Vakavaa sanomaa taloudesta

pankkiiria lukenut

Pankkiiri kirjoitti Taloussanomissa eilen

http://www.taloussanomat.fi/porssi-ja-raha/2007/08/11/New Yorkissa p%E4%E4dyttiin odotettua loivempaan laskuun/200719290/103?rss=4

Nykyinen talousjärjestelmä perustuu lainanottoon. Jos kaikki maksaisivat kaikki velkansa pois, niin rahan määrä maailmassa olisi nolla. Kun otetaan lisää lainaa, keskuspankki luo sen tyhjästä. Ja kun se maksetaan keskuspankille takaisin, sitä summaa ei enää ole.

Nykyinen järjestelmä toimii niin kauan kuin kaikki ottavat lisää lainaa. Jos lainanotto tyrehtyy, niin markkinoille ei virtaa lisää rahaa ja talous ei kasva. Talous tarvitsee kokoajan lisää lainaa, jotta se selviää koroistaan.

Vuoden 2000-2001 uuden talouden kuplan puhjettua keskuspankit euroopassa ja amerikassa tiputtivat korkonsa alas, jotta talous lähtisi taas kasvuun. Seurauksena oli taloushistoria suurin velanotto. Maailmassa rahanmäärä kasvaa vuosittain yli 10%. (Esim EKM ja M3-raha n.12%) Ihmiset kuvittelivat, että alhainen lainan korko johtuu EUROsta tai jostakin muusta ja että alhaiset korot olisivat pysyvät.

Alhaiset korot nostavat inflaatiota. Kuitenkin vaikka viimeisen 10- vuoden aikana rahan määrä on kasvanut 10% / vuosi se ei ole näkynyt inflaatiossa. Kiitos tästä kuuluu sille, että ihmiset eivät voi ostaa älyttömiä määriä inflaatiokorin kulutushyödykkeitä, vaikka varallisuus (lainaraha) kasvaisi. Rikas ja köyhä syövät suurinpiirtein saman verran. Lisääntynyt raha ei ole näkynyt kuin maailman rikkaimpien 0,01% varallisuuden hirmuisessa kasvussa.

EKP ja FED ovat tienneet tämän ja nostaneet jatkuvasti korkoja, jotta inflaatio ei räjähtäisi käsiin. Kun korot nousevat, kysyntä vähenee. (asuntokauppa) Tämä näkyy talouskasvun hidastuumisena. Samoin siinä, että kun rahaa ei tule enää niin helposti on pankkien täytynyt katsoa millaisia lainoja he ovat myyneet. Voimakas talouskasvu, joka oli saatu alahaisilla koroilla aikaiseksi aiheutti liian suuren tulevaisuuden uskon ja sen seurauksena myönnettiin lainoja joita ei ikinä olisi saanut myöntää. (subrime lainat)

EKP/FED:llä on kaksi erittäin huonoa vaihtoehtoa: antaa halpaa lainaa, jonka seurauksena pankit saavat tekohengitystä ja aikaa järjestellä tappiollisia sijoituksiaan. Tämän seurauksena inflaatio voi lähteä laukkaamaan. Lisäksi tämä voi vain suurentaa olemassa olevaa kuplaa. Jos EKP/FED on enemmän huolissaa inflaatiosta ja nostaa korkoja, niin taloudessa nähdään ennennäkemättömiä konkursseja, koska rahanmäärä ei kasva taloudessa ja yrityksillä ja pankeilla on vaikeuksia selviytyä koroista.

Lisäksi maailmantaloutta rasittaa yhdysvaltojen suuri valtionvelka sekä valtava kauppataseen alijäämä (ostavat 50% enemmän ulkomailta kuin myyvät ulkomaille). Tämän seurauksena yhdysvallat ovat vieneet dollareita valtavat määrät pois maasta. Muiden maiden sijoittajat ovat taasen investoineet dollareitaan takaisin mm. yhdysvaltoihin. (mm. supremelainoihin kuten saksalaiset pankit...) Supreme kriisi ei ole yhdysvaltojen ongelma se on kansainvälinen suuri kriisi. Lisäksi yhdysvaltojen keskuspankki on tietoisesti infloittanut valuuttaa, jotta maa selviäisi helpommin veloistaan. Se ei enää julkaise koko rahan määrää (M3). Enää kukaan ei tiedä kuinka paljon FED:in digitaalinen rahapaino painaa rahaa. (EKP 12%/vuosi) FED on onnistunut tässä tähän mennessä hyvin. Dollarin ulkoinen arvo on laskenut tasaisesti muihin valuuttoihin nähden. Paniikkia ei syntynyt markkinoille. Kuitenkin on suuri riski kuinka kauan muut luottavat yhdysvaltoihin ja markkinoihin. Esim Kiinan keskuspankilla on tällähetkellä 1,4 triljoonaa (1,4 x 10^12) dollaria käteisenä, joiden arvoa FED yrittää infloittaa. Riskinä on, että jos Kiinan keskuspankki dumppaa rahansa markkinoille ja haluaa päästä siitä nopeasti eroon, niin koko kansainväliset markkinat vosivat menevät kaaokseen.

On kuitenkin yksi asia mikä pitää huolen, että näin ei tapahdu. Dollari pitää asemansa, niin kauan kuin se on ainoa valuutta, jolla käydään öljykauppaa. Tämä on aiheuttanut sen, että kaikilla mailla täytyy olla dollareita. Tämän myös yhdysvallat ymmärtävät. Heidän on pakko hallita lähi-itää, jotta dollarivetoinen maailmantalous pysyy pystyssä. Yhdysvalloilla on maailman suurin armeija, jolla se pitää huolen, että myös tulevaisuudessa öljyä ei osteta kuin dollareissa.

70-luvun alussa dollari oli vielä sidottu kultaan ja muut valuutat dollarin kautta kultaan. Dollari oli todistus siitä, että se vastasi tiettyä määrää kultaa. Yhdysvallat oli kuitenkin inflottanut dollarinsa painamalla enemmän kuin mitä heillä oli reserveissä. Kun muiden maiden sijoittajat vaativat dollareidensa muuttamista kultaan, joutui Nixon irrottamaan dollarin kullasta. Kullan hitan räjähti silloin käsiin. Tällöin Nixon joutui tekemään sopimuksen mm. saudiarabian kanssa, että dollari on ainoa valuutta, jolla käydään öljykauppaa ja, että yhdysvallat antaa turvatakuut maalle ja Yhdysvallat katsoo läpi sormien heidän ihmisoikeusrikkomukset. Kuningasperhettä ei vaihdeta siellä pois, niin kauan kuin kauppaa käydään vain dollareissa. Kun dollari sidottiin öljyyn, niin kullan arvo romahti ja usko dollariin palasi rahamarkkinoille. Yhdysvaltojen tarkoituksena on hallita Lähi-itää, jotta dollarivetoinen maailmantalous pysyy myös jatkossa kasassa. Vaikka yhdysvalloissa valta siirtyisi demokraateille, eivät paineet lähi-idän hallintaan helpota.

0

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        98
        4446
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3303
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2370
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1378
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        34
        1113
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        32
        1036
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        12
        1033
      8. 158
        997
      9. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        924
      10. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        862
      Aihe