Miksei länsisatamaan

Miksi on joskus niin vaikea saada taksia Helsingin Länsisatamassa?

Tässä muutamia syitä kuskin näkökulmasta:

1. Sinne on hankala tulla. Muista kuin länsiväylän suunnasta joutuu tappelemaan ruuhkissa ja valoissa pitkään, ennen kuin pääse sille ainoalle satamaan johtavalle rännille. Eli jos taksi sattuu olemaan jossain lähiön taksitolpalla, on kannattavampaa odottaa siellä ajoa jonkin aikaa kuin lähteä tappelemaan kohti satamaa tyhjänä.

2. Ainakin 2/3 asiakkaista on maalaisia menossa rautatie- tai linja-autoasemalle, parin kilometrin päähän. Tälle välille ei ole järjestetty kunnollista joukkoliikennettä, mutta taksinkuljettajienkaan ei yksinkertaisesti kannata tällaista n. 10 euron ajoa varten tulla ruuhkien läpi kovin kaukaa. (Tämä pätee myös muissa Helsingin satamissa.)

3. Rähisijöiden, örisijöiden yms. känniääliöiden osuus on aika iso. Jos kuljettaja ei halua ottaa riskiä että saa sellaisen autoonsa mölisemään, haisemaan tai oksentamaan, niin hän välttää tätä paikkaa jos mahdollista (näin teen minäkin).

Tätä mieltä on eräs tuurari.
5754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

liikenteellisesti aivan helvetillinen paikka. Harva kuljettaja sieltä ruuhka-aikaan asiakasta lähtee hakemaan, vaan takseja tulee sitä mukaan, kun tuovat asiakkaita.

Äänestä

siirretään Vuosaareen. Sinne ei kukaan vitsii ajaa.

Äänestä
  • otsikko kertonee kaiken eli matkustajaliikenne säilyy länsisatamassa vain tavaraliikenne muuttaa vuosaareen.

    Länsisatamasta vielä todettakoon, että ko. sataman purkaminen ruuhka-aikaan on äärimmäisen haastavaa. Sinne tulee parhaimmillaan 45minuutin sisään 3 laivaa joissa on yhteensä parhaimmillaan jopa yli 5000 matkustajaa.

    Äänestä

  • brr kirjoitti:

    otsikko kertonee kaiken eli matkustajaliikenne säilyy länsisatamassa vain tavaraliikenne muuttaa vuosaareen.

    Länsisatamasta vielä todettakoon, että ko. sataman purkaminen ruuhka-aikaan on äärimmäisen haastavaa. Sinne tulee parhaimmillaan 45minuutin sisään 3 laivaa joissa on yhteensä parhaimmillaan jopa yli 5000 matkustajaa.

    Kehoittaisin taksia odottavia matkustajia kääntymään sen tahon puoleen, joka ne liikennesuunnittelut sinne länsisatamaan on tehnyt. Täysi katastrofi. Pe iltapäivänä sinne ei pääse, sinne tultaessa ajetaan suomen pahimman ja hitaimman risteyksen kautta, sen lisäksi länsisatamaan johtava katu täysin jumissa.
    Mielummin haen asiakkaat muualta.

    Äänestä

Taksikuskit, eli rengit ajavat autoja öisin ja isännät ajavat laivojen kulkemisaikaan. Isännät eivät vaivaudu sinne ajamaan, koska heillä on tarpeeksi rahaa ilman maalaisten kuskaamista asemalle. Ei sillä nykytaksalla kannattavampaa on pelata RAY:n koneita Essolla, koska siihen häviää vain 10% panoksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tule autoja? (selkokielinen... kirjoitti:

Miksi on joskus niin vaikea saada taksia Helsingin Länsisatamassa?

Tässä muutamia syitä kuskin näkökulmasta:

1. Sinne on hankala tulla. Muista kuin länsiväylän suunnasta joutuu tappelemaan ruuhkissa ja valoissa pitkään, ennen kuin pääse sille ainoalle satamaan johtavalle rännille. Eli jos taksi sattuu olemaan jossain lähiön taksitolpalla, on kannattavampaa odottaa siellä ajoa jonkin aikaa kuin lähteä tappelemaan kohti satamaa tyhjänä.

2. Ainakin 2/3 asiakkaista on maalaisia menossa rautatie- tai linja-autoasemalle, parin kilometrin päähän. Tälle välille ei ole järjestetty kunnollista joukkoliikennettä, mutta taksinkuljettajienkaan ei yksinkertaisesti kannata tällaista n. 10 euron ajoa varten tulla ruuhkien läpi kovin kaukaa. (Tämä pätee myös muissa Helsingin satamissa.)

3. Rähisijöiden, örisijöiden yms. känniääliöiden osuus on aika iso. Jos kuljettaja ei halua ottaa riskiä että saa sellaisen autoonsa mölisemään, haisemaan tai oksentamaan, niin hän välttää tätä paikkaa jos mahdollista (näin teen minäkin).

Tätä mieltä on eräs tuurari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu