politiikka/uskonto

moilasH

nämä kaksi asiaa on pidettävä kokonaan toisistaan erillään. kumpainenkaan niin uskonto kuin politiikkakaan eivät hihhuliasteelle noustessaan osaa ottaa toista osapuolta huomioon, eikä mukautua ajan ja tapahtumien kulun mukaisesti.

kaikki fanaatisuus, ja varsinkin sellainen jota päivästä toiseen toistamistaan toistetaan ja toitotetaan, se ei eristä mitään hyvää.

10

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutdkailija

      Eurooppalaiseen perinteeseen kuuluu politiikan ja uskonnon erillään pitäminen. Amerikassa taas politiikka ja uskonto ovat olleet enemmän toisiinsa sidottuja. Myös amerikkalaisperäiset uskonnolliset liikkeet ovat tuoneet Suomeen politiikan ja uskonnon lähemmän kanssakäymisen. Tämä näkyy erityisesti herätysliikkeiden toiminnassa.

      • kristillisiä puolueita

        Kristilliset arvot ovat vahva perusta poliittiselle toiminnalle. Siksi kristillisdemokraattisia puolueita on Euroopassa ja muualla maailmassa lukuisa joukko.

        Sen sijaan esim. Keskustapuolueella ei ole veljespuolueita kuin kääpiöpuolueet Ruotsissa ja Norjassa. Muualla se elelee liberaalipuolueiden ryhmässä, johon sitä on mahdoton aatteellisesti yhdistää.

        KD:n perusta on terve ja vahva. Se elää ja voi hyvin aina ja pysyvästi.

      • Se niistä arvoista?
        kristillisiä puolueita kirjoitti:

        eikä lähdetä arvostelemaan muita puolueita, koska tästä omastakin löytyy varmasti korjaamisen ja parantamisen varaa?

        KD:n perusta on varmasti terve ja vahva mutta jäsenistö alkaa kuivua erillaisista hurmoshenkisistä lahkolaisista koostuvaksi maailman loppua ennustaviksi kiilusilmiksi. Nuo Israelin hirmutekoja puolustavat hihhulit karkoittavat loputkin tervehenkiset jäsenet toisiin puolueisiin, mikä aiheuttaa sen, että koko puolueen kurssi muuttuu aina muutaman piirun fundamenttalistisempaan suuntaan...!

      • kysyn vain!
        Se niistä arvoista? kirjoitti:

        "Kiilusilmäiset hihhulit". Luettelepa muutama ihan avoimesti nimeltä.
        On hyvä olla arvostelematta muita, mutta voisi olla rehellistä myös mainita avoimesti ne henkilöt, joista käyttää tuollaisia ilmauksia.

        Siis lista tuollaisista kd-laisista, kiitos!

        Jos et esitä listaa niin lopeta summittainen ampuminen.

      • Rehellisyyden perikuva
        kristillisiä puolueita kirjoitti:

        Kristilliset arvot ovat vahva perusta poliittiselle toiminnalle. Siksi kristillisdemokraattisia puolueita on Euroopassa ja muualla maailmassa lukuisa joukko.

        Sen sijaan esim. Keskustapuolueella ei ole veljespuolueita kuin kääpiöpuolueet Ruotsissa ja Norjassa. Muualla se elelee liberaalipuolueiden ryhmässä, johon sitä on mahdoton aatteellisesti yhdistää.

        KD:n perusta on terve ja vahva. Se elää ja voi hyvin aina ja pysyvästi.

        Jeesuksen nimeen on tapettu miljoonia täysin viattomia ihmisiä.

        Uskonnot ovat perseestä.

      • niin tai näin mutta
        kysyn vain! kirjoitti:

        "Kiilusilmäiset hihhulit". Luettelepa muutama ihan avoimesti nimeltä.
        On hyvä olla arvostelematta muita, mutta voisi olla rehellistä myös mainita avoimesti ne henkilöt, joista käyttää tuollaisia ilmauksia.

        Siis lista tuollaisista kd-laisista, kiitos!

        Jos et esitä listaa niin lopeta summittainen ampuminen.

        Kai huomaat jo tältäkin palstalta, keitä täällä pyörii. Ettet vaan kuuluisi itsekkin johonkin lahkoon kun noin vaahtoat?

        Sanoppa muuten, miten itse määrittelisit hihhulin? Mitä SINÄ tarkoitat hihhulilla?

      • on tapettu
        Rehellisyyden perikuva kirjoitti:

        Jeesuksen nimeen on tapettu miljoonia täysin viattomia ihmisiä.

        Uskonnot ovat perseestä.

        satoja miljoonia viattomia ihmisiä

      • Rehellisyyden perikuva
        on tapettu kirjoitti:

        satoja miljoonia viattomia ihmisiä

        Nämä sadat miljoonat on tapettu kuitenki jonkin uskonnon takia. Kaikki uskonnot ovat perseestä. Kristinusko omaa verisimmän uskonnon tittelin.
        Maailma olisi lähes paratiisi jos meillä ei olisi uskontoja.

      • chrisst
        Rehellisyyden perikuva kirjoitti:

        Nämä sadat miljoonat on tapettu kuitenki jonkin uskonnon takia. Kaikki uskonnot ovat perseestä. Kristinusko omaa verisimmän uskonnon tittelin.
        Maailma olisi lähes paratiisi jos meillä ei olisi uskontoja.

        Kristinusko on hyvä, mutta raamattu on unohtunut

    • Yhtäkaikki

      Eikös voisi ajatella, että myös politiikka ja raha tulisi pitää erillään. Samoin politiikka ja moraali.

      Ei ihmisten elämä ole ihan noin yksinkertaista. Täysin ei-kristillisessäkin tilassa on aina usko johonkin. Ei uskominen, uskonto tai usko ole eristettävissä ihmisen elämästä.

      Niin kuin ei politiikkakaan. Halusit sitten itse olla mukana tai et?
      Aina joku tekee politiikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe