Kiviniemen kosto Korhoselle?

CITY.-Keskusta

.

"Korhosvastainen liike" -nimikkeellä on noussut esiin kampanja jolla puoluesihteeri Jarmo Korhosen kimppuun pyritään käymään useimmalta tahoilta.

Ensisijaisesti on selvää että kyseessä on poliittisten kilpailijoitten klassinen keskitetty hyökkäys julkisesti kriittisimmän ja valovoimaisimman kohteen kimppuun, jonka läheisyydessä nousee julkisuuteen lähes mikä vain aihe, usein myös dis-informaatio.

Kampanjassa voi olla kyseessä Mari Kiviniemen ja hänen perheensä mainostoimiston taustalta nostettu kampanja Korhosen vahingoittamiseksi. Poliittinen ja taloudellinen motiivi löytyvät asiasta korostuneen voimallisina yhteyksinä.
Ensinnäkin uuden puoluesihteerin Korhosen ensimmäisiä merkittäviä toimia kesällä 2006 oli päättä Kiviniemen perheen mainostoimiston rahastus Keskustan kassalta ja vaihtaa sen tilalle ”uudet luudat”.

Kaupallisen päänpesun harjoittajana, markkinoinnin ja mainosviestien parissa paljon asioivana pidin mainostoimiston vaihtoa merkittävänä ja ehdottomasti kohdalleen osuneena offensiivina. Räikeät virheet Keskustan mainonnan ideologisissa kantavissa palkeissa, lähes poikkeuksetta niiden kyseenalaisessa laadussa ja toteuttamistavoissa huusivat vaihdosta tulevaksi jo usean vuoden ajan.
Irtisanottu Kiviniemien toimisto oli juuri se "ammattilainen mainosbyroo", joka ideoi ja kauppasi tuotteitaan vuosikausia Keskustalle, jolla ei selvästikään ole ollut kykyä kriittiseen seulontaan saatikka kykyä kilpailuttaa mainosviestien luojia keskenään. Siksi keskustalainen mainonta on ollut pitkässä juoksussa usein sellaista sisällöltään, että viestien tarkoitusperistä on ollut hyvin vaikeata löytää muuta yhteyttä keskustaan kuin Mari Kiviniemen henkilö "yhdysmiehen roolissaan" jota oli hyvin vaikeata ohittaa.

Teemoista mm. "Kepu-John Wayne pelastaa", tuo kummastusta herättänyt kampanja Ahon aikana, samoin Ahon pressavaali-limboilu, ja viimeisimpänä Matti Vanhasen presidentintekijä, "Vihrea tuuli" kävivät puolueelle kahta kautta todella kalliiksi.
Ne maksoivat tolkuttomuuksia laatuunsa nähden ja niiden anti-mainosviestit veivät mennessään runsaasti ääniä, joilla on kiistaton syy-yhteys valtaan ja taloudelliseen menestykseen.

Pitkinä vuosina edettiin siten että Keskusta maksoi mainostoimistolle ideoinnista ja tuotannosta sekä muodossa tai toisessa noudatti sen valitsemia mediavalintoja kulloisellekin kampanjalle. Eräänä kysymysmerkkejä herättäneenä asiana on ollut eduskunta –ja kuntavaaleissa esiintynyt silmiinpistävä hajanaisuus kaikessa mediatoiminnassa.
Ensimmäinen kerran keskustalaissa mainonnan historiassa polkaisi Korhonen keväällä 2007 Helsinkiin kampanjan, jolla estettiin nolla-tulos. Kiviniemen pääsy eduskuntaa varmistettiin jättimäisellä Keskusta-Helsinki-mainonnalla, mutta samalla nousi esiin piirin poliittisen toiminnan onttous, sillä Marin varaedustajaksi nousu täysin epäpoliittinen Merja Vanhanen joka keräsi eräänlaisia ”hyljätyn naisen sääliääni” runsaammin kuin Marin jälkeen yksikään piirin poliittinen edustaja omalta kohderyhmältään sai tukea..

Mainostoimiston vaihdos oli siksikin tarpeellinen että lähes jokainen mainosidea Keskustan laadukkuudesta aiheutti pahimmillaan negatiivisia ilmiöitä. Kohderyhmien valinnoissa jutut konttasivat säännöllisesti ja esim. "vihreä tuuli" jäänee kalleudessaan ja toimimattomuudessaan maassamme kaikkien aikojen limboksi presidentinvaalien kampanjoitten vertailussa.

En mitenkään voi tietää että Mari Kiviniemi olisi anti-korhos-kampanjan takapiruna. Hyvin motivoiva rooli hänelle kuitenkin sopisi, sillä onhan Korhonen myös selkeästi Kiviniemen tuulta kaikkialla haistelevan linjattomuuden selkeä vastavoima.

"Anti-Korhos-kampanja" on saamassa kovia piirteitä, sillä oheisessa klipsissä tarjotaan jo selvää mallia jopa rahan rosvoukseen, vaalirahan väärinkäyttöön, laittomaan välistävetoon.

linkki Korhosen ajojahti-linjalle:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001664&posting=22000000028347739

Joskin uskon Jarmo Korhosen päästävän noille jutuille pienen hymähdyksen ja siirtyvän sitten seuraavaan asiaan, pidän kuitenkin varmana että juttua ruokitaan myös Apollon sisältä käsin.

Nyt jo voimakkaan keskustan muuttuminen ylivoimaiseksi aiheuttaa suuria tunteita ja tuskaa niin poliittisten vastustien keskuudessa kuin voimallisesti myös puolueen organisaatiossa vuosikausia toimettomana loisineitten joukoissa.

Sopii uskoa että paine Keskustan sisällä nousta suvereeniksi valtionhoitajaksi on jo niin selkeän yhdensuuntainen, että sen eteen eivät diletantit pysty enää esteitä heittämään.
Merkittävää osaa asemien lujittamisessa edustaa Keskustan tulo suuriin kaupunkeihin, joista Helsinki kulkee kaiken edellä. Vanhasen ja hänen läheistensä asenteilla ja ideologialla, tai paremminkin ideologian puutteella, kaikkien tuulten haistelulla ja joka suuntaan makeilulla, kaiken todellisen uuden vastustamisella ei Helsingissä muutu mikään, vaan täällä vallinnut sukupolven mittainen paikallaan varjon puolella seisoskelu, kaiken uuden kavahtaminen ja unisen luotaantyöntävä ilmapiiri jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Muutos edellyttää tuuletusta, sukupolven aikaisten pölyisten nurkkien siivoamista ja pakon edessä myös joitakin henkilövaihdoksia.

Se vaihe on Helsingin piirissä nyt alkamassa. Jos joku kykenee sen estämään, tarkoittaa se samalla Keskustan voiman kasvun pysähtymistä.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

3

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ristiintaulukoija

      Kaikkein kiihottuneimpia Korhosen avauksista ovat olleet Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden toimittajat.

      Kiihotus on lähinnä tannerilaista. Toisaalta Kiviniemi uskoo Vanhaseen kuin Jaakonsaari Lipposeen.

      Juuri tästä syystä Kiviniemelle ei pidä antaa mitään kansainväliseen politiikkaan liittyviä tehtäviä, koska epärealismi perustuu kiehnäämiseen Matin rinnalla valokuvissa.

      Kiviniemi on tyypillinen kiuluun laskeva maanviljelijän tytär.

      Tannerilaista sosialidemokraattiakin pahempi maaseudun syöjä on maanviljelijän tytär, joka on päässyt Kauppalehteen toimittajaksi ja joutuu todistamaan erikseen kaupunkilaisuutensa.

      • Kauppalehteen?

        Kuka maalainen todistelee kaupunkilaisuuttaan Kauppalehden toimittajana? Ois kiva tietää.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe