kiukku (kakkosta odottelen)

on samaa pikku asioista suutun raivoon ja itken.
poika on kohta vuoden ja la on maaliskuussa.

vauvaa vaan heppuli on nyt 4kk ikäinen. Oon tosi kiukkuinen miehelle (muille en kehtaa kiukutella niin paljon) varmaan imetyksestä johtuvien hormonien takia. Aina mä oon herkästi suuttunut, mutta nyt tosi pienestä palaa pinna.

Oon huomannut, että niinkin vanha juttu kuin kymmeneen laskeminen auttaa! Just kun meinaan ruveta huutamaan laskenkin ääneen kymmeneen ja sen aikana kerkiän tajuamaan miten typerästä asiasta oon taas huutamassa. Ei auta aina, mutta onneksi useimmiten =).

Raskauden aikaisille raivonpurkauksille ei tietystikään juuri mitään voi ja ne tulevat, vaikka saisit istua sohvalla nauttimassa tyttärestäsi ja miehestäsi 24/7, koska hormonit nyt vaan on sellaiset että keksit syyn pienimmästäkin asiasta saadaksesi räjähtää.

Mutta, jos sinusta todella tuntuu siltä ettet ehdi nauttia perheesi seurassa, niin miksi ette tekisi kaikkia noita kotitöitä yhdessä? Älä nalkuta miehelle siitä, että hän saisi joskus tehdä ja sinä saisit maata sohvalla, vaan kokeilkaa yhdessä tekemistä. Meillä on aina laitettu miehen kanssa ruokaa yhdessä, pyykit on pesty ja ripustettu yhdessä, pihatyöt tehdään yhdessä, siivotaan yhdessä jne. Nyt joku ajattelee että miten sitä nyt kahta ihmistä tarvitaan noihin hommiin, mutta ei kyse olekaan siitä etteikö yksinkin onnistuisi, vaan siitä että on kivempaa tehdä yhdessä. Ja lapsi varmasti muutenkin häärää siinä jaloissa tuon ikäisenä, niin sittenhän on perhe koolla koko ajan ja voitte samalla jutella niitä näitä ja nauttia toistenne seurasta.

Niin meillä enkä voi valittaa ettei yhteistä aikaa löytyisi. :o)

Mulla esikoinen menee jo esikouluun ja tuntuu, että koti on oikea taistelutanner. En jaksaisi tapella JOKA asiasta, mutta vauvan tulo taitaa olla esikoiselle niin iso juttu, että välit täällä on tosi kireällä muutenkin. Sitten kun on itellä hermo ihan loppu niin jokaisesta pikkuasiastakin tuntuu tulevan riita. Sitten itken iltaisin muksun nukkuessa sitä, että välit ovat niin huonot... Mies onneksi vaan tukee ja ymmärtää. Ja auttaa minkä pystyy.

Kärsivällisyys ei ole mulla ollut hyve ennen raskautta eikä todellakaan ole nytkään... Mut hyvä tietää, etten ole yksin =)