Minulla on "rakastajatar" ja olen ihastunut häneen ihan täysillä. Näin ei pitänyt käydä eikä ole käynyt koskaan ennen. Muuten en olisi näin masentunut, mutta en usko hänen tuntevan samoin, hän vain nauttii hetkistään. En voi lopettaa koska en kestä jollen näe häntä, pelottaa että olen jo rakastunut... Miten tästä tuskasta ja ahdistuksesta pääsee eroon... Ei voi kellekään puhua... Luulen ettei hän suostuisi tapaamaan minua enää jos tunnustan tunteeni. Koskaan ennen ei hoidot ole haitanneet liittoani, nyt en haluaisi edes nukkua vaimoni kanssa mutta pakko... Ahdistaa...
Ihastunut hoitooni
Mies X
3997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miltä muuten luulet vaimostasi tuntuvan?
miksi edes olet naimisissa...?
Ajauduin suhteeseen varatun henkilön kanssa hieman epätyypillisissä olosuhteissa, ollessani eroamassa entisestä miehestäni. Pidin häntä aluksi vain ihanana "päiväkahviseurana", jolta sai aina hyvät kyydit...parhaimmat. Kunnes huomasin etten enää muuta ajatellutkaan. Kai sitten rakastuin, vaikken myöntänytkään sitä itselleni ennenkuin oli liian myöhäistä. Pidin ajatukseni omana tietonani ja tapailimme satunnaisesti, kunnes olosuhteiden ja omien hölmöilyjeni pakosta ajauduin tilaanteeseen jossa jouduin väkisinkin lopettamaan juttumme( hän ei olisi halunnut, tosin pidin hänet pimennossa oman elämäni tapahtumista). Ehkä se on hänen ja avioliittonsa kannalta osoittautunut hyväksi.Toivottavasti.Tai sitten hän on jo löytänyt uuden "lämmittelijän" . Ehkä minä olin hänelle vain merkityksetön hoito.
Olen yrittänyt kaikkeni unohtaakseni. Aikaakin on jo kulunut..uusi perhe, kiiltokuvaelämä ystävieni sanoista päätellen. Silti en tahdo aina jaksaa aamulla edes nousta ylös sängystä. Näin hänet ohimennen ja melkein ajoin autoni ojaan sen vilauksen johdosta.
Olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa tunteistaan, ymmärrän sen nyt. Tilaisuuteni kertoa pilasin omalla passiivisuudellani ja epärehellisyydelläni koska pelkäsin liikaa.
Pelkäsin että olinkin käyttötavaraa, että hän vain nauraisi.
Nyt ymmärrän ettei se olisi minua murtanut.Jos hän olisi nauraen ilmoittanut ettei tunne mitään, olisin päässyt vapaaksi,tunteet kuolisivat..
Häpesin ja edelleenkin vajoan syyllisyyden ja häpeän taakan alle, miten saatoin tehdä itselleni näin, tehdä itsestäni valehtelijan, pettäjän, ihmisen joka ei enää voi koskaan katsoa itseään peilistä täysin kirkkain silmin.
Ehdotan että kerrot tunteistasi, tilaisuutesi voi mennä ohitse...
Voi olla että hän tuntee samoin. Jos ei tunne, jos hänet "menetät", pystyt vielä jatkamaan elämääsi.
Mieti, nyt kun häntä rakastat...haluaisitko oikeasti häntä enää jos hän ei tuntisi sinua kohtaan samoin?