.
Vastoin totuutta on Matti Vanhanen saanut ansiottoman maininnan hyväkseen, kun häntä on ryhdytty nimittelemään city-keskustalaisen politiikan edeskäyväksi.
Juttu ei raskaammin voisi olla metsässä!
City-keskustalaiset ovat tyypiltään innovaattoreita, rohkeita, omistaan huolta pitäviä, eivät kumartele joka suuntaan ja ottavat tarvittaessa myös harkittuja riskejä haistelematta tuulta joka saumassa.
Paras mahdollinen takuumies ja todellinen toimeenlaittaja asialle, kaupnkilaisen Keskustan nousulle on puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Onkin ollut suorastaan säälittää niitä räksyttäjä jotka Korhosen perässä nimettöminä uhoillen ovat häntä jäynäämässä. Korhoselle tarjotaan milloin junttin manttelia, milloin punamullan suuntaan vetävän tyypin roolia, milloin puhutaan pilkallisesti aitovieristä, milloin mistäkin.
Ensinäkin on niin että Keskustalla ei ole tarvis haikailla kenekään jäljillä, sillä sen vahvistuva asema kutsuu muita luokseen.
Totuus myös kaunpunkien asiassa onkin selkeä ja pelkistetyn yksinkertainen:
Korhonen edustaa juuri sellaista voimaa, jota pitää puolueen johdosta löytyä, kun suurten kaupnkien siilipuolustuksen murrataan ja todellinen keskustalainen kasvu saadaan sitten vauhtiin.
Vasta nyt, Korhosen ansiokkaalla työllä ja hänen kannattajiensa, - siis Keskustan merkittävän enemmistön -, mielenilmaisuissa on Keskustan jodossa sitä ytyä, jolla usko on Vanhasen vaalikatastrofien notkoista palautettu maakuntiin. Nyt viisaat voima-keput määräävätkin myös kaupunkien kuurupiilo-kepulaiset ruotuun.
Otan esimerkiksi Helsingin. Vuonna 1973 valittiin tri Ilkka Hakalehto kaupunginvaltuustoon. Seuraavissa vaaleissa 1976 nousi Keskustan kannatus jo kolmeen valtuutettuun. Sitten Hakalehdon poluille alkoivat tänne kerääntyneet hyssykät vähitellen keräämään esteistä, - pääkonttorilla kävivät tohtorit puoluetta syövää sisäistä sotaansa - kehitys Hki-piirissä pyshtyi ja lopulta Hakalehto erosi puoluseesta ja perusti IPU:n.
Sen jälkeen ovat ilmeisesti jo varjojakin pelkäävät täkäläiset keput saaneet jopa yhden sitoutumattoman ryhmänsä tuoksi.
Tätä seisaallaan torkkumista on jatkunut jo reilun kolmenkymmnen vuoden ajan. Ei siis ole ihme että Keskustan todellisen voiman mielenkiinto on lopultakin herännyt, ja määrätietoinen johto on kiinostunut suurten kaupnkien toiminnasta todellisen muutoksen synnytämiseksi. Asia pannaan nyt kuntoon ja sen moottorina toimii puoluesihteeri Korhonen.
On turhaa odottaa huikeaa hyppäystä Keskustan kannatukselle 2008 kuntavaaleissa, sillä sukupolven unesta herättety vaatii aikansa. On noustava tyvestä puuhun ja pöytä ensin puhdistettava, tunnustettava puutteen, korjattava ne ja luotava perusta todelliselle nousulle.
Nyt se on ensimmäisen kerran todella mahdollista sitten vuoden 1976, Ilkka Hakalehdon puheenjohtajuuden aikojen.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
.
Vastoin totuutta on Matti Vanhanen saanut ansiottoman maininnan hyväkseen, kun häntä on ryhdytty nimittelemään city-keskustalaisen politiikan edeskäyväksi.
Juttu ei raskaammin voisi olla metsässä!
City-keskustalaiset ovat tyypiltään innovaattoreita, rohkeita, omistaan huolta pitäviä, eivät kumartele joka suuntaan ja ottavat tarvittaessa myös harkittuja riskejä haistelematta tuulta joka saumassa.
Paras mahdollinen takuumies ja todellinen toimeenlaittaja asialle, kaupnkilaisen Keskustan nousulle on puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Onkin ollut suorastaan säälittää niitä räksyttäjä jotka Korhosen perässä nimettöminä uhoillen ovat häntä jäynäämässä. Korhoselle tarjotaan milloin junttin manttelia, milloin punamullan suuntaan vetävän tyypin roolia, milloin puhutaan pilkallisesti aitovieristä, milloin mistäkin.
Ensinäkin on niin että Keskustalla ei ole tarvis haikailla kenekään jäljillä, sillä sen vahvistuva asema kutsuu muita luokseen.
Totuus myös kaunpunkien asiassa onkin selkeä ja pelkistetyn yksinkertainen:
Korhonen edustaa juuri sellaista voimaa, jota pitää puolueen johdosta löytyä, kun suurten kaupnkien siilipuolustuksen murrataan ja todellinen keskustalainen kasvu saadaan sitten vauhtiin.
Vasta nyt, Korhosen ansiokkaalla työllä ja hänen kannattajiensa, - siis Keskustan merkittävän enemmistön -, mielenilmaisuissa on Keskustan jodossa sitä ytyä, jolla usko on Vanhasen vaalikatastrofien notkoista palautettu maakuntiin. Nyt viisaat voima-keput määräävätkin myös kaupunkien kuurupiilo-kepulaiset ruotuun.
Otan esimerkiksi Helsingin. Vuonna 1973 valittiin tri Ilkka Hakalehto kaupunginvaltuustoon. Seuraavissa vaaleissa 1976 nousi Keskustan kannatus jo kolmeen valtuutettuun. Sitten Hakalehdon poluille alkoivat tänne kerääntyneet hyssykät vähitellen keräämään esteistä, - pääkonttorilla kävivät tohtorit puoluetta syövää sisäistä sotaansa - kehitys Hki-piirissä pyshtyi ja lopulta Hakalehto erosi puoluseesta ja perusti IPU:n.
Sen jälkeen ovat ilmeisesti jo varjojakin pelkäävät täkäläiset keput saaneet jopa yhden sitoutumattoman ryhmänsä tuoksi.
Tätä seisaallaan torkkumista on jatkunut jo reilun kolmenkymmnen vuoden ajan. Ei siis ole ihme että Keskustan todellisen voiman mielenkiinto on lopultakin herännyt, ja määrätietoinen johto on kiinostunut suurten kaupnkien toiminnasta todellisen muutoksen synnytämiseksi. Asia pannaan nyt kuntoon ja sen moottorina toimii puoluesihteeri Korhonen.
On turhaa odottaa huikeaa hyppäystä Keskustan kannatukselle 2008 kuntavaaleissa, sillä sukupolven unesta herättety vaatii aikansa. On noustava tyvestä puuhun ja pöytä ensin puhdistettava, tunnustettava puutteen, korjattava ne ja luotava perusta todelliselle nousulle.
Nyt se on ensimmäisen kerran todella mahdollista sitten vuoden 1976, Ilkka Hakalehdon puheenjohtajuuden aikojen.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Suomen Kuvalehdessä n:o 31 on kokeneen toimittajan Matti Simulan hyvä artikkeli, jossa perustellusti jaetaan keskusta kahteen ryhmään, joita johtavat Vanhanen ja Korhonen.
Vanhasen ryhmä nimetään liberaaliksi city-keskustalaiseksi, ja siihen kuuluvat mm. Timo Kalli, Mari Kiviniemi, Juha Korkeaoja, Timo Lintilä, Antti Kaikkonen ja yllättävää kyllä myös Sirkka-Liisa Anttila. Eräitä noista ja muistakin ei aja Vanhasen leiriin niinkään mieltymys häneen, kuin Korhosen inho.
Korhosen ryhmä nimetään takametsien miesten ryhmäksi ja siihen kuuluvat mm. Seppo Kääriäinen, Antti Rantakangas, Kari Hokkanen ja Kyösti Virrankoski, ja eduskunnasta pudonneet Kauko Juhantalo, Jukka Vihriälä ja Petri Neittaanmäki.
Neutraaleina tarkkailijoina tilannetta seuraaviksi nimetään Mauri Pekkarinen, Paula Lehtomäki, Anu Vehviläinen ja Anneli Jäätteenmäki.
Vanhasen ja Korhosen ryhmän poliittisia eroja luetellaan paljonkin, ja niistä kaikista on saatu näyttöjä puheista ja teoista.
Korhosen ryhmä on vasemmistolaisempi. Se ei hyväksy hallituksen kaavailemaa päivähoidon nollamaksuluokan poistoa ja vaatii ruoan arvonlisäveron alennusta suunniteltua nopeammin. Korhoslaiset ovat aluepolitiikassa muutosvastaisempia, eivätkä ole ihastuneet ainakaan porvariyhteistyöhön, vaan mieluummin hakevat konflikteja kuin pyrkivät välttelemään niitä. EU-politiikassa korhoslaiset ovat paljon lähempänä perussuomalaisia ja vasemmistoliittoa kuin kokoomusta ja sdp:tta. Korhoslaiset suhtautuvat vanhaslaisia pidättyvämmin myös Suomen Nato-jäsenyyteen.
Artikkeli on hyvä ja kaikki siinä esitetty hyvin perusteltu. hankipa lehti, lue ja viisastu ja lopeta näkemästä unta, joka on mahdollisimman kaukana totuudesta!
------------------------
Äläkä rupea kyselemään kuka minä olen. Sillä ei väliä, mutta voinhan mainita, että olen samaa mieltä kuin SK, ja näkemykseni on syntynyt omakohtaistenkin kokemusteni perusteella.
Edellisestä on unohtunut Väyrysen osuus. Tietysti Väyrynen on Korhosen miehiä, tai oikammin päinvastoin Korhonen Väyrysen miehiä.
Kepun 80-luvun tahtopolitiikan luojat Väyrynen ja Kääriäinen aikovat tehdä Lehtomäestä seuraavan puheenjohtajan, ja siksi Lehtomäki on puolueettomien tarkkailijoiden ryhmässä, vaikka hän poliittisesti on lähempänä Vanhasta kuin Korhosta. Väyrysen ja Korhosen tarkoitus on saada pj vaihtoon v. 2010, eli ennen seuraavia ek-vaaleja. Korhonen palkittaisiin tuolloin varapuheenjohtajan paikalla, ja hän pääsisi ministeriksi punamultahallitukseen, jota tuo ryhmä pitää todennäköisenä seuraavaksi.
Lopultakin on Korhosen puolelta kysymys vain kepun sisäisistä valtapoliittisista juonitteluista ja perimmiltään oman aseman parantamisesta. On siinä Vanhasella kestämistä, kun pitäisi yrittää tehdä porvarillista hallituspolitiikkaa yhteistyössä kokoomuksen kanssa ja omasta puolueesta heitetään ei vain kapuoita vaan kankeja rattaisiin!
Väyrynen ja Korhonen pyrkivät tuhoamaan "porvari"-yhteistyön ja siten saamaan kepun johtavaksi puolueeksi. On nimittäin nähtävissä, että kepun änkyräsiivessä on kova pelko siitä, että kokoomus nousee suurimmaksi puolueeksi ja pääsee valitsemaan tulevat hallituskumppaninsa vapaasti.
Kokoomuksen kunnallisvaalimenestys tosin ratkaistaan ihan muutaman tulevan kuukauden aikana.
Kuten linjalla jo sanotaan on SK:n laatu poliititsena näkijänä päässyt pahasti kuralle. Mielikuva Väyrysestä on sterotypia jolla ei ole mitään tekemistä poliitikko ja valtiomies Väyrysen henkilön todellisuuden kanssa. Korhosen leimaaminen "vain Keskustan sisäiseksi peluriksi" kertoo arvion esitäjän näköalattomuudesta.
Puolueen sisältä kuulvat moiset lausunnot ovat heikkojen tuulenhaistajien, pehmojen ja pelkreitten narinaa, jonka onttus paljostuu asioitten edetessä Keskustan enemmistön tahdon mukaisesti.
...pidän velvollisuutenani puuttua tuohon:
Rovaniemen seudun Ruokaset, joihin pappisveljekset Tapani ja Miikka (professori) kuuluvat, ovat aina olleet tunnetusti maalaisliittolaisia-keskustalaisia. Noiden veljesten isä tosin oli kauppias ja äiti kansakoulun opettaja, joten heidän kotinsa saattoi olla kokoomuslainen. Molemmat aloillaan suuresti ansioituneet ja monin tavoin palkitut veljekset ilmoittavat olevansa sitoutumattomia.
Alpo Rusin tapauksessa Suomen Kuvalehti antoi lehdistä eniten Rusille palstatilaa puolustautumistaan varten ja Tapani Ruokanen ryhtyi voimakkaasti Olli Rehnin kanssa hänen puolustajakseen. Siitä tietoja tässä lehtijutussa:
- - -
Ei näin järein asein oltaisi liikkeellä, ellei asiassa perää olisi, voitiin perustellusti ajatella sen jälkeen kun sisäministeri Ville Itälä oli heti vuodon jälkeen 11. 9. antanut tv-haastattelun Supon esitutkinnan käynnistymisestä.
Pahimmillaan Alpo Rusia odotti oikeudenkäynti suljettujen ovien takana ja tutkinta-aineiston julistaminen salaiseksi, kuten Suomessa on vakoilujutuissa aina menetelty. Hän päätti kuitenkin taistella.
Ilman perheensä ja ystäviensä tukea hän ei olisi selvinnyt. Kaksi päivää vuodon jälkeen ilmestyi Suomen Kuvalehdessä Rusin laaja artikkeli, josta puolustustaistelu alkoi.
Tukijakseen Rusi sai Olli Rehnin, joka ilmoitti luopuvansa keskustan kansanedustajaehdokkuudesta voidakseen luoda edellytykset Alpo Rusin oikeudenmukaiselle puolustautumiselle. Tämän enempiä perusteluja Rehn ei Rusin puolustajaksi ryhtymiselleen kirjassa esitä.
Kolmanneksi muskettisoturiksi ryhtyi Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen, joka antoi lehdessään Rusin puolustukselle arvovaltaista palstatilaa ja esiintyi itsekin asiassa lujana.
Tässä linkki yllä olevaan juttuun:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Runsas vuosi löyhässä hirressä/HS20030916SI1KU01ji1
Tapani Ruokanen kirjoitti hyvän kirjan edesmenneestä lehtimies-kirjailijasta Ilmari Turjasta, Kekkosen hyvästä ystävästä. Kirjassaan hän osoitti suuresti arvostavansta Turjaa. Tässä linkki kirja-arvosteluun:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun journalismi alkoi tutkia/HS20011125SI1KU02ew2
Matti Sinula on SK:n toimittajista yksi niitä, joita pidetään keskustamyönteisimpinä. Uusimmassa lehdessä palstallaan "kuulolla" hän irvailee Paavo Lipposesta, Pekka Korpisesta (sd) ja Risto Rautavasta (majuri, H:gin kaupunginvaltuuston kokoomusryhmän pj), mutta ei yhdestäkään kepulaisesta.
Että se niistä sinun "tiedoistasi", jotka ovat yhtä luotettavia kuin aina ja mistä tahansa. Nuo edellä esitetyt Simulan näkemykset ja niistä kertoneiden käsitykset ovat varmasti lähellä totuutta. Luin minäkin tuon SK:n jutun, ja mielestäni se oli pätevän journlistin tutkivaa työtä, jollaiseen ei pysty jokainen "toimittaja".
Wikipedian tiedot Ruokasten veljeksistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tapani_Ruokanen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Miikka_Ruokanen
Moro Punaupseeri!
Nyt olet aika hyvin perillä asioista. Onneksi olkoon. Mutta kuitenkin.
Ehkä olisi parempi vaieta?
Parempi olisi.
Tapani Ruokanen on Suomen toiseksi huonoin toimittaja, jos kriteerinä pidetään puolueettomuutta ja kepumyönteisyyttä. Huonoin on Ruokasella töissä, siis Ervasti.
Korhonen kirjoittaa pastaa, kun väittää Ruokasen olevan maalaisliittolainen/keskustalainen. SK:ta kepuvastaisempaa lehteä saa hakea. Rusin tapaus on säännön vahvistava poikkeus, joka johtunee siitä, että Ruokanen ja Rusi ovat tuttavia toisilleen.
Toivottavasti Ruokasen kausi SK:ssa päättyy pian, sitten voisi taas harkita lehden tilaamista - paitsi tietenkin, jos Ervastista tulee PM, silloin lopetan lehden lainaamisenkin.
Mediassa pitää tehdä bisnestä. Jopa onneton ja tyhmä pelle pystyy vaikka mihin sfääreihin.
En nyt tarkoita vain Ruokasta vaan yleensä näistä mediapelleistä.
....tämän juttuni lähetän julkaistavaksi ja kiinnittäkää kielen oikeaoppisuuteen. Terveisin Toimitaja.
Kun tuollainen on lausuntosi yhdestä Suomen palkituimmista journalisteista Tapani Ruokasesta (katso hänen curriculum vitaensa KukaKukinOn -kirjasta) ja yksi Suomen arvostetuimmista, ehdottomasti puolueettomimmista ja päätoimittajansa etiikankin mukaisesti vain totuuteen pyrkivistä lehdistämme on mielestäsi tuollainen, se kertoo seuraavaa:
Keskustassa ilmeisesti on paljon likaista ja peiteltävää, ja siksi näet sitä paljastettavan silloinkin, kun niin ei suinkaan tapahdu. Harvoin SK:ssa arvostellaan kriittisesti Keskustaa tai sen poliitikkojakaan, ei ainakaan yhtään enemmän kuin muidenkaan puolueiden.
Puheenvuorosi siis paljastaa sinun tietävän, että Keskustalla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.
Ervasti ei ole enää aikoihin pitänyt vakiopalstaansa lehdessä ja on vuorotteluvapaalla toimituspäällikönkin työstänsä (toimituspäällikköjä lehdessä on kolme) ja Paavo Lipponenkin on tainnut jättää kolumnointinsa, kun lienee tarpeeksi työtä muistelmiensa kirjoittamisessa. Lehden laaja toimittakunta (lueteltu toimitus -osastossa on tunnettu ammarttitaidostaan, ei puoluesidonnaisuuksistaan, joita heillä yhdelläkään ei liene. Yhtenä heidän joukossaan on tosin Markus Pentikäinen, tunnetun keskustalaisen ja lestadiolaisen professori Juha Pentikäisen poika ja Sanoma Oy:n toimitusjohtaja Mikael Pentíkäisen veli.
Suomen kuvalehti vaalii parhaita perinteitään puolueettomana totuuden etsijänä ja kertojana. Sen toimittajakunta on varmaan ammattitaitoisempi kuin missään muussa lehdessämme.
Helsingin Sanomista on tullut niin kepulainen, että ällöttää. Vanhasesta ja Saarelasta se on vain hymistellyt, eikä ole Korhosestakaan uskaltanut paljon puhua, kun ei tiedä, kumpi pääsee kepoussa voitolle, Vanhanen vai Korhonen.
HS:lla ei ole muuta ideologiaa kuin raha. Ja sitä mahdollisimman paljon saadakseen pitää olla aina vallan puolella, jotta pääsee parhaiten vallan kammareihin. Lipposen pääministerikautena lehti oli selvästi sosialidemokraattinen. Mutta kun kepusta tuli päähallituspuolue, lehti nosti omistajayhtiön toimitusjohtajaksi kepulaisen Mikael Pentikäisen, joka on tehnyt lehdestä kepulaisen. Jos kokoomus on seuraavan hallituksen johdossa, lehti epäilemättä muuttuu kokoomuslaiseksi.
Kyllä kepulaiset ovat pahasti jälkijunassa HS:n ja koko Erkon median suhteen ja SK:n näkeminen kepuvastaisena on vain sitä samaa, joka riivaa kaikkia tämän saitin kepulaisia: jos et ole sokeasti puolellamme, olet meitä vastaan.
Sinä voisit mennä takaisin sinne mistä olet tullutkin - kommareihin.
Et ole millään tavalla keskustalainen kun olen noita sekopäisiä juttujasi joskus katsellut.
Teet vain vahinkoa hyvälle asialle.
City-Keskusta. Haista Seppo nyt oikein iso paska. On hyvä, että tuo JormaKKorhonen välillä pitää sinua hullua kurissa ja herran nuhteessa.
Häpeäisit.
Poliitikkona Ilkka Hakalehto oli koko ajan sivuraiteilla, jonne hän ajoi itsensä jyrkillä mielipiteillään ja yhteistyökyvyttömyydellään. Historioitsijana hän on paljon parempi. Demokraattisen arvopohjansa terveyttä hän osoittaa siinä, että Kekkonen ei häneltä paljon kehuja saa, mutta Väinö Tanneria hän ihailee suuresti kirjoissaan
• Väinö Tanner: omalla linjalla, 1974
• Väinö Tanner: taipumattoman tie, 1973
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_Hakalehto
Ja on syytäkin ihailla, sillä kyllä Tanner viime vuosisadan poliitikoistamme suurimman arvostuksen ansaitseekin. Tässä hieman tuosta suurmiehestä, suuresta isänmaallisesta suomalaisesta:
http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/635/