Hei! Onko kellään kokemuksia kyseisen lääkkeen vaikutuksista? Itselläni se juuri aloitettiin, kun ei tahtonut polvi ja bakerin kysta rauhoittua pelkällä trexanilla. Jumalattoman kallishan tuo on, joten toivoisin että se todella auttaisi. Onko muilla ollut apua sandimmumista? Ja miten pahoja sivuvaikutukset on? Itselläni tarkoitus olisi lopettaa trexan tammikuussa ja varoajan jälkeen yrittää raskautta. Tauti pitäisi siis rauhalliseksi saada.
Sandimmum neoral
4
1464
Vastaukset
- Kastis
Minulla on reaktiivinen artriitti, joka oli välissä monia vuosia rauhallinen (=ei lääkitystä), mutta aktivoitui taas viime vuoden lopussa. Joulukuussa 2006 aloitettiin Sandimmum 150 mg päivässä. Laski tulehdusta, juuri nimenomaan polvessa, hitaasti mutta aika varmasti. Nyt annosta on nostettu 200 mg päivässä. Minulla meni ohessa myös Trexan (10-15 mg/vko), mutta tulin siitä kovin pahoinvoivaksi. Pidin kesällä taukoa tuosta Trexanista, ihan siitä syystä, että resepti loppui. Nyt kun lääkettä on taas kotona, en ole halunnut aloittaa sitä, koska vointi on ollut suht ok näinkin. Jatkan sitä varmaan kuitenkin taas jossain vaiheessa. Sandimmumista minulla on verenpaine hieman noussut (ei hälyyttävästi), samoin kolesteroli on hieman noussut (ei sekään hälyyttävästi). Muuten sivuvaiktukset ovat mielestäni kovin vähäiset. Magnesiumia olen joutunut ottamaan purkista lisänä, sillä muuten tuli aika epämukavat jalkakrampit (Sandimmumhan vähentää magnesius-pitoisuutta). Sitä voin suositella. Niin ja onhan tuo painokin hieman noussut, selvää turvotusta, vaikka syönkin entistä terveellisemmin ja liikunkin enemmän.
Itse olen toivonut perheenlisäystä jo muutamia vuosia, tuloksetta. Mitään syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Itse aion ottaa riskin ja käyttää Trexania koko ajan, jos sitten satunkin tulemaan raskaaksi, niin toki lääkkeet loppuvat siihen. Nyky-tutkimustiedon mukaan kun siitä ei suurempaa haittaa ole noin pieninä annoksina. Tämä on siis pakon sanelema juttu, koska minulla raskauden alkamista ei voi mitenkään ennustaa ja on hyvin mahdollista, ettei se ala koskaan, ainakaan ilman isoja hoitoja. Itse epäilen, että tällä sairaudella on tekemistä asian kanssa :( Toivottavasti sinulla olisi parempi tuuri. - taas mua
Itselläni tuo lääke oli Trexanin rinnalla n. puoli vuotta, mutta lopetettiin tehottomana. Tulehdus jylläsi ja crp oli 50 luokkaa.
Itselleni ei tullut mitään sivuvaikutuksia, verenpaine pysyi hyvänä jne. Tosin en siis käyttänyt kuin sen puol vuotta. Itselläni Sandimmun aiheutti kovasti laihtumista, paino tippui monta kiloa ja olen muutenkin ollut aina ollut alle 50 kg, mutta eipä tuo painon lasku haitannut, ruoka kuitenkin maistui jne. En sitten tiedä, vaikuttiko se jotenkin ruuan imeytymiseen, sitä kauttahan se ei ole hyvä asia.
Toivottavasti sinä kuitenkin saat avun lääkkeestä!- minulla
Hei!
Minulla taas on ollut suuri apu Sandimmunista, sitä ennen kokeilin kaikki muut mahdolliset lääkkeet, tuloksetta (lukuunottamatta biologiset lääkkeet). Olen syönyt ko. lääkettä noin 5 vuotta. Vuoden loppuun asti siinä rinnalla kulki Salazopyrin ja Trexan, vuoden alusta Trexan vaihdettiin Imureliin juuri sen vuoksi että meilläkin toiveena on vauva. Imurel on kuulemma lähes vastaava kuin Trexan ja turvallisempi raskautta ajatellen. Tuo Sandimmun-lääkkeen määrä annostellaan oma painon mukaan, mitä hoikempi olet, sen halvemmaksi tulee:-). Tuo lääke on kyllä sikakallis mutta onneksi nykyään saa vastaavaa, halvempaa lääkettä joten sen alkuperäisen hintakin on tippunut paljon, se oli muutama vuosi sitten lähes puolet kalliimpaa. Sivuvaikutuksia mulla ei ole oikeastaan ollut, ainoastaan suonenveto jaloissa jonka vuoksi syön magnesiumia ja suonenvetokin tulee vain kun olen kylmässä vedessä. Verenpaineeseen ei ole ollut vaikutusta, mulla on aina ollut hieman liian matala eikä yhtään haittaisi vaikka hieman nousisikin.
- misss
eli ei mitään muuta vaikutusta ku sivuoireita oli mm. ihokarvat kasvoivat pidemmiksi mukaan lukien kasvoista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760