kirjanpito. Ei taida löytyä?

      • kirjoittajan mielipiteestä
        Jxxx kirjoitti:

        klubista. Minun velehtelijaksi sanomisellani sen sijaan on seurauksensa, jos vasten kasvoja se tehtäisiin.
        Tapanani ei ole huutaa edes typeryksille.
        Minä en pysty kertomaan ja esittämään TODISTEET kuin omasta toiminnastani.
        Kysymyksesi kirjanpidosta on hyvä. Tieto rahankulusta on todennettavissa. Se on kuitenkin vain hieman hypoteettista, koska et ole tuttuni.

      • todisteet?
        ponzi oli sen nimi kirjoitti:

        Niitä epäilyttäviä kauppoja on juuri ne kaupankäyntimaan juhlapyhinä ja viikonloppu aikoina käydyt kaupat, mutta niistähän sinulla ei ole käsitystä kun uskot ainoastaan winclubin huvi sivuun sekä propagandaan.

        Ottakaa nyt hyvät ihmiset järkikäteen ja tarkastelkaa sitä tosiasiaa että tuollaiset tuotot eivät yksinkertaisesti ole realistisia valuuttakaupassa säännöllisesti. Lisäksi kun tarkastelet sitä seikkaa, että _KAIKKI_ Ponzi kusetuksen tunnusmerkit täyttyvät winclubissa - aivan myöskin ne palkkiot mitä sieltä jotkut saavat pelkästään sen takia että kusetukseen saadaan lisää väkea mukaan niin antakaa edes YKSI oikea faktoja sisältävä perustelu siitä ettei kyseessä olisi Ponzi huijaus. Eipä oo näkyny eikä näy.

        Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos?

        Huomenta.

        "Niitä epäilyttäviä kauppoja on juuri ne kaupankäyntimaan juhlapyhinä ja viikonloppu aikoina käydyt kaupat, mutta niistähän sinulla ei ole käsitystä kun uskot ainoastaan winclubin huvi sivuun sekä propagandaan. "

        Eipä ole sinullakaan, silloin meitä on kaksi.

        "antakaa edes YKSI oikea faktoja sisältävä perustelu siitä ettei kyseessä olisi Ponzi huijaus. Eipä oo näkyny eikä näy."

        Tyytyväiset jäsenet, jotka ottavat rahaa ulos enemmän kuin uudet jäsenet tuovat sisään ;) Tämä johtuu siitä, että klubi harjoittaa menestyksekästä valuuttakauppaa. Jokainen jäsen voi seurata kauppaa reaaliaikaisesti omalta koneeltaan. Lisäksi klubilla on myynnissä valuuttakaupan signaaliohjelma, jota myydään halukkaille.

        "Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos? "

        Sponsorit kertovat lisää, ei täällä oikeasti tarvitse värjätä. Etsi käsiisi jäsen, joka on luopunut jäsenyydestä tai nostanut rahansa ulos. Siinä sulle salapoliisityötä.

      • ole valehtelijaksi
        kirjoittajan mielipiteestä kirjoitti:

        klubista. Minun velehtelijaksi sanomisellani sen sijaan on seurauksensa, jos vasten kasvoja se tehtäisiin.
        Tapanani ei ole huutaa edes typeryksille.
        Minä en pysty kertomaan ja esittämään TODISTEET kuin omasta toiminnastani.
        Kysymyksesi kirjanpidosta on hyvä. Tieto rahankulusta on todennettavissa. Se on kuitenkin vain hieman hypoteettista, koska et ole tuttuni.

        kukaan täällä tituleerannut?

        Se, että muilla on eri mielipiteet kuin sinulla ei tarkoita sitä että he syyttäisivät sinua suoranaisesta valehtelusta. Ponzissa on olemassa myös se vaihtoehto, että uskot asiaan sinisilmäisesti ja silloin suuvaahdossa täällä puolustellessasi wc:tä toimit vilpittöminmielin.

        Ja mitä tulee siihen että sanoit että tieto rahankulusta on todennettavissa, niin höpöhöpö.
        Sen jälkeen kun rahat tililtäsi winclubille lähtee niin te ette saa käsiinne mitään todellisia tositteita rahavirtojen liikkeistä. Ai niin siellä teidän nettisivulla näkyy.. no se mikä on netissä ei aina ole totta.

        Ja lopuksi, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

      • sanoa, ei mitä netissä lukee
        ole valehtelijaksi kirjoitti:

        ole aina totta. :)

      • AdaFlink
        kuka värvää? kirjoitti:

        "Uskottavuutenne lisääntyy kun värväys käy kuumana saa hurmiollisia piirteitä ja käytätte kanavananne jo Suomi 24 verkostomarkkinointi sivua. Sivua missä kaikki mainitut toimijat on mitä on. Ettei vaan tarviis saada lisää rahaa puljuu että saisit jotain vielä ite ulos? "

        Montako värvääjää olet "nähnyt" täällä kaksnelosella sähköpostiosoitteineen puhelinnumeroineen? Niin.... montako? Kerroppa muutama tai mainitse edes yksi!

        ... päivää sitten ollut yhden Winclubilaisen yhteystiedot eräässä viestiketjussa osoitteineen (myös sähkäri) ja puhelinnumeroineen päivineen? Ylläpito sitten poisti ne.

        Ja mitaan ette voi...

      • olisi idiootti saatu erotettua
        AdaFlink kirjoitti:

        ... päivää sitten ollut yhden Winclubilaisen yhteystiedot eräässä viestiketjussa osoitteineen (myös sähkäri) ja puhelinnumeroineen päivineen? Ylläpito sitten poisti ne.

        Ja mitaan ette voi...

        klubista. Tuollainen on ehdottomasti kiellettyä.

      • AdaFlink
        olisi idiootti saatu erotettua kirjoitti:

        ... tallella, mutta jäähyaition portti narahtaa taas Adalle, mikäli laitan tänne ylläpidon poistamia viestejä.

        Ja mitaan ette voi...

      • AdaFlink
        olisi idiootti saatu erotettua kirjoitti:

        klubista. Tuollainen on ehdottomasti kiellettyä.

        ... niin, että laitan ne tänne näkyviin, kun ilmoitat ajan, että olet paikalla. Poistan ne 10 min. siitä, kun olen ne tänne laittanut.

        Tosin, kun sulla ei ole rek.nikkiä, niin vaikea on tunnistaa sua feikistä, mutta yritetään kuitenkin.

        Ja mitaan ette voi...

      • klo 15 tai 16

        niin käyn vilkaisemassa mitä se teki ja jos se oli oikeasti meikäläisiä tieto menee eteenpäin.

      • ylläpitäjä.
        AdaFlink kirjoitti:

        ... päivää sitten ollut yhden Winclubilaisen yhteystiedot eräässä viestiketjussa osoitteineen (myös sähkäri) ja puhelinnumeroineen päivineen? Ylläpito sitten poisti ne.

        Ja mitaan ette voi...

        Eikös se kaveri ollut WinClubin sivujen/domainin ylläpitäjä?

        Eikä edes pistänyt tietoja itse palstalle, vaan joku vastustaja.

      • Lukisit edes
        jo puolitoista vuotta kirjoitti:

        sitten ja jokainen määräkuukausi sen jälkeen. Moneybookers tosin verottaa 1,7€ per siirto että tästä vajeesta sinäkin varmasti olet tuohtunut. Ei tarvitse. Minulla on varaa.
        Miksi muuten ottaisin muita rahoja pois kuin tuottoja? Myytkö sinä osakkeesi kaikki pois tasaisin väliajoin tarkistaaksesi että ne ovat omaisuuttasi. Minua ei oikeasti kiinnosta klubin sisäinen arvo. Tuotot, jotka KOTIUTAN suomeen kylläkin.
        Ps. Minä itse määritän riskitasoni, mutta se on helppoa koska, vaikken ole ketään rekrytoinut olen saanut 2-vuotta sitten sijoittamalleni rahalle 1400% tuoton, miinus tietysti verot.

        Sut on aivopesty, etusivulla jo kerrotaan, että otetaan 1 % rahansiirrosta ja kurssit vaihdetaan huonolla kurssilla dollariin.
        Miksi käyttää noin huonoa rahansiirtoa ?

      • AdaFlink
        ylläpitäjä. kirjoitti:

        Eikös se kaveri ollut WinClubin sivujen/domainin ylläpitäjä?

        Eikä edes pistänyt tietoja itse palstalle, vaan joku vastustaja.

        ... olla niinkin. Sitähän ei voi tietää varmasti, mutta aina täällä on väitetty, että vastapuoli on laittanu, jos jotakin arkaluontoista forumilla näyttäytyy.

        Monihan täällä spämmää, mutta kohun noustua väitetään, että vastapuoli on vahingoittamistarkoituksssa spämmänny hänen tietojaan. Silleenhän sitä pääsee, kuin koira veräjästä.

        Ja mitaan ette voi...

      • tämä meidän
        Lukisit edes kirjoitti:

        Sut on aivopesty, etusivulla jo kerrotaan, että otetaan 1 % rahansiirrosta ja kurssit vaihdetaan huonolla kurssilla dollariin.
        Miksi käyttää noin huonoa rahansiirtoa ?

        rikollisjengin jäsenen OIKEAT kotiutukset ovat 170€/kk, josta ne siirtokulut on 1,70€.

      • oikeasssa, kukaan jäsen ei
        AdaFlink kirjoitti:

        ... olla niinkin. Sitähän ei voi tietää varmasti, mutta aina täällä on väitetty, että vastapuoli on laittanu, jos jotakin arkaluontoista forumilla näyttäytyy.

        Monihan täällä spämmää, mutta kohun noustua väitetään, että vastapuoli on vahingoittamistarkoituksssa spämmänny hänen tietojaan. Silleenhän sitä pääsee, kuin koira veräjästä.

        Ja mitaan ette voi...

        viitsi eikä uskaltaisi. Se erottaminen ei ole vain sanahelinää ja klubi ei itse tekisi tuota. Ada olet fiksu ja ymmärrät varmasti pointin.

      • myös laillisten ja suurten ...
        tämä meidän kirjoitti:

        rikollisjengin jäsenen OIKEAT kotiutukset ovat 170€/kk, josta ne siirtokulut on 1,70€.

        asioihin ennenkuin auotte päätänne, tai ei väliä jatkakaa vaan niin jäsenet huomaavat kuinka pellejä olette.
        nim. kannattaa ottaa selvää.

      • Kännykkänumero...?
        AdaFlink kirjoitti:

        ... olla niinkin. Sitähän ei voi tietää varmasti, mutta aina täällä on väitetty, että vastapuoli on laittanu, jos jotakin arkaluontoista forumilla näyttäytyy.

        Monihan täällä spämmää, mutta kohun noustua väitetään, että vastapuoli on vahingoittamistarkoituksssa spämmänny hänen tietojaan. Silleenhän sitä pääsee, kuin koira veräjästä.

        Ja mitaan ette voi...

        Kyseinen valtiotieteen maisteri ei pistäisi itse tänne tietojaan, mukaan lukien kännykkänumero! Näet sen avauksen rakenteesta, jos se sulla on tallessa, ystävä hyvä.

      • AdaFlink
        Kännykkänumero...? kirjoitti:

        Kyseinen valtiotieteen maisteri ei pistäisi itse tänne tietojaan, mukaan lukien kännykkänumero! Näet sen avauksen rakenteesta, jos se sulla on tallessa, ystävä hyvä.

        ... sillä kännykkänumerolla on? On täällä ennenkin ollut kännykkänumeroita/puhelinnumeroita näytillä vaikka kuinka ja paljon.

        Kuten tuolla sanoin, että mahdotontahan se on todistaa, laittoiko hän itse tietonsa näkyviin, vai laittoiko ne joku vastustaja. Onhan hän itse voinut laittaa ne tuossa muodossa, että se vaikuttais vastustajan tekemältä (kylmät värväystiedot ilman, että tarvitsee laittaa itse tekstiä, mutta kaikki oleellinen tulee sanottua). Kuten sanoin paha sanoa.

        Mitä väliä sillä on, onko joku maisteri, siivooja, insinööri, kaupan kassa, yms. yms.? On jotenkin höpsöä vedota, että eihän maisteri tekis niin. Samanlaisia kuolevaisia tässä ollaan titteleistä riippumatta.

        Ja mitaan ette voi...

      • uudet silmälasit

        "Mitä väliä sillä on, onko joku maisteri, siivooja, insinööri, kaupan kassa, yms. yms.? On jotenkin höpsöä vedota, että eihän maisteri tekis niin. Samanlaisia kuolevaisia tässä ollaan titteleistä riippumatta."

        On kyllä erittäin harvinaista, että valtiotieteen maisteri mainostaisi itseään ja edustamaansa tahoa täällä verkostomarkkinoinnissa omalla nimellään, kotiosoitteellaan, puhelinnumerollaan ja sähköpostillaan. Eikä edes kerro, mitä hän on markkinoimassa. Naurettava ajatus. Ilman muuta periaatteessa mahdollinen.

        Voisin lyödä tästä asiasta uusista silmälaseista vetoa.

        Registrant ID: GOD???????
        Registrant Name: M? K????? B?????
        Registrant Organization: N?????
        Registrant Address1: R???????
        Registrant City: H????
        Registrant State/Province: Uusimaa
        Registrant Postal Code: 0?????
        Registrant Country: Finland
        Registrant Country Code: FI
        Registrant Phone Number: 3?????
        Registrant Email: ni@???
        Registrant Application Purpose: P1
        Registrant Category: C21

        Näyttääkö myyntijutulta?

      • AdaFlink
        uudet silmälasit kirjoitti:

        ... tunnistaa. Ja tosiasia on se, että vain kaksi henkilöä tietää totuuden. Saattaa olla kolmas tai jopa neljäskin, mikäli on ollut paikalla katsomassa, kun tiedot tänne on laitettu.

        En tunne henkilöä, eikä mulle ole tarvista tunteakaan. Mulla ei ole myöskään mielenkiintoa selvitellä kenenkään titteleitä tai koulutustasoja. Sinä ehkä tunnet ja voit niin puolustaa häntä. Minä lähden lähtökohdasta, että se voi olla jompikumpi (hän itse tai vastustaja). Nämähän ovat tosiasioita, eikö?

        Kun nyt kuitenkin netissä pyöritään, niin täällä kyllä mielikuvistus lentää etenkin verkostomarkkinoijien keskuudessa mitä hienompien titteleiden käytöstä sopivassa tilanteessa.

        Otetaan esim. Pekkanet (Pekka Heikkinen). Hänhän oli mahtavan iso johtaja. Oikeen toimitusjohtaja ollu monessa (menetyneessä) yrityksessä. Hänkin laittoi yhteystietonsa aina näkyviin spämmeissä.

        Paras oli meidän rakas ääniharavamme Timo Koivistoinen. Hänhän kertoi olevansa yliopiston käynyt ja tittelit olivat niin hienoja, kuin vaan voi olla. Totuushan oli se, että hän oli kaikki jättäny kesken. Oliko hänelle 10 vuodessa siunantunu vaan muutamia opintoviikkoja, mutta valmistuneen titteliä hän kuitenkin ahkerasti käytti. Kansanedustaja hän oli jo ennenkuin vaalit oli edes käyty. Hänkin laittoi kaikki yhteystietonsa aina näkyviin spämmeissä.

        Ja näitä samanlaisia löytyy paljon. Eli ei se titteli määrää mitään. Ei etenkään siihen kannata vedota sanoin:

        """On kyllä erittäin harvinaista, että valtiotieteen maisteri mainostaisi itseään ja edustamaansa tahoa täällä verkostomarkkinoinnissa omalla nimellään, kotiosoitteellaan, puhelinnumerollaan ja sähköpostillaan."""

        Maisteri voi mainostaa ihan yhtä hyvin, kuin minkä muun tahansa tittelin edustaja.

        Ja mitaan ette voi...

      • on luovuttaa!

        OK, luovutan.

        Tässä siis vielä kerran WC:n äärimmilleen viritetty ja paras mahdollinen myyntipuhe sekä yhteystiedot. Ota yhteyttä valtiotieteen maisteri K.B:hen.

        Huomatkaa siis jatkossa tämä jämäkkä ja luottamusta herättävä formaatti, joka tulisi vaatia kaikilta itseään kunnioittavilta tahoilta. Pitäisi hakea myyntipatenttia ja EU:n hyväksyntää :D

        Registrant ID: GOD???????
        Registrant Name: M? K????? B?????
        Registrant Organization: N?????
        Registrant Address1: R???????
        Registrant City: H????
        Registrant State/Province: Uusimaa
        Registrant Postal Code: 0?????
        Registrant Country: Finland
        Registrant Country Code: FI
        Registrant Phone Number: 3?????
        Registrant Email: ni@???
        Registrant Application Purpose: P1
        Registrant Category: C21

        [Ps. Asiasta vähemmän tietäville, jos totuus kiinnostaa: tämä on siis suora lainaus mistä tahansa verkkotunnuksen statuksesta. Haettavissa netistä.]

    • Useasti pettynyt.

      Varmaan taas pyramidihuijausta!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe