Ingushian tilanne räjähdyspisteessä

kommaritupolev

Esimerkiksi Tshetshenian naapurissa,Ingushian tasavallassa, tilanne on erittäin räjähdysaltis. Äskettäin venäläinen naisopettaja ja kaksi tämän aikuista lasta ammuttiin kotonaan, sitten murhattujen hautajaisissa räjähti pommi, hallintorakennuksia, miliisejä ja sotilaita kohti on ammuskeltu.

Ongelmien taustalla vaikuttavat Pohjois-Kaukasian kehittymätön markkinatalous, jyrkät tuloerot ja klaanien valta.

1990-luvulla Pohjois-Kaukasiassa yksityistettävä omaisuus keskittyi hallitsevien klaaninen käsiin,mikä jätti 90 prosenttia väestöstä tyhjän päälle,Lisäksi omaisuuteen pääsivät käsiksi lähinnä kansallisten tasavaltojen johtajat kansanryhmät. Esimerkiksi Karatshai-Tsherkesiasa yksityistämisestä hyötyivät karatshait,kun taas tsherkessit ja venäläiset jäivät nuolemaan näppejään.

Muuttoliike Pohjois-Kaukasiasta muille Venäjän alueille puolestaan luo jännitteitä valtaväestön ja tulokkaiden välille.

Näin on tapahtunut myös Stavropolissa.

Igor Krjutshkov sanoo, että Dagestanista ja Karatshai-Tsherkesiasta Stavropolin muuttaneet varakkaat kaukaasialaiset ovat kyenneet ostamaan rappeutuvien kolhoosien ja sovhoosien olevia maita,mikä on ärsyttänyt maattomia ja köyhtyneitä venäläisiä.

Näinhän on Suomessakin, että Rikkaat riistävät köyhiltä ja köyhät jäävät maattomiksi,asunnottomiksi,ilman työtä jne...Ongelma jatkuu markkinakapitalistisessa Suomessa niin kauan,kun oikea Sosialismi puuttuisi politiikkaan kovalla kädellä!

kommaritupolev

1

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haluaville

      Nythän on korjausta luvassa suomessa, mm. työttömyys vähenee kohisten. Joka enään viitsii töitä tehdä ja koukuttautua erialoille, nmiin työtä kyllä on.

      Mutta jos edelleen jää vasemmistolaiseksi kaljapullon ystäväksi, luullen että tuodaan sapuskat kotiin, niin se ajatus muuttunut.

      Lakot ei auta, jos ei halua töissä kulkea.

      Työ yläpäällekkin tekee hyvää. Raitis työ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe