Apteekkien

Eli onko Puolan apteekeissa jotain erityisen edullista/poikkeavaa Suomen hintoihin ja käytäntöihin? Onko ostorajoituksia esim. särkylääkkeissä?

Kiitos asiallisista vastauksista.
84030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hintoja en niin ole ajatellut, mutta lähinnä sitä, että sieltä saa sellaisia tuotteita mitä ei Suomesta saa (ainakaan ilman reseptiä jos sittenkään). Enkä puhu nyt mistään viagrasta tai vastaavasta, vaan antibioottivoiteista.

Monta vuotta kärsin ihottumasta tai jostain mikä lie ihosairaudesta, juoksin Suomessa lääkäreillä ja aina sain uusia hoito-ohjeita, voiteita ja vaikka mitä liuoksia. Mikään ei auttanut. Kunnes Puolassa marssin apteekkiin, kuvailin ongelmani ja sain antibioottivoidetta, mikä poisti ongelmani lopullisesti. En tänä päivänäkään tiedä mikä minua vaivasi (eivät tienneet lääkärinikään), mutta sillä voiteella se lähti. Ja minä kun jo luulin eläväni loppuelämäni ihovaivat riesanani. Joten ylistys puolalaisille antibioottivoiteille!

Jos oikein muistan, niin taisipa olla lääkkeet kuten särkylääkkeet halvempia. Ostorajoituksista en tiedä, koskapa en ole ostanut kovin paljoa kerralla. Ei ne ainakaan niin tiukat ole kuin Suomessa, sen voin sanoa.

Äänestä
  • Mullakin sinnikäs silloin tällöin kukkiva ihottuma, pitääpä käydä näyttämässä :).

    Äänestä

Uusimmat lääkkeet ovat lähes samanhintaisia. Vähän vanhempien lääkkeiden kohdalla hintaero saattaa olla melkoinen (törmäsin siihen, että jokin täysin käyttökelpoinen vaikkakin jo toistakymmentä vuotta sitten markkinoille tuotu aine maksoi Puolassa peräti 10 kertaa vähemmän).

Äänestä

Panadalolit ja muut vastaavat särkylääkkeet saa apteekkeja halvemmalla suurista elintarvikemarketeista. Pakkauskoot ovat tosin pienempiä ( 8 kpl ) kuin apteekeissa mutta hinta per tabu selkeästi halvempi.

Äänestä

Sienivoidetta jouduin viime vuonna ostamaan ja yllätyksekseni ostin jotain puolalaista voidetta hintaan 2.50 Zl tuubi. Sienet lähti ja jäi voidetta ylikin :)

Paikalliset lääkkeet on halvempia kuin suomessa, mut merkkikama suurinpiirtein samassa hinnassa kuin suomessa.

Rajoituksia on, mutta esim allergialääkkeet ei ole niin tarkkaan kun suomessa. Joskus lääkkeitä ostellessa saa varautua kielimuuriin, joten opettele näyttelemään vaivasi ennakkoon :-P

Hoo

Äänestä

miten saa rauhottavia ? resepti pitää olla ?

Äänestä
  • Juu tarviiko reseptiä rauhoittaviin?!

    Äänestä

  • Tottakai resepti on tarpeen, kelpaa myös ns. eurooppalainen resepti Suomesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinnat kirjoitti:

Eli onko Puolan apteekeissa jotain erityisen edullista/poikkeavaa Suomen hintoihin ja käytäntöihin? Onko ostorajoituksia esim. särkylääkkeissä?

Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu