Ja mitä päivittäin syötiin

Neh. 5:18    
"Ja mitä päivittäin valmistettiin ruuaksi, nimittäin härkä ja kuusi valiolammasta sekä lintuja, se valmistettiin minun kustannuksellani; ja joka kymmenes päivä hankittiin kaikenlaisia viinejä viljalti. Mutta siitä huolimatta minä en vaatinut itselleni käskynhaltijalle tulevaa ruokaa, koska työ painoi raskaasti tätä kansaa."

1.Kor.10
25 Syökää kaikkea, mitä LIHAKAUPASSA myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei se Ellenin terveysoppi ole raamatusta. Hyödyllistä ja hyvää se on, mutta se on maallista lihallista opetusta, joka tähtää ihmisen pöyhkeyten ja itsensä korostamiseen. Se on kuin bodarin itsensä peilaamista.

Ja kyllä kai adventistit itsekin häpeävät sitä opetusta muka raamatullisena ilmestyksensä.

Äänestä
  • muuttuu parkumiseksi.

    Äänestä

  • pilkkasi kirjoitti:

    muuttuu parkumiseksi.

    Sitä parkumistahan se suuri taistelu kirja on. Se on pelkkä herjauskirja jossa ei ole mitään kristillistä eikä raamatullista. Se on lihallisen mielen luoma vääristymä uskosta jossa pyritään johdattamaan ihmisiä eksytyksen kautta helvettiin.

    Äänestä

  • Maallista kyllä siinä mielessä, että se ei löydy kirjaimellisesti suoraan raamatusta. Raamatun periaate on kuitenkin se, että ihmiset pitäisivät huolta henkisestä ja fyysisestä terveydestään.

    Usko tulee monin tavoin esiin arjen valinnoissa. Jos Ellen White eläisi tässä ajassa, niin hän luultavasti kirjoittaisi ilmastonmuutoksesta ja kehottaisi elämäntapaan joka säästää luontoa. Voisi olla myös kirjoituksia siitä miten valmistetaan taloja jotka eivät homehtuisi ja millaisella autolla kannattaisi ajaa.

    Mikä pakko näistä on tehdä elämää suurempia kysymyksiä, kun ne eivät kerran niitä ole? Ei hyvien maallisten neuvojen noudattaminen tuo pelastusta tippaakaan lähemmäksi tai tee ihmisestä "parempaa" uskovaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terveellistä kirjoitti:

Neh. 5:18    
"Ja mitä päivittäin valmistettiin ruuaksi, nimittäin härkä ja kuusi valiolammasta sekä lintuja, se valmistettiin minun kustannuksellani; ja joka kymmenes päivä hankittiin kaikenlaisia viinejä viljalti. Mutta siitä huolimatta minä en vaatinut itselleni käskynhaltijalle tulevaa ruokaa, koska työ painoi raskaasti tätä kansaa."

1.Kor.10
25 Syökää kaikkea, mitä LIHAKAUPASSA myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu