Huh huh! Osa 1

{:-))))

Mietin mitä oikein kirjoittaisin. Tunnen kuitenkin tarvetta kirjoittaa, koska tilanne kaikenkaikkiaan ei ole mielestäni rakentava, sellainen joka tähtäsi terveeseen muutokseen.

Yksi sanoo että SRK on yhteisö, Jumalan sanaa ei tuon käsityksen mukaan saisi sekoittaa siihen kun yhteisöltä vaaditaan "sivistynyttä"
parannusta".

Tilanne on sikäli tragikoominen, että nimenomaan hengellisen tottelemattomuuden vuoksi seurakunta on erottanut yhteydestään henkilöitä.

Ja yhteisö on valmis ottamaan jäsenen takaisin yhteyteensä, kunhan jäseneltä vaadittu parannus tapahtuu. - Ei ole tapahtunut, jos oikein ymmärrän!

Perin kummallinen ajatus on se, että SRK ei olisi luonteeltaan hengellinen yhteisö :-))) Yhteisö joka nimittää itseään - Jumalan valtakunnaksi.

Suhteessa SRK yhteisöön pitää löytyä nimenomaan HENGELLINEN ratkaisu, ratkaisu joka perustuu kirjoitettuun Jumalan sanaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on ensinnäkin ymmärretty tykkänään väärin Kristuksen kirkkolaki. "Jos hän ei seurakuntaa tottele, niin pidettäköön häntä pakanana ja publikaanina."

Tuo Jumalan sanan paikka Raamatussa puhuu nimenomaan siitä, - "jos veljesi rikkoo sinua vastaan".

Jo siinä kohtaa liike menee metsään tulkitessaan Raamattua. Sekoittaessaan seurakuntakurin tähän.

Joka on Raamattua lukenut Pyhän Hengen valossa, tietää hyvin että pakanat ja publikaanit on kutsuttu Karitsan hääaterialle ihan samoilla ehdoilla kun juutalaiset ja fariseuksetkin. Siis: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut". Jos pakanakäännynnäiset erotettaisiin seurakunnista, niin ei Suomessakaan montaa uskovaa olisi, juutalaisia on niin vähän.

Pakanana ja publikaanina pitäminen ei siis tarkoita seurakuntayhteydestä erottamista, vaan alistamista Kristuksen armon sanan hoitoon, että hän terveeksi jälleen tulisi.

Kuka sillä parantuu jos hänet syntiensä tehden surmataan. Niin hulluja en uskoisi kenekään edes ajattelevan, saati sillä tavoin toimivan.

- "Monoa perseelle jos et seurakunnassa valtaa pitävien raamatuntulkintoja kumarra". Tällainen oppi on sielunvihollisen eksytystä.

Kysymys on siitä että vanhoillislestadiolaisuus on eksytyksessä. - Ollut jo toista sataa vuotta.

Koko lestadiolaisliike on mielestäni tienhaarassa. Liike on hajonnut ja hajotettu jo kaikkiaan 18 eri osaan. On suoranainen ihme ettei kukaan kysy, mitä tarkoittaa se että Jumala on rakkaus. Ja mitä tarkoittaa se että joka ei veljeänsä rakasta se ei tunne Jumalaa.
Ja joka ei veljeänsä rakasta se pysyy kuolemassa.

Raamattu on Jumalan sanaa, ei siis mitään ihmisoppia tai proosakirjallisuutta.

34

1334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • {:-))))

      Ajatelkaa itse. Mitä sillä voitettaisiin, jos liike pyytäisi anteeksi yhtä erotusjupakkaa -70 luvulta?

      Vastaavia tapauksia on todella paljon liikkeen menneisyydessä. On erotettu ryhmiä ja erotettu yksilöitä, pilvin pimein.

      Yrittäkää edes katsoa asiaa objektiivisemmin, ilman tunnejohteisuutta, todellisten yhdistystä koskevien tietojen pohjalta.

      Sinänsä yhdistys on varmasti hyvä, sitä en epäile. Ja ihmiset ovat ihmisiä.

      SRK:n hengellinen pohja on monelta osin väärällä perustalla, ja nimenomaan - se - heijastuu kaikkeen siihen, mitä liikkeen sisällä tapahtuu.

      Riidan henki ja valtataistelu tuli lestadiolaisliikkeessä ilmi jo v. 1870 paikkeilla. Vasta se parannus olisi todellinen parannus, kun tuollon tehty synti tunnutettaisiin, joka repi liikkeen ensimmäiseksi kolmeen osaan.

      Kaikki muu fixaaminen on kokonaisuuden kannalta lillukanvarsia.

      Yksilölle seurakuntayhteydestä erottaminen on tietenkin helvetti. Kysyä kuitenkin sopii miksi joku olisi sellaisessa liikkeessä mukana, jonka sanomaa hän ei hyväksy oikeaksi ja toteutettavaksi omassa elämässään????

      • Sectori

        Tunejohteisuuutta taitaa esiintyä sinullakin, näennäisestä narsistisesta objektiivisuudestasi huolimatta. Olet sitä mieltä, että jos vuoden 1870 paikkeilla olleet riidat selvitettäisiin, pyydettäisiin anteeksi, ja tehtäisiin niistä parannus, hoitokokoukset ja muut "lillukanvarret" selviäisivät siinä sivussa? Eiköpä valtataistelu ja ristiriidat ole paljon vanhempaa perua kuitenkin?

        Olet yhtä kiinni vanhoissa riidoissa, kuin ne, joita käyt täällä tökkimässä näkemyksilläsi. Oma tunnejohteisuutesi paljastuu myös siinä, että vain sinun oma näkemyksesi on se oikea, se ei salli kuin hyväksyvän kommentin. Olet siis samaa maata nykyisen vl-johdon kanssa. Täysin samaa. Et ole valmis perumaan sanaakaan omista näkemyksistäsi, vaikka sen sinulle Raamatulla osoittaisi.

        Luin viestejä, joita olet kirjoittanut. Ne kaikki on kohdistettu hoidetuille. Siinäpä vasta objektiivinen ote. Heitä ei olekaan kukaan vielä kolmenkymmenen vuoden aikana lyönyt. Olipa hyvä että sinä huomasit nyt sen asian, ja ojennat hieman. Edelleen, paljastit oman persoonasi, kirjoittamalla x-vl:lle saman Matteuksen evankeliumin kohdan, jossa kehotetaan antamaan kanssapalvelijalle velat anteeksi. Mutenkin vastsit hänelle tosi rumasti. Olet siis nimimerkki Neuvoa Antava. "Hänen" nikkinsä yllättäen poistui, kun sinun nikkisi alkoi vilahdella täällä.

        Vaikka et vastaakaan, tiedän sen, kysyn vielä kerran, kuka on se palvelija, joka sai suuren velan anteeksi, eikä antanut kanssapalvelijalleen mitätöntä velkaa anteeksi? Jos et osaa vastata, älä lyö sillä Raamatun kohdalla ainakaan ketään hoidettua enää.

        Jos samaistat palvelijan ja hoidetun, en ollenkaan ymmärrä, että esimerkiksi korpi-kaalepin avauksessaan mainitsema pikkupullasynti olisi niin kauhistuttava, että se olisi se suuri velka. Enkä edelleenkään ymmärrä, että pikkupullasynnin vuoksi erotettu tai hoidettu voisi kokea, että häneen kohdistunut tuomitseva kovuus olisi se mitätön velka. Syntejähän ei voi eikä sovi luokitella, kaikki synti kadottaa, mutta vertaus ei kerta kaikkiaan tähän kohtaan istu. Pikkupullasynti ja muut vastaavat eivät olleet nimittäin edes syntejä, saati seurakunnan eteen olisi sellaisia pitänyt tuoda. Tulkintani sinun näkökulmastasi:

        "Hoidetut, lakatkaa kitisemästä, antakaa ehdoitta anteeksi, älkääkä olko teidät erottaneeseen seurakuntaanne enää tekemisissä. Miuistakaa kuitenkin rakastaa entisiä uskonveljiänne ja -sisarianne, vaikka he kaikki pitävät teitä epäuskoisina helvetin matkalaisina, jos ette tee parannusta takaisin. Menkää johonkin muuhun seurakuntaan, tai perustakaa oma uusi seurakunta. Älkää muistelko kärsimäänne pahaa, älkääkä menkö oikaisemaan mitään vääryyksiä, vaan unohtakaa ne kaikki. Jos joku kysyy jotakin teiltä vääryyksistä, vastatkaa, että ne on unohdettu."

        Olet kristitty, joka kysyy, "miksi velotte", ja itse "velot" anteeksiantoa. Tulehdukseni alkoi pahentua, kun huomasin nikkiesi välisen yhteyden.

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Ei ole vaikea havaita kirjoituksistasi, että tervettä paikkaa ei juurikaan löydy.

        Kristuksen ristin luo pitäisdi sinunkin kantaa nuo taakkasi.

        Minä en ole kiinni vanhoissa riidoissa, Kristus on minut sanansa ja Henkensä kautta vapauttanut, mutta sinä olet. Huomioi se etten ole vanhoillislestadiolainen, eikä minun hengellisessä kodissani eroteta ketään.
        Ei ole minkäänlaisia syitä vihaan.

        Ryhdyin puuhaan Pyhän Hengen kehoituksesta. Ei ole vaikea havaita kuinka moni yhteisöstään hyljätty voi todella pahoin.

        Erottaminen seurakunnasta ei ole lestadiolainen tapa lainkaan, vanhoillislestadiolaisuus liike syntyi vasta vuosisadan vaihteen hajaannuksissa.

      • Sectori
        {:-)))) kirjoitti:

        Etpä kieltänyt nikinvaihtoasi. Onko tuo uusi omakuva vai mikä? Etkä voinut kieltää sitäkään, että pommitat ainoastaan hoidettuja. Montako kirjoitusta olet kohdistanut hoitajille? Et ainuttakaan, mutta kaksi samansuuntaista avausta ja kymmeniä kirjoituksia hoidettujen nujertamiseksi ja litistämiseksi. Edellisessä kirjoituksesani totesin, ettei heitä varmaan olekaan vielä siinä asiassa tarpeeksi lyöty, kun Pyhä Henki sinussakin on herättänyt tuollaisia rakkauden purkauksia heitä kohtaan?

        Jos et ole kiinni vanhoissa riidoissa, miksi kyselet 1870 tapahtumien perään? Miksi haluaisit ne selvittää ja sopia? Kristus on sinut vapauttanut? Kuule rakas helppoheikkini: Siinä tapauksessa SINÄ olet siis se joka kuristaa kanssapalvelijaa pienestä velasta, vaikka on saanut suuren valan anteeksi. Et tahtoisi antaa näiden hoidettujen uskoa, vaan "velot" heiltä anteeksiantoa muina miehinä. Siihen varmaan Pyhä Henki sinua kehotti! Voi sinua, etkö lukenut lainaamaasi Raamatun lukua loppuun, isäntä ei tuosta ilahdu.

        Nyt on pikkuhiljaa sinun vuorosi vastata perusteettomiin herjoihin, joilla olet minua heitellyt lähes kahden viikon ajan. Tervettä paikkaa ei siis minussa löydy. Uskon sen kyllä syntini tuntevana, mutta Raamattua sinäkin olet perännyt, joten osoita helppoheikki sinä vuorostasi Raamatulla minun kirjoitukseni epäterveiksi. Minun Raamattuni puhuu paljon rakkaudesta. Ja minä olen moneen kertaan osoittanut, että sinun puheesi kriittisiä kirjoittajia kohtaan on täysin rakkaudetonta, kylmää ja kovaa. Aivan kuten kanssapalvelijan. Ei mitenkään voi puhua rakkaudessa, jos ei rakasta. Ei voi mitenkään tarkoittaa lähimmäiselleen hyvää, jos toivoo lähimmäisellen pahaa. Ei voi kuin todeta sydämen olevan kylmä, jos kehuu lähimmäistä sairaaksi, törkeäksi, hyeenaksi, ja paikkoja tulehtuneiksi, niin ettei tervettä paikka löydy. Siinä on sinulle läksyä, miesparka. Joudut vielä konttaamaan monen lähimmäisen luokse anomaan anteeksi puheidesi vuoksi.

        Kristus lähti etsimään vain niitä lampaita, jotka eksyvät, ei sellaisia, jotka eivät KOSKAAN eksy. Tervemenoa ilmoittautumaan erehtymättömien kerhoon. Osoitteen tiedät. Et eroa heistä mitenkään, joten ilmankos olet samaa mieltä. Voi kuinka suloista musiikkia oli korvillesi tuo vastaus, jonka sait ketjuun. Taisit olla sulaa vahaa, ainakin vastauksestasi päätellen. Siinä sinulla on uskollinen joomies.

        Kerrataan vielä lähtökohta. Anna YKSI konkreettinen neuvo hoidetuille, mitä heidän tulisi tehdä.

        Miksi muuten vaihdoit nikkisi? Kehottiko Pyhä Henki sinua siihenkin? Ottamaan tuollaisen olionikin?

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Miksi muuten vaihdoit nikkisi? Kehottiko Pyhä Henki sinua siihenkin? Ottamaan tuollaisen olionikin?

        Jälleen sinä todistit olevasi kiinnostunut vallan muusta kun siitä mitä Jumala sanansa ja Henkensä kautta sinulle tahtoo opettaa.

        Minulla ei ole mitään nikkiä, vaan Jeesus Kristus on minun Herrani ja Vapahtajani. Hänen sanaansa minä julistan kaikelle maailmalle pelastukseksi.

        Etkö tunne merkkejä?

        Mikset kirjoita omalla nimelläsi? Ei tarvitsisi pelleillä.

        Entä herjat, joita olet viljellyt? onko hyvä mieli?

      • armoton ehto vai ehdoton armo
        Sectori kirjoitti:

        Etpä kieltänyt nikinvaihtoasi. Onko tuo uusi omakuva vai mikä? Etkä voinut kieltää sitäkään, että pommitat ainoastaan hoidettuja. Montako kirjoitusta olet kohdistanut hoitajille? Et ainuttakaan, mutta kaksi samansuuntaista avausta ja kymmeniä kirjoituksia hoidettujen nujertamiseksi ja litistämiseksi. Edellisessä kirjoituksesani totesin, ettei heitä varmaan olekaan vielä siinä asiassa tarpeeksi lyöty, kun Pyhä Henki sinussakin on herättänyt tuollaisia rakkauden purkauksia heitä kohtaan?

        Jos et ole kiinni vanhoissa riidoissa, miksi kyselet 1870 tapahtumien perään? Miksi haluaisit ne selvittää ja sopia? Kristus on sinut vapauttanut? Kuule rakas helppoheikkini: Siinä tapauksessa SINÄ olet siis se joka kuristaa kanssapalvelijaa pienestä velasta, vaikka on saanut suuren valan anteeksi. Et tahtoisi antaa näiden hoidettujen uskoa, vaan "velot" heiltä anteeksiantoa muina miehinä. Siihen varmaan Pyhä Henki sinua kehotti! Voi sinua, etkö lukenut lainaamaasi Raamatun lukua loppuun, isäntä ei tuosta ilahdu.

        Nyt on pikkuhiljaa sinun vuorosi vastata perusteettomiin herjoihin, joilla olet minua heitellyt lähes kahden viikon ajan. Tervettä paikkaa ei siis minussa löydy. Uskon sen kyllä syntini tuntevana, mutta Raamattua sinäkin olet perännyt, joten osoita helppoheikki sinä vuorostasi Raamatulla minun kirjoitukseni epäterveiksi. Minun Raamattuni puhuu paljon rakkaudesta. Ja minä olen moneen kertaan osoittanut, että sinun puheesi kriittisiä kirjoittajia kohtaan on täysin rakkaudetonta, kylmää ja kovaa. Aivan kuten kanssapalvelijan. Ei mitenkään voi puhua rakkaudessa, jos ei rakasta. Ei voi mitenkään tarkoittaa lähimmäiselleen hyvää, jos toivoo lähimmäisellen pahaa. Ei voi kuin todeta sydämen olevan kylmä, jos kehuu lähimmäistä sairaaksi, törkeäksi, hyeenaksi, ja paikkoja tulehtuneiksi, niin ettei tervettä paikka löydy. Siinä on sinulle läksyä, miesparka. Joudut vielä konttaamaan monen lähimmäisen luokse anomaan anteeksi puheidesi vuoksi.

        Kristus lähti etsimään vain niitä lampaita, jotka eksyvät, ei sellaisia, jotka eivät KOSKAAN eksy. Tervemenoa ilmoittautumaan erehtymättömien kerhoon. Osoitteen tiedät. Et eroa heistä mitenkään, joten ilmankos olet samaa mieltä. Voi kuinka suloista musiikkia oli korvillesi tuo vastaus, jonka sait ketjuun. Taisit olla sulaa vahaa, ainakin vastauksestasi päätellen. Siinä sinulla on uskollinen joomies.

        Kerrataan vielä lähtökohta. Anna YKSI konkreettinen neuvo hoidetuille, mitä heidän tulisi tehdä.

        hoidettujen takia!

        Et nyt lainkaan ole ymmärtänyt, mistä on kyse!

        Hae vaikka kirjastosta luettavaa esimerkiksi, miten voi parantua katkeruudesta ja vihasta. Kuinka voi tulla ehjäksi rakkaudelliseksi ihmiseksi noidenkin järkyttävien kokemusten jälkeen, mitä näiltä palstoilta saamme lukea.

        Siihen vain ei ole muuta tietä, kuin rukouksen kanssa kääntyä Jumalan puoleen.

        Omin voimin ei ihminen pysty anteeksiantoon, vaan Kristus meissä vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.

        "Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa..."

        Nuo neuvot, mitkä sinua ärsyttävät ja vihastuttavat, tähtäävät juuri tuohon hoidettujen paranemiseen. Ne eivät koskaan parane muulla tavoin, vaan ovat kuin syöpä, joka leviää ja lopulta tuhoaa ihmisen.

        Lisäksi olisi hyvä hakea vertaistukiryhmiä.
        Tämän kirjoitin "sectorille".

        Herra siunatkoon ja johdattakoon kaikki särkyneet eheytymään Jeesuksen helmaan.

      • Sectori
        armoton ehto vai ehdoton armo kirjoitti:

        Ymmärsin sanasi ystävällisiksi, joten jos ne oli sellaisiksi tarkoitettu, kiitos niistä. Haluan kuitenkin "puolustautua". Luulen kuitenkin "vähän" ymmärtäneeni tästä aiheesta. En tiedä, oletko seurannut tätä kädenvääntöä, tai oletko peräti tuo neuvoa antava naurava olio, mutta kyseessä on ollut eriskummallinen ja rakkaudeton keskustelu. Tämä mainitsemani nikki tai nikit on tehnyt kaksi avausta hyökäten hoidettuja vastaan. Älä sano mitään liioittelusta tai yliherkkyydestä. Jos aikuinen ihminen aloittaa avauksensa "huh huh" tai "miksi velotte loputtomiin", se kertoo varmuudella, millä asialla avaaja on, ja missä hengessä hän kirjoittaa. Tämä avaaja on siis tehnyt kaksi avausta hoidettuja vastaan väittäen, että Pyhä Henki on hänen käskenyt tehdä tänne nämä avaukset. Hän puhuu rakkaudessa, mutta ei rakasta, omien sanojensa mukaan. Hän toivoo lähimmäistensä parasta, mutta on kuitenkin tyytyväinen, että hoidetut on hoidettu, koska ovat niin sairasta porukkaa. Kun häntä huomauttaa rakkaudettomuudesta, hän vain luistaa vastuustaan kuin lapsi, ja sanoo: Kiitos Jeesus! hän siis jättää anteeksianomisen kokonaan tekemättä, ja hyppää suoraan Jeesuksen syiin. Eikö Raamattu sellaisesta käytä sanaa armonvaras. Ei ainakaan armon kerjäläinen:) Olen ehkä tarpeettoman kovaa teroitellut hänelle, että avausten motiivi on epäselvä, koska ne eivät missään muodossa ole rakkaudellisia. Olen siis itsekin syyllistynyt kovaan kielenkäyttöön. En ole voinut tai halunnutkaan säästellä sanojani, koska olen nähnyt kiusatuita kiusattavan. Tosin tämän kaverin viestimäärä on edelleen nelinkertainen omiini verrattuna näissä ketjuissa. Jos oikein hyvän vertauksen tähän keksisin, niin sen laittaisin. Mutta ehkä se koulun pihalla tapahtuva vertaus on ihan käypä näin kouluvuoden alussa:

        Nämä hoidetut ovat niitä isolta sakilta selkäänsä saaneita, yksinäisiä. Nyt se iso sakki viheltelee muina miehinä, ja kehottaa unohtamaan moiset lyönnit, vaikka toisella saattaa olla nenä vinossa lopun ikäänsä. Aikaakin on jo kulunut paljon, mitä vanhoja muistelemaan. Anteeksi porukka ei pyydä eikä aiokaan, vaan on ollut vain ihan oikein hoidella eri mieltä oleva, erilainen. Vaikka ihan pienessäkin asiassa, mutta kuitenkin erilainen. No, sen verran sakki antaa periksi, että jos selkäänsä saanut antaa anteeksi (vaikka ei ole mitään anteksiannettavaa, koska kaikki on ollut ihan hänen itsensä parhaaksi) ilman ehtoja, ja unohtaa asian, eikä ota sitä enää puheeksi, pääsee takaisin porukkaan. En tiedä haluaako kukaan siihen porukkaan takaisin, mutta en tiedä voiko sitä myöskään kokonaan unohtaa. Näyttää myös siltä, että paikalle tulee nyt "opettajia", jotka ihan oman käytännön kokemustenikin perusteella alkavat kuulustella uhria mieluusti: Miksi olet sellainen, miksi annoit itseäsi kiusata, miksi et puolustautunut,miksi et mene toiseen porukkaan, miksimiksimiksi. Kiusaajat puhaltelevat helpottuneena, kun heitä ei kovisteltu. Vähän naurattaakin, kun tuo parka on kuulustelussa. Ihan oikein.

        Tällaista syyntakeettomuutta, lapsellisuutta ja ajattelemattomuutta vastaan olen kirjoittanut viestini, enkä aio jatkossakaan olla kirjoittamatta, kun huomaan lyötyjä lyötävän. Väistykööt ne jotka ovat niin eheitä sielustaan, että sydän kestää.

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Mikset kirjoita omalla nimelläsi? Ei tarvitsisi pelleillä.

        Miksi et kirjoita omalla nimelläsi?

        Ethän sinä minun holhoojani ole, olet vain omista kirjoituksistasi vastuussa.

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Entä herjat, joita olet viljellyt? onko hyvä mieli?

        Totuus ei pala tulessakaan. Kaikki mitä olen sanonut on totta. Minulla on erittäin hyvä ja kiitollinen mieli. Säälittää vaan täällä jatkuvasti soiva toivoton poru, joka ei ota laantuakseen.

        Teidän pitäisikin vihdoin ymmärtää asia laajemmassa kontekstissa. Koko liike on pohjaltaan mätä, ei vain jotkut erotukset.

      • toistan
        Sectori kirjoitti:

        Ymmärsin sanasi ystävällisiksi, joten jos ne oli sellaisiksi tarkoitettu, kiitos niistä. Haluan kuitenkin "puolustautua". Luulen kuitenkin "vähän" ymmärtäneeni tästä aiheesta. En tiedä, oletko seurannut tätä kädenvääntöä, tai oletko peräti tuo neuvoa antava naurava olio, mutta kyseessä on ollut eriskummallinen ja rakkaudeton keskustelu. Tämä mainitsemani nikki tai nikit on tehnyt kaksi avausta hyökäten hoidettuja vastaan. Älä sano mitään liioittelusta tai yliherkkyydestä. Jos aikuinen ihminen aloittaa avauksensa "huh huh" tai "miksi velotte loputtomiin", se kertoo varmuudella, millä asialla avaaja on, ja missä hengessä hän kirjoittaa. Tämä avaaja on siis tehnyt kaksi avausta hoidettuja vastaan väittäen, että Pyhä Henki on hänen käskenyt tehdä tänne nämä avaukset. Hän puhuu rakkaudessa, mutta ei rakasta, omien sanojensa mukaan. Hän toivoo lähimmäistensä parasta, mutta on kuitenkin tyytyväinen, että hoidetut on hoidettu, koska ovat niin sairasta porukkaa. Kun häntä huomauttaa rakkaudettomuudesta, hän vain luistaa vastuustaan kuin lapsi, ja sanoo: Kiitos Jeesus! hän siis jättää anteeksianomisen kokonaan tekemättä, ja hyppää suoraan Jeesuksen syiin. Eikö Raamattu sellaisesta käytä sanaa armonvaras. Ei ainakaan armon kerjäläinen:) Olen ehkä tarpeettoman kovaa teroitellut hänelle, että avausten motiivi on epäselvä, koska ne eivät missään muodossa ole rakkaudellisia. Olen siis itsekin syyllistynyt kovaan kielenkäyttöön. En ole voinut tai halunnutkaan säästellä sanojani, koska olen nähnyt kiusatuita kiusattavan. Tosin tämän kaverin viestimäärä on edelleen nelinkertainen omiini verrattuna näissä ketjuissa. Jos oikein hyvän vertauksen tähän keksisin, niin sen laittaisin. Mutta ehkä se koulun pihalla tapahtuva vertaus on ihan käypä näin kouluvuoden alussa:

        Nämä hoidetut ovat niitä isolta sakilta selkäänsä saaneita, yksinäisiä. Nyt se iso sakki viheltelee muina miehinä, ja kehottaa unohtamaan moiset lyönnit, vaikka toisella saattaa olla nenä vinossa lopun ikäänsä. Aikaakin on jo kulunut paljon, mitä vanhoja muistelemaan. Anteeksi porukka ei pyydä eikä aiokaan, vaan on ollut vain ihan oikein hoidella eri mieltä oleva, erilainen. Vaikka ihan pienessäkin asiassa, mutta kuitenkin erilainen. No, sen verran sakki antaa periksi, että jos selkäänsä saanut antaa anteeksi (vaikka ei ole mitään anteksiannettavaa, koska kaikki on ollut ihan hänen itsensä parhaaksi) ilman ehtoja, ja unohtaa asian, eikä ota sitä enää puheeksi, pääsee takaisin porukkaan. En tiedä haluaako kukaan siihen porukkaan takaisin, mutta en tiedä voiko sitä myöskään kokonaan unohtaa. Näyttää myös siltä, että paikalle tulee nyt "opettajia", jotka ihan oman käytännön kokemustenikin perusteella alkavat kuulustella uhria mieluusti: Miksi olet sellainen, miksi annoit itseäsi kiusata, miksi et puolustautunut,miksi et mene toiseen porukkaan, miksimiksimiksi. Kiusaajat puhaltelevat helpottuneena, kun heitä ei kovisteltu. Vähän naurattaakin, kun tuo parka on kuulustelussa. Ihan oikein.

        Tällaista syyntakeettomuutta, lapsellisuutta ja ajattelemattomuutta vastaan olen kirjoittanut viestini, enkä aio jatkossakaan olla kirjoittamatta, kun huomaan lyötyjä lyötävän. Väistykööt ne jotka ovat niin eheitä sielustaan, että sydän kestää.

        edelleenkin noiden viestien ydin on jäänyt piiloon sinulta "sectori".

        Tiedän kokemuksesta, että jos haavaan koskettaa, se sattuu.

        Vihassa ja tuskassa eläminen ei ole Jumalan tahto! Hän haluaa auttaa.

        Paimen nostaa nääntyneen syliinsä ja hoitaa, jos vain saa sen tehdä.

        Jotain olen kokenut itsekin ja niistä kokemuksista käsin olen kirjoittanut.

      • {:-))))
        toistan kirjoitti:

        Hän pelleilee Jumalan edessä velkoen niiltä anteeksipyyntöä jotka ovat häntä vastaan rikkoneet.

        Hän ei halua kuulla Jumalan sanaa joka sitoo "torniin" sellaiset "velkojat".

        Takulla tulee kärsimään luissaan ja ytimissään tasan niin kauan, kun ylpeys murtuu ja joutuu taipumaan Kristuksen sanan edessä antamaan lähimmäiselleen anteeksi hänen syntinsä, Jumala ei ole pelle. Minkä Jumalöa sanoo se pysyy.

        Matt. 18:34   Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
        Matt. 18:35   Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

        Mark. 11:25   Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."
        Mark. 11:26   Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

        ...mutta minua ei ole kukaan koskaan "hoitanut". Minulla ei ole avohaavoja, vaikka tuo rakkauden neuvoja onkin sitä mieltä, että olen tulehtunut koko ihminen niin, ettei tervettä paikkaa ole:) En minä elä vihassa, enkä mässäile ja kypsyttele sellaista sydämessäni. En vain siedä, että joku iso lapsi tulee tarkoituksellisesti kiusaamaan kiusattuja. Mutta nykyäänhän ei tiedä enää, kannattaako mennä väliin, saattaa vielä saada syytteen herjaamisesta ja loukkaamisesta, kun ottaa toiselta puukon kädestä. En epäile kokemuksiasi, mutta voin sanoa, että Jumala kuljettaa ja koettelee jokaista kristittyä. Minäkin muuten mainitsin tuon paimenen, ja totesin, että Suuri Lammasten Paimen ei lähtenyt etsimään erehtymättömiä, vaan erehtyväisiä lampaita. Kiitän sinua sydämellisyydestä ja huolenpidosta minua kohtaan. Siunausta sinun elämääsi, tuntematon lohduttajani.

        Jumala kestää hyvin pienen ihmisen pelleilyt. Sinähän suorastaan jo kirosit minut:

        >Takulla tulee kärsimään luissaan ja ytimissään tasan niin kauan, kun ylpeys murtuu ja joutuu taipumaan Kristuksen sanan edessä antamaan lähimmäiselleen anteeksi hänen syntinsä, Jumala ei ole pelle. Minkä Jumalöa sanoo se pysyy.>

        Heh, aika poika. Mikähän mandaatti sinulla nyt oli, Pyhä henki kehotti tällä kertaa manaamaan pelle-sectorille tuskien taivalta? Etkö luota siihen, että Jumala kurittaa lastaan, kun pitää omia manauksia lukea? Mutta ei hätää, Jumala kestää senkin, ja antaa sinulle anteeksi, ja koska minä en ole velkoja, minäkään en velo sitä sinulta. Annan anteeksi ennenkuin pyydät.

        Kysynpähän vain vielä, miten tuo Matt 18. luvun vertaus sopii hoidettujen asiaan? Voitko ihan yksinkertaisesti kirjoittaa yksinkertaiselle ihmiselle.

        Kysyn vielä senkin, että mikä on motiivisi hoidettujen suhteen? Sinulta on toisaalta turha kysyä kovin montaa asiaa, koska et kuitenkaan lue viestejäni loppuun asti. Mutta jos satuit lukemaan, usko Jeesuksen sovintotyön tähden anteeksi syntisi, niin saat elää.

        Vielä lopuksi sinulle rakas iso lapsi: minua ei ole kukaan muu hoitanut kuin Isä Taivaassa. Minulla ei ole velottavaa keneltäkään. Olen vain puolustanut kiusattuja.

        Sinusta nyt puhuinkin. Itsesi sinä kiroat tuomitsemalla SRK:n johtajat

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        ...mutta minua ei ole kukaan koskaan "hoitanut". Minulla ei ole avohaavoja, vaikka tuo rakkauden neuvoja onkin sitä mieltä, että olen tulehtunut koko ihminen niin, ettei tervettä paikkaa ole:) En minä elä vihassa, enkä mässäile ja kypsyttele sellaista sydämessäni. En vain siedä, että joku iso lapsi tulee tarkoituksellisesti kiusaamaan kiusattuja. Mutta nykyäänhän ei tiedä enää, kannattaako mennä väliin, saattaa vielä saada syytteen herjaamisesta ja loukkaamisesta, kun ottaa toiselta puukon kädestä. En epäile kokemuksiasi, mutta voin sanoa, että Jumala kuljettaa ja koettelee jokaista kristittyä. Minäkin muuten mainitsin tuon paimenen, ja totesin, että Suuri Lammasten Paimen ei lähtenyt etsimään erehtymättömiä, vaan erehtyväisiä lampaita. Kiitän sinua sydämellisyydestä ja huolenpidosta minua kohtaan. Siunausta sinun elämääsi, tuntematon lohduttajani.

        Ne on nuo muut, ne keitä sinä panettelet estoitta ja valehtelet päin näköä.

        Siitä juuri tiedän ettei hyvin mene.

      • Sectori
        {:-)))) kirjoitti:

        Sinusta nyt puhuinkin. Itsesi sinä kiroat tuomitsemalla SRK:n johtajat

        Sinä olet syyntakeeton iso lapsi. Et osaa vastata siitä mitä puhut. En minä ole ketään tuominnut, en johtajia enkä alaisia, vaan sinä kirosit minulle kaikkea pahaa. Siksi sinulta ei voi vaatia ihan samaa kuin aikuiselta. Ole rauhassa, ja usko edelleen syntisi anteeksi. Omaksi parhaaksesi, älä kovin paljon kirjoittele täällä, jos se kovin käy sinun mielesi päälle. Jumala siunatkoon sinua.

      • Sectori
        {:-)))) kirjoitti:

        Ne on nuo muut, ne keitä sinä panettelet estoitta ja valehtelet päin näköä.

        Siitä juuri tiedän ettei hyvin mene.

        Tämä on kymmenes viestini tähän ketjuun. Kirjoitan vielä tämän, ja yritän antaa sinulle palautetta. Tämän ketjus avaus "Huh huh osa 1" oli ihan kelpo tekstiä, mutta menit sen sotkemaan osalla 2. Se oli jo sitä itseään, heikkojen lyömistä.

        En ole valehdellut yhdessäkään viestissä. Jos ole aiheuttanut sinulle tunteen, että olen panetellut sinua, olen pahoillani, ja pyydän sinulta anteeksi. Muita en ole panetellut missään tapauksessa, varsinkaan päin näköä.

        Hyvä että hoksasit viimein, että minä olen vain minä, ja kirjoitit viestiisi "sinä" etkä "te".

        Sitä et tiedä, meneekö minulla hyvin, olenko sairas, tai jotakin muuta, jolla olet minua kehuskellut. Joku sanoisi hyvinkin, että sinä panettelet minua. Mutta minulla on oma tulkintani ja käsitykseni siitä, miksi olet noin kirjoittanut minulle. Saat puheesi anteeksi, vaikka ne eivät ole todellakaan kovin kauniita olleet.

        Minä ymmärrän lähtökohtasi täysin. Raamatun mukaan ei voi saada anteeksi, ellei itse myös anna anteeksi. Tätä haluat kertoa. Mutta en ymmärrä sitä, että vereslihalle kiusattuja ihmisiä kovistellaan muka rakkauden nimessä. Koska luotat Jumalaan, kehotan sinua rukoilemaan niiden puolesta, joille olet sanasi kohdistanut. Jos Jumala ei heitä auta, kuka sitten? Eiväthän he omasta voimastaam kykene tekemään mitään, kuten emme kukaan kykene. Et sinä enkä minä.

        Etkö kuitenkin haluaisi käydä isomman asian kimppuun kuin näiden ihmisparkojen? Kerro ajatuksesi opettajille, puhujille ja sanaselittäjille. Kerro heille mitä mieltä olet, äläkä luovuta vaikkka et heti saisikaan vastausta. Ole oikeamielinen, pysy totuudessa ja Raamatun Sanassa. Puolusta heikkoja ja sorretuita, lohduta kärsiviä.

        Jumala siunatkoon sinua.

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Sinä olet syyntakeeton iso lapsi. Et osaa vastata siitä mitä puhut. En minä ole ketään tuominnut, en johtajia enkä alaisia, vaan sinä kirosit minulle kaikkea pahaa. Siksi sinulta ei voi vaatia ihan samaa kuin aikuiselta. Ole rauhassa, ja usko edelleen syntisi anteeksi. Omaksi parhaaksesi, älä kovin paljon kirjoittele täällä, jos se kovin käy sinun mielesi päälle. Jumala siunatkoon sinua.

        Jumala sinua johdattakoon.

      • {:-))))
        Sectori kirjoitti:

        Tämä on kymmenes viestini tähän ketjuun. Kirjoitan vielä tämän, ja yritän antaa sinulle palautetta. Tämän ketjus avaus "Huh huh osa 1" oli ihan kelpo tekstiä, mutta menit sen sotkemaan osalla 2. Se oli jo sitä itseään, heikkojen lyömistä.

        En ole valehdellut yhdessäkään viestissä. Jos ole aiheuttanut sinulle tunteen, että olen panetellut sinua, olen pahoillani, ja pyydän sinulta anteeksi. Muita en ole panetellut missään tapauksessa, varsinkaan päin näköä.

        Hyvä että hoksasit viimein, että minä olen vain minä, ja kirjoitit viestiisi "sinä" etkä "te".

        Sitä et tiedä, meneekö minulla hyvin, olenko sairas, tai jotakin muuta, jolla olet minua kehuskellut. Joku sanoisi hyvinkin, että sinä panettelet minua. Mutta minulla on oma tulkintani ja käsitykseni siitä, miksi olet noin kirjoittanut minulle. Saat puheesi anteeksi, vaikka ne eivät ole todellakaan kovin kauniita olleet.

        Minä ymmärrän lähtökohtasi täysin. Raamatun mukaan ei voi saada anteeksi, ellei itse myös anna anteeksi. Tätä haluat kertoa. Mutta en ymmärrä sitä, että vereslihalle kiusattuja ihmisiä kovistellaan muka rakkauden nimessä. Koska luotat Jumalaan, kehotan sinua rukoilemaan niiden puolesta, joille olet sanasi kohdistanut. Jos Jumala ei heitä auta, kuka sitten? Eiväthän he omasta voimastaam kykene tekemään mitään, kuten emme kukaan kykene. Et sinä enkä minä.

        Etkö kuitenkin haluaisi käydä isomman asian kimppuun kuin näiden ihmisparkojen? Kerro ajatuksesi opettajille, puhujille ja sanaselittäjille. Kerro heille mitä mieltä olet, äläkä luovuta vaikkka et heti saisikaan vastausta. Ole oikeamielinen, pysy totuudessa ja Raamatun Sanassa. Puolusta heikkoja ja sorretuita, lohduta kärsiviä.

        Jumala siunatkoon sinua.

        Tiedätkö edes sitä, mikä on totuus???

        Minä elän Hänessä ja Hän Elää minussa.
        Kiitos sinulle Jeesus.

      • Sectori
        {:-)))) kirjoitti:

        Tiedätkö edes sitä, mikä on totuus???

        Minä elän Hänessä ja Hän Elää minussa.
        Kiitos sinulle Jeesus.

        Puhuin totta. Ja näytin sinulle mallia, miten lähimmäisen jalat pestään. Mutta sinä olet kuin Pietari, etkä suostu jalkojen pesuun. Saati nöyrtyisit itse pesemään lähimmäisesi jalkoja. Ei Kristuskaan väkisin meidän jalkojamme pese, ellemme itse siihen suostu.

        Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

        Uskon kautta Kristukseen avautuu taivas.

        Kristuksessa on kaikki Jumalan pelastushyvyydet edestuotu syntisten ihmisten pelastukseksi. Joka uskoo ja Kastetaan se tulee autuaaksi.

      • Sectori
        {:-)))) kirjoitti:

        Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

        Uskon kautta Kristukseen avautuu taivas.

        Kristuksessa on kaikki Jumalan pelastushyvyydet edestuotu syntisten ihmisten pelastukseksi. Joka uskoo ja Kastetaan se tulee autuaaksi.

        Et siis myönnä kirjoittaneesi minulle vihassa? Olen melko varma siitä. Mutta anteeksi et ole ainakaan pyytänyt. Saatko syntisi anteeksi pyytämättä? Minä en sinua velo, koska annoin sinulle anteeksi. Mutta sinähän tunnet Raamattua hyvin, eikö siellä Jeesuksen suulla sanota, että pitää tuntea vikansa?

        Voit puhua vain omista tunteistasi, et minun!!!
        Olen vanhurskas pyhä ja puhdas, kuten kerroin.

    • Kempelainen

      Pitkästä aikaa kirjoitus, jossa on mukana uskoa, sekä myös Jumalan luomaa estotonta ymmärrystä.

      Olet oikeassa siinä, että jos kaikkea katsotaan vain uskon, ja lahkokäsityksen, ei aivoja juuri tarvittaisi, niitä ei Herra olisi luonut, mutta uskon läpi me voimme elää.

      Tähän uskon läpi elämiseen kuluu se, että voimme ajatella, että tekisikö Jeesus näin, sitaisko Jeesus lähimmäisen saatanaan, polttaisi Jeesus tupakkaa, varastasiko Jeesus.

      Mutta on yksi asia, missä järkeä ei tarvita, eikä se ole kaiketi avauksiaan, on uskoa Jeesukseen. Jumalaan kyllä kaikki uskoo, mutta vain Jeesus pelastaa. Sivistyksellä ei tähän ole mitään sijaa.

      ””Tilanne on sikäli tragikoominen, että nimenomaan hengellisen tottelemattomuuden vuoksi seurakunta on erottanut yhteydestään henkilöitä. ”” Mitä hengellistä tottelemattomuutta, Jeesustako ko. henkilöä loukkasi, se on paha juttu, mutta jos seurakuntaa, sitten ollaan jo ihmisten asialla.

      ””Ja yhteisö on valmis ottamaan jäsenen takaisin yhteyteensä, kunhan jäseneltä vaadittu parannus tapahtuu. - Ei ole tapahtunut, jos oikein ymmärrän! ”” Tässä kannata aluke mitä Jaakobin kirjeessä sanotaan, aina pitää ottaa takaisin, ja Jeesushan sanoi aina 77 kertaa. Jollei, Henki on satanasta.

      Suurin syy siihen, että SRK pelleilee surmakunnalla Jumalan huoneen hallituksen käskynhaltiana, on selkeästi tämä, siellä on liikaa maallikkoja, teologista tietämystä ja elävää uskoa ei enää ole.

      ”” Pakanana ja publikaanina pitäminen ei siis tarkoita seurakuntayhteydestä erottamista, vaan alistamista Kristuksen armon sanan hoitoon, että hän terveeksi jälleen tulisi.”” Tämä on yksi evankeliumin ohjenuora, jonka juuri fundamentalistiset järjestöt ovat unhottaneet, koska Heissä ei ole Pyhää Henkeä.

      - "Monoa perseelle jos et seurakunnassa valtaa pitävien raamatuntulkintoja kumarra". Tällainen oppi on sielunvihollisen eksytystä. >> Juuri näin menettelee lahko jossa on päänä Ihminen, ei Jeesus.

      ””Koko lestadiolaisliike on mielestäni tienhaarassa. Liike on hajonnut ja hajotettu jo kaikkiaan 18 eri osaan. On suoranainen ihme ettei kukaan kysy, mitä tarkoittaa se että Jumala on rakkaus. Ja mitä tarkoittaa se että joka ei veljeänsä rakasta se ei tunne Jumalaa.
      Ja joka ei veljeänsä rakasta se pysyy kuolemassa. ”” Tässä on hieman kommentin paikkaa, KYLLÄ VL LIIKKEEN SISÄLLÄ ON VIELÄ OLOSUHDE LESTADIOLAISA, JOTKA OVAT ELÄVÄSSÄ USKSOSSA, JUMALA EI HYLKÄÄ, VAIN IHMINEN JA LAHKO.

      Herätkää

      • remppis

        Naulan kantaan oli kirjoitus "osa yksi ja osa kaksi".
        On paljon rikkomuksia, joita koskaan ei voi käsitellä rikkojan kanssa.

        Lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtuneet loukkaukset, joissa esimerkiksi haavojen aiheuttaja on kuollut.

        Miten siis voi eheytyä ehkä pahojen, traumaattisten kokemusten jäytäessä sisintä?

        Uskon, että ainoa tie on kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen Jeesuksessa Kristuksessa ja anoa Häntä apuun. Hän voi hoitaa särkyneet ehjäksi jälleen.

        Hän antaa voiman antaa anteeksi pahoin tehneelle ihmiselle. "Anokaa, niin teille annetaan" on totta
        tänäänkin.

        Vain tällä tavalla alkaa prosessi, joka tervehdyttää ja parantaa. Näin pääsee katkeruudesta, kaunasta ja vihasta.

        Viha ja katkeruus vie voimavaroja, särkee ja tuhoaa kantajansa.

        Antakaa Jumalalle mahdollisuus parantaa. Silloin ihminen voi alkaa elämään vapaana Jumalan lapsena uskossa Vapahtajaamme tuntien iloa ja rauhaa sydämellään.

      • {:-))))

        Ja Jeesusen omat tuntevat hänet. Näin se asia on.

        Joka ei veljeänsä rakasta, se pysyy kuolemassa, tämä on Jumalan sana.

        Tarkoittaako se sitä että me olisimme täydelliset rakkaudessa?

        Puhtainkin aatteellinen on aina ahdas ja puutteellinen. Joudumme tunnustamaan heikkoutemme ja puuttuvaisuutemme myös rakkauden asiassa, ja PAKENEMAAN Jeesuksen Kristuksen verihaavojen turviin, = uskomaan Jeesukseen.
        Turvautumaan Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen.

        Mitä on tapahtunut silloin, kun armahdetusta syntisestä tuleekin sellainen tuomari joka alkaa erottelemaan syntisiä seurakunnasta?

        Vastaus: Hän on kasvanut mielessään muita korkeammalle, hän on joutunut omanvanhurskauden petoksen uhriksi.

        1. Joh. 3:10   Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.

        Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta,

        ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

        1. Joh. 3:11   Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme

        1. Joh. 3:12   eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
        1. Joh. 3:13   Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.

        1. Joh. 3:14   Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä.

        Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.

        1. Joh. 3:15   Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja;

        ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        1. Joh. 3:16   Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

        1. Joh. 3:17   Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
        1. Joh. 3:18   Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

      • {:-))))
        remppis kirjoitti:

        Kiteytit hyvin sen, josta minä olen kirjoittanut varsin monisanaisesti. :)

        Jumala ei puhu pikkumaisuuttaan, niin että hän nirsoilisi siitä, jos emme anna lähimmäisellemme hänen syntejään anteeksi.

        Jumala puhuu siksi että hän tuntee ja tietää juuri meidän (ihmisten) tarpeet.

        Jeesuksen lampaat eivät ole toinen toistensa tuomareita. Eikä lammas ole kuormien kantamiseen tarkoitettu ollenkaan.

        Jumala jos kuka tietää sen mitä on kantaa toisten syntikuormia. Jumala on kärsinyt meidän syntiemme rangaistuksen Poikansa Jeesuksen Kristuksen lihan ruumiissa. Miksi?

        Siksi että me saisimme olla vapaat synnin rangaistuksesta ja pääsisimme taivaaseen.

        Kuinka joku voikin olla niin sokea, että itsekin armahdettuna ryntyy tuomariksi muille, niille jotka Kristus on verellään puhtaiksi synneistä pessyt??

        Tämä kysymys kannattaa tehdä aina itselleen silloin, jos armahdetusta velallisesta uhkaa tulla toisten velkoja.

      • että srk
        {:-)))) kirjoitti:

        Ja Jeesusen omat tuntevat hänet. Näin se asia on.

        Joka ei veljeänsä rakasta, se pysyy kuolemassa, tämä on Jumalan sana.

        Tarkoittaako se sitä että me olisimme täydelliset rakkaudessa?

        Puhtainkin aatteellinen on aina ahdas ja puutteellinen. Joudumme tunnustamaan heikkoutemme ja puuttuvaisuutemme myös rakkauden asiassa, ja PAKENEMAAN Jeesuksen Kristuksen verihaavojen turviin, = uskomaan Jeesukseen.
        Turvautumaan Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen.

        Mitä on tapahtunut silloin, kun armahdetusta syntisestä tuleekin sellainen tuomari joka alkaa erottelemaan syntisiä seurakunnasta?

        Vastaus: Hän on kasvanut mielessään muita korkeammalle, hän on joutunut omanvanhurskauden petoksen uhriksi.

        1. Joh. 3:10   Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia.

        Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta,

        ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

        1. Joh. 3:11   Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme

        1. Joh. 3:12   eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
        1. Joh. 3:13   Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.

        1. Joh. 3:14   Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä.

        Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.

        1. Joh. 3:15   Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja;

        ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        1. Joh. 3:16   Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

        1. Joh. 3:17   Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
        1. Joh. 3:18   Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

        on ottanut sen vallan, joka kuuluu vain Jumalalle. Se suunta ja vauhti, millä pykätään sääntöjä ja elämäntapa ohjeita, puhumattakaan hoitokokousajoista, on kaukana Jumalasta.

        Pyhä Henki ei toimi tuolla tavalla. Se kehottaa syntistä katsomaan Kristusta, eikä omaa syntistä sydäntä.

        Omavanhurskauden perkele pyrkii kääntämään katseen omaan sydämeen. Se sanoo, että katso nyt itseäsi, ei sinulla ole mahdollisuutta kelvata Jumalalle tuollaisena, sinun pitää, sinun täytyy jne..loputtomiin.

        Tai se pyrkii kohottamaan ihmisen tuomariksi, jolla muka on valta tuomita muita ihmisiä.

        Rakasta lähimäistä kuin itseäsi, siinä on laki ja profeetat!

        Pelkkä myötätunto ei auta "hoidetuita", vaan siinäkin saattaa olla Jumalan aivoitus, että lähtisivät etsimään vanhurskautta. Sitä vanhurskautta jonka Jeesus on kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksen voittovoimallaan meille valmistanut. Sen, jonka saa uskolla omistaa itselleen jokainen syntinen.

        Silloin, kun saa kokea tuon ihmeellisen lahjavanhurskauden omakohtaisesti, alkaa sydän veisaamaan kiitosvirttä Jeesukselle.

        Tuo armahdus omista syntikuormista saa aikaan myös sen, ettei tahdo muistella kärsimäänsä pahaa. Saa jopa voimaa rukoukseen, että nuo pahoin tehneetkin tulisivat katumuksen ja parannuksen kautta osalliseksi Jumalan suurenmoisesta Lahjasta.

        Jeesus elää ja ihmeitä tapahtuu. Kiitos ja kunnia Jumalalle!

      • ämmä
        remppis kirjoitti:

        Naulan kantaan oli kirjoitus "osa yksi ja osa kaksi".
        On paljon rikkomuksia, joita koskaan ei voi käsitellä rikkojan kanssa.

        Lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtuneet loukkaukset, joissa esimerkiksi haavojen aiheuttaja on kuollut.

        Miten siis voi eheytyä ehkä pahojen, traumaattisten kokemusten jäytäessä sisintä?

        Uskon, että ainoa tie on kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen Jeesuksessa Kristuksessa ja anoa Häntä apuun. Hän voi hoitaa särkyneet ehjäksi jälleen.

        Hän antaa voiman antaa anteeksi pahoin tehneelle ihmiselle. "Anokaa, niin teille annetaan" on totta
        tänäänkin.

        Vain tällä tavalla alkaa prosessi, joka tervehdyttää ja parantaa. Näin pääsee katkeruudesta, kaunasta ja vihasta.

        Viha ja katkeruus vie voimavaroja, särkee ja tuhoaa kantajansa.

        Antakaa Jumalalle mahdollisuus parantaa. Silloin ihminen voi alkaa elämään vapaana Jumalan lapsena uskossa Vapahtajaamme tuntien iloa ja rauhaa sydämellään.

        suustani ja sydämestäni!

      • {:-))))
        että srk kirjoitti:

        on ottanut sen vallan, joka kuuluu vain Jumalalle. Se suunta ja vauhti, millä pykätään sääntöjä ja elämäntapa ohjeita, puhumattakaan hoitokokousajoista, on kaukana Jumalasta.

        Pyhä Henki ei toimi tuolla tavalla. Se kehottaa syntistä katsomaan Kristusta, eikä omaa syntistä sydäntä.

        Omavanhurskauden perkele pyrkii kääntämään katseen omaan sydämeen. Se sanoo, että katso nyt itseäsi, ei sinulla ole mahdollisuutta kelvata Jumalalle tuollaisena, sinun pitää, sinun täytyy jne..loputtomiin.

        Tai se pyrkii kohottamaan ihmisen tuomariksi, jolla muka on valta tuomita muita ihmisiä.

        Rakasta lähimäistä kuin itseäsi, siinä on laki ja profeetat!

        Pelkkä myötätunto ei auta "hoidetuita", vaan siinäkin saattaa olla Jumalan aivoitus, että lähtisivät etsimään vanhurskautta. Sitä vanhurskautta jonka Jeesus on kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksen voittovoimallaan meille valmistanut. Sen, jonka saa uskolla omistaa itselleen jokainen syntinen.

        Silloin, kun saa kokea tuon ihmeellisen lahjavanhurskauden omakohtaisesti, alkaa sydän veisaamaan kiitosvirttä Jeesukselle.

        Tuo armahdus omista syntikuormista saa aikaan myös sen, ettei tahdo muistella kärsimäänsä pahaa. Saa jopa voimaa rukoukseen, että nuo pahoin tehneetkin tulisivat katumuksen ja parannuksen kautta osalliseksi Jumalan suurenmoisesta Lahjasta.

        Jeesus elää ja ihmeitä tapahtuu. Kiitos ja kunnia Jumalalle!

        Tätä eivät liha ja veri sinulle ilmoittaneet, vaan Kristuksen Henki. Kiitos Jeesus että tämä on totta, sinä rakastit meitä, ja siksi tulit meitä syntisiä pelastamaan, synnin kuoleman ja perkeleen vallan alta. Olkaa ystävät siunatut Herrassamme ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe