SMP:n raunioille perustettu PerusS ei ole yli kymmenen vuotisen taipaleensa aikana pystynyt uudistumaan eikä valloittamaan uusia äänestäjäkuntia.
Puolueen juuret ovat vahvasti maaseudulla ja maaseudun ihmisissä. Tästä on paras esimerkki helsinkiläisiä kohtaan suunnattu parjaus.
Nykyisellä organisaatiollaan PerusS ei pysty kehittymään sillä maaseudun Kepu alueilla se on saavuttanut maksimikannatuksensa.
Kasvua olisi löydettävissä suurissa kaupungeissa, mutta juntti-imagolla näitä äänestäjiä ei tavoiteta.
On käsittämätöntä, että Helsinki on jo kaksissa puoluekokouksissa jäänyt ilman puoluehellituspaikkaa, vaikka pohjanmaan junttikunnista saattaa hallituksessa vaikuttaa 2-3 pönöttäjää. Tämä ei ole ainoastaan tyhmää vaan suorastaan anteeksiantamatonta haluttomuutta laajentaa näkemyksiä.
Puolue, joka ei kasva ja alati uudistu on kuollut puolue. Tällainen PerusS on ja alamäki on alkanut.
PerusS on junttipuolue
6
275
Vastaukset
- Uusi aika!
Jos Helsingin piirin menetelmiä ja poliittista linjaa ei hyväksytä, LÄHIÖIDEN ARMEIJA ei nouse koskaan ja PS:n yhteiskunnallinen painoarvo on tuomittu jäämään nykyiselle mitättömälle tasolleen.
- koplan..
menetelmiä, sehän on nähty jo monessa vaalissa. Että suunnanmuutosta tarvitaan siellä suunnalla muuten kannatus ei Helsingissä nouse, pikemminkin laskee entisestään.
- hyvin
Vennamolainen on tyytyväinen omaa pieneen maailmaansa, jonka Timo Soini on hänelle luonut.
Onhan selväät fiksummat veisivät vallan ja vennamolainen ymmärtäisi olevansa ilman puoluetukia.
Kepu rulettaa! - JP-mies
Niinpä niin, Espoossa ja Vantaalla Timo Soinin vetämänä kannatus oli molemmissa reilusti yli maan keskiarvon. Tamperekinmeni yli maan keskiarvon. Jos Helsingissä olisi ollut paremmat ehdokkaat olis mennyt sekin. Halla-aho jäi ainoaksi valopilkuksi.
- Autonkuljettaja X.
Mikä vika ehdokkaissa oli ? OLIHAN EHDOKKAANA JOKA ASIAN ASIANTUNTIJA AUTONKULJETTAJA kÄHÄRÄ.
- asiasta
Autonkuljettaja X. kirjoitti:
Mikä vika ehdokkaissa oli ? OLIHAN EHDOKKAANA JOKA ASIAN ASIANTUNTIJA AUTONKULJETTAJA kÄHÄRÄ.
bussikuski kyllä tietääkin, mutta ei se sivistys ole kiinni ammatista. Akaateemikko voi olla tosi sivistymätön, vaikka kirjanoppinut olisikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773