En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta!

Olen itse eronnut 38 nainen ja olen tuntenut tämän kyseisen pariskunnan 2 vuoden ajan. Olemme nähneet melkousein. Lähinnä 2 kertaa kuussa. He ovat olleet avoliitossa 9 vuotta ja nainen on 51 ja mies 41 vuotias. Naisella on vakava mielenterveyden sairaus hän on maanis-depressiivinen ja paniikkihäiriö on paha.Lisäksi hänellä on ollut aikaisemmin useita itsemurhayrityksiä.
Viime lokakuussa, kun istuimme iltaa hänen miehensä kanssa hän yhtäkkiä avautui minulle. Sanoi olevansa ihastunut minuun ja pitävänsä minusta ihmisenä paljon. Olin yllättynyt todella paljon. Olin kyllä huomannut miten samanlaisia olemme monessa asioissa. Hän pitää esim. samanlaisista elokuvista ja musiikista, kuin minä. Viihdyimme hyvin yhdessä ja usein olemme puhuneet ihan kaikesta maan- ja taivaan välillä.
Koskaan välillämme ei ole tapahtunut mitään. Olen itse halunnut myös olla korrekti, koska kuitenkin sairaudestaan huolimatta on hänen kumppaninsa ollut minulle aina ystävällinen ja pitää minusta.
Kun olen heidän luonaan olen usein huomannut miten hän katsoo minua tosipaljon. Kehuu minua kauniiksi ja aidoksi ihmiseksi.
Usein olen ollut paikalla, kun naisella ovat jääneet lääkkeet kokonaan ottamatta. Voi sitä maanista menoa. sitten ollaan jo lähdössä metrolla Ouluun, tai etsimään Ari Koivusen asuntoa Vuosaaresta. Olen nähnyt miten mies kärsii.. Sanoo olevan raskasta pitää toisesta huolta.
Eilen olimme yhdessä katsomassa Suzanne Vegan konserttia ja meillä oli todella hauskaa. Nauroimme ja puhuimme kaikesta yhdessä. istuimme yhdessä kuppilassa ja hän sanoi pitävänsä minusta paljon. olevansa väsynyt tilanteeseen ja jaksamaton heidän "kotileikkiinsä", jossa ei ole lainkaan seksiä, eikä edes nukuta vierekkäin yhdessä.Nainen ei halua seksiä. Kerran totesi minun kuullen, _"Että, vai persettä haluat multa. mulla on huono selkä ja mene vieraisiin kunhan et jää kiinni.. kuuntelin "huulipyöreänä.
Sanoi pelkäävänsä jättää hänet. miten pärjää ja tekeekö itsemurhan.. on eläkkeellä ja saa pientä rahaa kuukaudessa. Sanoi vielä välittävänsä, mutta ei rakastavansa.
En tiennyt mitä oikein sanoa. Totesin, että päätöksen on oltava hänen omansa ja hänen on kuultava sydämensä ääntä.
Onko tämä väärin? pidän hänestä paljon ja hän minusta. Hän haluaa soittaa minulle ja sanoo päivänsä olevan pelastettu ääneni kuultuaan. En halua puuttua siihen mitä hän päättää. Tilanne on varmasti enemmän, kuin vaikea. Hänen kumppaninsa läsnäollessa oloni on syyllinen, vaikka mitään ei ole edes tapahtunut. Vaan siitä, että pidän hänen miehestään.

Mutta, olisi kiva kuulla mielipiteitä ja omiakokemuksia.. Kiitos, jo etukäteen..
1692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehkä sun pitäis sen naisen ystävänä kertoa sille näistä tunteistasi. Jos et pysty edes siihen niin turha luulla, että sun ja sen miehehn suhteesta tulisi mitään ilman et saisit pelätä sen naisen käyvän sun kimppuun tmv.

Elämähän on tällaista. Kaikkea ei voi saada, edes melkein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivänsäde! kirjoitti:

Olen itse eronnut 38 nainen ja olen tuntenut tämän kyseisen pariskunnan 2 vuoden ajan. Olemme nähneet melkousein. Lähinnä 2 kertaa kuussa. He ovat olleet avoliitossa 9 vuotta ja nainen on 51 ja mies 41 vuotias. Naisella on vakava mielenterveyden sairaus hän on maanis-depressiivinen ja paniikkihäiriö on paha.Lisäksi hänellä on ollut aikaisemmin useita itsemurhayrityksiä.
Viime lokakuussa, kun istuimme iltaa hänen miehensä kanssa hän yhtäkkiä avautui minulle. Sanoi olevansa ihastunut minuun ja pitävänsä minusta ihmisenä paljon. Olin yllättynyt todella paljon. Olin kyllä huomannut miten samanlaisia olemme monessa asioissa. Hän pitää esim. samanlaisista elokuvista ja musiikista, kuin minä. Viihdyimme hyvin yhdessä ja usein olemme puhuneet ihan kaikesta maan- ja taivaan välillä.
Koskaan välillämme ei ole tapahtunut mitään. Olen itse halunnut myös olla korrekti, koska kuitenkin sairaudestaan huolimatta on hänen kumppaninsa ollut minulle aina ystävällinen ja pitää minusta.
Kun olen heidän luonaan olen usein huomannut miten hän katsoo minua tosipaljon. Kehuu minua kauniiksi ja aidoksi ihmiseksi.
Usein olen ollut paikalla, kun naisella ovat jääneet lääkkeet kokonaan ottamatta. Voi sitä maanista menoa. sitten ollaan jo lähdössä metrolla Ouluun, tai etsimään Ari Koivusen asuntoa Vuosaaresta. Olen nähnyt miten mies kärsii.. Sanoo olevan raskasta pitää toisesta huolta.
Eilen olimme yhdessä katsomassa Suzanne Vegan konserttia ja meillä oli todella hauskaa. Nauroimme ja puhuimme kaikesta yhdessä. istuimme yhdessä kuppilassa ja hän sanoi pitävänsä minusta paljon. olevansa väsynyt tilanteeseen ja jaksamaton heidän "kotileikkiinsä", jossa ei ole lainkaan seksiä, eikä edes nukuta vierekkäin yhdessä.Nainen ei halua seksiä. Kerran totesi minun kuullen, _"Että, vai persettä haluat multa. mulla on huono selkä ja mene vieraisiin kunhan et jää kiinni.. kuuntelin "huulipyöreänä.
Sanoi pelkäävänsä jättää hänet. miten pärjää ja tekeekö itsemurhan.. on eläkkeellä ja saa pientä rahaa kuukaudessa. Sanoi vielä välittävänsä, mutta ei rakastavansa.
En tiennyt mitä oikein sanoa. Totesin, että päätöksen on oltava hänen omansa ja hänen on kuultava sydämensä ääntä.
Onko tämä väärin? pidän hänestä paljon ja hän minusta. Hän haluaa soittaa minulle ja sanoo päivänsä olevan pelastettu ääneni kuultuaan. En halua puuttua siihen mitä hän päättää. Tilanne on varmasti enemmän, kuin vaikea. Hänen kumppaninsa läsnäollessa oloni on syyllinen, vaikka mitään ei ole edes tapahtunut. Vaan siitä, että pidän hänen miehestään.

Mutta, olisi kiva kuulla mielipiteitä ja omiakokemuksia.. Kiitos, jo etukäteen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu