ruoka pilaa kaiken

siis oon ihan samas jamas,,, oon niin väsyny.. pitäs vaan paastota että laihtuisin, en jaksa, en jaksa... liikun ajoittain ihan sairaasti ja oon syömättä, en laihdu, sit ahmin ja oksennan, en laihdu, sit syön normaalisti ja liikun paljon, lihon. Muut mässää vieres ja mä lihon pelkäst kattelust. oon niin vitun väsyny. joka ilta lupaan etten enää koskaan syö,mut sit heti keksin verukkeita jolla syön, ja sit harmittaa:(

tiiperollo kirjoitti:

siis oon ihan samas jamas,,, oon niin väsyny.. pitäs vaan paastota että laihtuisin, en jaksa, en jaksa... liikun ajoittain ihan sairaasti ja oon syömättä, en laihdu, sit ahmin ja oksennan, en laihdu, sit syön normaalisti ja liikun paljon, lihon. Muut mässää vieres ja mä lihon pelkäst kattelust. oon niin vitun väsyny. joka ilta lupaan etten enää koskaan syö,mut sit heti keksin verukkeita jolla syön, ja sit harmittaa:(

Lue lisää

Olen päässyt tuosta kierteestä (toistaiseksi..??) yli. Mutta todellakin tiedän tunteen, että lihoo kaikesta ja yrittää ja yrittää, mutta ei millään laihdu. Ajatukset kiertävät yhtä pientä kehää oman navan ympärillä (kirjaimellisesti!) ja olo on todella ahdistunut.

..fysiologisesti on kai ihan totta, että laihdutusyritykset usein johtavatkin lihomiseen, koska elimistö vaan oppii säästökuurille. Ja normaalisyöminen aluksi siis lihottaa, koska elimistö tietää, että kohta ravinnonsaaanti taas päättyy. Minä olen taistellut bulimian ja bed:in kanssa vuosia, käynyt terapiassa, puhunut ystäville, kontrolloinut ja repsahdellut.

Nyt olen jotenkin onnistunut kuitenkin luomaan jonkinlaisen ruokailurytmin ja kun elämään on uuden työn ansiosta tullut paljon muutakin ajateltavaa kuin paino, niin yllättäen kiinnostukseni ruokaan on vähentynyt. Syön kutakuinkin normaalisti ja OLEN LAIHTUNUT, vaikka se ei toisaalta merkitse minulle enää ihan niin paljoa kuin ennen. Laihtumisen pakkomielle on helvettiä ja koko se ruoka-laihdutus-lenkkeily-rumba siinä sen ympärillä.

Voimia ja uskoa teille!!!!

Tunnen täysin samoin!! En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä...Muutin toiselle paikkakunnallekin kauas väkivaltaisesta isästä ja oikeasti yritän päivittäin parantaa tapani. Sen ei tarvitse olla kuin vain yksi omena tai muuta vastaavaa niin game over ja mätöt kehiin. Mullakin onnistuu välillä noi yhden päivän tauot ja heti luulen että jeee nyt olen parantunut...:D
Vaikeinta mulle on se, että pitkät ja hoikat ystävät ympärilläni syövät usein kahdenkin edestä vailla huolen häivää, eivätkä he juurikaan urheile. Itse urheilen n 5krt/vk ja vartaloni onkin aina ollut enemmän sporttinen kuin laiha. Silti inhotan itseäni.
Laskin kerran ihan huvikseen mitä yksi ystäväni söi päivän aikana (vietin siis koko päivän hänen seurassaan) niin sain tulokseksi 2700 kcal...!? Ja hän on laiha kuin mikä.
Välillä koulussa viimeisellä tunnilla saan päähäni että jeee tänään mättöbileet ja sitten suunnittelen nälissäni hullunkiilto silmissä mitä kaikkea aijon syödä...JOKAINEN päivä ajattelen väistämättä JATKUVASTI ruokaa...Jos en oksenna niin mietin oksentamista tai kaloreita. Jos tunnen että nyt söin liikaa kanasalaattia niin keksin hetkessä kymmenittäin eri mahdollisuuksia päästä tyhjentämään... Bulimia on ruma sairaus ja juttua riittäisi niin paljon, että voisin hyvin kirjoittaa kirjan aiheesta -,-