Rukoillaanko vanhoillislestadiolaisuudessa kuolleiden puolesta? Sellaistenkin puolesta, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia olleet eläessään?
Matt.12:
32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa
Jakeessa sanotaan, että ei anneta anteeksi tässä eikä tulevassa maailmanajassa. Onko siis joitakin syntejä mahdollisuus saada vl-opin mukaan anteeksi vielä tulevassa ajassa, tämän maailman jälkeen? Miten tästä puhuvat puhujat seuroissa? Rukoillaanko vainajien puolesta?
Kuolleen puolesta
17
827
Vastaukset
- SRK:lle, että
sielu kelpasi Jumalalle, niin mitään ei ole tehtävissä. SRK päättää mihin ihminen kuoleman jälkeen menee, eikä sitä päätöstä voi mitenkään muuttaa!
- kuollessa
veljet ja sisaret hylkäsivät hänet, kun tätini ilmoitti, ettei srk olekaan perimyskaaressa ensimmäinen! Epäuskoisena haudattiin, kuoli onneksi uskovaisena tietämättä maallisesta tuomiosta. Ei näkynyt veljiä tai siskoja siunaus- tai hautajaistilaisuudessa; olivat miljoonat menneet ohi!
- että.
kuolleitten puolesta ei rukoilla sillä vääjäämätön Raja on ylitetty jolloin mitään muutosta ei voi tapahtua.
Kuitenkin monilla on perimätietoa ja omaa tuntemusta rajan tuntemattomuudesta josta ei ole aivan varmaa tietoa.
Itse "tiedän" eli oletan että kuolleitten puolesta voi ja pitää rukoilla. - Eetvartti
Jeesus opetti,että joka uskoo,se saa elää,mutta joka ei usko,se on jo kuollut.
Ja samoin Raamattu opettaa,että Jumala on elävien,ei kuolleiden Jumala.
Itse uskon,että se,joka synnissä kuolee,siis kuolee ilman uskoa ja parannusta,joutuu kadotukseen,mutta joka kuolee uskossa, hän saa elää.- Kempelainen
selitätkö vähän?
""Itse uskon,että se,joka synnissä kuolee,siis kuolee ilman uskoa ja parannusta,joutuu kadotukseen,mutta joka kuolee uskossa, hän saa elää.""
Mihin uskossa, tarvitseeko ylhäältä uudestsynynyttä.
Auta veli hyvä.
- kerran.
Että on rukoiltu seurakunnassa kuolleen puolesta. Jumalalle on kaikki mahdollista.
- itsellä vain
kuulopuhetta. Näin olen kuuullut, että erään kuolleen, uskostaan luopuneen sielun puolesta olisi vielä rukoiltu.
- tehkää se
Tehkää se jokaisen kristinuskon tekemän murhan edestä. Kristinusko on murhannut ja murhauttanut satoja miljoonia Jeesuksen seuraajista lähtien Paavalin tuella ja murhas vielä Paavalinkin joten varmaan riittää rukoiltavaa!!!
- rukoilemista lähesen
puolesta. Tiedä sitten auttaako enää.
- ole murhauttanut
varmastikaan uskoontulonsa jälkeen ketään. Ei liioin muutkaan elävässä uskossa olevat seuraajat. Ne ovat muut voimat, mitkä ovat jyllänneet uskon nimissä.
>>>Tehkää se jokaisen kristinuskon tekemän murhan edestä. Kristinusko on murhannut ja murhauttanut satoja miljoonia Jeesuksen seuraajista lähtien Paavalin tuella ja murhas vielä Paavalinkin joten varmaan riittää rukoiltavaa!!! >>> - Kempelainen
Nimetkin auttaa..
Kiitos - --------------
ole murhauttanut kirjoitti:
varmastikaan uskoontulonsa jälkeen ketään. Ei liioin muutkaan elävässä uskossa olevat seuraajat. Ne ovat muut voimat, mitkä ovat jyllänneet uskon nimissä.
>>>Tehkää se jokaisen kristinuskon tekemän murhan edestä. Kristinusko on murhannut ja murhauttanut satoja miljoonia Jeesuksen seuraajista lähtien Paavalin tuella ja murhas vielä Paavalinkin joten varmaan riittää rukoiltavaa!!! >>>Ei auta vetkutella asialla. Murhaajat ovat murhaajia uskossa tai ei ja älä tapa käskyn rikkojina saatanaa jumalanaan palvelevia.
- -------------
Kempelainen kirjoitti:
Nimetkin auttaa..
KiitosIlveillä osaat kristinuskon saavutuksilla murhaajana ja murhauttajana joten herrasi tunnustit!
Tekee todella pahaa kuunnella kun saatanaa jumalaan palvelevat nauttivat Jumalan ja Jeesuksen Tahdon rikkomisista saatanallisesti.
Älä tapa käsky ei ole ainoa kristittyjen toimesta jatkuvasti rikottu käsky mutta herralleen palveluksia tekevät ovatkin saaneet sairaaloisesti turmeltuneen sielun herraltaan kun pakkokasteissa, ruumiin lihan syönneillä, ruumiin veren juoneilla jne jne ovat itselleen saatanallisuuden sieluunsa hankkineet. - Kempelainen
------------- kirjoitti:
Ilveillä osaat kristinuskon saavutuksilla murhaajana ja murhauttajana joten herrasi tunnustit!
Tekee todella pahaa kuunnella kun saatanaa jumalaan palvelevat nauttivat Jumalan ja Jeesuksen Tahdon rikkomisista saatanallisesti.
Älä tapa käsky ei ole ainoa kristittyjen toimesta jatkuvasti rikottu käsky mutta herralleen palveluksia tekevät ovatkin saaneet sairaaloisesti turmeltuneen sielun herraltaan kun pakkokasteissa, ruumiin lihan syönneillä, ruumiin veren juoneilla jne jne ovat itselleen saatanallisuuden sieluunsa hankkineet.Minun iässäni ilveilyt on ilveilty ja jos katsot päivän sanan, jossa Jeesus meni temppeliin ja heitteli rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöydät pihalle, että ropina kävi.
Tässä on sama tilanne, että iloisuutta on uskovaisen elämässä, mutta asioilla ei pelleillä.
Reagoit juuri niin kuten halusin, sillä ilman ko. vastustasi en olisi voinut perustella.
Kirinusko ei ole tappanut ketään, vaan ihmiset kristinusko nimissä. Se ei siis ole Jumalan teko, vaan ihmisten. Nyt ehkä meillä on hyvänä esimerkkinä Islamilaiset, jotka ”omien sääntöjensä mukaan” tappavat eriuskoisia. Tilanne on todella juuri se, mitä kuvastit, mutta se ei ole evankeliumia, vaan tappamisesta ja juuri toiselta puolen, eli antikristuksen työtä.
Käskyt ovat kyllä vieläkin voimassa, joskin Jeesuksen sovittaman, mutta on selvää, että useat ”ristityt” suhtautuvat tappamiseen, esim. armeijassa hieman välipitämättömästi. Se ei ole oikein.
Rauhaa, olemme kuitenkin kaiketi samaa mieltä, parempi on elää sovussa, siskot ja veljet. - ---------
Kempelainen kirjoitti:
Minun iässäni ilveilyt on ilveilty ja jos katsot päivän sanan, jossa Jeesus meni temppeliin ja heitteli rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöydät pihalle, että ropina kävi.
Tässä on sama tilanne, että iloisuutta on uskovaisen elämässä, mutta asioilla ei pelleillä.
Reagoit juuri niin kuten halusin, sillä ilman ko. vastustasi en olisi voinut perustella.
Kirinusko ei ole tappanut ketään, vaan ihmiset kristinusko nimissä. Se ei siis ole Jumalan teko, vaan ihmisten. Nyt ehkä meillä on hyvänä esimerkkinä Islamilaiset, jotka ”omien sääntöjensä mukaan” tappavat eriuskoisia. Tilanne on todella juuri se, mitä kuvastit, mutta se ei ole evankeliumia, vaan tappamisesta ja juuri toiselta puolen, eli antikristuksen työtä.
Käskyt ovat kyllä vieläkin voimassa, joskin Jeesuksen sovittaman, mutta on selvää, että useat ”ristityt” suhtautuvat tappamiseen, esim. armeijassa hieman välipitämättömästi. Se ei ole oikein.
Rauhaa, olemme kuitenkin kaiketi samaa mieltä, parempi on elää sovussa, siskot ja veljet.Kirinusko ei ole tappanut ketään, vaan ihmiset kristinusko nimissä.
###
Hm! Noitavainojenkin aikana, jotka kesti satoja vuosia, kristinuskon papit piti huolta siitä että herralla, herra saatanalla oli ruuliin lihaa ja ruumii verta nautittavana.
Ja voit olla varma, että nekin papit olivat saatanaa jumalanaan palvelevia. Ja tänäänkin uón kristinuskon sotilaspapit rukoilemassa murhaaja sotilailleen saatanalta voimia murhaamisiin esimerkiksi Irakissa. Revi siitä parempaa faktaa saatanaa jumalanaan palvelevista.
###
Se ei siis ole Jumalan teko, vaan ihmisten.
###
Eiku ihmisten jotka palvoo saatanaa jumalanaan.
Jumalan ja Jeesuksen tahto on älä tapa käskyssä ja Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tiedot omaavat tietävät ettei saa tappaa ja tapattaa mutta saatananpalveljat eivät sitä ymmärrä koska niillä on saatanallisuuden turmelema seilu.
###
Nyt ehkä meillä on hyvänä esimerkkinä Islamilaiset, jotka ”omien sääntöjensä mukaan” tappavat eriuskoisia.
###
Se he ovat oppineet maailman suurimmalta murhaajalta, kristinuskolta joka on tappanut ja tapattanut satoja miljoonia ihmisiä!
###
Tilanne on todella juuri se, mitä kuvastit, mutta se ei ole evankeliumia, vaan tappamisesta ja juuri toiselta puolen, eli antikristuksen työtä.
Käskyt ovat kyllä vieläkin voimassa, joskin Jeesuksen sovittaman, mutta on selvää, että useat ”ristityt” suhtautuvat tappamiseen, esim. armeijassa hieman välipitämättömästi. Se ei ole oikein.
Rauhaa, olemme kuitenkin kaiketi samaa mieltä, parempi on elää sovussa, siskot ja veljet.
###
Kristinuskojen kirkoissa on rukoiltu rauhaa 1700 vuotta ja samaan aikaan saman uskon pappi on ollut murhaamassa tai/ja murhauttamassa ihmisiä jopa omia uskovaisiakin noitarovioilla polttaen jopa syyttömiä lapsiakin jotta tietäisit mikä on kristinuskon helvetti!
###
- Margerita
Mitä se enään hyödyttäisi? Jumalan sana kehoittaa uskomaan joka hetki täällä ajassa. Ajanrajan tuollapuolen on myöhäistä tehdä parannusta ja uskoa syntinsä anteeksi. Siellä ei enään saarnata syntejä anteeksi.Siksi meitä kehoitetaan etsimään Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, täällä ajassa.Viimmeisellä tuomiolla Jumala tuntee vain kaksi joukkoa:pelastetut ja kadotetut. Kolmatta joukkoa Jumala ei tunne.
"31. Mutta kuin Ihmisen Poika tulee kunniassansa ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa istuimella,
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Ja hän eroittaa toiset toisistansa, niinkuin paimen eroittaa lampaat vuohista,
33. ja asettaa lampaat tosin oikialle puolellensa, mutta vuohet vasemmallensa.
34. Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta.
41. Silloin hän myös sanoo niille, jotka vasemmalla ovat: menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä."
(P. Matteuksen Evankeliumi 25)- puhutteleva puhe
kyllähän noi raamatun kohdat pistää miettimään, mikä tässä elämässä on tärkeintä. -usko-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057