Kyllä se vaikuttaa siltä, että NW luisuu suohon. Uusi levy vaikuttaa sillisalaatilta, jonka ainoa kunnon koukku on avausraita. Tämä biisi onnistuu jopa liikuttamaan kyyneleen silmäkulmaan. Valitettavasti se ei ole kunnon klassikko. Kunnon klassikko jyräisi ylitse kuten King Crimsonin Starless tai Van der graaf generatorin Man-Erg.
Kuinka uudistua? Emppu täytyy laittaa kehittymään, tai hommata miehen rinnalle kunnon kepittäjä. Ensi alkuun koko bändi voisi istahtaa kuuntelemaan esim. progeklassikoita, kuten King Crimson ja Rush. Emppu erityisesti voisi keskittyä kuuntelemaan kuinka esim. Steve Hackett ja Randy Rhoads vetelevät hienostuneesti niin akustisesti kuin sähköisesti. Hevipuolelta voisi hakea kevytinspiraatiota kuuntelemalla vaikka kuinka Iron Maidenin pojat kepittävät "Alexander the Greatin" tai kuinka tuplakitarat hypnotisoivat King Diamondin "Four Horsemen"-biisillä. Petri Walli vainajakin voisi inspiroida.. nykysoundi harmittaa suuresti. Eikö ole inspistä, vai eikö taidot riitä, vai kielletäänkö kikkailemasta soundilla?
Jukan kannattaisi tosissaan harkita erilaista touchia soittoonsa. Proge/fuusio miehiltä voisi löytyä ideoita. Ehkäpä vaikka Magman, Soft Machinen tms. kuuntelu helpottaisi?
Tuomas puolestaan voisi miettiä esim. miten The Gathering muutti tyyliään enemmän kykyjään vastaavaksi: check out Mandylion -> If then else. Miksi jatkaa esim. loputtomiin kliseisellä riffi- linjalla? Ei se uppoa loputtomiin kuin amiskaaliin. Kuinka luoda maagisia fiiliksiä minimalistisemmin? Kuinka soittaa vähemmän? Kuinka tehdä riipaisevia, minimalistisempia taustanauhoja? Ehkä Tuomaksen kannattaisi harkita vaikkapa saksofonin soittamista, tai saksofonistin palkkaamista? Sakari Kukko voisi antaa vinkkejä.
Ylipäätään kannattaisi laajentaa musiikkimakuaan. Yleensä soittajat muuttuvat vanhemmiten yllättävämmiksi, kokeilevammiksi, "vähemmän on kaunista" sävelmaalareiksi. Tällaista olen jo pitkään odottanut nw-miehiltä, mutta ei näytä lupaavalta. Sinfoninen mättöhevi on ahdistava vankila.
Kuinka uudistua? Emppu täytyy laittaa kehittymään, tai hommata miehen rinnalle kunnon kepittäjä. Ensi alkuun koko bändi voisi istahtaa kuuntelemaan esim. progeklassikoita, kuten King Crimson ja Rush. Emppu erityisesti voisi keskittyä kuuntelemaan kuinka esim. Steve Hackett ja Randy Rhoads vetelevät hienostuneesti niin akustisesti kuin sähköisesti. Hevipuolelta voisi hakea kevytinspiraatiota kuuntelemalla vaikka kuinka Iron Maidenin pojat kepittävät "Alexander the Greatin" tai kuinka tuplakitarat hypnotisoivat King Diamondin "Four Horsemen"-biisillä. Petri Walli vainajakin voisi inspiroida.. nykysoundi harmittaa suuresti. Eikö ole inspistä, vai eikö taidot riitä, vai kielletäänkö kikkailemasta soundilla?
Jukan kannattaisi tosissaan harkita erilaista touchia soittoonsa. Proge/fuusio miehiltä voisi löytyä ideoita. Ehkäpä vaikka Magman, Soft Machinen tms. kuuntelu helpottaisi?
Tuomas puolestaan voisi miettiä esim. miten The Gathering muutti tyyliään enemmän kykyjään vastaavaksi: check out Mandylion -> If then else. Miksi jatkaa esim. loputtomiin kliseisellä riffi- linjalla? Ei se uppoa loputtomiin kuin amiskaaliin. Kuinka luoda maagisia fiiliksiä minimalistisemmin? Kuinka soittaa vähemmän? Kuinka tehdä riipaisevia, minimalistisempia taustanauhoja? Ehkä Tuomaksen kannattaisi harkita vaikkapa saksofonin soittamista, tai saksofonistin palkkaamista? Sakari Kukko voisi antaa vinkkejä.
Ylipäätään kannattaisi laajentaa musiikkimakuaan. Yleensä soittajat muuttuvat vanhemmiten yllättävämmiksi, kokeilevammiksi, "vähemmän on kaunista" sävelmaalareiksi. Tällaista olen jo pitkään odottanut nw-miehiltä, mutta ei näytä lupaavalta. Sinfoninen mättöhevi on ahdistava vankila.
Vastaukset 8
Vanhimmat
öö, en tunne mitään noista artisteista jotka mainitsit. :O
Uusi Nightwish jyrää paremmin kuin koskaan!! Ei kyllä tule heti mieleen ketään bändiä, jonka musiikki olisi yhtä koskettavaa ja samalla räväkkää.Luisu sinä noilla mielipiteilläsi suohon.
Kiinnostaisi aina tietää, että mitä muuta olet ehtinyt kuuntelemaan tuohon ikään mennessä? Ymmärrän kyllä sinua. Itsekin ajattelin vielä vuonna 1988, että Metallican Master of Puppets on maailman paras levy. Vuonna 1990 mietin, että Clashin London Calling on maailman paras jne.
Mitäpä Ykä virkkoo? Onko NW kohdillaan, vai uppoaako David Allan Coe tai Gillian Welch sittenkin paljon enemmän vanhaan mieheen?
Ei ole mitään syytä uudistua. Nightwish kuulostaa juuri nyt todella hyvältä ja se on ainoa mikä minua kiinnostaa.
Jos haluan kuulla progea, nappasen "In the court of crimson kingin" hyllystä ja yritän väkisin nautiskella.
In the court... on varsin mainio esimerkki musasta, joka tyydyttää sekä soittotaito-fiilistelijöitä että älyllis-emotionaalisten kokemusten metsästäjiä. Ah, Greg Laken ääntä, Frippin kitaraa, McDonaldin mellotronia...
Holle ei näillä näkymin pääse ikinä sille tasolle kuin Fripp, Lake & kumppanit jo tuolla debyytillään v. 1969. Puhumattakaan siitä, että mikään Hollen raapima melodia voisi ikinä riipaista yhtä syvältä sielusta kuin vaikka Hackettin kitara Firth of Fifthin soolossa.
Kunhan kuvittelet! NIghtwishin levy vaikuttaa sillisalaatilta ainoastaan vanhaan ja valitettavasti näin on pakko sanoa: omaa nuoruuttaan haikailevan snobin mieleen, vanhanaikaiselta. Dark Passion Play:llä on vihdoin, monien turhien progelevyjen jälkeen saavutettu Täydellinen synteesi lopulta saavutettu klassisten soitinten ja soitannuksen ynnä modernin sähkoisen rytmisen musiikin välillä.
Omasta puolestani olen ollut havaitsevanani, että Holopainen on heittänyt kaikki estot lopullisesti nurkkaan, hän tekee Musiikkia, kaikki muu on toisarvoista.
Kaikki mitä olet tähän mennessä kuunnellut, rakastanut ja pitänyt ainoana oikeana, päästä irti. Älä takerru eiliseen, Nightwishissä on kaikki mitä voit toivoa.
yksi yhden tunnin mittainen kappale. Pahus, CMX kerkesi tekemään sen. Sekin idea käytetty.
Ehkä Queenit A Night at the Operan ja A Day at the Races levyjen jälkeen tuli News of the World levy, joka oli tehty tyyliin äkkiä studiosta ulos ja levyllä on kaksi Queenin tunnetuinta kappaletta We Will Rock You ja We Are the Champions.