on ainavain vaikeampaa. Ei löydy meikäläisen makuun ja kokoon sopivaa.
Menee hermot ja kuntokaan ei kestä.
Monta tuntia saa katsella,ja sovitella .
Ei se mitään mutta kun ei niitä kertakaikkiaan tehdä meikäläiselle vaatteita.
Sellaisia rättiä suoraan sanottuna kyllä roikkuu vaikka minkälaista .
Housut ei tule vyötärölle asti . Puseroissa näkyy napa.
Olenkin pakosta joutunut ostamaan postimyynnistä.
Onneksi sellaisia on jotka tekevät varttuneemmallekkin vaatteita.
Mutta luulisin että tähän ikään päässeet ihmiset panostavat laatuun ja tyylikin on jonkunverran toinen kun nyt kaupoissa olevat vaatteet.
Minä en ainakaan katso hintaa kun löydän itselleni sopivaa vaatetta.Se on laatu ja sopivuus joka ratkaisee ostokseni.
Kengissä sama juttu.
Sitten ne samat rätit kiertää alennusmyynneissä , ihmiset myllää kun mielipuolet niiden kimpussa.
Vaatteiden osto nykyään
26
1926
Vastaukset
- ajastin
Niinpä, minä en meinaa löytää niitä mistään. Menee päivä jos toinenkin. Ensinnäkin ovat kapeita ja kärkeä riitää vaikka naapurille. Leveydestä on tingitty ja oikeasta jalkaan sopivasta muodosta.
Koot alkavat 37:stä. Pieni jalkaiset on unohdettu. kun on koko 34 niin lasten hyllyssä ovat kaikki, mut eivät sovi aikuiselle. Isommat koot on myös hakusessa ja malli on vaan yks sama.
Ei kannata valmistaa kun pieniä ja isojalkaisia on vähän. Kuulee sanottavan. Kuitenkin saman hinnan maksavat oli sit pieni tai iso koko. Ajattelua sekin. Eikun etsitään. - yli 70 vee
Ikävuodet toivaat tullessaan vuosirenkaita eri puolille lyhyttä kroppaa.
Eivätkö vaatevalmistajat ja -suunnittelijat kulje silmät auki. Olen pannut merkille, että en ole ainoa ylipainoinen, joka kulkee ylisuuressa T-paidassa ja retkottavassa kretonkihameessa, kun ei muuta vaatetangoilta löydy.
Valitellaan aina, että suomlaiset naiset eivät osaa pukeutua. Ihmttelen vaan, miten hän sitten voisi olla tyylikäs, kun vaihtoehdot on siinä, ottaako t-paidan, jossa on typerä kuvio tai lause, vai yksivärisen!
Kauhistuttaa, kun tulee kutsu johonkin tilaisuuteen. Onneksi kaupoissa ajatellaan leskiä, joten mustaa vaatetta on joskus löytynyt. Sen nyt voi aina ottaa käyttöön ja piristää huivilla.Minä ostin vuosikausia vaatteita vain pakkotilanteessa. Kiloja on aina ollut kotitarpeksi sen verran kuin olen jaksanut kantaa. Kun lisäksi olen ruumiinrakenteeltani pitkäselkäinen ja matalajalkainen, oli vaatekaupoissa ravaaminen kaikkea muuta kuin nautinto. Oli pakko ostaa se, mikä päälle mahtui. Olisittepa nähneet ne kolme surupukua, jotka hätäpäissäni jouduin hankkimaan!
Muutama vuosi sitten osui näyteikkunasta silmiini hihaton, musta, pitkä, suora puuvillaleninki.
Innostuin kokeilemaan sitä, pidin siitä ja ostin sen. Hankin lisäksi vaalean pellavajakun, ja nyt minulla oli helposti muunneltava monikäyttöasu.
Koruista tai koruttomuudesta riippuen se sopii arkeen ja juhlaan, kesällä ja talvella.
Seuraavana kesänä kuoli kummitätini, ja minulla oli hautajaisvaate valmiina. Onnistuin hankkimaan mustan pellavajakun, ja tällä yhdistelmällä voin käydä loppuelämäni ajan kaikissa hautajaisissa.
Mutta vaihtelukin virkistäisi niin arkena kuin juhlana. Vaateostosmatkat sen sijaan masentavat, ja kenkäkaupat olen päättänyt kiertää kaukaa.
Kolmet viimeisimmät kenkäni olen ostanut Berliinistä. Ne ovat tukevat, kauniit ja riittävän leveät.
- Reetta5 ejk
Varsinkin jos on 162cm/iän mukana tuomaa pyöreyttä, niasten vaatteita ei tahdo löytyä mistään ainakaan muodikkaita. On XL-,ja Adatto myymälöitä, mutta mitä ihmettä kuosit ja tyylit ovat kuin hevosloimia. Muodikkaita vaatteita on todella vaikea löytää.
Marimekosta löysin Ritva Fallan suunnitteleman trikoomekon hellesäihin leveäraitaisen 20cm, värit vaaleanpunainen ja 2-3 astetta punaisempi toinen raita.Kaapista etsityn lyhythihaisen jakun kanssa OK. Olen ajatellut hankkia Marimekosta sen iänikuisen mekon jossa on erivärisiä taskuja, sopii arkisempaan käyttöön ja on siisti asu.
Kengät ne kengät, muutama vuosi sitten lasketellessa otetun kuperkeikan jälkeen polveen pari operaatiota. Kórkeakantaiset kengät hävitykseen ja nyt ne 3-5cm korolla olevia kenkiä koko 37, tuntuu kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Ainakin tällä paikkakunnalla on tosi huonot valikoimat kun marketit ovat vieneet aidot kenkäkaupat lopetus listalle. Pakko ostaa junalippu Hesaan ja tehdä ostokset sieltä jos löytyy. Ystäväni puuskahti, kun puhuimme vaateostoksista, että eihän siellä nykyisin ole kuin vauvanvaatteita! Tarkoitti kokoja - ja näin se vähän on. Ihan mikä vain makkarannahka ei enää tämänikäistä pue.
Kengissä olen siirtynyt lenkkari ja ecco-linjalle, viimemainituista löysin parhaat sandaalit ikinä. Mukavuus ja pehmeys on tärkein kriteeri. Juhlien verran jaksaa kipsutella sirommillakin kengillä.- maisisko
Minäkään en ole löytänyt Suomesta itselleni sopivia vaatteita enää vuosiin.
Olen käynyt ainakin 10 vuoden ajan tekemässä ne ostokset Virossa. Virolaiset naiset ovat tyylikkäitä ja siellä on myös hihoilla varustettuja pukuja.
Meidän kaupoissa kaikki ovat kapeita ja hihattomia.
Ei niitä näillä hauiksilla.........
Kengät ovat kyllä sielläkin vain nuorille tarkoitettuja. Minulla on niin kapea jalka, että on aina kauhea työ saada popot jalkaansa. Koskaan ei löydä sopivaa. eniten harmittaa kun ostaa uuden vaatteen niin, on heti otettava ompekukone esille ja ryhdyttävä korjailemaan.
Muotisuunittelijat suunnittelee muotia nuorison mallin mukaan, siksi on niin vaikeaa löytää varttuneeman väen vaatteita.
Pienistä erikoisliikeistä löytää jonkin verran enemmän valikoimaa ja laatua mutta, maksavat maltaita kans. Mutta eihän se kirpase kuin maksettaessa.Älkkä ny hermostuka. Koht tule nii lämmyst, ettei vaattei tarvitte ollenka. No, jaa, talvel voi kyl.
Tule Turustaki oikke Naked City- Ainikki
Minullla on nykyään koko 48-50, kun olen pyöristynyt, valitettavasti vanhuuttani! Kun en vaan löydä vaatteita, ei oikein mistään, sopivia. Pieniä kippanoita kuka ikäiseni tykkää pitää..
Jos tilaan postimyynnistä ja mallin päällä näyttää kivalta niin se on silti kuin sikaa säkissä -ostamista, ei se vaate välttämättä sovi itselle ollenkaan.
Mitä liikkeitä oikein pitäisi löytää, jotta saisi kunnon vatteita, maksamatta silti maltaita??
Ei taida enää olla myynnissä missään tällaiselle mummelille järkeviä vaatteita..
Mitä järkeä on olla valmistamatta tukeville ihmisille tavallisia vaatteita kun ihmisen elinikä pitenee kumminkin??Olen huomannut että parhaiten niitä vaatteita löytyy omasta vaatekomerosta. Optimistinen vaimo ei ole heittänyt / antanut heittää pois niitä vaatteita, jotka toistakymmentäkiloa sitten olivat sopivia. Ihan muodikkaitahan ne taas ovat.
Nyt vallitsee periaate kasvun vara on viisautta: liian suuret vaatteet on siirretty komeron perälle.
Ainoan poikkeuksen tekee liian suuriksi jääneet shortsit: vaimo otti ne eilen käyttöönsä. Viime kesänä ne eivät hänelle mahtuneet, joten on hänkin kymmenkunta kiloa pienentynyt.LateVaan kirjoitti:
Olen huomannut että parhaiten niitä vaatteita löytyy omasta vaatekomerosta. Optimistinen vaimo ei ole heittänyt / antanut heittää pois niitä vaatteita, jotka toistakymmentäkiloa sitten olivat sopivia. Ihan muodikkaitahan ne taas ovat.
Nyt vallitsee periaate kasvun vara on viisautta: liian suuret vaatteet on siirretty komeron perälle.
Ainoan poikkeuksen tekee liian suuriksi jääneet shortsit: vaimo otti ne eilen käyttöönsä. Viime kesänä ne eivät hänelle mahtuneet, joten on hänkin kymmenkunta kiloa pienentynyt.ollut allergiaa . Mutta en voi ilman saumojen korjailemista pitää ESM, rintaliiviä, ja sitten ne pitsit ,ne on kun santapaperia. Olisi niin mukava ,
ihan omaksi ilokseen pukea itsensä kauniisiin alusvaatteisiin ,mutta niitä ei yksinkertaisesti ole tällaiselle isommankokoiselle naiselle .
- helppoa
Perinteinen menetelmä toimii edelleenkin hyvin.
Vaimoni päättäessä minun tarvitsevan vaikkapa uudet housut hän tuo kolmet vuoteen päälle ilmoittaen: "Näistä yhdet jäävät". Minä saan päättää mitkä.
Sama pätee kaikkiin arkivaatteisiin.
Kengät ja hyvin harvoin tarvitsemani juhlavammat asusteet käyn ostamassa itse vaimon valvonnassa.
Epäilee mokoma minun kävelevän rättipuotien ohi.Kyllä joillakin miehillä on helppoa. Kokemuksesta voin sanoa, että vaimoilla ei aina ole.
Itse jouduin ravaamaan miesten vaatetusliikkeissä katsomassa löytyisikö sopivia vetimiä miehelle, joka ei koskaan tarvinnut mitään. Sen jälkeen henkisellä rautakangella ja sorkkaraudalla väänsin herran sovittamaan. Sisua ja rakkautta se vaati! Sen jälkeen piti vielä vahtia, ettei puoliso laittanut uusia kamppeitaan seuraavana päivänä töihin.
Onneksi hän on vanhemmiten ruvennut itse huomaamaan tarvitsevansa housut tai takin, ja minulla on nykyisin siinä suhteessa helppoa.
Kengät hän on aina ostanut itse vapaaehtoisesti, vaikka minäkin osaisin sen tehdä. Kaikilla perheeni miehillä on tismalleen sama maku ja sama koko. Vaatimaton isä kehuu, että kaikilla on samanlaiset hyvänmalliset jalat.- yli 70 vee
Venlastiina kirjoitti:
Kyllä joillakin miehillä on helppoa. Kokemuksesta voin sanoa, että vaimoilla ei aina ole.
Itse jouduin ravaamaan miesten vaatetusliikkeissä katsomassa löytyisikö sopivia vetimiä miehelle, joka ei koskaan tarvinnut mitään. Sen jälkeen henkisellä rautakangella ja sorkkaraudalla väänsin herran sovittamaan. Sisua ja rakkautta se vaati! Sen jälkeen piti vielä vahtia, ettei puoliso laittanut uusia kamppeitaan seuraavana päivänä töihin.
Onneksi hän on vanhemmiten ruvennut itse huomaamaan tarvitsevansa housut tai takin, ja minulla on nykyisin siinä suhteessa helppoa.
Kengät hän on aina ostanut itse vapaaehtoisesti, vaikka minäkin osaisin sen tehdä. Kaikilla perheeni miehillä on tismalleen sama maku ja sama koko. Vaatimaton isä kehuu, että kaikilla on samanlaiset hyvänmalliset jalat.Onkohan meillä salaa sama mies!?
Muistanpa ajan, jolloin juoksin kaupasta toiseen ja varasin pikkutakkeja ja pukuja sivuun, ja seuraavana päivänä raahasin pyristelevän ja vastaan väittävän aviosiipan ko. liikkeisiin sovittamaan vaatteita.
Mikä tahansa kelpasi, jos napit menivät kiinni, tai housut pysyivät paikalla vyöllä kurottuna.
Luulen, että hän ei ole koko ikänään ostanut ensimmäistäkään puvun paitaa tai solmiota. Koska minulla ei juuri ole viimeistä tietoa miesten muodista, luulen, että siippaparka ei ole ikinä ollut edelläkävijä hyvin pukeutuneiden miesten rintamassa!
Nyt eläkkeellä hän hankkii vapaa-ajan asunsa itse, ja onkin ihan mukavissa kuteissa. Hän ostaa ne läheisestä putiikista, jossa myydään pintamuodista poistuneita, mutta hyvälaatuisia vaatteita.
Miesten vartalotyyppi pysyy useinkin samana koko elämän ajan, meillä paremmilla puoliskoilla ns. muodot muuttuvat vuosikymmenien mukana.
- Atolfia
Olen tuon pulman edessä juuri nyt. Pitäisi löytää häihin puku, mutta kaupassta löytyy vain ihmeretkuja. En ymmärrä tätä nyky muotia. Se kun on tarkoitettu kertakäyttökamaksi, ei niistä mitään sopivaa löydy tämän ikäiselle ihmiselle.
En ole pitkä enkä lihava, mutta sopivaa en löydä, koska kaikki, mitä sovitan, ovat liian suuria minulle.
Tilasin juuri eräästä postimyyntifirmasta housupuvun pienintä mahdollista kokoa, mutta olipahan kuin säkki päälläni, joka puolelta liian iso.
Ajattelinpa nyt käydä komerot läpi, jos jotain löytyisi vanhasta varastosta.
Kaipaan niin "Kappa.Keskusta" Kaisaniemen kadulta. Sieltä aina löytyi sopivaa niin värien, materiaalien ja kokojenkin puolesta. Vai kultautuuko nuo muistot jälleen?Luulisin, että KappaKeskus-Pukevassa olisi ihan näitä samoja kertakäyttörättejä kuin nyt on kaikkialla. Keskikaupungin putiikit järjestään näyttävät olevan pullollaan näitä nuorille suunniteltuja, he kun ostavat eniten. Sanoo juuri tyttärien kanssa keskustan kaupat kahlannut.
- mummeli-36
tinat kirjoitti:
Luulisin, että KappaKeskus-Pukevassa olisi ihan näitä samoja kertakäyttörättejä kuin nyt on kaikkialla. Keskikaupungin putiikit järjestään näyttävät olevan pullollaan näitä nuorille suunniteltuja, he kun ostavat eniten. Sanoo juuri tyttärien kanssa keskustan kaupat kahlannut.
,,,,,siis vaate ostoksille muka. Kiertelin kaikki kaupungissa olevat vaatekaupat etsien jotain ihan kevyttä mekkoa. 8 kauppaa kävin ei yhtään päälle sopivaa ja kokoni on L/XL,,mallista riippuen. Viimein menin kirppikselle ja sieltä löysin hakemani joka maksoikin ihan maltaita,,kokonaista 5 euroa.
No tietty katselin kenkiäkin. Jos löysin muuten sopivat oli kaikissa kumipohja ja tarkoitukseni oli löytää kengät joilla voisi pyörähdellä parketillakin. Ei kumipohjat luista siellä. Sopivan koon löytäminen oli todella hankalaa. Kokoni vaihtelee mallista riippuen 39/40. Joten kyllä siinäkin koossa malleissa saa mieleistään hakea todella. Ilman kenkiä jäin kierroksellani.
No sen on kai tään vartalo ja jalkamallin kohtalo,,,,ompele its vaatteesi,,,,hmmmmm,,,oata kengät postimyynnistä. Sieltä joskus olen onnistunut löytämään sopivat. tv:Yks mummeli,,,, - Atolfia
tinat kirjoitti:
Luulisin, että KappaKeskus-Pukevassa olisi ihan näitä samoja kertakäyttörättejä kuin nyt on kaikkialla. Keskikaupungin putiikit järjestään näyttävät olevan pullollaan näitä nuorille suunniteltuja, he kun ostavat eniten. Sanoo juuri tyttärien kanssa keskustan kaupat kahlannut.
samanlaiset retkut tangoilla. Saahan sitä haaveilla entisajoista. Tulin monta kertaa Pukevasta onnellisena koko vaatekerta uusittuna.
Nykyään ei se onnistu noista tavallisista kaupoista, ehkä, jos menisi johonkin supermuotiliikkeeseen. Sieltä voisi löytyä, mutta auta armias sitä hintaa.
Loppujen lopuksi ei meikäläinen tarvitse kovin usein juhlaklänninkiä, joten ei siihen viitsisi omaisuutta uhrata. Atolfia kirjoitti:
samanlaiset retkut tangoilla. Saahan sitä haaveilla entisajoista. Tulin monta kertaa Pukevasta onnellisena koko vaatekerta uusittuna.
Nykyään ei se onnistu noista tavallisista kaupoista, ehkä, jos menisi johonkin supermuotiliikkeeseen. Sieltä voisi löytyä, mutta auta armias sitä hintaa.
Loppujen lopuksi ei meikäläinen tarvitse kovin usein juhlaklänninkiä, joten ei siihen viitsisi omaisuutta uhrata.olin opiskeluaikoina kiireapulaisena jouluna ja muulloin tuntipalkalla ansaitsemassa opiskelurahoja. Oli hyvä työpaikka ja joustava - ja sieltä todella sai kaiken päällepantavan samasta puljusta. Harmitti, että meni nurin.
- Lyhytjalkainen
tinat kirjoitti:
olin opiskeluaikoina kiireapulaisena jouluna ja muulloin tuntipalkalla ansaitsemassa opiskelurahoja. Oli hyvä työpaikka ja joustava - ja sieltä todella sai kaiken päällepantavan samasta puljusta. Harmitti, että meni nurin.
Naisten pukutehdas (NP)valmistaa pitkiä housuja eri mallisille naisille.On myös lyhytjalkaisille
ja eri lantioleveyksille.Tampereen seudulla aina-
kin Sokos myy niitä.Kannattaa kysellä. Lyhytjalkainen kirjoitti:
Naisten pukutehdas (NP)valmistaa pitkiä housuja eri mallisille naisille.On myös lyhytjalkaisille
ja eri lantioleveyksille.Tampereen seudulla aina-
kin Sokos myy niitä.Kannattaa kysellä.saavatkin hakea joka kaupan.
Punttia saa aina lyhennettyä jos on liian pitkät --mutta se lisääminen tuottaakin jo vaikeuksia:=)
- saara.
minulla taitava ompelija joka tekee vaatteeni juuri sellaiseksi kun haluan .Varmaan sillä likelläsi on taitavia ihmisiä jotka tekevät hyvää työtä ,mutta sehän maksaa .
saanut korjattua ,koska ompelen itse aika paljon vaatteistani.
Opettelin jo nuorena , koska oli kiva saada uutta vaatetta usein .
Siihen aikaankin halusin olla erilaisissa vaatteissa ,se olisi ollut katatrofi jos jollakulla olisi ollut samanlaista päällä kun minulla .
Ja se on hauskaakin.
Olen tehnyt lapsillenikin paljon vaatteita itse ,ja kaikki on hyvin kelvannut.
Usein käytiin kaupoissa katsomassa mitä he halusivat ,teiniiässä kun oltiin jo valikoivia ja itse annoinkin valita,näin se vaate tulivarmemmin
käytettyä.
- Fanninen
Ilta-Sanomien kuvissa Wahlroosin kartanokutsuille osallistujien yllä näki monenlaista "rättiä", ihan kirjavan kokoelman.
Jutta sensijaan taitaa pukeutumisen Bettinankin ohjelmassa.- Malla-Markareetta
Nalle Wahlroosillakin oli pinkit housut!
Mutta hänhän on entinen taistolainen!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531535- 1701295
- 81132
- 611127
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2551092- 141020
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33893Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55872Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti94859- 347795