Kävin tänään uimassa eräällä espoolaisella uimarannalla. Siinä tunnin verran molskittuani alkoi jostain ihmeen syystä seisomaan, ja vieläpä ihan kunnolla. Odottelin aikani jos se siitä asettuisi, mutta senkun paheni vaan. Laituri, johon olin jättänyt kamani, oli aika täynnä porukkaa, teinityttöjä sun muita, joten en mitenkään päässyt seisokkini kanssa nousemaan maihin, ainakaan nolaamatta itseäni. Yritin sukeltaakin lähemmäs pohjaa, missä vesi on kylmempää, mutta sekään ei auttanut. Ei siinä sitten muuta voinut tehdä kun katsella teinityttöjä bikineissään ja runkata menemään. Onneksi vesi oli aika sameaa. Jälkeenpäin oli kyllä aika namusetä vilauttelija olo, vaikka toisaalta hyvältä tuntui. Niin että varokaa, kylmä vesi kangistaa!
uimarannalla
vesirunkkari
57759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan reilusti oisit vaan häpeilemättä näyttänyt SEN, se on kivaa kun miehellä seisoo.
Mikä sedällä seisoi? Mikä se rukata on?
Tuttu tunne. Kaveri anto stondiksen näkyä kun oli vähä kuoseis. Kyl tytöt hymyili ja supatteli, mut se vaan lisäs mun himoja. Frendi sano suoraan et hän vetää kätee kun oli niin kiimanen olo. Se kommentoi bikineis olevia naisia ja mul seiso mut onneks sain ajateltuu muuta et kehtas nousta vedestä.
Mä olen luullu, et kävelemällä ryhdikkäästi mun vartalo tulee esiin kunnolla. Nykyään olen huomannut, et nuoret pojat kattoo mua kyrpä tanassa. Ja myös vanhemmat miehet! Olen laittanu kuvagalleriaani ihan tarkotuksella bikinikuvia. Tykkään ajatuksesta et yläasteikäset pojat laukeaa, mut vanhemmat miehet inhottaa! Kauhistuttaa et joku väkisin panis mua. Olen kyl nähny kuinka mies vonkaa kyrpä pystyssä, mut onneksi sain tilanteen haltuun kun sanoin et antaa mennä vaan kuhan ei koske muhun. Spermaa silt lensi mun hameelle ja sain siit sellasen vakio soittelijan. Joskus juteltii samal ku se runkkas ja mä haukuin sitä pervoksi. Tuntu kyllä hyvältä, kun sai toisen laukeamaan omal ulkonäöllä! Posliini kostu ja alko aidosti panettaa, mut mä en anna ku harvoille. Ja mun suuhun ei laueta jos jonkun kalua imen! Vaik tuntuis kuin hyvältä, pitää ajoissa sanoo.
linkkiä gallerias kuviin!