Toistuva kynsivallin tulehdus - mikä auttaa?

Huolestunut kissan omistaja

Hei kaikki,

kissallani oli ensin toisen etutassun kannuskynnen kynsivallin tulehdus, jota hoidettiin ainakin kolmella eri antibiottikuurilla ja puhdistamalla. Kuurit eivät auttaneet, vaan ongelma alkoi aina uudelleen viikon parin päästä. Lopulta koko "kannusvarvas" jouduttiin poistamaan.

Puolen vuoden päästä oli sama tilanne toisen etutassun kannuskynnen kanssa. Sekin lopulta poistettiin.

Eläinlääkäreiden mukaan kyse oli bakteeri-infektiosta ja mahdollisesti kannuskynnen "epämuodostumasta", joka jotenkin olisi edesauttanut infektioiden syntyä ja kestoa.

No, nyt taas noin puolen vuoden jälkeen samanlainen infektio on yhdessä takatassun kynnessä.

Osaako joku auttaa, mistä tässä on kyse ja mikä voisi auttaa, ennen kuin taas antibioottikierteen jälkeen eläinlääkäri suosittaa vielä yhden varpaan poistoa?

Kissa vaikuttaa muuten olevan hyvässä kunnossa eikä sillä ole muita ongelmia juuri ollut. Ulkoilee satunnaisesti. Toisella kissallamme ei ole ollut mitään vastaavia ongelmia.

Apu otetaan kiitollisena vastaan.

4

3898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suositella

      Ota yhteys eläinhomeopaattiin. Meillä selvittiin tulehduskierteessä homeopatian avulla.

      • Huolestunut kissan omistaja

        Kiitos vastauksesta.

        Jos jollakin on omakohtaisia kokemuksia homepatian toimivuudesta tai toimimattomuudesta kissan sairauksien hoidossa, niin lukisin niistä mielelläni vielä lisää.


      • ei ole
        Huolestunut kissan omistaja kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta.

        Jos jollakin on omakohtaisia kokemuksia homepatian toimivuudesta tai toimimattomuudesta kissan sairauksien hoidossa, niin lukisin niistä mielelläni vielä lisää.

        ainakaan haittaa, eli kannattaa kokeilla.

        Meillä on toiminut hyvin erityisesti pissavaivojen hoidossa.

        Ei homeopatia mitään ihmelääkettä ole, toisille se auttaa, toisille ei, ihan niin kuin antibiootti.Homeopatiassa on vain paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin esim. antibiooteilla.
        Oikean hoidon löytyminen voi kestää.

        Meillä ei antibiootit auttaneet, kuin hetkittäin, nyt homeopaattisen hoidon jälkeen ollaan oltu vuosi puhtain paperein.

        Tuossa yksi aikaisempi keskustelu
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000000133&posting=22000000027464720


    • Anonyymi

      Hei. Tästä aloituksesta on jo useampi vuosi, mutta pakko silti kokeilla onnea.

      Löytyikö sinun kissallesi apua kyseiseen vaivaan? Minulla myös kissa jonka kynsivallit tulehtuvat koko ajan ja tuntuu, ettei mikään auta.

      Olen epätoivoinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      300
      3612
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1228
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1169
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1012
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe