Ihastunut hoitooni

Miltä muuten luulet vaimostasi tuntuvan?

miksi edes olet naimisissa...?

Ajauduin suhteeseen varatun henkilön kanssa hieman epätyypillisissä olosuhteissa, ollessani eroamassa entisestä miehestäni. Pidin häntä aluksi vain ihanana "päiväkahviseurana", jolta sai aina hyvät kyydit...parhaimmat. Kunnes huomasin etten enää muuta ajatellutkaan. Kai sitten rakastuin, vaikken myöntänytkään sitä itselleni ennenkuin oli liian myöhäistä. Pidin ajatukseni omana tietonani ja tapailimme satunnaisesti, kunnes olosuhteiden ja omien hölmöilyjeni pakosta ajauduin tilaanteeseen jossa jouduin väkisinkin lopettamaan juttumme( hän ei olisi halunnut, tosin pidin hänet pimennossa oman elämäni tapahtumista). Ehkä se on hänen ja avioliittonsa kannalta osoittautunut hyväksi.Toivottavasti.Tai sitten hän on jo löytänyt uuden "lämmittelijän" . Ehkä minä olin hänelle vain merkityksetön hoito.
Olen yrittänyt kaikkeni unohtaakseni. Aikaakin on jo kulunut..uusi perhe, kiiltokuvaelämä ystävieni sanoista päätellen. Silti en tahdo aina jaksaa aamulla edes nousta ylös sängystä. Näin hänet ohimennen ja melkein ajoin autoni ojaan sen vilauksen johdosta.
Olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa tunteistaan, ymmärrän sen nyt. Tilaisuuteni kertoa pilasin omalla passiivisuudellani ja epärehellisyydelläni koska pelkäsin liikaa.
Pelkäsin että olinkin käyttötavaraa, että hän vain nauraisi.
Nyt ymmärrän ettei se olisi minua murtanut.Jos hän olisi nauraen ilmoittanut ettei tunne mitään, olisin päässyt vapaaksi,tunteet kuolisivat..
Häpesin ja edelleenkin vajoan syyllisyyden ja häpeän taakan alle, miten saatoin tehdä itselleni näin, tehdä itsestäni valehtelijan, pettäjän, ihmisen joka ei enää voi koskaan katsoa itseään peilistä täysin kirkkain silmin.
Ehdotan että kerrot tunteistasi, tilaisuutesi voi mennä ohitse...
Voi olla että hän tuntee samoin. Jos ei tunne, jos hänet "menetät", pystyt vielä jatkamaan elämääsi.
Mieti, nyt kun häntä rakastat...haluaisitko oikeasti häntä enää jos hän ei tuntisi sinua kohtaan samoin?