Lähdetään nyt siitä, että raamatusta todellakin löytyy monia perusteluja ehkäisykiellolle, ja että ehkäisy sinällään on murhan synti.
Nyt kysynkin, että miksi ehkäisy sitten tietyissä tilanteissa sitten vl:llä sallitaankin? Eikö se ole kaikki tai ei mitään?
Vielä yksi kysymys
7
382
Vastaukset
- Lasse-setä
Olisihan se somaa, jos maailma olisi niin simppeli, että kaikki asiat voitaisi ratkaista on/off menetelmällä.
Näin ei kuitenkaan ole käytännössä. Esimerkiksi voimme ottaa vaikkapa spiritusfortiksen. Täydelliseen raittiuteen pyrkivä ja mielestään siinä onnistunutkin on kuitenkin nauttinut mainittua ainetta mikäli on nauttinut yskänlääkettä esimerkiksi.
Ei Jumala vaadi, että pitää yskiä keuhkonsa pellolle, koska lääke on keksitty.
Kun tarpeeksi ottaa, niin kai yskänlääkkeestäkin huppeli tulee, mutta se onkin jo toinen juttu.
Kaikessa rajankäynnissä on siis kyse siitä, missä mielessä jotakin tehdään.
Vesi on terveellistä jopa välttämätöntä, mutta emme yleensä juo sitä niin paljoa, että vatsa halkeaa.
Itse en ainakaan halua laittaa sitä fariseuksen kuormaa naisen päälle, johon en itse edes pysty sormellanikaan koskemaan.
Jos ehkäisyä käytetään siksi, että kunnia kärsii, rahaa ei tule tarpeeksi kokoon, ura kärsii, kannattaa miettiä, mikä on elämässäni tärkeää.
Synnytyspakko kuoleman uhalla ei kuulu mielestäni sellaisen lähimmäisenrakkauden piiriin, jota Jumala tarkoittaa. - Urkujensoittaja
Pidän asettamiasi lähtöoletuksia virheellisinä.
> raamatusta todellakin löytyy monia perusteluja ehkäisykiellolle
Raamatusta ei löydy yhtään perustelua ehkäisykiellolle. Vl-saarnaajatkaan eivät ole tätä perusteleet Raamatulla. Kyse on pitkästä perinteestä, joka on ollut jo katolisessa kirkossa. Perinteestä ei voi tehdä autuuden ehtoa.
> ehkäisy sinällään on murhan synti.
Viides käsky "Älä tapa" kieltää ihmisen murhaamisen. Siittiöt ja munasolut ovat soluja, eivät ihmisiä. Kun esim. käytetään kondomia, siittiöitä ei pääse munasoluun. Se ei ole murhaamista. - oikea vastaus on
Ettei Raamatusta löydy mitään perusteita ehkäisykiellolle!
Kirjoitit:
"Lähdetään nyt siitä, että raamatusta todellakin löytyy monia perusteluja ehkäisykiellolle, ja että ehkäisy sinällään on murhan synti.
Nyt kysynkin, että miksi ehkäisy sitten tietyissä tilanteissa sitten vl:llä sallitaankin? Eikö se ole kaikki tai ei mitään?"
Jos joku väittää, että Raamatusta löytyy perusteita ehkäsykiellolle hän valehtelee!
Ja heti kysyn perään mikähän mahtaa olla motiivi
sille väitteelle ja kenen etuja se palvelee?
Tämän linkin kautta pääset lukemaan tosiasioita
ja siellä on linkki, mistä pystyt todella lukemaan, ettei perusteita todellakaan Raamatusta löydy!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000028305657- ole kielletty
Ei raamatussa ole kielletty naisen tervaamistakaan ja se ei tarkoita että naisen saa tervata.
- Että näin
ole kielletty kirjoitti:
Ei raamatussa ole kielletty naisen tervaamistakaan ja se ei tarkoita että naisen saa tervata.
Nerokas havainto.
- oletko kristitty?
ole kielletty kirjoitti:
Ei raamatussa ole kielletty naisen tervaamistakaan ja se ei tarkoita että naisen saa tervata.
No millä perusteella teillä sitten on ehkäisy kielletty jos ei Raamatun perusteella? Ettekö te ole hengellinen ja ihan kristillinenkin liike? Kristityt yleensä sanovat perustavansa uskonsa ja määräyksensä Raamattuun.
Onko kyse perinteestä? Että kun ei ole ennenkään saanut (kun ei pystynyt) rajoittamaan syntyvyyttä, ei sitä saa tehdä nytkään?
Tällä perusteeelahan kaikki uudet asiat ensin torjutaan. - selitettiin
oletko kristitty? kirjoitti:
No millä perusteella teillä sitten on ehkäisy kielletty jos ei Raamatun perusteella? Ettekö te ole hengellinen ja ihan kristillinenkin liike? Kristityt yleensä sanovat perustavansa uskonsa ja määräyksensä Raamattuun.
Onko kyse perinteestä? Että kun ei ole ennenkään saanut (kun ei pystynyt) rajoittamaan syntyvyyttä, ei sitä saa tehdä nytkään?
Tällä perusteeelahan kaikki uudet asiat ensin torjutaan.että Raamatusta on unohtunut pois kaksiu asiaa:
1. Naisen tervaamiskielto.
2. Ehkäisykielto.
Koska nuo asiat ovat unohtuneet pois Pyhästä Raamatusta, ne ovat siksi pyhiä. Naista ei saa tervata. Eikä saa ehkäistä !
Tämä on Jumalan Sanaa, vaikka se on unohtunut pois Pyhästä Raamatusta. Se on siksi niin Pyhää, kun se on unohtunut juuri siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362